Raitis pätkä

p

Tossa sun tekstissä oli niin paljon tuttua ja samaistumisen kohtia…

etenkin seuraava;

etenkin tuon lopullisen väsymisen ja lohduttoman epätoivon muistan kuin eilisen… eihän siitä itselläni tosin ole kuin kaksi päivää vajaa 9 kk. Kulunutkaan kun naama käsissä tuskailin elämääni, joka oli aivan kamalaksi räpistelyksi muuttunut…olin valmis jo lähes mihin vaan…

Aikalailla itsekseni olen raittiuttani suorittanut… mutta toki joitakin pieniä tukitoimia, etenkin siinä ihan alussa otin käyttöön…kun olin jo niin monta kertaa epäonnistunut joka aiemmin…suosittelen siis harkitsemaan myös ulkopuolista apua… vaikka ihan pientäkin…mikäli ei omat voimat riitä…

Tsemiä!

P.s. jos jaksat ja haluat niin oma räpistelyni löytyy ketjusta “Ei jaksaisi enään!”

Puu-Ukko kirjotti

Etköhän sinä jo ole juonut tarpeeksi.
AA:sta sain aikoinaan pohjaan päästyäni raittiuden, ja olen onneksi juoma-aikana osannut välttää pillerit ja pallerot. Pärstäongelmista olen päässyt eroon, kun olen päättäväisesti kuunnellut niittenkin ärsyttävien tyyppien kokemuksia. Muistettava, että jokaikinen ryhmissä oleva on jollain tavalla sairas ja etsimässä parempaa elämää. Uskon, että sinunkin kokemuksistasi on ollut apua monelle raittiuden etsijälle tai jo pitkäänkin olleelle.

Kysyn vielä: onko asuinseuduillasi NA-ryhmää? Uskon, että sellaisesta saat sopivaa vertaistukea.

Päivä kerrallaan

Oli pakko poistaa eka viesti häpeän takia.

Mistähän kannattaisi lähteä hakemaan apua? A-klinikka, sossu, terveysasema.
Aamulla maanantaina täytyy soittaa työnantajalle ja sitten voisin soittaa a-klinikalle.
Vuokrarästiäkin on jo melkein 2kk vuokrat. 100€ sakot. Tilillä 5€… Join ja pelasin varmaan pari tonnia parin kuukauden aikana.

Vedin nyt ensimmäistä kertaa piriä. Tai sitä se kuulemma oli. Piti lähteä loiventamaan krapulaa baariin mutta join aika äkkiä samaan tahtiin. Sitten kännissä en enää välitä mitä pillereitä tarjotaan. Toinen puoli kehosta lähti kallistumaan ja lisäksi oli pakko purra hampaita ja kirskutella. Huomasin äsken että yhdestä poskihampaasta puuttuu puolet. puhuin tauotta. Lisäksi pilveä, essoja ja alkoholia. Kaksi tuntematonta pyysin kotiini. Toisella heistä oli näitä aineita. Onneksi sain heidät pyydettyä ulos puolen päivän aikaan. Sanoin että haluan olla rauhassa.
Jopa heitä järkytti asuntoni kunto ja jutut housuun paskantamisesta. Kamala oli se ilme ku heidän silmistä näki tietynlaista huolestumista ja järkytystä"miten voi joku elää noin rappiolla" tajusin miten alas olen vajonnut. Oli jotenkin todella alaston olo. Tajusin että nyt on menty taas uusien rajojen alapuolelle ja pahasti. Kaverit eivät olleet mitenkään uhkavia vaan ihan ystävällisiä mutta tuli siitä huolimatta kauhun tunteita kun lähes ventovieraita ihmisiä asunnossani. Näistä lukee välillä lehdistä kun joku kuolee tms.

Soitin siskolle yöllä ja hän alkoi itkemään kun kerroin totuuden millaista on ollut. Kamala olo tuli. En halua siskoa itkettää.

Vieläkin jalat vispaa ja on krapula.

En ole ketään uskaltanut päästää sukulasia tai ystä viäasuntooni aikoihin. Olen hävennyt asuntoa. Muuten olen yrittänyt pitää tietynlaisia kulisseja että ihan hyvin menee. Enkä ole uskaltanut kertoa näistä kännireissuista kenellekään.

Outoa kun minulla on kuitenkin hyviä tavotteita ja olen ihan ahkera yms. muuten enkä ole väkivaltainen tai kova jätkä. Humalassa sitten tulee aina entistä pahempia romahduksia.

