Pyhä perhe

Muistaakseni se, Pyhä perhe, oli sen eolkuvan nimi, jossa Lasse Pöysti näytteli alkoholistia, joka raitistui. Perhe ei kestänytkään uutta isää, aviomiestä, ihmistä, joka juoposta oli tullut. Hän käyttäytyi arvaattomasti, osallistui jokapäiväiseen elämään, teki päätöksiä, neuvoi, arvosteli . Lopulta, perheen helpotukseksi, kaikki palasi ennalleen, mies palasi omaan rooliinsa, viinan pariin. Tottuneesti äiti asetteli pesuvatia lattialle kun mies hoippui kotiin…

Karmaisevaa, ajattelin jo, kun sitä filmiä vuosia sitten katselin. Itse silloin join, pahimpia aikojani, lähes jokapäiväisesti ja paljon. Karmaisevaa, ja niin totta.

Miten pärjään tässä omassa elämässäni, jossa taistelun elämästä ilman viinaa aloitin parisen vuotta sitten? Alkuun oli helpottavaa kaikki, kun ei juonut. Nykyään aikuisten lasten kanssa menee hyvin, he ovat tottuneet raittiiseen äitiin ja mummiin ( toki niitä repsahduksia on ollut, viimeinen pääsiäissunnuntaina- nyt jo 5kk selvänä). Asiasta ei tarvitse keskustella, luojan kiitos selvänä oleminen onnistuu jo ajattelematta. Siitä olen onnellinen, viina vei niin monta vuotta päähuomion elämässäni.

Mutta. Mies.En tiedä, mitä hän minusta ajattelee, elämästämme…koko kesän olemme riidelleet paljon, kaikesta. Hän on kylläkin sairauseläkkeellä ja sairauskin häntä ärsyttää, mutta.
Sietikö hän kuitenkin ennemmin juoppoa vaimoa, joka ei puuttunut asioihin, ei vaatinut, huutanut, nalkuttanut…?? Olinhan yleensä kaljoineni (joita join salaa) hiljaa keittiössä, pois hänen silmistään, enkä juurikaan kommentoinut arkista elämäämme, jotta hän ei puuttuisi juomiseeni.
Remonttia olisi pitänyt aloittaa kesällä, vieläkään ei ole tikkua ristiin pantu ja en tahdo sitä kestää. Jos joisin, en puhuisi mitään. Joisin, niin asia ei ottaisi niin paljon päähän, ja kun joisin, en voisi asiaan puuttua.

Nyt tivaan, arvostelen, vaadin, esitän erilaisia ratkaisumalleja- jotka todella olisivat toteuttamiskelpoisia- mitään ei tapahdu. Emme ole viikkoihin keskustelleet sovinnossa, kävin jo katsomassa vuokra-asuntoakin ja kerroin siitä hänelle. Hirveä kohtaus- en usko, että se johtui pelosta menettää vaimo, vaan pelosta joutua jakamaan omaisuus. En tiedä mitä tehdä, olen aika epätoivonen, en voi puhua kenellekään asiasta, en edes lapsille.

Onneksi en ole juonut. Oikeastaan ei ole ollut kuin pari kertaa hirveä juomisenhimo, kädet täristen olen jo tarttunut konjakkipulloon-onneksi pistin sen pois. Otan sitten Antabusta.

Onko kellekään tuttua?? Miten toimia, miten ja mihin tämä päättyy??

Kiitos tästä aloituksesta.
Tässä on niin paljon isoja asioita…
Kirjoitan tähän pidemmin kun ehdin. Nyt halusin vaan tulla kiittämään… ja toivottamaan sulle voimia jaksaa tuossa vaikeassa tilanteessa…