Raimo o.Kojo

Luin mielenkiinolla em. herran kirjan eroon viinasta.
Paljon hyviä ajatuksia.

Kuitenkin, paskan maku siitä jäi suuhun. Olen samaa mieltä mitä hän kertoi AA:n huonoista puolista. Siellä wanhat kuivilla olijat jankuttaa samaa levyä. Eivät ole koskaan raitistuneet, ovat vaan kuivilla.

Myös a-klinikat sai kyytiä.

Minulle ei sovi aa, ensin en tajunnut syytä, mutta tuon kirjan luettuani tajusin sen.

Minulta kuoli rakas joku vuosi sitten. Se laukaisi paniikkihäiriön ja normaalia runsaamman juomisen.

Kuoleman jälkeen kävin sururyhmissä, hakemassa vertaistukea. Se oli todella avuksi. Toiminta varmaan on periaatteessa idealtaan samaa kuin aa touhu. Mutta yksi ero on.

Kun suru oli käsitelty, mentiin eteenpäin ja jätettiin ryhmä. Tottakai. Sairastahan se on, jos jää jankkaamaan sitä surua loputtomiin. Aikansa kutakin.

AA systeemeissä on niitä jo kymmeniä vuosia kuivilla olleita. Ja siellä ne samaa jankkasi edeleen. Tajusin, etten halua tuota. Että kymmenien vuosin jälkeen jankaan samaa ryyppytarinaa kerhoissa.

Nämä wanhat juomaveikot sitten vielä tuppaa dominoimaan niitä aa kokouksia (oma huomioni)

AA voi auttaa aluksi, mutta kun raittius, siis raittius, ei juomattomuus, on saavutettu, pitää jättää järjestö. Ne jotka ei sitä tee, ei mielestäni ole raittiita, vain kuivilla. Viittaan tässä kertomaani sururyhmään. Jos ihminen jumii sinne ryhmään vuosikymmeniksi… niin se ei ole tervettä eikä normaalia. Parantumista ei ole tapahtunut. Vain oireiden koteloimista.

Minua on aina ärsyttänyt täällä plinkissä tuo loputon aa jargoni. AA on ihan hyvä, joskus, joillekkin. Mutta kun katsoin niitä wanhoja AA favoja siellä kokoontumisessa, kävi sääli. Ja ajattelin, että alkoholistinakin on parempi kuin sellaisena katkerana jääränä.

Itse en ole raitis, mutta aika hyvin menee. Olen aina tiennyt miksi otan. Otan enää harvoin. Mutta minulla on syy ottaa. Eikä se ole tekosyy. Tätä syytä terapiassa hyvällä menestyksellä poistetaan. Ja mitä enemmän sitä poistetaan, sitä vähemmän juon. Poistuu tarve pakonomaiseen ottamiseen.

Eli tässä olen taas tuon kirjan kirjoittajan kanssa eri mieltä. Hän kun toteaa, et kaikenmaailman terapiat vain jotakuinkin lisää juomista.
Näin ei ole. Mitä enemmän saan paniikkihäröä kuriin, sitä vähemmän juon. Koska se on minulla syy… toki muitakin on, mutta tuossa terapiassa nekin korjaantuu hitaasti. Mutta varmasti.

Kirjoitin tämän ehkä siksi, kun täällä vallitseva AA mafia alko tympiä. Jokin siinä mättää, että he haluavat niin tyrkyttää omaa malliaan ja asettua muiden yläpuolelle. Toisaalta, fiksu näkee siinä myös sitä AA ongelmaa… jos osaa katsoa rivien taakse.

Garde, mennään joku ilta laavulle paistaa makkaraa, kokiksen voimin. Ois muutenkin hieman kerrottavaa :confused:

Kannattaa ottaa huomioon sellainen seikka, että osa “mafioosoista,” tarkoitan niitä, joita ryhmissä on, en ketään täällä linkissä, ovat tosi kovan koulun käyneitä. Entisiä linnan kundeja, rapajuoppoja. Ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet ns. normaalia nuoruutta, ihmissuhteita, ovat olleet kauan siellä tosipohjalla. Ei ole realistista olettaa, että he raitistuttuaan muuttuisivat tavallisiksi ihmisiksi. Heille jää traumoja tai käyttäytymismalleja, jotka eivät ole samanlaisia, mitä tavalliselta ihmiseltä odotetaan. Heille Aa on ollut se vihonviimeinen apu, jolla yleensä ovat elävien kirjoissa. Ehkäpä yrittäisimme ymmärtää heitäkin. Aa ei ole kilttien poikien ja tyttöjen yhteisö, jos asiaa tarkastellaan heidän menneisyyttään peilaten.

Meitä on moneksi. Minäkin luulin olevani ihan pohjasakkaa, hyljeksittävä olio. Varmaan olin ja olen edelleen ainakin niiden mielissä, jotka ovat kokeneet aiheuttamani pettymykset ja luottamuspulan, jopa väkivallan. Kuitenkin olen mielestäni pelkkä partiopoika, jos verrataan niitä karmeita kokemuksia, joiden läpi monet raitistuneet ovat joutuneet kulkemaan. Sanoisin, että eletään, kukin tavallaan, mutta annetaan toisten elää myös. Pyritään ymmärtämään, vaikka aina ei haluttaisikaan niin tehdä.

Ja koska kaikessa olisi hyvä nähdä jotain positiivista, voisiko ajatella, että oppi ei ojaan kaada, ei ehkä kaikkien tarvitse kokea kaikkea.

Paarma

Aivan. Itse on ole ollut linnassa, enkä katuojassa. Ehkä siksi aa ei sovi minulle… olisi pitänyt käydä todella siellä katuojassa?

En luultavasti ole edes ollut hc juoppo. Sen verran kuitenkin, että tiedän juovani liikaa. Ja olen juonut liikaa.

AA on ihan hyvä juttu, monille. Ja ilmeisesti tekee ihan hyvää “tulosta”.

Minun juttu se ei missään nimessä ollut, saan apuni muualta, paremmin.

En kuitenkaan jaksa innostua wanhojen juoppojen sydäntä särkeviin kertomuksiin. Ja koska koin ilmapiirin hieman oudoksi, ei tullut mieleenkään alkaa kertoa omaa tarinaa.
Sitä teen terapiassa, hyvällä menestyksellä.

Monille se AA on ok ja senkin tuossa kirjassa voi todeta, siinä on hyvät puolet ja itse kannatan ideaa… Mutta ainakin kokemissani AA miiteissä se idea oli vesittynyt täysin. Siis minun kohdalla, jollekkin se sopii ja se siitä :slight_smile:

Oletko alkoholisti?
Vain onko ongelmasi muualla? :unamused:

Tuli samat kysymykset mieleen, luettuani nuo itse kerrotut jutut.
Kerroppa miten asian koet itse.

Kun kysyitte, vastaan

En ole juonut työpaikkaa
Ihmissuhteet on edeleen ok
Asunto on
Ja juominen pikkuhiljaa vähenee.

Eli juomiseni ei ole haitannut muita kuin itseäni. Minuakin vain tietyllä tapaa. Eli juon alkoa lääkeeksi.

En edes yritä AA kiihkoille selittää miksi, kun se olisi aivan turhaa. Heillä on AA totuus ja kaikki siitä poikkeava on väärin.

Empatiaa olen nähnyt ja saan muilla foorumeilla. Eikä se kannusta minua juomaan, vaan päinvastoin. Ja on toiminut. Rakkaudellisessa ilmapiirissä olemme keskustelleet jumoisesta.
Ja siitä, miksi etanoli maistuu.

Täällä se ei onnistu.

Etanoli ei ole se ongelma minulle, ongelma on ne syyt miksi sitä nyt niin innolla olen kumonnut kurkkuun. Ongelmani ei poistu yhtään mihinkään, vaikka juuri nyt lopettasin nauttimisen, minkä toki voisin tehdä.

Oiretta on turha hoitaa, pitää keskittyä sairauteen.

Red Cat on hyvä ja lukee foorumia. Huomaat hyvin äkkiä mistä puhun.

Minä teen asiat miten teen, jos sitä mainostaa, iskee AA ja sanoo, ei näin, ei onnistu. Siksi tein ihan oman otsakkeen missä on minun ajatuksia, ei AA:n

Jatkan jargoniani.

Kaunis aamu, olin kattelemassa heppoja. Ehkä joskus vielä uskallan nelijalkaisen menopelin kyytiin :slight_smile:

Joskus elämässä joutuu todella omituisiin tilanteisiin. Kun ei ole yhtään hyvää vaihtoehtoa. Tai on, mutta sitä ei pysty toteuttamaan.
Silloin joutuu valitsemaan vaihtoehdoista vähiten huonon.

Kun paniikkihärö minut yllätti, se oli ja on edeleen aika totinen paikka. Nykyään tuo panikointi tuntuu olevan oikeen muotia. Jos vähä jänskättää, niin jo huudellaan jotakuinkin innostuneena… jee, mul on paniikki. No, kun se tulee sitten ihan aikuusten oikeesti, niin siitä on leikki kaukana. Se rampauttaa ihmisen aivan täysin.

Mulla se meni äkisti niin pahaksi, että ei hitto enää uskaltanut poistua asunnosta roskia viemään.
Paniikkiin on erittäin toimiva lääke, sen jokainen joka tätä tautia on sairastanut, tietää.
Ja sehän on etanoli, toki benzot toimii myös, joskaan ei niin hyvin.

Alkuun en käynyt töissä, olin saitsulla pitkään. Mutta onneksi työni on niin itsellistä missä ei tarvitse yhtään sosialisoida, jotenkin pärjäsin.

Mutta ne vaihtoehdot oli.
a Kuolen nälkään 4 seinän sisällä, kun ei uskaltanut mennä kauppaan. Pizzaa tietty voi aina kotiin tilata…
b Otan kaljaa, ja kykenen jotenkin toimimaan, pikku pierussa
c Upotan itseni benzo pumpuliin ja leijun siinä läpi elämän.

Valitsin vaihtoehdon b. Tietäen, että se on huono ratkaisu, eikä ratkaisu ollenkaan. Mutta se oli vähiten huono :frowning: Jotenkin oli selvittävä kun en kuitenkaan kuolla halunnut.

Tietenkin se paras ratkaisu olisi ollut kohdata maailma ilman mitään kemikaalista suojaverhoa. Mutta kun ei pystynyt, niin ei pystynyt.

Tietenkin sitä alkoa sitten alko kulua, kun lähes aina kun kotoa poistu, oli otettava pari. Toinen vaihtoehto olisi todella ollut se, että olisin jäänyt sinne asuntoon. Muumioitunut sinne.

Tiedostin heti, että nyt käytetään alkoa ongelmallisesti ja väärin. Mutta ei ollut vielä silloin vaihtoehtoa. Niin hullulta kun se kuulostaakin, alko piti mut silloin hengissä.

En ollut järin hyvissä rahoissa silloin, kävin kyllä ujosti terveyskeskuksessa, pikku pierus tietty, mitä ei kukaan ulkopuolinen huomaa. Minut todettiin reippaaksi nuoreksi mieheksi, joka käy työssä yms. Ei tarvetta terapiaan, pannaan tosta sulle vähä xanoria ja seroxattia. Kyllä se siitä. Kiitos ja näkemiin.

Nyttemmin naureskelemme ja opastamme omalla (ei siis tämä) foorumilla uusia näin… aika hirtehisesti. Kun menet sinne t.keskukseen, elä käy enne sitä viikkoon suihkussa, pukeudu huonosti, viiltele hieman ranteita ja ilman muuta puhu uneliaaseen tapaan kaipuusta tehdä itsemurha. Sillon jopa vopa voi saada hoitoa.

Olin pattitilanteessa, pakko oli tissutella, että selvisi jokapäiväsestä elämästä. Tämä on aika klisee… mutta pikku pierussa tunsin olevani se ihminen mikä olin ennen paniikkia. Näinhän ei pitäisi ajatella, mutta tottahan tuo on. Nyt otan elämän miten se tulee, ja olen mitä olen. Elämä jatkuu ja ei voi haikailla sitä mitä joskus oli tahi unelmoida siitä mitä tulee joskus tapahtumaan.

Tässä varmaan alkaa hahmottumaan se, miksi minulla on viimeisen parin vuoden aikana etanolia mennyt liikaa.

Nykyään käyn erittäin hyvällä terapeutilla. Lähinnä pohdimme asioita ratkaisukeskeisesti, emme kaivele wanhoja. Toki olen kertonut tästä alkon käytöstä.

Tässä asiassa tuo Kojo iskee ohi, todeten kaikki terapiat turhiksi ja jopa jumiseen kannustaviksi. Näin ei ole ainakaan minun kohdalla.

Ekassa sessiossa kerroin kutistajalle, että oli pakko käydä terasilla ottaa tuopillinen, koska muuten en olisi uskaltanut tulla koko terapiaan. Hän otti sen hyvin ja heti päästiin sitten asiaan. Ja totesi, että ei ole hyvä asia, että otit, mutta parempi vaihtoehto kuin se, että olisin jättänyt tulematta. Sen koomin en ole tarvinnut rohkaisua terapiassa käyntiin :slight_smile:

Juomiseen voi olla hyvinkin erilaisia syitä. Itse en vaarmaan määrissä pärjää hc juopoille. Ja krapulaa olen oppinut varomaan, se nimittäin on paniikkihäröselle niin hirvittävä tila… että sitä äkkiä alkaa välttämään.

Kuitenkin juomisessani on se tietty “pakko” Vaikka määrät olisi vain 2 lonksua enne jännää tilanetta. Haluan opetella elämään niin, että ei tarvitse niitä edes kahta ottaa, ainakaan motiivilla, että on pakko ottaa että kykenee toimimaan.

Huomasin, että AA jutuissa olin ihan eri aaltopituudella muiden kanssa. Puhuin tästä, ja huomasin, että en tullut ymmärretyksi. Tuli jopa olo, että minua katsottiin vähä oudosti, tyyliin, mitä vittua tuo täällä tekee, eihä se oo ees kunnon juoppo ollu.

Niinpä jätin AA touhut pois, hyvä niin. Nykyään hankin vertaistukea muilla keinoin. Kaipaan keskusteluja, vapaamuotoisia ja ihmisten kanssa joilla on samaa historiaa kun minulla on. AA jutuissa huomasin, että en kertakaikkiaan tajunnut muiden juttuja ja muut eivät tajuneet minun. Ja hieman aihdistavaa oli se pitkän linjan aa laisten jargoni. Mulla tuli tunne kun ne paasas… et lopeta jo.

Nykyään olen lopettanut ottamisieni ja ottamattomuuden pohdiskelun. Kun se on oire. Keskityn siihen, mikä sen aiheuttaa.

Toki luen tätä, ihan koska voi saada oivalluksia, enkä lainkaan kiellä sitä, että käytän etanolia väärin, lääkeenä. Enkä vieläkään kykene aina olemaan ilman. Joskin, en enää tarvitse etanoli kainalosauvaksi kuin harvoin.

taivoiteeni on raittius, mutta ajattelen ehkä tuota sanaa eri tavoin kun muut :sunglasses:

Elämän valintoja… Tykkään musiikista, jopa soitan kitaraa. Mutta paniikkihärö ja esiintyminen on aika huono yhtälö.
Kaveri kuitenkin pyysi laulukisoihin säestämään. Suostuin, ja halusinkin. Tiesin, että joudun ottaa pari lonkeroa, muuten en kykene ja soitan kädet täristen (ei johdu krapulasta) pieleen ja pilaan toisen esityksen. Parin lonksun jälkeen kaikki menee ok.

Tuo harmittaa minua, miksi en kykene ilman taskumattia tollaseen. Toisaalta, se soittaminen antaa paljon, ja jos sen takia on otettava vähän… pohdin taas valintoa. Valitsen sen pikku ottamisen ja soitan, koska se parantaa itsetuontoani. Ja mitä parempi se on, sitä vähemmän on tarve ottaa niitä rohkasuryyppyjä.

No jopa tuli juttua. Olenko siis alkoholisti, suurkuluttaja, vai mikä?
Itse koen olevani riippuvainen… voisin toki lopettaa musiikin yms. ja sitten ei tarvitsis ottaa yhtään. Mutta, tässä on taas niitä valintoja :unamused: Se soittaminen (ja muukin) sitten pönkittää itsetuntoa ja onnistumisen kokemukset on paniikkihärön hoidon a ja o

Huvittavasti tässä voisi sanoa, että pieni ottaminen tukee raitistumistani :laughing:

No ei mulla nyt muuta, tulipa pitkä ja sekava sepustus. En viiti oikolukea, eli typoja löytynee :smiley:

Mukavaa päivää kaikille, arska paistaa, taidan lähteä taas laavulle käristää makkaraa :sunglasses:

En ymmärrä,miksi kritisoit AA:ta vastaan.
AA tarjoaa toipumisohjelman alkoholisteille ei sinulle. Sinun ongelmat on muualla. Sen itse hyvin avoimesti kerrot.
Ei siellä muut pitkään viihdy, ei se heille ole edes tarkoitettu.

Alcoholics Anonymous kysyy miksi kritisoin AA liikettä, ja tavallaan vastasit jo itse.

