yks asia josta tekee kovin mieli purnata on tän kaupungin katko. vikan kerran ku olin siel, päätin, että mieluummin vaik ruumishuone ku tämä. yhtä helvetin henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua päivästä toiseen. luonteenpiirteet haukuttiin, sairaus kyseenalaistettiin, toimistos istu kymmenen ihmistä yhtäaikaa kahvikuppi edes, ei kahvitauolla vaan asiakkaille varatulla ajalla. kun tultiin asiakkaiden pariin, juostiin pää kolmantena jalkana, kun oli niin helvetin kiire olevinaan. suoraa haukkkumista sain kuunnella ja idioottien “hassuja” muhun kohdistuvia vitsejä henkilökunnan taholta lähes joka kerta kun kävin toimistos. ja suurimmalle osalle sossu maksaa. toisin kuin julkisen sairaanhoidon sairaalahoito, josta maksetaan kaksi viikkoa. mulle ei maksa, sen kummemmasti katkoa,jonne en tietty edes menis,mut sairaalaankaan en voi rahan takia mennä, vaik siinä kunnossa oon. kun osaavat laskelmillaan näyttää, että mä suorastaan kylven rahassa. joo ja asiakkaiden tarvittavia lääkkeitä merkittiin otetuks, vaik ei oltu otettu. perseestä koko paikka, ja jos klinikalle menee, ei tarvi sanoo, kuin “lääke”, niin puhelin otetaan käteen ja ruvetaan varaan katkopaikkaa. tietää rahaa kaupungilta tälle yksityiselle järjestölle nimeltä A-klinikkasäätiö. joo ei kenenkään helppo olla ilman, mut mul ei oo mitään. ei edes rahaa ostaa masennuslääkettä. mä ottaisin tosi mielelläni ilmaset bentsot ylläpitohoidoksi 20 vuotta kestäneen ongelman takia. mitä vaikutusta niillä pysyvillä vaikutuksilla aivoihin, joita opiaateilla on, on ihmisen elämään? noin niinku muuten, kuin, että on pysyvä muutos. aivoihin tulee elämän aikana pysyviä muutoksia, ihan vaan tiedoks, yks niistä on kertotaulun oppiminen. hyvää joulua vaan vittu joo.
Mä kirjotin tän jo, mut ei tainnu lähtä. Eli unionkelma on. Täytyy vissiin jättää iltapäiväteetkin poies, on työn ohes tullu latkittua. Ja nikotiinipurkkaa ei kannata myöskään myöhään jauhaa. Ennen simahdin pikaisesti mirtazonin ottamisen jälkeen, ny menee kolmeen, neljään. Vois ulkoilla enämpi, ehkä seki auttais. Ja lukeminen ennen nukkumaanmenoa. Nappeja en ala enää lisää veteleen!
Vähän harmittaa, kun en pääsekään tanssitunneil. Mut meen halvemmil tunneil, ja on sielki jotai tanssintapasta. Sitäpaitsi voin treenata yksinkin 
. Mut nää yksinäiset perjantai-illat eijo kivoja… 
Eikös se perjantai ole päivää kummenpi? Loppujen lopuksi?
Niin kai se on, kyl päivään riittää toimintaa ja tekemistä, etenkin kun olen paremmas voinnis ja tilantees. Mutku… Sen jotenki t u n t e e perjantai-iltaisin, itsensä ulkopuoliseksi. En tiedä mistä. Ei mua huvita lähteä baareihin dokaileen, ja voihan siel selvinki päin olla. Ja onhan sitä kaikkee, mitä voi tehdä. Mennä leffaan, salil yms. Tai tehdä kotona kaikenlaista. Ei se työskäyvil, ainakaan kaikil, ole sama. Toki työskäyviä yksinäisiä ihmisiä on heitäkin. Ja onhan mul kamujaki, pitäs vaan potkasta itteä ja niitä pepul, et tehtäskö ny yhdes jotai. Monet vaan näis mun piireis on niin kovin eristäytyviä… On mul tosi läheinenki ystävä, päivittäin ollaan ainaski puhelimitse yhteydes. Sitä vaan tuntee normi-ihmisten paris ittensä niin erilaiseks… Vaan erilaisiahan me ollaan kaikki…
Siis ajatteletko olevasi erilainen riippuvuusongelmasi takia, vaiko esim. persoonallisuutesi vuoksi vaiko sekä, että?
