Heippa
Olen seurustellut puolisen vuotta miehen kanssa jolla on ongelmia juomisen kanssa. Aivan ihana ihminen selvinpäin eikä kännissäkään ole mulle pahaa tehnnt mutta juo liikaa ja se johtaa ennen pitkää tuhoon.
kuvio on sama kuin kaikilla. Krapulassa lupaa että juominen loppuu tähän ja lupaus kestää seuraavaan kertaan asti. Ulkopuolista apua ei vastaanota, koska pystyy kyllä itsekin.
olen yrittänyt monia keinoja mutta nyt haluaisin kuulla kuiville päässeiden alkoholi ongelmaisten kommentteja miten toisen tulisi olla, sanoa, tehdä että siitä olisi eniten apua. Valittaminen, haukkuminen ja saarnaaminen ei auta.
kertokaa siis esimerkkejä millainen toiminta läheisiltä on paras tuki ja apu.
Ihan paras tuki on se, että lopettaa paasaamisen ja valittamisen. Antaa mun tehdä niinku parhaaksi näen ja jos oon niin tyhmä, että juon kerta toisensa perään, niin sitten olen.
Tuo lähimmäinen ettikööt elämäänsä sisältöä, ettei tartte mun touhuja jatkuvasti kytätä. Mä teen tässä arjessa parhaani ja jos haluun välillä relata tai nollata, niin sou what.
Mä kumminkii yritän parhaani, mut jos en yrittäis, niin sitten vois olla viisainta pistää lapikasta toisen eteen ja miettiä hiukan etäänpää, että kannattaaks mun naamaa kattella.
ensimmäiseksi ainakin lakkaa hyysäämästä toisen krapulaa ja humalassa oloa. Sellainen antaa väärää kuvaa, jos ensin sanoo lopeta juominen, mutta sitten kuitenkin avaa oven pikkutunnella ja kutsuu sisään toisen nukkumaan humalaansa pois. Tai ottaa vastaan krapulaisen toipumaan kotiinsa.
Myöskin lupausten ottaminen vastaan on kaksipiippuista, jokainen lupaus kuitenkin rikotaan ja lupauksien ansiosta hän alkaa juoda SULLE, ja olla juomatta SULLE…Eli koska hän rikkoo lupauksen jonka on tehnyt sulle, hän alkaa pikkuhiljaa etsiä susta myös syitä jotta voisi rikkoa lupauksensa. Jälleen vääristyy, että hän luulee juovansa muunkin syyn takia kuin alkoholiriippuvuus. juojan pitäisi oppii että hän tekee ratkaisunsa ainoastaan itselleen, ja itseään varten. Siihenkin tulee kuitenkin ristiriitaisia viestejä, jos antaa toisen juomisen vaikuttaa liikaa omiin tekemisiin ja fiiliksiin, niin alkoholistille vahvistuu että hän juo/on juomatta sulle, eikä itselleen.
Ja antaa toisen kantaa seuraukset juomisesta itse. Ei korjaile hänen jälkiään eikä peittele juomisen aiheuttamia vahinkoja, joskaan ei ala niitä myöskään manaamaan esille ja tahallaan paljastelemaan.
Oikea toiminta on rohkeus olla rehellinen toiselle ja itselleen, senkin uhalla että suhde päättyy sen takia. Rohkeus puhua suoraan, mutta ymmärtää silti se että juominen ja avun hakeminen on täysin oma valinta, ei kenenkään toisen pakkottama. Periaatteessa mikään läheisen toiminta sinänsä ei voi aikaansaada toisen raitistumista.
…ja tärkeää toimia siten, että itse pystyy elämään itsensä kanssa.
Esim humalaista ei saa silti jättää heitteille, vaan on soitettava apua jos toine ei pysy jaloillaan. Mut se että ei hyysää tavallaan hänen humalaansa, mut se on eri asia kuin se että hylkää. Pitää pysytellä itsensä kanssa tasalla.