Onko aa jokin asia, mikä on kaiken kritiikin yläpuolella. Ogelmani on muualla, mutta sen oire on sama kun muillakin täällä. Etanoli.

AA ymmärtää vain tietyllä tapaa juovia, kuten edellä mainittu kirjoittaja totesi. Maailma vaan ei ole niin mustavalkoinen, kaikkea muuta. Ja juuri siksi en pidä AA kerhoista. Kun siellä väkisin yritetään ihminen lyödä tiettyynn muottiin. Vaikka se oire olisi sama.

Ongelmani on todella muualla, mutta etanoli on sen oire. Juuri tätä ei AA liike tajua, ja tuo Alcoholics Anonymous komemmentti kuvaa sitä asenetta täydellisesti

“AA tarjoaa toipumisohjelman alkoholisteille ei sinulle.”

Tuo on niin totta, ja tuon takia hain sitten apua ihan muualta.

En tiedä olenko alkoholisti. Voi olla, että en ole. Tekeekö se minusta täällä sitten huonon ihmisen? Ilmeisesti pitää alkaa juomaan lisää :open_mouth:

Olen vähintäänkin riippuvainen. Määrät ei ole tärkeitä, mutta se on, että joudun ottamaan pari, sillon tällön. Ehkä se ei ole alkoholismia, mutta se on riippuvuutta, jopa pakkoa.

Olen siis ihminen, jonka on joskus pakko ottaa alkoa, ei ehkä tynnyrikaupalla, mutta onko se oleellista? Olen siis huono jopa juopoksi, ja en kelpaa edes aa kerhoihin kun en juo tarpeeksi paljon?

Tää on hauskaa

En ollut tarpeeksi hullu, että olisin saanut maksettua terapiaa (nykyään maksan itse joka käynnin)
En juo tarpeeksi, että täällä täyttäisin alkoholistin määritelmän.
Mulla ei ole ongelmaa, kun en kerran vedä saavikaupalla kaljaa

En kirjottaisi täällä, jos etanolin ottaminen ei vaivaisi minua.

Minun syyni ottamiseen ja historia on hieman erilainen kun täällä useimilla. Tässä tulee tunne, et alkaa kilpailu kuka on kunnon juoppo. En koe tarvetta ottaa moiseen osaa.

Siinähän se. Jos ei ole alkoholisti niin ei ole. Mutta jos on alkoholisti, kuten minä olen, ei kannata väheksyä Aa-liikkeen ohjelmaa. Väheksyminen saattaa käydä hengen päälle. Ajatellaanpa vaikka tilannetta, jossa alkoholisti on kokeillut kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, paitsi Aa:n ohjelmaa. Silti juominen jatkuu. Pitäisikö antaa mennä, vai kokeilla vielä sitäkin viimeistä vaihtoehtoa, Aa:ta? Muuten, kun puhutaan AA-kerhosta, on puhujan Aa kokemus ilmeisesti melko vähäistä.

En väheksy AA juttuja, ja tiedän aivan hyvin, että se lienee ainut instanssi, joka tekee niinsanotusti tulosta.

A-klinikalla kun kävin, oli saldo tämä. Resepti pamia ja iloinen ohje, vähennä juomista.

En minä lämpimikseni ole noissa käynyt.

Meitä kuitenkin on moneksi, ja esim paniikkihäröset juo aivan uskomattomia määriä etanolia. Mutta heille ei aa sovi, vaikka olisi jo alkoholisti. Oireen poistaminen kun ei yleensä sairautta paranna.

Ja kyllä, en ole tavannut etanolin liikakäyttäjää, jolla ei jotankin viirais päästä. Ottamiseen on aina syyt. Myrkky on kuitenkin niin vahva, että aika harvat sitä vain huvikseen juo, siis suurkäyttäjä :unamused:

Alcoholics Anonymous Tyypille haluaisin heittää kysymyksen.

Ymmärrän vertaistuen merkityksen. Mutta kun jostain on toivuttu, se auttaminen lakkaa olemasta julkista, ja siirtyy yksilötasolle.

Jos joku on päässyt viinaste eroon, miksi ne tyypit joka viikko jankkaa sitä juoppo uraansa? Kun ihminen raitistuu, ei sen enää tarvi kerrata sitä dokaamista.

Kun mulla kuoli rakas, jankkasin aikani vertaistukirymissä. Mut ei tullu mieleenkään enää sitä tehdä. Autan toki kamua mäessä jos tarve on, mutta en missään kokouksissa.

