Moi,
Sähköttömyys kokeilu kesti tasan kuusi vuorokautta. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui pakastimien kylmänä pitäminen agrekaatin voimin. Hauska ja kenties hyödyllinen koe on siis päättynyt.
Katse alkaa hiljakseen kääntyä kesää kohden. Vaellus varusteita päivitän. Kuten monet uutisista kuulivat tuosta Pyhäkurun onnettomuudesta, sai se minutkin ajattelemaan turvallisuutta vaelluksilla. Vaeltelenhan yksin erämaissa joissa ei ole matkapuhelinverkkoa. Paljon olen kyllä turvallisuuteen panostanut, mutta yksi asia on nyt noussut esiin. Tarvitsen satellittiviestimen, siis sellaisen joka ei ole riippuvainen gsm verkosta. Satelliittipuhelimet maksaa lähes parituhatta + liittymämaksu /kk.
Aikani etsin ja löysin halvemman ratkaisun. Satelliittilähetin jolla voi lähettää tekstiviestejä. Laitteessa on myös paikannus sekä SOS painike. Riittää siis todella pahassa tilanteessa että painaa vain nappia muutaman sekunnin ajan. Hätäviesti lähtee matkaan paikannustietojen kera.
Aivan ilmaista ei ole tuokaan ratkaisu. Laite maksaa noin 350e ja liittymän avaus 40e +20e/käytetyt kuukaudet. Kuitenkin tuo varuste on elintärkeä, jos jotain sattuu…
Tässä vielä kuva siitä Pyhäkurun reitistä jota kuljin viime kesänä.
Moi,
Elämä kantaa ja vie eteenpäin.
Uusi työ alkaa maanantaina. Juulian kanssa joskus mietittiin tuota lumimiehen työtä. Nyt se sitten toteutuu. Tosin sopimus on vain neljä päivää. Oletettavasti lunta kuitenkin kertyy vielä ennen kevättä, joten työtä riittää.
Työpaikasta, jossa olen jo muutama kertoja ollut, soitettiin myös. Työt alkaa muutaman viikon päästä. Huoltoa ja uusien laitteiden rakentelua. Eipä siis huolta työn suhteen.
Kävin taas pubissa katsomassa kavereitani. Sama meininki jatkuu edelleen. Muutamat ihmiset kulkevan kohden päämäärää joka johtaa surulliseen lopputulokseen.
Sen saimme taas todeta.
Yksi kavereistani on jälleen poistunut elämästä. Hän kuoli tänään perjantaina, 54 vuotiaana. Kuulopuheiden mukaan hänellä oli ollut ongelmia maksan seudulla jo pidemmän aikaa. Yhdessä joimme joskus vuosia sitten. Hän katosi baarielämästä vuosituhannen vaihteessa. En tiedä kuinka paljon hän joi viime aikoina, töissä kuitenkin kävi.
Kuolema oli tullut nukkuessa, ehkä hyvä niin.
Hyvää matkaa Jonte. Ja pari omaakin nuoruudesta tuttua, joiden poismenosta olen somen kautta viime viikkoina lukenut.
Tuo 50+ vaikuttaisi olevan ikä, jossa tuoppien jäljet alkavat hyvinkin monella konkretisoitua. Se pelko ja muiden näyttämä epäedullinen esimerkki pitkälti siivitti tätä omaakin lopetuspäätöstäni. En lähde enää arpomaan mikä olisi se määrä, minkä oma ainut elimistö vielä kestää. Siinä mielessä lähteneet ansaitsevat minulta myös kiitoksen, heillä on ollut merkitys.
Moi,
Lunta tuli kolailtua tämä viikko… Kovaa työtä. Katto saatiin puhdistettua parinkymmenen hengen voimin. Sain jopa ylennyksen, tai siis alennuksen, olin pillimiehenä pihamaalla vahtimassa ettei pienet koululaiset jääneet pudotetun lumen alle.
Ensi viikolla uusi työ ja uudet kuviot. Voi tosin olla että katolle tieni vie siinäkin hommassa…
Moi, Hiiri ja muut Plinkkiläiset.
