'Raitistu tai Kuole'

Kuten otsikko kertoo, tilanteeni alkaa hyvin pitkälti olemaan tämä. Olen tiennyt sen jo pidemmän aikaa, mutta sitä on vaan pyrkinyt olemaan ajattelematta. Olen kohtuullisen hyvin toimeentuleva alle 30v mies, työt onkin lähes ainoa asia mitä en ole vielä dokaamisellani onnistunut ryssimään.

No, mikä mättää? Se, että alkoholista ja baareissa pyörimisestä on tullut lähes ainoa elämässä oleva sisältö työn lisäksi. Läheisteni kanssa en ole juuri missään tekemisissä. Reilu vuosi sitten menin A-klinikalle, “Mä vähennän”-meiningillä. Heti alkuun pidinkin 3kk määräaikaisen täysraittiuden, elämään tulivat uudet asiat, ihmiset ja harrastukset. Vointini oli paras vuosiin, elämä maistui. Baareissakin pyörin, mutta limua juoden. A-klinikalla käydessäni minulle sanottiin että riski minulla on erittäin suuri tehdä perinteinen humalainen henkirikos tms.
Se jäi kolkuttelemaan, vaikka vaikea sitä olikin uskoa, en ole millään tavalla väkivaltainen ihminen. Noo, 3kk määräaikainen raittius kun loppui niin alottelin “iisisti”, ja iisistihän se menikin, joitain kuukausia, välillä kovempaa, välillä hiljempaa. Nyt en ole muutamaan kuukauteen enää käynyt A-klinikalla kun tuli vuosi täyteen.
Pikkuhiljaa vaikka kuinka iisisti ottikin, niin alkoholi syrjäytti kaiken sen sisällön mitä olin elämääni hankkinut tuon 3kk aikana. Harrastukset jäi, kaverit vaihtui jne.

Tunne on sellainen että “juon koska on tylsää”, aika älytöntä, varsinkin kun se elämän sisällöttömyys johtuu nimenomaan tuosta alkoholista. En juo kotona juuri lainkaan, aina vain baareissa kavereiden kanssa jne.
Ongelma eivät olekaan välttämättä niinkään se että kuinka usein, vaan se että kuinka paljon. Pystyn juomaan(ja juonkin) itseni niin juustopäiseksi, että siitä henkilöstä joka tätä tekstiä kirjoittaa, ei ole enää mitään jäljellä. Ja se ihminen voi todellakin tehdä mitä vaan.

Niin vastenmieliseltä ajatukselta omalla tavallaan kuin se tuntuukin luopua siitä ainoasta sisällöstä tällä hetkellä, niin ei ole muuta vaihtoehtoa. “Mä vähennän”-tie on noussut pystyyn.

Teksti saattaa vaikuttaa hieman sekavalta, mutta ajatus juoksee niin lujaa tällä hetkellä ettei oikein itsekään pysy mukana. Pakko vaan oli johonkin tulla kirjoittelemaan. Kiits :slight_smile:

Sellainen se on, addiktio. Elämässä on niin paljon muutakin kuin oman itsensä pimentäminen :slight_smile: Lue tarinoita ja opiskele sitä, mitä addiktio on. Jaa tuntojasi näin netissä anonyymisti kirjoittamalla tai livenä anonyymisti ryhmissä puhumalla.

Tervetuloa mukaan hiljentämään riippuvuuden kutsua!
Se on mahdollista.

Hienoa, olet punninnut vaihtoehtoja ja tullut oikeaan johtopäätöksen mihin suuntaan lähteä kulkemaan.

Sinulla on vertailukohde käsillä ja hyvin läheisessä menneisyydessä, palaa aina vaikealla hetkellä sen sisältörikkaan ajan fiiliksiin ja muistele viimeisimpiä ottokertoja mitkä oli niiden jälkeen fiilikset. Samaa asiaa taidan paasata konserniin mutta pakko omaan kokemukseeni perustuen todeta, että ottokerrat lisääntyvät ja kerralla otetut määrät, mahdollisesti ensimmäinen putki tulee otettua esim viikonloppuna tai lomalla ja niin edelleen. Jos on huikan kanssa hankaluuksia tämä kehitys on hyvin todennäköinen.

Sinulla on kokemus lopettamisesta, monella on kolmen kuukauden raitis jakso ehkä jossain viiden tai kymmenen vuoden takana. Nyt ei tarvitse kuin uusia tämä lopetuspäätös päivä kerrallaan.

Kyse on koko elämää koskevasta kustannuslaskennasta, juomis"projektin" plussat suhteessa miinuksiin. Projekti kannattaa hylätä vaiheessa, jossa miinuspuoli ei ole vielä aiheuttanut niin suuria menetyksiä etteikö kaikki olisi vielä paikattavissa.

Itsekään en uskonut että elämässä voisi jälleen olla niin monenlaista nautittavaa kun olin viinanhuuruissa yhtä soittoa. Alkoholin luonteeseen kuuluu näköjään vaan hyvin voimakkaasti se, että se vääristää todellisuudentajun, kuten moraalinkin. kerroit että viinalla saat itsesi tilaan jossa normaalista minästäsi ei ole juuri mitään jäljellä jaan täysin saman kokemuksen. Viinapäissä elämä on keinoelämää ulkona omasta itsestä, tunteistaan ja ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Luomuelämä raakana onkin ihan toinen juttu, tarjoaa sitä kohden, pienin päivän mittaisin askelin.

Tervetulotoivotuksin palstalle Pohjan Akka

Pohjan akka <3

Missä haluat olla 5, 10, 30 tai 50 vuoden kuluttua?

Alle kolmekymppisenä on kädessä niitä kortteja vielä valtavasti. Jos jotain tulevaisuudelta haluat, niin ei auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ryhtyä työskentelemään sen eteen. Takaisin A-klinikalle takataskussa lisää tahtoa: josko nyt sitten tahto olisikin lopettamisessa eikä muka-vähentämisessä? Sitä lopettamista ei kukaan puolestasi voi tehdä, apua ja keinoja on haettava itse. Kun narun päästä saa tartuttua, niin kyllä niitä auttajia matkalle löytyy, kun vain otat avun vastaan, ja toimit tavoitteesi tueksi.

Jotkut sanovat, että alkoholin edessä pitää luovuttaa, tunnustaa se vahvemmaksi. Luovuttaa toki, sikäli että luopuu mokomasta aineesta - mutta ehkä kuitenkin vahvempi on se, joka aineen jättää taakseen ja sen houkutuksista luopuu.

Sinulla on tukena lyhyt kausi raittiutta, jolloin jo ehdit kokeilla mitä muuta elämällä on tarjottavanaan. Tartu siihen.

Suosikkitoivotukseni on uteliaisuutta oman raittiuden etsintään! Elämällä on paljon tarjottavaa.

Niin, alle kolmikymppisenä niitä vaihtoehtoja meillä tietysti on paljon mutta ei se ikää katso jos tarpeeksi huonoon jamaan itsensä saattaa ja valitsee väärin. Ajattelemisen aihetta tuli taas omillekin nurkille (tosin itse olen ollut aika järkevissä rajoissa alkon kanssa jo pitkään, meni yli ja join jo, plus (niihin liittymättömänä) terveysrobleemia joiden vuoksi kannattaa olla hillitysti, mutta joka tapauksessa) kun tovi sitten reilusti alle 30-vuotias miespuolinen sai toisen haimatulehduksensa joka meni niin pahaksi, että heti kun pystyi niin leikattiin. Liikaa oli kuitenkin rasitus ja päivät päättyivät muutama vrk sitten. Tässä tapauksessa voi jo todellakin sanoa, että lähtö armahti… Vielä pari vuotta sitten “vähän liikaa ottava”, mutta leppoisa nuori kaveri siinä missä muutkin, mutta se vain sitten “hieman” lähti käsistä se touhu. Töissä kummiskin ihan loppuun asti ja aina sai hoidettuakin ihan ok, mutta liikaa kai vapaata sitten elimistön kestoon nähden.

Joten jälleen osoitus, että ei lopettamisyritysten kanssa kannata kikkailla liikaa. Kyllä se nalli voi nuorellakin iällä napsahtaa, kun huono tuuri osuu kohdalle.

Kiitos ja kumarrus vastauksista :slight_smile:

Otin tuossa hieman ‘hermolomaa’ ja etäisyyttä omiin kuvioihin, en juuri kotona ole ollut muutamaan
päivään ja sen takia vastaankin vasta nyt.

Kuten vastauksista kävikin ilmi, ja jonka jo tiesinkin on, että aika pitkälti omalla tavallaan
jo prosessoinut ja miettinyt valmiiksi mikä ero siinä alkottomuudessa on nykyiseen tilanteeseen.
Ja yllämainitun takia en olekaan enää menossa takaisin A-klinikalle, koska ohjaajani kanssa tulimme
myös siihen tulokseen, että mulla on jo tarvittavat tiedot ja kokemus siitä mitä pitää tehdä, eli kaikki
on enää kiinni vain minusta. Näinhän se toki aina on, mutta tässä tilanteessa erityisesti.

Se minkä takia tänne lähdin kirjoittelemaan on yksinkertaisesti se, että ‘siviilissä’ näistä asioista on kovin
hankala puhua kenenkään kanssa ja kyllä tämä sen verran iso projekti on ja elämänmuutos, että pakko tästä on puhua, jos ei muuten niin sitten näin! :wink:

Aika paljon saanut päätä tuulelteltua ja rauhoiteltua tässä muutaman päivän aikana. Asiat alkaa pikkuhiljaa näyttää selkeämmiltä, eikä lainkaan niin ns. “toivottomalta” kuin ehkä aiemmin :slight_smile: