Miten olette tulleet toimeen näiden negatiivisten tunteiden kanssa? Tiedostaa, että tämän negatiivisen kehän ympärillään kantaminen on turhaa, siis ns. mielisairasta(?), mutta silti ottaa päähän aivan koko ajan ja olo on kuin perseeseen ammutulla karhulla. Seurauksena tästä edelleenkin sosiaalisen elämän minimoituminen. Ts. en saa itsestäni ulos mitään, minusta ei saa irti mitään. En pysty olemaan ihminen ihmiselle.
.
Kiitos. Jos osasi juodessa olla itsekeskeinen, niin nythän sitä vasta oppii tunnistamaan 
Mutta uskoa on, että jotenkin tämä vielä hyväksi muuttuu, en vain vielä tiedä miten.
Mulla on auttanut muutama konkreettinen asiaa:
- Aiheeseen liittyvä kirjallisuus. Esim. Norman Vincent Pealen “Myönteinen ajattelu”, Keijo Tahkokallion “Ajattele myönteisesti: avaimia muutokseen”, Ben Furmanin “Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus” ja Melody Beattien “Irti läheisriippuvuudesta”. Kirjastosta löytää vielä paljon muutakin aiheeseen liittyvää psykologia/psykiatria -luokista. Luen, opin ja sovellan omaan elämääni (ja olen oikeasti tehnyt kirjojen harjoituksia).
- NLP-tekniikka on nimenomaan ajattelua muokkaava metodi, jota esim. huippu-urheilijat käyttävät valmennuksessa. Tavoitteena on muuttaa negatiivisia ajattelumalleja. Tätäkin olen treenannut (vaikka harjoituksen tuntuivat välillä tosi pöhköiltä) ja se on todella auttanut. Kirjavinkkejä löytää Suomen NLP-yhdistyksen sivuilta http://www.suomennlp-yhdistys.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=41&Itemid=92
- Keskusteluapu: hakeuduin omalääkärin kautta keskustelemaan tilanteestani ammattilaisen kautta. Totesin, että tarvitsen sitä ennen kaikkea työkyvyn ylläpitämiseksi.
- Muille puhuminen: pakotin ja pakotan yhä itseni ottamaan kontaktia muihin ihmisiin etenkin palavereissa. Pakotan myös itseni puhumaan vaikeista ja kivuliaista asioista palavereissa, jos ei muuten niin lauseen kerrallaan. Se helpottaa ja rikkoo salailun ja vaikenemisen negatiivista kehää. Periaatteeni on “on pakko uskaltaa”.
Jo pelkästä kirjallisuuden lukemisesta on hyötyä, mutta erityisen paljon hyötyä on erilaisista harjoituksista, puhumisesta - ja kirjoittamisesta. Jos sisällään vellovan kaaoksen ja pahan olon purkaa kirjoittamalla, se jo jäsentää ajatuksia ja helpottaa olemista. Ja sitä huomaa, ettei olekaan yksin kokemuksineen. Aika auttaa myös: pikkuruisistakin askeleista on hyötyä, vuodessa niistä tulee pitkä matka.
^
Huomenta,
Olen tosi kunnioituksella lukenut raitistumisprosessiasi, vaikka en ole kommentoinut ketjuasi aikaisemmin. Liekö syynä tämä ikäero, oma vanhempi lapseni on suurin piirtein sinun ikäisesi.
Eräs kirjoittamasi asia kolahti tänä aamuna.
Olen itse alkoholistiperheen lapsi, jossa sairastettiin oikein kunnolla. Äitini ei raitistunut koskaan, isäni ainakin osittain. Nyt hänen kuolemansa jälkeen muistikirjamerkinnöistä ym. käy ilmi, että viskipullo oli edessä ajoittain ja nykyisenkin puolison (henkinen) pahoinpitely myös jatkui. Kuitenkin paljon iän myötä rauhoittui. Ajattelin ikäisenäsi tekeväni kaiken toisin. Lapseni eivät koskaan näkisi minua humalassa. Toisin kävi, vammat olivat jo siirtyneet minuun ja sisareeni. Hän meni alkoholistin kanssa naimisiin (kahden eri, jälkimmäisen kanssa on edelleen) ja minä alkoholisoiduin. Sain kaksi lasta, jotka taas puolestaan elivät alkoholistisessa maailmassa. Nyt erilaisessa, koska juominen tapahtui (muka) salaa eikä ollut väkivaltaa. Ilmapiiri oli tietenkin aivan sama, siinähän ei ole eroja perheiden välillä. Kun raitistuin v.2003, tajusin vähitellen hyvittämisen ajatuksen. Paljon on tehty virheitä raittiinakin suhteessa lapsiin ja tämä hyvittäminen ei ole juuri onnistunut nuoremman lapsen kohdalla. Hän on rakentanut suojamuurin minua vastaan, vihaa itseään, ollut juomakokeiluja ja pelkään, että on viemässä tätä sukupolvien ketjua taas eteen päin (takana itsemurhayritys) Jos sanon mitään em. asioista, heti tulee seinä vastaan ja entistä vihamielisempi suhtautuminen. Anteeksipyynnöillä, asioiden toisin tekemisellä, (yli)huolehtimisella ym ei ole ollut vastakaikua.
Huomenna on nuorisopsykiatrialla palaveri, jossa puidaan perheen sisäisiä vuorovaikutuksia. Tytöllä on niistä aivan erilainen käsitys kuin minulla ja miehelläni, näin kertoivat osastolta. Ajattelen, että tytöllä on edelleen mielessä se kuva minusta juovana äitinä. Olenkohan väärässä? Miten lähestyä lastani, niin että hän ymmärtäisi nyt olevansa se tärkein, en minä ja minun tunteeni?
Tiedän että asia voi olla sinulle liian henkilökohtainen, ei tarvitse kommentoida tässä tapauksessa. Kunhan kirjoitin ajatuksiani ylös. Rohkeutta raittiiseen elämään, ajattele miten monta hyvää vuotta on edessä, kun ei tarvitse kompuroida alkoholismin suossa niitä vuosia, joita useimmat muut olemme tehneet 
Itselle se muille puhuminen oli tärkeää, mutta eritoten se, että löysin ne ihmiset joille minun ongelmani oli yhteinen. Minä en todellakaan ymmärtänyt miksi maailma oli välillä niin ahdistava, vaikka en juonutkaan. Sitä ei voi yksiselitteisemmin sanoa, mitä minä tein, kun pääsin tuollaisesta mieleisairaasta olosta, kuin se, että siivosin taloni ja luotin Jumalaani.
Pääni oli vain niin juntturassa niistä entisistä toimista, menneisyyden taakasta, tiulevaisuuden peloista,… etten yksin kyennyt päätäni siivoamaan. Minulla oli jos mitäkin esteitä tuolle siivoamiselle, kuten sanat mutku ja sitku.
Lopulta, kun olin niin valmis kuin ollajavoi, niin annoin kaiken tapahtua, koska tiesin ettei minulla ollut enää muuta mahdollisuutta.
Minua auttoi AAn toipumisohjelma ja toverit, joilla oli kokemuksia sairastamisesta ja siitä toipumisesta. Perheen tuki oli myös elintärkeä, koska sitä kautta sain nähdä myös toipumisen tuloksia, niinkuin livenä.
Huomenta.
Varmana en tietenkään osaa sanoa, mutta luulisin että hän hautoo itsessään jotain sellaista minkä olemassaolosta ei muut ole tietoisia, ei välttämättä edes hän itse. Ihan vain mutulla pohjaten omiin kokemuksiini ja miten on raitistuessa asiat ruvenneet pulppuamaan pintaan, niin nyt vasta alkaa ajalta ennen juomista muistamaan sellaisiakin asioita joiden luulin kokonaan unohtuneen.
Lapsi tottuu ja sopeutuu vanhemman juomiseen. Niistä asioista puhuminen oma-aloitteisesti voi olla valtavan vaikeaa. Ei oikein tiedä miten ja miksi.
Päivää!
Pitkästä aikaa ajattelin tänne tulla vaihtamaan kuulumisia, jos jollekin raittiuden alkutaipaleelle astuvalle voisi olla vaikka apua, mitä 10kk juomattomuus on saanut aikaan ja samalla päivittämään omaa tilannetta.
- Ei enää tietoakaan siitä ympärivuorokautisesta ahdistuksesta ja pään sisäisestä mössöstä, mistä ei saanut mitään tolkkua, mikä palanen kuuluu minnekin.
- Kunto parantunut ja painoa pari kiloa pudotellut (tavoitteena olisi vielä muutama kilo).
- Oikean itsen ja sen alkoholistisen itsen erot alkaa itse havaitsemaan yhä selkeämmin. Eli se miten sitä on vuosikausia tuhonnut itseään nimenomaan henkisesti ja koko käyttäytymisen järjettömyys alkaa hahmottumaan.
- Siitä minkälainen asenne pitää omaksua tulevassa, että tässä elämässä pärjää alkaa kirkastumaan, vaikka edelleenkin varmaan ulkomaailmassa näytän ulkopuolisille, kuin perseeseen ammutulta karhulta (eli v*tuttaa edelleen)
- Tuntuu, kuin jotain olisi pois. No, viina on pois ja sitä tyhjiötä parhaan mukaan yrittää täyttää.
- Sitkun ja mutkun… No hyvä että tämän asian edes itse tiedostaa
Pitempään raittiina olleet varmasti tajuavat, mitä tällä tarkoitan… :mrgreen:
Summa summarum = Pitää löytää kokonaan toisenlainen asenne ja tavallaan kaikki pitää heittää ylösalaisin siitä vanhasta. Mitä tämä elämä sitten on siellä, kun kaikki on heitetty ylösalaisin? En tiedä vielä. Mutta toivottavasti vielä joku päivä.
Kiitos tästäkin raittiista päivästä.
Hieno juttu , onnittelut. Kyllä menestystarinat todella antavat uskoa perässähiihtäjille. Tässä sinulle tuntemattoman ajattelijan miete piristykseksi:
“How’s life? - It depends on the liver”
Nyt on kyllä menossa vaikeampi kausi. Vaikka sitten hampaat irvessä: “tänäänkään en ota”.
Hyvä Ikzu! Jostan kumman syövereistä pukkaa toisinaan vanhoja mielihaluja, yllättävästi. Laittelin kesäkukkia juhannuksena ja kun sain homman loppuun, tuli palkkiotölkki luontevasti mieleen, vaikka juomatonta on takana jo yli vuosi. Jatketaan vaikka välillä pitäsis irvistellä, hyvästä kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Sinnitellään!
Moi,
mikä hätänä Ikzu?
Vaikeiden hetkien tullessa kannattaa puhua ulos ne asiat mitä mielessä pyörii.
Jos et halua tänne kirjoittamalla purkaa, niin mars, mars puhumaan.
Siitä erikoinen on tuo juomisen lopettaneenkin alkoholistin pää, että se voi itsekseen saada
näyttämään mustan valkoiselta ja laittaa jalat kävelemään baariin.
Vaikeatkin ajat kun kuitenkin kuuluvat tähän prosessiin, älä säikähdä. Puhumalla paras!
Moi,
Tuntuu, kuin se lipas johon kaikki lapsuuteni peikot, haamut ja pelot oli koteloitunut olisi nyt avautunut. Ikään kuin se osa minusta, joka kuitenkin koko juomiseni ajan kulki minussa ja yhdessä kuningas alkoholin kanssa johti minut siihen pisteeseen viime elokuussa, jossa kerta kaikkiaan tuli seinä vastaan. Tämä ruikuttaminen alkaa vaan rasittamaan itseänikin jo niin paljon, kun tuntuu että tuloksia ei synny. Tuhansia sivuja luettua tekstiä, satoja sivuja kirjoitettua tekstiä, puhuttu on yritetty monet kerrat ja väliaikaista helpotusta noista onkin saanut.
Noh, mutta tuntee tässä nyt jotain saaneen aikaiseksikin, kun painoa on tässä kesän aikana saanut jo muutaman kilon tiputettua. Ja noh, tiedän kyllä mitä minulta puuttuu ja viat eivät ole missään muussa, kuin sairaudessani, joten… no helpottipas tämäkin jo kummasti :mrgreen:
Ohjelmassa on muuten mainittu loistavasti jokaisen alkoholistin perimmäinen synti “itsekeskeinen pelko”. Osuu kyllä allekirjoittaneeseenkin kuin valettu :mrgreen:
.
Kiitoksia! Jaksan kyllä uskoa siihen, että iloksi tämä vielä muuttuu. Pakkohan sen on Kuntoilusta saa ainakin sitä hyötyä, että näkee tulokset ihan noin konkreettisesti, kun tuo vyötärö kapenee. Töissä ei paljoa tarvi ajatella ylimääräistä ja palaverikäyntien määrää tihennän. Oli aika turha luulo kuvitella, että siellä voisi vaan käydä silloin, kun huvittaa tai siltä tuntuu. Ainakin näin aluksi. Myöhemmin tilanne voi toki jo oikeastikin olla erilainen.
E. Ja varmasti olisi sellaisia kelle puhua, en vain toistaiseksi tiedä miten saada ne asiat tulemaan oikeassa muodossaan, niin että siitä todellakin olisi apua. En ole vielä nähtävästi oikein sisäistänyt sanonnan “jos ei nyt, niin koskas sitten” syvempää merkitystä.
Joo, kuule sinä olet tehnyt hurjasti töitä raittiutesi eteen ja jo oikein hyvän pätkänkin kulkenut, taidetaan olla samoissa kuukausissa, !0? Se vaan välillä sapettaa itseänikin, kun tuntuu että kehitys jää jumittamaan paikoilleen. Malttia tarvitaan, pää tarvitsee välillä lepoa ja työstörauhaa. Siellä vellovat ne sadat sivut luettua ja kirjoitettua tekstiä, puhuttua ja kuultua tarinaa alkoholismista, elämästä, ihmisyydestä. Kyllä se taas napsahtaa liikkeelle ja joskus meidän on myös todettava ja tyydyttävä siihen mitä on, että ok näillä mennään. Tuo toteamus on usein se mikä itse asiassa aikaan saa muutoksen, kun päästää irti ja lakkaa yrittämästä. Toisaalta tarvitsemme kovaa yrittämistä ja asioiden työstöä ja toisaalta taas tuota irti päästöä…jaah, eiköhän se olisi taas tyyneysrukouksen paikka. 
Näinhän se on. Helppoa käsittää mielessään, vaikea käytännössä toteuttaa :mrgreen: Mutta kiitoksia tästä helpotuksesta, taidanpa laittaa harkintaan josko illalla lähtisi naapurikaupungista käymään minulle uudessa ryhmässä.
.