Luin kirjoituksia täältä plinkistä ja huomasin keskustelun anonymiyden huolesta.
Olen sitä myös itse miettinyt hyvin tarkkaan. Muut palstalaiset ovat ymmärtääkseni säilyttäneet anonymiyden, minä en. Toki täällä Plinkissä ja muualla somessa olen edelleen tuntematon. Kuitenkin useat kymmenet ihmiset tietävät kuka olen ja tuntevat tarinani. Lähipiiri, siis sukulaiset ja ystävät, kuin myös paikallisen pubin henkilökunta ja suuri osa asiakkaista tietää kirjoitteluni täällä. Olen myös aktiivisesti ohjannut ihmisiä lukemaan Plinkin tarinoita. Onhan minun ketjussani paljon valokuvia ja retkitarinoita.
En siis pelkää enkä pakene menneisyydessä tekemiäni virheitä. On ollut yllättävää kuinka hyvän kohtelun olen saanut. Tiedän toki että jonain päivänä joku saattaa hyökätä minua vastaan minun kirjoitteluni perusteella.
Alussa olin anonymiteettini suhteen lähes hysteerinen. Mutta se liittyi muuhun häpeään, minkä tilanne toi. Edes lähipiiri ei tiennyt juomisongelmani täyttä laajuutta, jostain työkavereista puhumattakaan. Tuntui maailmanlopulta, että joku olisi minut siinä tilassa tunnistanut.
Raittiuden edetessä asenne on lieventynyt ja olen alkanut kirjoittaa asioita, joista minut tunteva saattaa minut tunnistaakin. En kuitenkaan ihan nimelläni ole valmis kirjoittamaan, vaan ventovieraiden edessä anonymiteetti on ihan kiva edelleen. Jos nyt kuitenkin joku erikoinen tietovuoto tulisi ja nimeni pätkähtäisi tekstieni yhteyteen, se harmittaisi ja suututtaisi, muttei enää olisi maailmanloppu.
Olen jopa toivonut, että joskus olisin valmis puhumaan aiheesta ääneen ihan omana itsenäni, muiden tukemiseksi. Ehkä joskus monien vuosien päästä, saa nähdä. Ehkä vielä joskus minäkään en pelkää enkä pakene.
Onhan somessa, ainakin Facebookissa, erilaisia päihdetoipujien ja mielenterveystoipujien ryhmiä, joissa ihmiset kirjoittelevat omakohtaisia kokemuksiaan ihan omalla nimellään ja naamakertoimellaan. Ne ryhmät ovat toki yleensä suljettuja, eli keskustelut näkyvät vain ryhmän jäsenille. Nämä Plinkin kirjoituksethan näkyvät kaikelle maailmalle, myös rekisteröitymättömille.
Joka tapauksessa on toki hyvä olla tällainen anonyymi foorumi, jossa kaikki kirjoittajat ovat anonyymejä. Siinä tämä Plinkin foorumi varmasti puolustaa paikkaansa edelleen.
On täälläkin vuosien saatossa ollut muutama anonyymiydestään vapaaehtoisesti luopunut, kuten esim. nimimerkki Kaaleppinen. Olen joskus muutaman twiitin vaihtanut hänen kanssaan Twitterissä.
Moi,
Työ jatkuu ja koneet saa uutta puhtia huoltojeni kautta. Olen nyt tehnyt huoltoa koneisiin jotka ovat eräänlaisia automaattisia lajittelijoita. Työ muistuttaa paljolti niitä huolto- ja korjaustoimia joita tein muutamia vuosia sitten. Olen siis palannut kuin varkain trukkikuskin työn kautta huoltoon.
Ilmeisesti jonkinlaista osaamista minulla tuohon työhön vielä on, sain nimittäin komennuksen.
Pakkasin työpaikan autoon työkalut ja muut tarpeet. Maanantaina suuntaan päivän keikalle “jonnekin päin Suomea”. Tutkin tuon firman koneita ja teen suunnitelmat peruskunnostuksesta. Muutaman viikon päästä palaan varaosien kera ja kunnostan koneet.