Molemmat. Ja sit ku ihmisil on tapana kysyy, et mitä se teet, siis työksesi… Voishan siihen sanoo, et “oli” aikoinaan semmonen sairaus, et jäin eläkkeel, ja et teen satunnaisesti suomennostöitä. Eihän sitä kaikil tarvi koko elämäntarinaansa selittää… Ja kun on erilaisia puhetilanteita. Harrastusten paris ei varsinkaan oo kuulustelumeininkiä. Kerran joku alko pottuileen, ai et hah hah ikuinen opiskelija, vai. Mä vastasin, et tunnetaanksme toisemme. Tyyppi vastas, et ei, mihin mä, et se sopii mul mainiosti tms.en muista tarkkaan. Enkä kadu, tyyppi tuli ihan pottumaisuuttaan kettuileen, ja kyl mä sit vastaan. Enkä edes suuttunu, olin vain hyvin kylmä. Emmä jaksais hävetä omaa tilannettani, ja eiköhän mun omis salli pienet valkoset valheetki, jos tarkotus on vaan kuitata. Mikäs velvollisuus mul on selitellä asioitani tuiki tuntemattomil. Joskus sanon, et en ole työelämäs. J o s ihminen vaikuttaa kivalta, sit voi -ehkä vähin erin -kertoa. Ja onhan mus muutakin! Ei kai työ ole hyvän ihmisen merkki. Olen tavannu monta töis olevaa (mun mielestä) täys kökköpäätä…
Mullapa onki maailman hitain tietokone, läl läl lää!
Voisin tunkea kynän kurkustani läpi 
. Niin syvältä koko duuni, työkaverit, pomo, kiero asiakas. Toivon salaa saavani potkut…Ja uutta duunia haeskelen. Jatkuvaa vouhotusta, ei työrauhaa. Valitusta ja haukkuja. Tämäkö on hyvä ilmapiiri. Sitten kun saan ylimääräistä (mitä vaaditaan tehtyä) vanhemmat työntekijät .yrpiintyy silminnähtävästi.
Tiedossa taas skandaalivouhotus- palaveri .
P.S Jos alan voida huonosti töistä johtuvista asioista, eikös se ole t y ö s t ä johtuvaa…Tarkoitan nyt tuota jatkuvan mäkätyksen kuuntelua päivästä toiseen.
Mua niiin suututtaa, et tekis mieli haistattaa, mut näin mä en tietyistä syistä toimi.
PP. Siis ihan oikein olet sanonut noille joille asia ei kuulu…eivät tunne sinua. Perjantaihin kannattaa suhtautua “vain” yhtenä päivänä. Alkuun vaikeaa ainou. Miten saat aikasi muuten kulumaan, kun et duunissa ole? Vinkkejä, jos nyt käy niin kylmästi et huomenna tulee ne odotetut fudut .
Mä treenaan ny paljo, luen, piirrän, maalaan, hoidan tavallisia asioita ja sillo ku saan suom.työtä, teen. Tää on mulle aikalail, mä olen ollu p a l j o n huonommas kunnos, miks ne eläkepaperit sit tuli. Ennen opiskelin… Ei kandee kadehtia tätäkää… Haluisiksä jäädä siihen duuniin, mis olet? Vai pelkääks, et muut ei sit löydy…?
Tää työelämä on vähän niinku tässä. Oon toki hakenut joitakin hommia joihin ei tutkintoa tarvitse. Opiskelu tulee niin hiton kalliiksi. Tarkoitan, että olen yhden tutkinnon suorittanut ja olen yo. Täytynyt myöntää, että juhliminen kiinnosti silloikin enemmän kuin mikään muu 
Joo, muutaman päivän saikku oli kuin tervan juontia. Etsisin jatkossa jtn kirkon vapaaehtoistyötä päivien kuluksi. Alkaisin hengaamaan a-klinikalla . Ei kuulosta ollenkaan pahalta. Ja kyllähän siinä kuluu kivasti aika, kun etsii lippuja ja lappuja sossuun ja kelaan. NOT. koitan vaan valmistautua, kun sukset on niin ristissä työelämässä.
No, mun ei tarvi täytellä enää papereita. Ois musta kiva tehdä suom.työtä. Täl hetkel on lähipiiris ihmisil niin paljon avuntarvetta, ettei tarvi mennä vapaaehtoseksi, huh huh. Mut mä, kiittämätön ihminen, EN halua kahden satojen kilsojen pääs asuvan vanhuksen omaishoitajaksi… Kai mun täytyy sit eräät vaikeat asiat hoitaa, mut et mä EN lähde johki korpeen huolehtimaan k a i k e s t a. Joo voisinhan mä hankkia hirveet määrät lääkkeitä, et kykenisin. Ei, ei, ei! Eikä mul ole edes ajokorttia, se oiski hyvä idis, lätkä pameja naamariin ja sit kauppaan ja ruoanlaittoon ja vaipanvaihtoon, pesemiseen, halonhakkuuseen, talon lämmitykseen, siivoukseen, jne. E n ole jumala…en pysty k a i k k e e n. Et kyl tekemistä on, mä olen ny eläny itsekkäästi, hoitanu itseäni (miinus se yks dokaus) ja tehny asioita välil, mitä m ä haluan… Tietenkään koko ajan ei voi, mut mä nautin niist hetkistä, tunneista kun vaik treenaan tai maalaan. Mut c’est la vie…siin o n raskaitaki asioita… Jaksetaan!
Kiitti madde muuten siitäki, et tuit tos, et takasinki saa sanoa, etenki ku en menny henkilökohtasuuksiin. Mut perskutarallaa, purnatahan mun piti. Toi vähäunisuus. EN ole viel siin iäs -niinku jotku ystävällisesti on asiaa valaisseet- jossa uni vähenee. Inhottavaa. Joku lekuri joskus sano, et jos on lääkkeil nukkunu, kestäis jonku viikon, et uni tulee ilman. Mut jos uni on jotai 3 tuntia, kyl on herätes mieli musta. Tosin en ole varma, kun näen unia, joten syvän univaiheen, jossa aivot saavat levätä täytyy mul tulla. Mut ajoist en tiedä, tai siis kestosta. Joo, googletan. Onhan mul mirtazon, ja oli aika kun se riitti. Eiköhän mult ny löydy kärsivällisyyttä sit odottaa. Mitään kofeiinipitoista en juo ku ny sit aamupäiväl, kun herään. MUTTA nikotiinipurkal täytyy laittaa aikaraja! Öisin mä sit oon netis, luen ja s y ö n. Ja sit yks lekuri ilmaisi käsityksensä, et bentsojen käytön jälkeen kestäis “aivojen korjaantuminen” kuukauden tai pari. Byää, onko miun aivot rikki… 
. Noh, ei kai tää nii vakavaa, mut ei vakavista oikein viiti purnatakaan. Purnaus on sopivampaa pienempiin asioihin, heh.
Purnaan nyt tänää siitä, et mä oon paljon enämpi puhet ku tekoja. Tänää en taas kestä liikkuu mihkään. Rasitun ihmisistä, vaikkei mitään skismaa oiskaa. Eli. Vedin pamit ja ekstraketipinoreja, jotta nukahtaisin. Kyl mä ny sentäs jotai täs päiväl tein, mut ku aikeena oli mennä kirjastoon ja alottaa työtaidon parantaminen, enkä saanu lähettyä ovesta ulos. Mahtaaks mun omista työhaaveista ikinä tulla totta, vai palaanksmä taas vanhaan systeemiin,et ku tutul joskus o tarjol , teen sillon. Alottaminenha o n vaikeaa, ja ittensä motivoimine ja, kun olis vain harjoittelua,eikä palkkatyötä. Jos mä teen tänään puoli tuntia… Huomen 45 minsaa… Näin saattais jopa onnata. Ny safkaa laittaan ja sit Lumen taju-kirjan (tykkään melkosesti ) pariin unta odotteleen…
Nymmä purnaan siitä, että kieltäytymistä joutuu liian usein perustelemaan niin penteleesti, ennen kuin se hyväksytään, sikäli kuin hyväksytään. Isommissa tai pienemmissä asioissa. Musta pitäis riittää, että ihminen sanoo, [size=150]“ei, kiitos”[/size]!!! Karseeta jankkaamista (minun mielestäni) ihan jonninjoutavista asioista, ja joskus hyvin paljon tärkeämmistä. Mitä mun perusteet kieltäytymiselle vaikka kahvikupposesta kellekään kuuluu 
??? Ei mun tarvitse selittää puolta tuntia kenellekään, miksi, oi miksi mä kieltäydyn jostain!!!
Siispä voin [size=150]itse[/size] lopettaa semmoset keskustelut lyhyeen, vaik sanomalla, että kiitos vaan, mut mä vastasin jo . Koska en tarvitse hyväksyntää tai lupaa sanoa “ei”…
Hmm, tää ei nyt varsinaisesti ole purnausta, mut ihmettelen, misä muut ovat… Kun tulen tänne päivittäin ja sivun topiceis vika kirjottaja olen minä, mietin, mikä syy… Onko mul enemmän aikaa hengata täällä? Toisaalta nyt olen heittäytynyt tähän raittiusprojektiin täysillä, minkä vuoksi myös kirjoitan tänne paljon, mikä ei meinaa sitä, etten tekis muuta. Ja muutenkin olen melkosen puhelias immeine. Vertaistukea? Haluan myös antaa sitä, en vain saada… Vai onko kyse vain minun omasta kärsimättömyydestäni… 
Onpas tämäkin huono kuivaushuone. Eihän täällä oo ollu kukaan kuivattelemassa - pariin viikkoon?
Mä odotin että kun tulen tänne ja esitän ongelmani, niin viimeistään seuraavana päivänä joku on laatinut mulle kuntoutusohjelman. Sellaisen joka on helppo toteuttaa, ja tulos taattu.
Höh, iina
Onhan se kurja, kun ei vastauksia kuulu vaikka odottelee. Voimia!