Kysyit kysymyksen, johon löytyy täältä monista ketjuista hyviä vastauksia. Vaikeinta sinulle, minulle ja monelle muullekin on ymmärtää, että hän on itse vastuussa omista teoistaan ja myös toipumisestaan. Sinä olet vastuussa omasta elämästäsi ja myös siitä valinnasta, että pysyt päihdeongelmaisen kanssa suhteessa vaikka hän ei halua apua ottaa vastaan.
Voit rauhallisesti puhuen todeta, että sinun mielestäsi hänellä on riippuvuus sairaus, johon hän tarvitsisi apua. Omat yritykset olla juomatta eivät tuota tulosta ja juomalla hän tekee hidasta itsemurhaa. Ja apua on jos hän sitä haluaa. Eipä muuta.
Mieti itse, mitä haluat elämältäsi ja parisuhteeltasi? Täyttääkö elämäsi nyt alkoholistin aiheuttama huoli, ahdistus ja jatkuvat toivon heräämiset pettymyksineen? Oletko mahdollistanut alkoholistin juomisen jatkamisen, rahoittamalla häntä, hoivaamalla krapuloita, olemalla tukena eli tukahduttanut omat tarpeesi jne. Mieti onko kyse rakkaudesta vai riippuvuudesta eli pelkäätkö olla yksin ja mikä tahansa suhde on parempi kuin yksin oleminen?
Sinä siis voit pitää huolta itsestäsi, antaa hänen kantaa juomisensa seuraukset oloineen, rahaongelmineen yms. ja ehkä hän sitä kautta löytää “pohjansa” ja hakee apua. Kauanko se vie ja haluatko sitä seurata, se on sinun valintasi? Edessä voi olla vuosien taival ja alamäki.
Näitä olen itse pohdiskellut ja loppujen lopuksi, yksin oleminen ja tasaisen tylsä elämä oli minulle parempi vaihtoehto kuin seurata hidasta itsetuhoa ja hoidosta kieltäytymistä. Paljon sain itseni kanssa töitä tehdä ennenkuin uskoin, että vaikka päälläni päivät seisoisin en saa häntä tekemään tilanteelleen mitään.
Voimia sinulle ja lueskele tarinoita täältä. Huomaat miten paljon on kirjoituksia alkoholistien ja läheisriippuvaisten välisestä suhteesta. Niistä löytyy monia oivalluksia.
Kun huomasin exäni olevan alkoholisti, tai oikeastaan ymmärsin, että hän sairastaa alkoholismi -nimistä riippuvuussairautta, niin oma valintani oli hyvinkin selvä. En halua elää elämääni hitaasti itseään viinalla tappavan kanssa. Minulla meni 4 vuotta ymmärtää, että olen 100% voimaton hänen sairauden hoitamisessa/parantamisessa. Mitä enemmän hoidin, sitä nopeampaa alkoholistin itsensätappaminen oli.
Kun pyysit neuvoa, niin neuvon lopettamaan suhteen sairaaseen ihmiseen. Hän kuulostaa olevan vielä niin alkuvaiheessa omassa sairaudessaan, että hänen pitää juoda vielä vuosia, ennenkuin hänellä voisi olla tarve ottaa apu/hoitoa vastaan. Mitään ihmepilleriä ei ole keksitty - antabukset/naltreksonit ovat huuhaata, jotka eivät poista sairautta minnekkään, vaikka a-klinikoiden “viisaaat” kovasti mainostavat niiden tehokkuutta. Ne auttavat sellaisia, joilla ei sairautta ole!
Meillä meni näin:
huolestuin puolison juomisesta.
aloin tekemään asioita niin, että hänen ei tarvii juoda.
aloin hävittämään kaikki juomat, mitä löysin.
ei menty tilaisuuksiin, missä olisi ollut juomisia tarjolla
en lähtenyt minnekään, ettei puolisoni olisi joutunut juomaan yksinäisyyteensä
keksin kokoajan sellaista tekemistä, ettei hänen tarvitsisi juoda
koko elämä oli helvettiä kun hän vain joi ja joi, teinpä mitä tahansa.