…onneksi olet myös rehellinen ja järkevä kun tajuat tilanteesi vakavuuden…

tossa avun hakemisessa sinun tilanteeseesi nähden en ole paras ihminen neuvomaan…kun on aika monilaajanen kirjo noita aineita yms…mitä käytät… mutta varmaan ainakin paikallisesta terveysasemastasi voisi olla ok aloittaa avun piirin avaaminen…saa ainakin heti virallista tietä asiat etenemään ja hoitoonohjaukset oikeaan paikkaan…?..kai?

Alkoholi on se pääpäihde. Muuta tosi harvoin. Pakko se on vaan hakea apua. Yritin pärjätä itse. Kuvittelin jopa olevani vahva kun tein töitäkin krapulassa ja työn jälki oli kelvollista.

Hävettää olla yhteydessä tuonne a-klinikkaan ja muihin hoitopaikkoihin. Mut pakko se on kun ei tämä nyt yksin onnistu.

Perusteellinen elämänmuutos on vaikeaa. Saan hyviä alkuja aina kun olen motivoitunut ja hoidan itseäni. Jotain vaan jää uupumaan enkä tiedä mikä se on.

riippuen vähän siitä missäpäin asuu, niin on eri vaihtoehtoja avulle. Pk-seudulla on terveyskeskusten puolella matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyskeskuksia joihin voi mennä suoraan päivystysluonteisesti tai varata aikaa. Myös ihan suoraan terveyskeskuksessakin pääsee alkuun. A-klinikoilla on myös joinakin päivinä ainakin päivystysaikoja, eli kävelee vaan ovesta sisään.
Itselläni oli iso kynnys hakea apua, ja ainut vaihtoehto oli vaan mennä heti seuraavana aamuna jonnekkin. Muuten olisin perääntynyt.
Talous- ja velkaneuvontaa saa myös kunnalta, kannattaa selvittää oikea taho ja hakeutua heidän asiakkaaksi. Itse olen saanut reilu vuosi sitten talouden kuntoon kunnan velkaneuvonnan ja takuu-säätiön kautta.
Tsemppiä ja rohkeutta!

Kiitos kaikille asiallisista viesteistä.
Kyllä mun täytyy heti maanantaina mennä sinne a-klinikalle tai terveysasemalle.

Soitin jo kriisipuhelimeen. Antoi päihdeneuvonnan numeron mutta ei kuulema ole nyt tammikuussa puhelinpalvelua koska rahoitus loppui.

Mutta nyt jos en mene hakemaan apua niin ohihan se menee. Olo helpottuu, sitten ei ehkä tarvitsekaan kohdata todellisuutta. Ja viikon päästä viimeistään taas juomaan.

Hei, käännekohdassa olet ja tiedät, että puolinaiset toimenpiteet eivät auta lainkaan, joten onnittelut siitä, että olet alkanut hakemaan apua.

Tässä ajattelen, että tyhjiö täyttyy kun katselet ympärilläsi olevia raitistuneita alkoholisteja ja osallistut vertaistukeen. Ja korostan vielä, että vertaistuki on kaksisuuntaista, karrikoituna “sokea ohjaa rampaa”.

Ensimmäiset asiat ensiksi

Vertaistuki on ollut ehdoton apu. Ilman sitä en ole koskaan yksin pärjännyt pitkään.
Muutama kuukausi on helppo olla selvinpäin kun motivoidun. Sitten alkavat ahdistukset, sosiaaliset tilanteet pelottavat,olen ärsyttävä ja kielteinen. Sitten hävettää oma käytös ja puheet kun en pystykään olemaan “iloinen toipuja” Alan välttelemään ihmisiä ja yritän pärjätä yksin. Jatkuva syyllisyys painaa. Yritän käydä töissä ja olla kunnon kansalainen.

No ei tässä auta kuin pysyä erossa päihteistä. Henkisesti pahimpia reissuja oli tämä loppuviikko.

Olo tällä hetkellä ihmeen rauhallinen. Parit itkut itketty kyllä tässä yön ja aamun aikana. Olin 24h syömättä. Nyt söin kinkkuleivän. Olen jo varautunut siihen että ulos joudun asunnosta. Kai sitä joku mesta löytyy… En tiedä. Teltankin omistan.

Tuo minulta pääsee helposti unohtumaan. Saan apua ja tukea mutta kun olo paranee unohdan että minunkin tulisi yrittää auttaa myös muita. Itsekästähän tällainen käytös on.