Radikaali vähennys tai sitten raittius

Aloitin nyt oman pohdiskeluaiheen, kun tuntui tunkeilevalta jatkaa toisen aloittamaa keskustelua omalla otsikollaan,…
tai jotain sinnepäin tarkoitan ?

Minulla nyt 4 kuivilla olo päivää ja viikonloppu häämöttää jo tuntien päässä.

Olen tissutellut viimeiset 7-8 vuotta lähes tauotta. Sitä ennen olin 3 vuotta alkotta. Joka olikin ihan huippuihana ajanjakso.

Nyt toleranssi nousi ja nousi ja alkoi hirvittää itseäkin se määrä jo pelkästään kaloreissakin mitä pystyin juomaan. Sanoin puolisollenikin että yritätkö tappaa mut ostamalla juomaa kun pyydän.

Hän pystyi olemaan viimeisimmät viikot arkisin ottamatta mutta minäpä en. Aina löytyi syy ottaa muutama työpäivän jälkeen.

Sitten kirjauduin tänne sivustolle ja lueskelin oppaita viikon päivät. Ja päätin alkaa vähentäjäksi. Ehdotin puolisolle että lopetettaisiin kokonaan mutta hän ei halua. Ajattelin sitten itsekin että nyt vähennän 12 annokseen viikossa max kahtena päivänä viikossa ne nauttien.
Olen aina vierastanut ehdottomuutta (vaikka addiktioiden suhteen monesti järkevää).

Tällä hetkellä kun ajattelenkin siiderin nauttimista mulle tulee vähän kuvottava olo. Tiedän ettei minun todellakaan tarvitse juoda yhtään jos ei siltä tunnu. Ainut et frendi tulossa kyläilee ja sanoi et kait me tuopillisillakin käydään ??

Mutta innolla odotan hetkeä, kun huomaan etten edes ajattele juoman ostamista tai itse juomista. Tiedän senkin päivän koittavan ?:heart: Nythän alussa tämä on sen asian ympärillä pyörivää kokoajan.

Kovasti voimia kaikille pysyä päätöksissään tai ajatuksiensa kulkiessaan niitä kohti ?

Palaan kertomaan kuinka meikäläisen kävi viikonloppuna ?

Hei Ainasataa (ei nyt sentään onneksi ihan aina sada :sunglasses: )! Hienoa että löysit tänne ja aloit tekemään ongelmallesi jotain ennen kuin se ehtii vaikuttamaan esim terveyteesi.

Haluaisin kehottaa sinua olemaan juomatta viikonlopun. Kuulostaa, että sinulla olisi tosi hyvä alku vaikka parin viikon tipattomalle. Nyt kun ajatuskin siideristä kuvottaa. Hyödynnä se. Ei se, että olet antanut itsellesi luvan juoda ne 12 sidukkaa tarkoita sitä, että sinun olisi pakko ne juoda. Eikä se, että puoliso juo tarkoita, että sinun täytyy beesata häntä siinä. Kaverinkin kanssa voi mennä terassille ottamaan vaikka tuopin cokista, jotta hän saa oluensa.

Jos tuntuu, että et halua nyt päättää juotko vai etkö viikonloppuna niin lähde liikkeelle siitä, että siirrät korkkaamista siihen, että sitä siideriä tekee niin paljon mieli, että jo tunnet sen maun suussa ja kuola alkaa valumaan :stuck_out_tongue: . Juot siis vasta kun oikeasti tekee mieli etkä siksi, että se kuuluu asiaan.

Tsemppiä kovasti vähentämiseen, se on mahdollista jos on riittävästi tahtoa!

Vilma ehtikin näköjään kirjoittamaan jo pitkälti sitä mitä itsekkin meinasin kirjoittaa :slight_smile: Mutta tosiaan tervetuloa mukaan kirjoittelemaan! Toivottavasti se auttaa sinuakin tavoitteissasi.

Nämä on kinkkisiä paikkoja. Ja näihin liittyy usein hyvin monenlaisia tunteita ja ajatuksia, joita on hyvä pysähtyä miettimään. Minä koen juuri tällaiset kavereiden ja läheisten kanssa tapahtuvat juomatilanteet tällä hetkellä kaikkein kinkkisimmiksi nyt kun olen juomatauolla ja vähentelen. Minulla tämä johtuu pitkälti siitä, että kavereiden kanssa on ollut kiva viettää aikaa ja juoda ja kaveritkin on tottuneet tällaiseen tekemiseen ja juomiseen. Ja koska he tuntevat minut sen verran hyvin, he myös kysyisivät syytä toisenlaiselle käytökselle (juomattomuudelle). Aivan hyvin he varmasti juomattomuuteni ottaisivat ja ymmärtäisivät (ainakin jahka siitä olisi puhuttu), mutta joutuisin vastaamaan heille kohtuu suoraan ja syväluotaavammin, kuin perus tuttaville. Ja tämäkään ei sinällään haittaa, päinvastoin näin me on opittu tuntemaan oikeasti toisemme kun asioista on kunnolla puhuttu. Mutta se laittaisi minut hieman arkaan paikkaan, jos olen vielä itse epävarma koko tilanteesta ja juomattomuudesta. Eli jos en itse ole vielä sujut asian kanssa, niin läheisten kanssa siitä voi olla hankala puhua ja tutuissa (juoma) tilanteissa voi ainakin alkuun olla hankala toimia. Varsinkin jos joutuu vielä teroittamaan omaa tahtoa ja päätöstä olla juomatta.

Minulla olisi juuri tänä viikonloppuna ollut ystävän tuparit, joista lopulta päätin kieltäytyä ja siksi nämä asiat on itelläkin ollut paljon mielessä. Vaikka minua painaakin se, että jouduin tuottamaan ystävälleni pettymyksen, tein itselleni samalla palveluksen. Ja kun lopulta sain päätöksen tehtyä, helpotti oma olo lähes välittömästi. Koska minua syö kaikista eniten päättämättömyys. Joten neuvoisinkin sinua rauhassa miettimään omaa kantaasi asiaan ja toimimaan sitten kuten parhaaksesi näet kaverisi kanssa :slight_smile:

Hyvää viikonloppua sinulle ja kaikille muillekin plinkkiläisille!

Niinhän se viikonloppu toi tullessaan helteen, ystävän ja aamuyöhön saakka höpöttelyn siiderin äärellä.

Onnistuin ensimmäisellä viikollani pitämään puolet suunnitellusta eli tissuttelin vain kahtena päivänä viikossa mutta annosmäärä ylittyi yli tuplasti.

Mutta mikä ihaninta tänään sunnuntaina en enää ottanut koska olen päättänyt etten ota kuin kahtena päivänä viikossa. Naapuri tuli tarjoamaan iltapäivällä sangriaa niin minäpä otin vichyä ?

Ensimmäisen viikon
Saldo: 5 päivää juomatta
Määrä: 27/12 annosta

Tiedättekö että olen oikeasti tyytyväinen vaikka määrä ylittyi.
Valvoimme sentäs klo 4.30 saakka perjantaina. Paljon oli juttua kun viimeeksi vuosi sitten tavattiin.

Tästä jatkan hyvillä mielin.

Tulevat viikonloput on kuitenkin ns. kotiviikonloppuja niin uskon onnistuvani myös määrän suhteen.

Nyt jopa innolla odotan ensi viikon arki-iltoja ja lisääntyvää energiaa kun tissuttelun passivoiva vaikutus alkaa väistyä.

Niin se maanantai kääntyi yöhön ja erityytyväisenä olen itseeni.

Ei itseasiassa edes käynyt siiderit mielessä vaikka jääkaappiin jäikin 3 tölkkiä pe-la tissutteluista.

On niin into jos sain painoa vihdoin lähtemään ihan vaan tissuttelun radikaalilla vähentämisellä.

Olin vielä 11 vuotta sitten normikoikoinen ja nyt sen 25-30kg isompana.

Tästä on hyvä jatkaa ?

Moi vaan! Tuosta kavereitten juomisehdotteluista, oon yleensä sanonut että mennään mieluummin kahville tmv. tai että yritän nyt olla jonku aikaa juomatta. Nyt varsinkin kun mulla kostea kesä takana niin on hyvä käyttää tuota repliikkiä. :smiley: Toki sitä joskus mennään sitte kaljallekin. Mulla kumminkin ongelma on yksinään juominen, eikä seurassa tuu edes niin paljoa juotua muutenkaan.

Moi Venkku!

Mun frendi tuli yökylään viikonlopuksi eikä oltu nähty vuoteen,… siinä sitten vaihdettiin kuulumisia aamu puoli viiteen ekana iltana.

Mutta mutta
Sunnuntaista lähtien olen ollut alkotta - ihan huippua!

Näin pitkiä ajanjaksoja tissuttelematta ei ole ollut varmaankaan useampaan vuoteen.

Mun ajatus on kytenyt niin kauan tässä - varmaankin puolisen vuotta jo- että suht kivuttomasti nyt toista viikkoa olen arki-illat pää kirkkaana.

Aamuisin nukkuisin vaikka ja kuinka edelleen vaikkei enää pöhnää olisikaan.

Kuinkahan kauan menee, että muutun takaisin aamuvirkuksi - ihan odotan sitä koska tunnen silloin aikaansaavaksi itseni.

Sitä odotellessa jatkan valitsemaani linjaa

Noniin toinen viikko vierähtämässä loppuun sitten aloituksen ja kuulkaas

HYVIN MENEE ?

Minähän päätin juoda vain 2 päivänä viikossa max 12 annosta. Ja juu kiitos Erakkomies Tölkittären ketjussa kun mainitsit että juot etkä tissuttele - niin se on minullakin ollut - juomista toleranssin nousun myötä enemmän ja vahvempaa ilta illan jälkeen.

Nyt tässä lauantai iltapäivä auringossa ajattelen että jos pidättäydyn suunnitelmassani niin voin 3 annosta tänään nauttia ?

Eilen meni 9 annosta siideriä.

En ole vielä päättänyt mitä tapahtuu mutta en ole huolissani - juon jos juon ja vaikka sen 3 tai enemmän jos mieli tekee. Olen niin tyytyväinen että 5 tipatonta päivää on minulla viikossa. Se on 5 enemmän kuin vuosiin.

Palannen kertomaan kuinka kävi?

Hienoa! Ja onnea kahdesta viikosta!
Mä en uskaltaisi tuota kolmea juoda ennen klo21, jolloin kaupoista myynti loppuu. Ainoa kikka jos halusin juoda vaan4-6 kaljaa, on aloittaa tuon 21 jälkeen. Muuten mennään juoksujalkaa viime minuuteilla kohti lähikauppaa. Seuraavana aamuna sitten voi olla taas ylpeä itsekuristani :blush:.

Tuossa on yksi syy, miksi minä en voi ilmeisesti vähentää tai ottaa viikko annostelua käyttöön kuten sinä. Yksi kalja muuttuu mulla muutaman viikon tai kuukauden putkeen. Tsemppiä sulle ja muille jatkoon! Mä vielä yrittelen saada putkea poikki.

Minulla samaa kamppailua kellon ja keskikaljan kanssa, yritän siirtää hankintaa niin myöhään, että ei ehdi santsaamaan. Sekin tuntuu jo edistykseltä :blush:

Juking ja Amalia tiedän mistä puhutte. Olen itsekin juossut huoltoasemalle ostamaan lisää juotavaa. Tuo aloitus klo 21 on hyvä vinkki.

Ihana että join tänä viikonloppuna 10 annosta vähemmän kuin viime viikonloppuna.

Ja nyt kun elokuu lopuillaan pian niin alkaa opiston kurssit eli talviharrastukset. Vie helpommin ajatusta pois juomisesta ja muka sen tuomasta rentoutumisesta.

Tämä on minun vuoteni - uskon että jo juomisen radikaalilla vähentämisellä saan painoani kohti normaalimpaa.

Se on paras motivoija :heart:

Tässä kahdessa viikossa on jo vähän mielestäni kutistunut keskivartaloturvotus

WOHOO neljäs viikko menossa vähentäjissä?
Arki-illat ja sunnuntaikin sujuu hyvin. Nyt tämä on jo normaali rytmi itselle.

Yllättävän helposti olen onnistunut pysymään 5/2 suunnitelmassa. Määrä vielä ottopäivillä liian runsaat.

No. Asia kerrallaan ryhtiin ja rytmiin.

Mietin jopa josko ryhtyisi 6/1 ja ottais silloin sen max 12 annosta. Onnistuisinkohan sillä vähentämään suunnitellun viikko määrän ??

Plussia tähän mennessä

  • nukun hyvin
  • olen virkeä aamulla (lähes tarmokas)
  • vatsakumpu hieman pienentynyt
  • askel on kepeämpi kävelyillä
  • säästyy rahaa muuhun
  • tykkään mennä ajoissa nukkumaan iltaisin että saan mukavan riittävät unet
  • ajatus ei enää pyöri sidussa ja skumpassa

Miinuksia

  • ärsyynnyn helposti
  • ympäristö ärsyttää
  • läheisten vaatimukset/odotukset/toiveet ärsyttää -haluaisin että antaisitte mun olla vaan
  • olen ilottomampi

Onko tuo 5/2 samalla idealla kuin se dieetti, että juot kahtena päivänä viikossa? :smiley: Mäkin oon joskus koittanut “soveltaa” itelleni sääntöjä, että tänä ja tänä päivänä saat juoda tämän ja tämän verran. No, ei se oikein toiminut kun rupesin lipsumaan. Mutta hyvä jos sulla toimii, kaikki vähentäminen on hyvästä. Tsemppiä! :slight_smile:

Alkaa olee ’jännät’ paikat kun otsikon kirjoittaessani päätin antaa itselleni 2 kk aikaa radikaalin vähentämiseen tai sitten raittius.

Nyt menossa kuudes viikko joista 4 meni päätetysti 5 / 2 mutta viime viikolla sihahti jo torstaina eli oli 4 / 3. Annosmäärätkin olleet melkein tuplat per viikko suunnitellusta.

Aion pitäytyä itselleni annetussa lupauksessa eli jos en tässä kolmen viikon aikana pääse siihen maksimissaan 12 annosta viikossa lopetan kokonaan joksikin aikaa.

Se olisikin oikeasti tosi ihana vaihtelu kuluneisiin vuosiin verrattuna.

Kuinkas muilla vähentäjillä menee?

Vaihtelu virkistää. :smiley: Kiitos kysymästä, mulla menee nyt tosi hyvin. En oo es pysyny perässä selvien päivien määrissä, taitaa olla 17pv. Mikä tässä on erilaista verrattuna aiempiin tipattomiin, niin tää alkaa jo menemään rutiinilla. Päivät kuluu nopeasti eikä hitaasti. Oon silti valppaana,koska kokemuksesta tiedän että olutpiru voi iskeä minä hetkenä hyvänsä. Mutta suosittelen taukoa, se tekee hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. :slight_smile:

Sunnuntai ilta ja reilu vuosi edellisestä pohdiskelusta.

Mikään ei ole muuttunut. Tai juu elokuisen kesäloman jälkeen pystynyt olemaan tissuttelematta viikossa ehkä keskimäärin 3 päivää.
Täytyy sanoa, että alkottomien päivien jälkeiset yöunet ja aamuheräämiset olleet ihan huippua. Miksi sen fiiliksen muisto ei kanna aina iltaan saakka kun olevinaan ollut raskas tai vaativa tai tympäännyttävä työpäivä johon piristämään löytyy ratkaisu tissuttelusta.
Hmmm jotain tarttee päättää tehdä

Hei, kiva kun tulit takaisin. :slight_smile: Sehän todistaa että jotain ajattelussa on muuttunut. :wink:

Päätin sitten aloittaa raittiuden ??:heart:
Otan päivän kerrallaan enkä pohdi sen pitemmälle. Keskityn vain kulloisenkiin kuluvaan päivään alkotta.
Saattaa olla, että siirryn tuonne Lopettajiin.

Olen yrittänyt joka vuosi kaikennäköisillä konsteilla saada kohotettua kuntoa ja kokea liikunnan iloa, mutta ne ei onnistu ennenkuin pääsen tästä arkea ja viikonloppuja passivoittavasta tavasta eroon.

Nyt keskityn vain ja ainoastaan tähän tehtävään - sitten myöhemmin on muiden asioiden vuoro.

Kaikkea hyvää Vähentäjät :sunny::heart:
Palannen tänne välillä kertomaan kuulumisia

Iso tsemppipotku persuksille!

t. Juhani

Tsemppiä! Liikkuminen saattaa tulla siinä sivussa kun et enää juo pitää olla tekemistä. Jää aikaa. Ja on hyvä keskittyä johonkin mikä on omassa tilanteessa tärkein. Itse oon suorittaja ja aina tuppaan ottaan liian montaa asiaa työn alle ja sitten tulee se väsyminen. Arvioin voimavarani isommiksi kuin ne on. Toisaalta itseään pitää myös haastaa, silloin tulee voittaja olo.

Mä liityin tänne eilen ja koko päivä meni lukiessa, mä havahduin (myös) tuohon että päivä kerrallaan. Mun yritykset usein kaatuneet siihen kun ajattelen että miten pärjään vaikka viikon, kaksi, enkä ole koskaan panostanut tähän hetkeen. Tunti, päivä, ilta, yö. Jokainen aamu kun herää ettei edellisenä päivänä juonut, on voitto. Mä en nähnyt sitä vaan tavottelin liikaa, suoraan esim että vuosi raittiina,