Moro taas.
Ensimmäinen työkeikka tehty ja huollot jatkuu nyt tutussa pajassa.
Työkaveri suunnitteli jo seuraavan keikan illanviettoja. Olisi hyvä pubi lähistöllä. Sinne kuulema kannattaa suunnata heti töiden jälkeen.
No, hän joutunee menemään sinne ilman minun seuraa. Aion nimittäin ottaa vaelluskengät mukaan ja käydä katsomassa kylänraittia hieman toiselta suunnalta.
Tänään kävinkin kaupoilla täydentämässä varusteita ensikesän reissuille. Ostin uudet merinovillaiset sukat ja vaellussauvat. Muutaman kaljatuopin hinnalla selvisin noista hankinnoista. Ostin myös untuvatakin. Sellaisen kevyen ja erittäin lämpöisen.
Katsellessani itseäni peilistä, tuo oranssi takki päällä, tunsin suurta mielihyvää. Peilissä ei näkynyt nuutunut viikonlopun viettäjä, vaan ryhdikäs ja hyvinvoiva ihminen. Pieni ylimääräinen pallomaha toki rikkoi täydellisyyttä .
Ostin myös paperikartan. Siinä on yksi suuri unelma, mittakaavassa 1:100 000. Terveisiä Wilma 1966, kartta on Sarek-Padjelanta.
Tuon karttakuvan järvenrannalla aion yöpyä teltassani ensi kesänä. Onkohan se todellakin noin turkoosi? Sen aion saada selville.
Ps. Tuo järvenpinta on 900 metriä alempana kuin sen takana oleva vuorenhuippu. Järveltä huipulle on vain reilu kilometri. En toki kiipeä koska se olisi liian vaarallista.
Jk.
Monet ystäväni ovat ryypänneet rankasti koko talven. Eilen yksi kaveri kävi kertomassa yrityksestään olla raittiina. Saavutus oli yllättävän hyvä, kolme viikkoa.
Näen hänen olemuksestaan ettei kestä kauan kun jotain tapahtuu, eikä se ole mitään hyvää. Hän kertoi että haluaisi oikeasti eroon alkoholista. Kaikki uho ja pullistelu viinanjuonnin ihanuudesta on jo jäänyt taakse. On vain monotooninen puhe sumeiden silmien alla. Hänen puoliso juo myös todella paljon.
Päivä kerrallaan…
He elävät päivän kerrallaan. Heillä ei ole huomisessa mitään uutta, se on vain uusi eilinen.
Minä saan katsoa tulevaisuuteen.
Elän jokaisen päivän. Huominen tuo aina uusia asioita, todella kivoja asioita.
Suunnittelen ja rakennan, teen työtä mielekkään elämän eteen.
Kiitos eräälle toisenlaiselle pubi-ystävälle tästä biisistä.
Jk.
Huomenna on taas perjantai ja pubi kutsuu. Ehkä silloin keskustelemme tuosta parivaljakosta, koska kanssani kuulemassa oli myös pari muuta pubin kulkijaa.
Moi,
Muutamat lenkit on tullut rinkan kera talvisessa luonnossa kuljettua. Kunto ei ole vielä kovin hyvä, huh huh…
Työ jatkuu ja vauhti kiihtyy. Olen päässyt/joutunut aika hyvään asemaan. On kyllä mukavaa kun ammattitaitoani arvostetaan. Teenhän taas huoltoja sekä korjauksia, niin kuin oikeat huoltohenkilöt tekee. Olen myös saavuttanut aseman jossa ylempi johto on kääntynyt muutamissa asioissa puoleeni. Useita kehitysideoita ja ratkaisuja myös niihin on tullut esitettyä. VAU! Olen siis palannut kuin varkain trukkikuskin työn kautta huoltoon ja kehitystyöhön.
Lyhyt työkeikka on taas edessä. Matkustan muutamaksi päiväksi erääseen työpaikkaan ja avustan siellä pienissä ongelmissa.