muutin lasten kanssa pois
hän alkoi syömään antabusta ja hihkuin onnesta, kun hän “parantui”
10 muutettiin takas ja juominen jatkui enemmän salassa
11 ajoin akan pihalle
12 hän alkoi käyttämään sitä perkeleen naltreksonia ja sai luvan juoda päihdelääkäriltä
13 taas minua narrattiin että hän ei joisi vaikka joi enemmän salassa
14 lähdin hakemaan apua ja sain sitä
15 hän lähti hakemaan apua ja sai sitä
16 hän alkoi haisemaan viinalle ja käytös oli senmukaista, mutta “mittää ei ollu juonu”
17 laitoin avioeron vireille ja viskasin taas akan pihalle
18 aivan kaameaa vittuilua ja humalassa toteutettuja soitteluita ja viestittelyitä 1,5 vuoden ajan
19 vieläkin, kahden vuoden eron jälkeen juo…
20 hän juokoon niinpaljon, kuin tarve sille on.
21 minä nautin elämästä, mitä ei yksikään juoppo sekoita.
Kun luen täällä plinkissä juovien ihmisten kanssa elämäänsä taiteilevien taistelusta ja taiteilusta, niin entistä enemmän olen vakuuttunut, että tein oikean ratkaisun. Jokainen elää elämänsä just niinkuin kokee itselleen parhaaksi olevan. Kun laittaa asiat vaakakuppiin ja punnitsee, mikä on tärkeintä, niin on helppoa päättää, mitä tekee.
Jokainen vastaa itse itsestään. Juopon vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan on juopolla itsellään. Minä elän hyvää elämää
Pyykkipoika, että sait hyvin tuon kuvion! Ei itseni tarvitse vaihtaa kuin akan tilalle ukko, ja pieniä perhekohtaisia nyansseja, muuten mnee yksi yhteen. Tässä näkee hyvin, miten aina toivo herää, mutta sitten katoaa.
Tuo on niin hyvä, että sopisi vaikka mihin esitykseen.
Mä en oo viisaampi, mutta kokeneempi kuin aloittaja kyllä. Yksinkertainen neuvoni on, että jätä alkkis ja hänen ongelmansa ennen kuin hän sotkee sinutkin niihin.
myönnän läheisriippuvuuden. Kaksi sairasta siis yhdessä. Täysin toivotonta. Vai onko?
suhde ei ehkä anna aina sitä mitä haluaisin mutta kaikissa suhteissa on puutteensa. Joku muu kärsii kun mies on aina töissä. Joku kärsii mustasukkaisuudesta, joku kärsii kun toinen ei osallistu kotitöihin. Alkoholismi on tietysti vakavampi juttu, kun siinä voi mennä henki mutta joka suhteessa on murheensa, niiltä ei voi välttyä.
sen jälkeen kun ymmärsin mistä on kyse, lakkasin hyysäämästä. En rahoita juomista, en helpota krapulaa enkä mitään muutakaan. Ne hänen on kärsittävä yksin. En kuitenkaan halua hylätä häntä. Haluan olla tukena selvinä aikoina.
Ajattelen jos hän sairastuisi syöpään, ei haluaisi myöntää sitä itselleen eikä menisi hoitoon. En silloinkaan hylkäisi. Yrittäisin saada tajuamaan että hoitoon on mentävä. Se onkin sitten toinen asia miten pitkään jaksan odottaa ja toivoa. Mutta niin kauan toivon kun jaksan.
kysymys siis kuului, miten voin parhaiten olla tukena hänelle. Ja tähän ei voi vastata kukaan muu kuin alkoholisti. Mutta en tiedä minkä verran täällä itse alkoholistit kirjouttelee. Taitaa olla enemmänkin läheisten vertaistukea.
Parhaiten pystyt tukemaan kun alat hoitaa itseäsi, läheisriippuvuuttasi. Annat hänelle takaisin itsenäisyytensä ja päätösvaltansa, et yritä manipuloida hoitoon tai valintoihin. Jokaisessa suhteessa on huonot puolensa ja jokaisessa meissäkin niitä on On kuitenkin eri asia hyväksyä toisen huonot puolet ja kasvaa ihmisinä tasavertaisessa parisuhteessa kuin olla riippuvuussuhteessa, toinen päihteeseen ja läheisriippuvainen alkoholistiin.
En näe tilannetta toivottomana, hae apua läheisriippuvaisuuteesi. Puolisosi puolesta et voi tehdä ratkaisuja. En itse ole alkoholisti vaan toipuva läheisriippuvainen. Moni alkoholisti sanoo, että parasta mitä läheinen voi tehdä on ns. antaa ihmisen löytää oma pohjansa ja halu raitistua. Tuki selviin aikoihinkin toimii parhaiten kun sitä saa vertaiselta esim. AA:sta. Jokainen on vastuussa elämästään, valinnoistaan ja tunteistaan. Ei edes parisuhteessa sinun tehtäväsi ole kannatella häntä. Läheisriippuvaisenkin pitää toipumisessaan oppia vastaamaan omasta onnellisuudestaan, eikä odotella kaiken muuttuvan hyväksi sitten kun puoliso raitistuu.
Ja vielä kysyn, paljonkos niitä selviä päiviä hänellä on jolloin haluat olla hänen tukenaan? Onko töissä vai kotona?
Oletko kysynyt häneltä, mitä hän elämältään haluaa?
karkeasti arvioituna täysin selviä päiviä on puolet kuukaudesta ja toinen puolikas on kännissä ja krapulassa oloa. Saattaa olla pari viikkoa selvinpäin ja sitten juoda viikon putkeen.ei juo kun olemme yhdessä mutta yksin ollessaan juo. Emme siis asu yhdessä.
olen pärjännyt oman riippuvuuteni kanssa aina mutta aloin työstää sitä kun ymmärsin asian. En osaa olla yksin. Toisaalta nämä miehen ryyppyputket ovat olleet hyvää harjoitusta mulle, olla yksin. Luulen että olen jotain oppinutkin. Ennen täälläkin paljon puhuttu mahan kouristaminen toisen juomisen vuoksi oli myös mulla. Tärisin ja mahaa kouristi kun tajusin miehen lähteneen ryyppäämään. Mutta se on helpottanut. Nykyisin tunnen ensin surua mutta sitten annan asian olla. Huolta kannan kyllä hänen voinnistaan, pelkään että juo tajun pois kun on kotona yksin tai joutuu vaikeksiin.
Myös kaksi edellistä miestä ketä tapailin olivat alkoholisteja. Suhteet heihin päätin, koska he kohtelivat minua huonosti myös selvinpäin. Tämä nykyinen on ei ole tehnyt mulle pahaa kännien vuoksi tehtyjä ahareita lukuunottamatta.
kun olemme puhuneet tulevaisuudesta, meillä on samanlaiset haaveet. Hän tietää ja ymmärtää juovansa liikaa, ymmärtää että elämän ongelmat johtuvat juomisesta mutta ei ymmärrä sitä ettei pysty lopettamaan ilman apua.
Olet alkanut tiedostaa itseäsi ja miten olet aiemminkin ollut suhteessa alkoholistien kanssa. Hyvä alku siis Rohkenisitko mennä Al-Anoniin. Itsekin olisin siitä varmasti hyötynyt, mutta voidessani huonosti en sinne hoksannut hakeutua. Kirjastosta löytyy mielenkiintoista luettavaa myös läheisriippuvuudesta. Jospa keskittyisitkin tutkimaan ensin aihetta? Ellet ole jo lukenut kaiken mitä löytyy. Itseäni auttoi lukeminen esim. Irene Kristerin: Tule lähelle mene pois, Mari Huuskon: Hallintaa vai huolenpitoa ja Voiko nainen rakastaa liikaa, kirjoittajaa en muista.
Mieti myös oletko nyt parisuhteessa, sellaisen ihmisen kanssa jota et halua muuttaa? Voitko hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on ja hän vastaa sinun tarpeisiisi tasavertaisena kumppanina? Vai oletko parisuhteessa kumppaniin periaatteella sitten kun hän raitistuu, hän on ihana ja täydellinen? Haavekumppani? Kyselen näitä siksi, että itse huomasin haikailevani haavekuvia erommekin jälkeen. Surin menetettyjä yhteisiä unelmia. Noh, pitäisi elää tätä päivää ja teot tänään ovat tärkeämpiä kuin suuret puheet ja haaveet Meillä suhde alkoi niin, ettei päihdeongelma haitannut seurusteluamme noin vuoteen, tosin meillä oli erilainen käsitys alkoholin käytöstä jo alusta alkaen. Kaikki oli kuitenkin liian hyvää ollakseen totta eli se ihana karismaattinen ihminen vei minulta jalat alta . Vähitellen päihteiden käyttö alkoi häiritä minua, aiheuttaa ongelmallisia tilanteita, riitoja, sairaslomia yms. ja ennen lopullista eroamme miehen juominen oli muuttunut jo joka päiväiseksi. Kolmen vuoden prosessi, josta olen nyt vuoden toipunut. Viisaammat neuvoivat minua lopettamaan yhteydenpidon mieheen kokonaan, mutta enhän minä osannut Yritin puhua, neuvoa, raivota, olla empaattinen = saada hänet tekemään kuten haluan eli menemään hoitoon + muuttumaan ihanaksi ja raittiiksi. En tietenkään onnistunut ja nyt se jo ihan naurattaa Olen siis kääntänyt huomion itseeni ja olen vahvuuteen sairastunut läheisriippuvainen, joka haluaa kontrolloida ja saada muut toimimaan niinkuin minun mielestäni on hyvä ja parasta. En ole hoivaajatyyppi, en siis perinteinen huollan ja mahdollistan. Mutta eräänlainen pakkomielle hänen pelastamisestaan tuli, kokemus oli erittäin ahdistava. Ajatukset pyörivät jatkuvasti hänen oloissaan, mitä hän tekee, kenen kanssa, milloin tämä loppuu, miksi viina on parempi kuin minä. Siitä olen nyt opetellut eroon. Hyväksymällä oman heikkouteni elämän edessä ja hyväksymällä sen, että ei ollut hänen tehtävänsä tehdä minua onnelliseksi. Minun pitää opetella olemaan yksin, nauttia omasta seurastani ja olen vastuussa omasta onnestani. En muiden. Ja jokaisella on oikeus omiin valintoihinsa, niihin tuhoisiinkin. Toki hoidon mahdollisuudesta voi asiallisesti muistuttaa jos ja kun toinen olojaan purkaa. Tulihan vuodatus, koeta kestää Halusin vain jakaa tätä näkökulmaa, eli toista ei voi muuttaa mutta itseään voi Ei oo helppoa, mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Ja kyllä niitä oivalluksia ja onnen hetkiä alkaa tulla, ihan yksinkin ollessa. Ihanan rauhallista ja ongelmatonta.
Rohkenisin varmaan mennä mutta en yleisesti tykkää ryhmäjutuista. Mua ei lohduta että muut ovat kokeneet saman. Mä vaan kaipaan neuvoja mitä minä voisin tehdä. Tietysti siellä kuulisi niitäkin mutta pitäisi myös kuunnella muuta vuodatusta. Itsekästä, eikö? Olen joskus käynyt syömishäiriön vuoksi vertaistukiryhmässä mutta en tykännyt. En myöskään tykkää mistään liikunnallisista joukkuelajeista. Olen erakkoluonne. Töissä olen sosiaalinen mutta en halua lähemmin tutustua muihin ihmisiin kuin kumppaniini. On mulla perhe ja muutamia ystäviäkin joiden kanssa olen tekemisissä mutta viihdyn yksin kun tiedän vain että mun elämässä on joku. Ne ajat kun ei ole ketään, riistäytyvät käsistä aktiiviseen kumppanin etsintään. Tämä johtuu hyväksynnän hakemisesta. Oon itsetutkiskeluissani todennut etten ole saanut lapsena riittävästi hyväksyntää ja huomiota.
Kirjoja olen lukenut. Yksi hyvä kirja oli Virtahepo olohuoneessa, kirjoittajaa en muista.
vahvuudestani kertoo jotain se, että mies yrittää vierittää mun harteille syyt olla juomatta mutta en suostu ottamaan sitä taakkaa. Mies sanoo että jos sinä olisit täällä, en joisi. Kyllä se auttaisikin hetkellisesti mutta ei poista ongelmaa. Aluksi siis sorruin tähän mutta en enää. Mies ei juonut mun seurassa mutta pitemmän päälle sekin asia muuttuisi. Ensin on pystyttävä olemaan yksin juomatta.
voi olla että minäkin odotan vain sitä raitista tulevaisuutta. Mutta nautin kyllä hänen raittiista seurataan myös nyt.
“Taktiikkani” on nyt elää ja keskittyä omaan itseeni ja yksin tekemiseen ja yksin olosta nauttimiseen silloin kun mies juo. Mutta nauttia myös hänen seurataan kun on selvinpäin.
kyselin neuvoja mitä voin tehdä auttaakseni hylkäämättä. Vastaus taitaa olla, en mitään. Silti toivoisin vielä kommenttia jo raitistuneilta alkoholisteilta.
Toivottavasti joku raitistunut alkoholisti vastailee sinulle Itsekin olen erakkoluonne, luulenpa senkin johtuvan pelosta tulla satutetuksi ja suojata itseä. Ja yksin oleminen tuntuu tosiaan helpommalta silloin kun elämässä on ns. joku, jota miettiä tai on itse jonkun ajatuksissa. Alholisti exäni täytti tätä tehtävää, mietittävää riitti. Lienee osa tätä läheisriippuvaisuus problematiikkaa sekin.
Viisautta itsetutkiskeluun!
kiitos. Minä en ystävien kanssa kyllä pelkää satutetuksi tulemista, koska sellaisesta ei ole kokemusta eikä edes uhkaa. Minulle ystävyyssuhteiden hoitaminen vaan tuntuu niin vaivalloiselta. Mulle riittää kun joskus näkee kahvikupposen äärellä ja voi vaihtaa kuulumiset mut koen ahdistavana jos joku ehdottelisi vähän väliä tapaamisia tai että kylässä pitäisi olla tuntitolkulla. Sukulaiset ystävinä on siitä helppoja, että ne on ja pysyy vaikkei niin usein pitäisikään yhteyttä.
pahinta tässä varmaan on se, että tykkään kovasti suunnitella elämää eteenpäin. Reissuja ja tekemisiä. Nyt se vaan on vaikeampaa, koska alkoholistiin ei voi luottaa. Ja pettymykset pieleen menneistä suunnitelmista ottaa koville. Mutta pidän tätäkin mulle opetuksen paikkana, nimittäin elän yleisesti liikaakin tulevaisuudessa. Tää on hyvää opettelua elämään hetkessä. Jos on tarve suunnitella, niin sitten on aina tehtävä myös hyvä varasuunnitelma niin pettymys ei ole niin kova.
Kannattaa olla yhdessä (ja yhteyksissä) vain ja ainoastaan silloin kun toinen ei ole humalassa. Asia kannattaa tehdä harvinaisen selväksi, että toinen saa juopotella milloin siltä tuntuu, mutta niinä päivinä ei olla missään tekemisissä. Ei se erossa pysyminen juovaa osapuolta haittaa taikka vahingoita millään muotoa, sillä alkoholi tarjoaa sillä hetkellä aina parempaa seuraa kuin yksikään juomista kritisoiva taho. Kaipaus iskee vasta sitten kun promillet on nollassa, ja tällöin kannattaa tottakai tarjota juomisen vaihtoehdoksi oma viehättävä itsensä.
. Vähitellen päihteiden käyttö alkoi häiritä minua, aiheuttaa ongelmallisia tilanteita, riitoja, sairaslomia yms. ja ennen lopullista eroamme miehen juominen oli muuttunut jo joka päiväiseksi. Kolmen vuoden prosessi, josta olen nyt vuoden toipunut. Viisaammat neuvoivat minua lopettamaan yhteydenpidon mieheen kokonaan, mutta enhän minä osannut 
Halusin vain jakaa tätä näkökulmaa, eli toista ei voi muuttaa mutta itseään voi 
Ei oo helppoa, mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Ja kyllä niitä oivalluksia ja onnen hetkiä alkaa tulla, ihan yksinkin ollessa. Ihanan rauhallista ja ongelmatonta.