Mulle liikunta on ihan silkkaa meditaatiota, oman pään ja maailman korjaamista. Ja todellakin se voi mulla mennä överiksi, jolloin se muuttuu terapeuttisesta toiminnasta päinvastaiseksi. Ehkä nykyään kuitenkin osaan kuunnella kehoani paremmin, ilman riittävää lepoa kun ei homma voi toimia. Kokemusta on.
Vaikka lärvini onkin aika hövelisti veistelty, on mulla sellainen ässä hihassa että nuorempana näytin vanhemmalta ja nyt lähemmäs nelikymppisenä kolmikymppiseltä. Kropassa ja sen käytössä näkyy rumpujen soitossa eteen tulleet motoriset haasteet ja liikunnallinen elämäntapa. Hirveän näköiset nistileegot pitäisi kylläkin akuutisti käydä hampilääkärissä korjauttamassa, myös muutamat kunnon pannutukset pyörällä näkyy hymyssä.
Kävely, juoksu, venyttely ja pyöräily ovat mulle tärkeimmät lajit.
^ Try it, man. Itelläni ei tosin ole valtavan hyviä kokemuksia netin kautta alkaneista suhteista, mutta onhan se kuitenkin nykyaikaa. Ei vissiin taviksetkaan enää vain kapakoihin panosta seuran haussa, vaan moni löytää kumppanin harrastusten parista tai webin avulla.
Mä tapasin exän ailoinaan junassa! Joo, junassa; matkalla Turkuun, Down by the Laituriin. : )
Leegot on kyllä hyvä olla kunnossa ihan terveydellisistä syistä eikä vain ulkonäön takia. Jos järjestettås sulle Reyo hyväntekeväisyyskonsertti jossa kerätään varoja hammaslääkäriin. Teema “Reyolle uudet leegot”.
Ylikunnon joskus sairastaneena voi tosiaan kompata, että kokemusta on täälläkin. Toivottavasti ei koskaan enää moista ylirasitustilaa. Kesti kuukausia toipua siitä.
Riittävä lepo ja oikeanlainen ravinto on yhtä tärkeitä osatekijöitä kuin se itse liikunta. Nukkuminen kannattaa, ja välillä kannattaa myös pitää lepopäiviä. Paras ruokavalio puolestaan on jokaisella yksilöllinen, ja kokeilemalla ja omaa kehoa kuuntelemalla löytää jokainen sopivimman.
Mulla ei myöskään ole erityisen hyviä kokemuksia netistä jonain parinhaun välineenä ja kun tarkemmin ajattelen, mistään ei oikein koskaan ole tullut mitään, kun olen väkisin ollut yrittämässä - ja jos vielä syvemmälle uidaan, niin kyllä ne kaikki muutkin suhteet ovat johonkin päättyneet En mä tiedä, sekin on jotenkin semmonen elämän osa-alue, että ehkä sitä sitten voi tavata jonkun, kun on siihen jotenkin otollinen aika. Mä olen ollut pari kertaa suhteessa, johon olen lähtenyt vähän iskelmälaulajan asenteella, että “rakasta minut ehjäksi”. Yleensä näissäkin jutuissa vakka valitsee kantensa ja siinä on sitten kaksi samanlaista leikkimässä ehjää elämää kulissiensa kanssa. Voi voi, kun niitä lavasteita sitten jokin tönii, niin eivätpä kestä.
Nostan ketjusi, kun halusin antaa tämän ajatukseni Sinulle…vaikka otsikko ei nyt ihan tähän aiheeseen sovi.
Olen surullinen tilanteestasi kotonasi…
Voi, kun kaikki menisi hyvin ja toivon, että puolisosi ymmärtäisi että lapsella “pelaaminen” tässä tilanteessa on todella alhaista. Minulla ei riitä sanat, mutta voimia lähetän Sinulla…
En minäkään onnistunut aviovaimona edellisessä liitossa mutta äitinä kyllä. Minun exäni yritti syyllistää minua liiallisesta työnteosta ja uhaili, kunnes hän onneksi tuli järkiinsä. Hän sanoi jälkeenpäin, että oli niin shokissa ettei tiennyt mitä suustaan päästää, mutta 2-3 kk saimme pikku hiljaa asiat sopuun. Olet varmasti maailman paras isä pikkuisellesi, sitä ei pidä kenenkään epäillä!
Tässä vaihtelevat itselläkin tunnelmat ihan laidasta laitaan ja päivästä toiseen. Olen jotenkin avautunut myös käsittämään tuota exäni käyttäytymistä shokkipohjalta. Olemme yksinkertaisesti joutuneet suhteessamme tilanteeseen, jossa kaikelle pahalle ololle ei ole enää löytynyt nimeä eikä hahmoa: niinpä ratkaisuihinkaan ei oikein ole päästy kiinni, vaan se paha olo on vain paisunut tässä välillämme. Eroamme kai ensisijaisesti suhteestamme, emme niinkään toisistamme. Ja tärkeä pointti on sekin, että elämä lapsen ympärillä saadaan rauhoitetuksi.
Nyt olemme myymässä asuntoa ja exäni jo saikin vuokra-asunnon. Asiat menevät eteenpäin ja kaikkien ristiriitaistenkin tunnelmien keskellä myös ne hyvät asiamme pääsevät esiin. Tässä ollaan yhdessä järjestelemässä uutta kuviota ja yritetään pitää juuri kokonaisuudesta huolta. On ilo nähdä, ettei se puoli ole tuhoutunut, se on vain jäänyt piiloon kaiken hädän ja epävarmuuden, ahdistuksen ja syyllisyyden taakse. Kävi meille keskenämme tässä miten tahansa, meille käy hyvin. Ja tällaisen puolen katsominen tässä tilanteessa antaa tiettyä toivoa. En tarkoita sillä toivoa vain siihen suuntaan, että meistä voisi vielä joskus tulla pariskunta, mutta se on jo tosi arvokasta voida tietää, että meistä tulee yhdessä edelleenkin aivan loistavat vanhemmat. Kun pääsemme tästä kierteestämme eroon, pääsemme käsiksi varmasti kaikkeen siihen, mikä välillämme on hyvää ja kasvavaa. Tähän luotan ja tähän haluan uskoa.
Kun on kauhean paha olla, tulee todella päästeltyä suustaan mitä tahansa. Olen minäkin käynyt häneen käsiksi, onneksi en ole sentään lyönyt, ja päinvastoin. Mutta emme me kävisi käsiksikään toisiimme ihan tasapainossa olevina. Umpikujassa ja nurkkaan ahdistettuna ei vain osaa muuta. Tarvitaan aikaa ja tilaa muutokselle, jotta kumpikin saamme vapautua taas omiksi itseksemme.
.
En mä tiedä, sekin on jotenkin semmonen elämän osa-alue, että ehkä sitä sitten voi tavata jonkun, kun on siihen jotenkin otollinen aika. Mä olen ollut pari kertaa suhteessa, johon olen lähtenyt vähän iskelmälaulajan asenteella, että “rakasta minut ehjäksi”. Yleensä näissäkin jutuissa vakka valitsee kantensa ja siinä on sitten kaksi samanlaista leikkimässä ehjää elämää kulissiensa kanssa. Voi voi, kun niitä lavasteita sitten jokin tönii, niin eivätpä kestä.