Työnantajan autolla matkaan ja majoitun hotelliin. Näin tapahtui myös aikoinaan, silloin kauan sitten kun vielä alkoholi virtasi suonissani. Itse asiassa tämä on ensimmäinen kerta koko raitistumiseni aikana kun teen yli yön työmatkan.
Matkalle tarvitsin myös laukun johon pakkasin tietysti vaatteita yms. Meninpä siis varastoon etsimään sopivaa laukkua. Matkalaukkuja minulla on kyllä muutama, mutta ne ovat turhan isoja tälle matkalle. Varaston perällä näkyikin pienempi laukku, sellainen lentolaukku… Ei kai se ole juurikin SE laukku? Kyllä, juuri se laukku jonka ostin sekapäisenä umpihumalassa vuoden 2017 kesän kynnyksellä. Pakkasin silloin tuohon laukkuun täyden laatikollisen kaljaa, sekä joitakin irtotölkkejä. Yksi noista tölkeistä on siis se joka on haudattuna Haltin huipulla.
Laukku kulki mukanani muutamia päiviä. Se oli myös vierelläni ensiavussa kun voimani loppuivat. Juuri tuon laukun, täydessä kaljalastissa, vedin vierelleni kun olin polvistunut ensiapuaseman lattialle. Kuinka yksinäinen, toivoton ja avuton olinkaan siinä hetkessä? Niin, siinä lattialla sitten ristin käteni ensimmäisen kerran. Vain hetkeä aiemmin olin juonut viimeisen kaljani. En tosin tiennyt sen tölkin tyhjennyttyä etten enää joisi ainoatakaan. En ollut ajatellutkaan että lopettisin juomisen.
Aikaa on kulunut:
6 vuotta
9 kuukautta
2 viikkoa
3 päivää
Tänään on laukussa kaikkea muuta kuin kaljaa. En ole enää yksinäinen, en toivoton. Enkä tunne olevani avutonkaan.
Silti ristin yhä käteni. En ole unohtanut.
Moi,
Tänään tapahtui jotain sellaista, jota minun elämässä ei ole koskaan tapahtunut.
Ei mitään kauheaa, eräs “koe” vain päättyi.
Silloin kauan sitten kun Lidl saapui Suomeen, päätin kokeilla voiko ihminen elää käymättä Lidlissä? Mitään syytä ei tuohon kokeeseen ole. Minä nyt satun vain tekemään elämässäni kaikenlaista hullua. Elän siis omaa elämää ja teen niin kuin tykkään.
No, ei oteta vakavasti.
Tänään tuli sellainen tilanne eteen, että jouduin käymään tuolla Lidlissä. Syy tähän ensivierailuun oli erään kaverini sairastuminen. Hän ei pysty oikein liikkumaan ilman apua. Tarjouduin auttavaksi kädeksi ja silmäksi. Hän tahtoi mennä ostoksille Lidliin, niin minäkin sitten sinne jouduin.
Vaikka yli 20 vuotta kului tämän hauskan (ja turhan) kokeilun kanssa, en epäröinyt päättää konettani, koska kaverini tarvitsi apuani. Kaveria ei jätetä, ei edes Lidlin ovelle.
Onneksi olkoon, raittius on ihana asia. Ja kuinka minäkin olen muuttunut siitä yksinäisestä pelokkaasta juoposta ihan erinäköiseksi ja erilaiseksi ihmiseksi. Ennen surkuttelin ja säälin itseäni, ja pakenin yksinäisyyteen. Nyt jos tulee ongelmia elämässä niin pyrin ne ratkomaan tai ainakaan en ala sääliä itseäni ja haukkumaan surkeaksi. Elämässä tulee kaikenlaista vastaan, hyvää ja huonoa. Aika aikaansa kutakin - sanonta pitää kyllä paikkansa.
Tuohon anonyymiyteen lisäisin sen että ensin minuakin jännitti hirveästi kirjoitella tänne, mutta sitten rauhoituin. Jos joku minut tunnistaa niin ei haittaa. En kirjoita tänne liian henkilökohtaisia asioita, ne kerron vain luotettavalle ystävälle, tukihenkilölle tai terapeutille.
Yleensä kerron täällä vain mitä alkoholi aiheutti minussa, en kerro edes mitä kaikkea hölmöilin humalassa, jotain pientä ehkä mutta kauheimmat jutut kerroin terapeutille ja no niin papille myös. ja kerron täällä myös siitä miten alkoholi orjuutti minut, nyt olen vapaa, vapaa kuin taivaan lintu tai vankilasta päässyt. Nyt voi tehdä asioita kuin normaali ihminen, mennä ja tulla, osallistua, eikä enää tarvi hävetä ja pelätä. Ihanaa on vapaus.
Hei Putkis, ja kaikki muut, pitkästä aikaa… Olen seurannut tarinoitasi koko ajan, kauan, mutta pysytellyt sivussa. Ihanaa miten elämäsi on tasapainossa! Halusin lähinnä vain tervehtiä, ja kertoa että täällä asiat vaihtelevasti kondiksessa… Aaltoliikettä absolutismin suhteen siis. Monet kerrat olen ollut kirjottamassa sinulle sähköpostia, mutta sitten perääntynyt. En edes tiedä mistä se johtuu. Nyt kuitenkin halusin ilmoitella itsestäni ja kertoa että seuraan juttujasi hiljaa. Ehkä meitä on monta muutakin
Moi, KukaOlen.
Muistan kyllä sinut, vaikka siitä on jo kulunut tovi jos toinenkin.
Aaltoliike on varmaankin hyvin yleistä raittiuden polulla… Parempi kuitenkin aalto, kuin jatkuva myrsky.
Paljon hyviä asioita on elämässäni tapahtunut. Arkipäivät on kuitenkin hyvin normaaleja… tai ei ihan. Olen usein kertonut “Matkaoppaasta” joka mielessäni kulkee. Se muuttaa jollain tavalla elämää helpommaksi. Tapahtuu asioita joita hiljaa toivon. Pari vuotta sitten aloin etsimään työtä jossa kesät olisi vapaat. Nyt olen sellaisen työn saanut. Työskentelen työpaikassa jonka sesonki on kesäisin, mutta koska teen huoltoja sekä korjauksia, työni ajoittuu sesongin ulkopuolelle, talveen. Työpaikka on sama jossa olen aiemmin työskennellyt, nyt kuitenkin ajankohta muuttui.
Eräs ystäväni, jonka muuten kohtasin ensimmäisen kerran 45 vuoden jälkeen, on ottanut kirjani käännöksen harkintaan. Aika näyttää kuinka käy.
Kerroin myös kuinka ajauduin ristiriitaan taksikuskien kanssa kuskaillessani kavereitani baari illan jälkeen koteihinsa. Asia sai oudon käänteen kun paikkakunnalle tuli uusi taksinkuljettaja. Olemme kohdanneet muutamia kertoja seurakunnan illanvietoissa. Viime viikkoina hän on myös istunut seurassani pubin pöydässä, odotellessaan kyytejä. Hän kertoi että arvostaa sitä kun kerron ihmisille oman selviytymistarinan ja lahjoitan kirjan mikäli joillain ei ole vara sitä ostaa. (Niin, viina on kallista.) Tuo taksikuski tarjoutui myös maksamaan jokaisen lahjoittamani kirjan…
Kirja elää. Saattaa olla että se tulee ehdolle vuoden kristillinen kirja kilpailuun. Menestystä en edes odota, mutta olisi kiva päästä mukaan.
Tänään en kuitenkaan pubiin mennyt. Ihan normaalisti sairastan flunssaa.
Tässä minun tarina vielä kuvin ja kertomuksin.
Sata tarinaa ja sata kuvaa.
Kesä lähestyy…
Se tarkoittaa vaellusten alkamista. Lenkeillä en ole vielä ehtinyt käydä, toki muutaman kerran.
Auto on myös vanhentunut vuodella, niin kuin minäkin. Vielä sain auton leimattua pienellä laittamisella. Molemmat helmapellit jouduin tekemään ja ison kasan erilaisia niveliä uusin. Auto kuitenkin toimii taas.
.
.
.