Itse ymmärsin AA touhun niin, että ei siellä ollut raitistuneita, vain kuivilla olijoita, jotkun jopa tehneet sitä kymmeniä vuosia. Tai suorittaneet. Sellainen ei ole elämää.

Ilmeisesti minkäänlainen kirjoituksen määrä ei riitä, että aa hemmot tajuaisi mikä on tavoitteni. Se kyllä selvisi jos viitsi lukea juttuni, joka luultavasti oli pisin plinkissä koskaan kirjoitettu. Mutta se ei ole enää minun ongelma, ja jos joku kysyy yhä, mikä on tavoitteeni, kehoitan lukemaan juttuni uudestaan :open_mouth:

Ainakaan tavoiteeni ei ole… miten sen sanoisi, tulla idiootiksi :laughing:

Tähän sopii mainiosti eräs biisi Viikate - Unholan urut :wink:

Kourasta tuntee kämmenen
Ryhdistä het’ suoraselkäisen
Akanoita jyväin kovat kyljetkin kavahtaa

Sana on miehen mittainen, se luista ei
Vaikka kultainen on pinta kivetyksen
Alla kutsuvan kulkueen

Odottanut olen tulevaa,
Odottanut olen,
Nyt kulutan mennyttä aikaa
Jota uruilla unholan juhlitaan

Vastuu ei avaa aapistaan
Mielipaha sitä saada tavaamaan
Muistomerkkien päät kohdilla kokonuottien

Kilvan hopeitaan kiillottaa,
Jotka pelkin palkein hiillostaan
Puhisevat saamatta kuloa kaimoineen nousemaan

Sana on miehen mittainen, se luista ei
Vaikka kultainen on pinta kivetyksen
Alla kutsuvan kulkueen

Ja kun ajattelen kuolemaa
Ajattelen sitä,
Mitä saanut en milloinkaan aikaan
Ja mitenkä minua huomenna soitetaan

Tuo oli kai se kysymys.

Vastaus tulikin jo toisaalla vatilta, siis Isokirja sivu 135.
Ja olemme asiasta samaa mieltä. Eikös?

Tajutaan. Se on niin yksinkertaista, että tajuaa tyhmempikin. Ollaan palstalla Me Lopettajat. Tavoite ei siis voi olla muu kuin lopettaminen. Miten se tapahtuu, on omassa vallassasi.

capo di capi

En tiedä mikä on isokirja, onko se raamattu? Toisaalta, ei kiinnosta.

Laitetaan se nyt ratakiskosta väännettynä. Taivoitteeni ei ole lopettaminen, ei kuivilla olo. Tavoiteeni on raittius.

Välillä ja melkeen aina tulee tunne, että aa hemmot vänkää ja vonkaa. Juttua riittää, mutta eivät kuuntele muita. Ja se ottaa eteen, kun pääsee ihanaa aa evankeliumia levittämään. Paskat asiakkaasta, anteeksi juoposta. Kunhan saa julistaa, se on se juttu!

Ja kyllä, voin jopa mennä vielä AA kerhoon, jos löytyy sopiva. Sellainen missä voin puhua ja tuntea tulleeni ymmärettyksi niine juttuineni jotka minua vaivaa.
Mutta sitä en jaksa, että keski-iän ylitäneet miehet muistelee iloisia ryyppyvuosia uskoen, että se jotankin minua auttaisi. Ei auta. Eikä kiinnosta. Sitten juodaan kahvia ja kuivat miehet menee vetää röökiä, tuhoten maksan sijasta keuhkot.

En käsitä, miksi ne toistaa vuodesta toiseen samaa jargonia. Jos sillä pysyvät kuivilla, niin ok. Kai se sitten on parempi kun katuojassa, joskaan en ole ihan varma asiasta.

AAn pitäisi hieman kaivaa muumioitunutta olemustaan tähän päivään. Kun tämä nykysupolvi pamahtaa tietoisuuten kohtuuttomasta etanolikäytöstä, aa on aivan pihalla ja se ei niinsanotusi kiinnosta enää ketään. Perinteet on ok, mut ei kannata olla jääräpää, haluton muutokseen.

Siehän ootkii melekonen veleho! Et aio lopettaa viinan juontia, mutta meinaat silti olla raitis. Sehän on niin kuin nainen olisi ihan pikkuisen raskaana. (anteeksi vertaus, arvon naiset)

Minkalainen ratakisko taipuu tuollaiselle mutkalle? :open_mouth: