purkaus

lähde tästä päivästä, eikö niin?
huomenna sitten uudestaan??

8 päivää kohtuukäyttöä, 1 juomiskerta (6 annosta)

Tiistai on oikeasti ihan hyvä päivä. Mä olen saanut revittyä itseni koulun penkille ja jopa nauttinut siitä hetkittäin. Nyt yritän sluibailla loppupäivän velvollisuuksista. Yritän ja yritän. Huomennakin ehtii…=) Ei innosta, mutta jotenkin ei tunnu mahdottomaltakaan.

Ihana Mies opiskeli eilen luonani. Että voi olla seksikkään näköistä, kun joku on huolellisesti keskittynyt tekemiseensä. Ihanata. Ja jotenkin tarttuvaa. Se saa itsellekin sellaisen tekemisen olon.

Ja kaikenlisäksi mun ei tee mieli viinaa. Ei ollenkaan. Toisaalta pieni piru :smiling_imp: kiumurtelee mielessä. Se hokee, että et voi olla tosissasi. Mielesi tekee kuitenkin. Onneksi illalla on tulossa selväjärkisiä ystäviä kylään lukuisin kappalein - yksi pienen pieni ihmisenalkukin. Vauvat toimii mulle samalla tavalla kuin koirat - automaattinen lohdutus oli mikä murhe tahansa.

Televisiosta on joskus oikeasti hyötyäkin. Pohtivat keskinkertaisessa ohjelmassa “Härkää sarvista” sitä miten linnakundi sopeutuu uudelleen normaaliin yhteiskuntaan. Se mikä siinä oli mahtavaa, oli loppukommentti, jossa juontoja vetosi erääseen viisaaseen mummeliin. Mummeli oli todennut, että onnellisuus on vain oikeiden asioiden tekemisen sivutuote. Niin kauan kuin onnea itseään yrittää tavoitella, se pakenee käsistä. Huomattavan helpottava ajatus. Ja maalaisjärkeen käypä. En ole aikaisemmin kuullut em. viisautta noin selkeässä muodossa. Täytynee siis yrittää tehdä oikeita asioita, jos se onni sieltä taas tulisi…

Huomaan muuten, että mielialat ovat olleet aika rajussa liikkeessä. Viikko sitten en uskonut, että elämässä voi enää koskaan olla edes tällaista päivää. Ja nyt taas on tulevaisuuden uskoa ja hieman luottamustakin. Asia kerrallaan?

Ihanassa miehessä olen kritisoinut sitä, että hän aina välillä minusta on tuntunut, että hänellä ei ole ollenkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia ja se on jotenkin tuntunut unelmattomuudelta. Ja liian vähään tyytymiseltä. Mutta ehkä kyse onkin vain omien rajojen tunnustamisesta ja siitä, että välitavoitteita on huomattavasti helpompi tavoitella ahdistumatta kuin suurisuuntaisia tulevaisuuden ammatti- tai asumishaaveita.

Kiitos kiinnostuksesta itse kukin ja eritysesti Jonsku, kun olet niin “tunnollisesti” kommentoinut.

:smiley: :smiley: :smiley:

Yllättävän seesteinen olo. Olen pitkästä aikaa nukkunut kohtalaisesti ja kaikenlisäksi tällä viikolla olen saanut aikaan ne asiat kuin on pitänytkin. Ei siis ole juuri itsesyytöksiä mistään.

Jossain ketjussa joku totesi syksyn auttaneen ja rauhoittaneen. Mä olen vasta nyt oikeastaan tajunnut, että se on ihan normaalia tykätä syksystä ja minä TYKKÄÄN. Muakin se rauhoittaa ja jotenkin kaikenlainen ryntäily vähentyy kummasti. Kai se on ihmiselle hyvä, että valon määrä kertoo selkeästi sen milloin on syytä olla hereillä ja milloin ryhtyä rauhoittumaan ja nukkumaan. Ja voi noita tuoksuja! Syksyisin luonto tunkee kotiin asti tuoksuina ja tuulena - aivan eri tavalla kuin muut vuodenajat. Anyways, jotenkin minäkin olen siis tasaantunut.

Hieman huolestuttaa tämä mielialojen kanssa sättääminen. Hetkittäin kaikki valo on kadonnut ja yhtäkkiä olo onkin taas ihan “normaali”. Jotenkin olen kuitenkin nyt taas löytänyt aimo annoksen toivoa. Tuntuu, että asiat voisivatkin järjestyä. Mietin paljon myös tuota läheisriippuvuutta. Se on jotenkin niin salakavala. Mä en ainakaan huomaa milloin olen vain hallitusti huolissani muista ja milloin homma menee sekavaksi ja mun tunteet onkin oikeasti jonkun toisen lainattuja tunteita. Toisaalta en tiedä milloin mä ryhdyn kontrolloimaan muita ja muiden tekemisiä pelkän turvallisuudentunteen takia?

Jotenkin se on aika sekavaa, kun joutuu taistelemaan tämän kanssa. En ole koskaan asunut kenekään kanssa yhdessä. Suhteita on toki ollut, mutta jotenkin olen säilyttänyt oman kotini. No nyt Ihanalla Miehellä on mun kotini avain ja aika paljon hän mun luona oleskelee. Ollaan hiljakseltaan keskusteltu yhteenmuutosta. Hän jarruttelee. Ja ymmärrän kyllä. Jotenkin se hirvittää muakin. Osaanko pitää rajan itseni ja toisen välillä, olla liikaa puuttumatta toisen asiohin ja toisaalta ottaa oman tilani ja aikani… En haluaisi pilata mitään, mutta toisaalta haluaisin jo niin kovia ryhtyä vakavaluonteiseen kotileikkiin…=)

Hirveen vaikee erotella myöskään sitä milloin mun oma juomiseni vaikuttaa asioihin ja milloin menneisyyden haamut. En tiedä onko sillä mitään väliä, mutta jotenkin se helpottais mua ton juomisen hallinnankin kanssa. Tietäisin mikä aiheuttaa niitä vaaratilanteita, mikä on oikeasti melkein ylitsepääsemätöntä ja mikä vain seuraavan juomiskerran petaamista.

Nyt on pakko olla tiukka itselleen. Mä huomaan, että kun tiedän olevani viikonlopun yksin niin ryhdyn heti suunnittelemaan ja toisaalta pelkäämään baarikeikkaa. Perjantaina tulee kuitenkin palkkaa ja maanantaina asumistuet, joten vaara on kyllä oikeasti olemassa. Pitänee yrittää keksiä itselleen rasittavaa ja aikaa vievää ohjelmaa. Jos vaikka saisin jonkun lauantaina uimakaveriksi…

Huh ja hei. Eilen meinasi kovasti mennä baareiluksi, mutta sitten siirsin asiaa uudelleen ja uudelleen tyyliin: käy suihkussa, lue lehti, tiskaa, laita kasvonaamio, soita kaverille ja JOS SITTEN VIELÄ haluttaa, niin mene vaan. No sitten kun olin saanut kaiken tehtyä, niin enpä enää jaksanut lähteä enkä havitella ulkomaailmasta mitään. Hyvä niin. Ja arvatkaas. Mun kaapissa on tuliasviunaa ulkomailta. Eräs tuttu toi. Ja sepä nyt sitten on siellä ja pysyy. Onneksi on maultaan sellaista, että se ei himota. Mutta en ole sitä korkannu ja oikeastaan en edes muista sen olemassaoloakaan. Ihmeellistä.

On muuten sekin jännä juttu, että mulla ei ole ollut koskaan alkoholijuomia kotona ellei niille ole ollut tiettyä tilausta. Eli ostaessani punaviinipullon olen tiennyt, että tulee illasvieraita, jotka arvostavat lasillista punaviiniä. Mä en yleisesti ottaen edes koske viineihin tai vahvempaan. Kalja on se, millä mä läträän. Mutta siis kai se on kotoa opittu tapa. Mun vanhemmilla ei ole koskaan viina kaapissa säilynyt varttituntia kauempaa ja siitä kai sitten olen oppinut, että sitä ei edes kuulu olla kaapeissa. Tällä hetkellä se on oikeastaan vaan siunaus.

Nyt pitäis oikeasti lukea. Alkuillasta luetusta pitäisi olla mielipiteitäkin. Mutta mitäs siitä. Pääasia, että harteilla lepää suht kevyt ja nopealiikkeinen pää eikä turpean väsynyt rotjake.

Kaikkein eniten tässä dokaamisessa mua on huolestanut pään hidaskäynti. Se, että ei ole kokonaiskuvaa mistään ja kaikki tieto tuntuu hukkuvan jonnekin ja sitä ei saa takaisin käyttöön kovinkaan helposti. Olen siis huomannut tyhmeneväni reippaasti ja pitkäaikaisesti. Olen aikaisemmin luullut, että olen fiksu, mutta nyt täytyy myöntää, että todella hitailla kierroksilla mennään hetkittäin. Toivottavasti se tästä korjaantuu. Olen vakaasti sitä mieltä, että tuolla ylhäällä aiheen kohdalla on vähän ajan kuluttua paljon paremmat numerot.

Hyvää päivänjatkoa kaikille.

Heippa

Käynpä minäkin kommentoimassa. Se jos mikä on hienoa, kun huomaa unohtaneensa että kotona on jossain pullo! Mulla ei ennen säilynyt mikään, oli se sitten oma tai miehen pullo tai vieraita varten ostettu. Mutta nytpä on saanu miehen konjakki (jonka se piilotti mulla vaatekaappiin :frowning: ) olla ihan rauhassa. Siis tiedän missä se on piilossa, mutta unohdan sen ja sitten kun muistankin, ei tee mieli ollenkaan.

On tämä kauheaa kun puolisokin saanut kärsiä mun takia. Vaikka se aina vähättelee ja naureskelee, niin silti totuus liene toinen… Onneksi tajusin tosissani tarttua tähän juomiseeni ennenkuin menee ihan perseelleen kaikki.

Minä opiskelen myös (käyn töissäkin) ja on tentitkin menneet paremmin kun en juo enää niin usein. Nyt on 5. selvä päivä menossa ja viimeisin juominenkin oli vain puolikas olutpullo. Viikonlopun aion ilman muuta viettää selvänä myöskin.

Masennusta ei tosiaan tarvitse hävetä, mäkin häpesin ennen mutta en enää. Tosin helpompaa siitä on puhua ja sitä käsitellä nyt kun en enää ole vakavasti vaan lievemmin masentunut. Mieliala heittelee edelleen minullakin rajustikin. Kun vaan muistaa mustalla hetkellä, että pulloon tarttuminen EI auta asiaa vaan pahentaa sitä. Kyllä se hyväkin päivä ja hetki aina tulee, ja nopeammin ilman viinaa :slight_smile:

Tsemppiä sinulle!

No jopas. Olen koulussa. Ikävä kyllä kaikki muut ovat jossain unten mailla. Luulin (en ole aikaisemmin käynyt näillä pe-luennoilla) että koulu olisi alkanut 9.15, mutta se alkaakin 10.15. Hurjaa. Mä olen siis tunnin liian aikaisessa. Tuntuu hurjalta. Ei tällaista juuri koskaan käy. Olen sen verran aamu-uninen. No taputtelen tässä itseäni silti selkään urheudesta.

Onkohan se muuten alkoholismiin johtava tekijä vai siitä johtuva vai kenties alkoholistiperheen kasvatin piirre, kun ihmisellä on kärpäsen kärsivällisyys? Tai siis minulla. Sitä olen tässä pohtinut. Kaikki tänne mulle heti nyt. Jotenkin tuntuu, että mistään ei oikein tule mitään, kun kaikki ponnistelut jotenkin lopahtaa siihen, kun homma ei ole enää hauskaa, mutta ei vielä palkitsekaan. Eli jotenkin sellainen pitkäjännitteisyys on täysin hukassa… Ja kuitenkin se on se piirre, jota ainakin muissa arvostan.

Tiedän jo etukäteen, että huominen tulee olemaan vaikea. Olen yrittänyt kehitellä illaksi jotain muuta ohjelmaa kuin baareilun. Ihana Mies on kalassa ja minä yksin kotona. Perheellisiä kavereita on vaikea saada irti arjen rutiineista ja muuten kaupunki tuntuu olevan taas vaihteeksi tyhjä. Kaikki jossain reissun päällä. En oikein tiedä miten itseni psyykkaisin. Lainasin eilen kirjastosta päihderiippuvuuksia käsittelevän kirjan. Jospa vaikka lukisin sitä illalla uskon vahvistukseksi. Ehkä se sitten siitä, kun oikein kirjassa sanotaan, että älä mene. Jotain fyysistä rasitetta olis kyllä kiva saada. Sillä tavalla, että illalla olisi oikeasti väsynyt.

Noh, nyt käyn hakemassa kahvia ja pullaa, kun kerta on aikaa. Eipä tartte ilman aamiaista opiskella.

Ai niin, jotkut ovat listanneet syitä olla juomatta:

  1. itsekunnioitus ja -tunto

ilman näitä on hankala elää, mutta toisaalta ne menee helposti viinan mukana vessasta alas. Lisäksi jää tapaamatta ne ihmiset, jotka tuntuvat kännissä ok seuralta, mutta tosiasiassa tekevät vain hallaa ja pahan mielen.

2)ahkeruus

energiaa riittää muuhunkin kuin potemiseen ja toisaalta aivot taitaa vähän mutkikkaampiakin tehtäviä.

3)rakkaus

selvinpäin rakkaus on muutakin kuin ruma sana.

4)raha

sitä ei ole, mutta silti sitä aina viinaan löytyy. Selkeä ristiriita, joka saattaa päättää hyvät aikeet henkilökohtaiseen konkurssiin.

mahtavaa pohdintaa.
eikäs sulla ollut terapeutti??
nyt vaan sille kaikki nuo olosi, niin pääsette eteenpäin terapiasuhteessanne.
voimia!!

Kirjastossa. Lauantaina. Kello vaille puolen päivän. Ihmeellistä. Olo on liki pirteä. Mieli seesteisen tyytyväinen. Vielä. Ilta edessä. Jännittää. Ja toisaalta olen sen ilmeisesti mielessäni jo pedannut. Yritän välttää. Terapeutti vielä lomalla. Puhun siellä sitten kun sen aika on. Jännittää sekin.

Eilen katselin kun pieni tyttölapsi lähti kotiin itkien. Kotona odotti humalainen vanhempi. Harmitti. En pystynyt siinä kohtaa auttamaan vaikka kovasti yritin. Olisi pitänyt yrittää enemmän. Olisin ottanut siipien suojaan lämpimään ja lepäämään. Haukkaamaan happea. Mutta ei. Pimeä ilta, pimeä kotimatka, pimeä vanhempi.

Eilen toinen tyttö totesi, että olen hyvin nuori. Tyttö, joka on minua 15 vuotta nuorempi. Minä! Nuori! Lapsellinen kyllä, keskenkasvuinen kyllä, teini-ikäinen kisailija ainakin joskus. Mutta että nuoren näköinen! Olin otettu. Ylpeä.

Rauhallisuutta sieluuni etsin. Onnistumista. Sitä, että osaan oikeasti välittää. Tukea ja turvaa. Hartautta. Hiljaisuutta. Syksyn lehtien havinaa. Pitänee hankkia itsensä kävelylle. Jos menisi kansallispuistoon kannon nokkaan haistelemaan tuulta ja katselemaan merta.

Hyvää lauantaita!Kiitos, että kuuntelitte.

En liene voi puhua kohtuukäytöstä enää, kun lauantai meni sitten niin kuin meni. Vedin perseet (10 annosta), olin suht ajoissa kotona (n. 00) ja nukuin kännini pois. Eilen ei ihme kyllä ollut juurikaan krapula ja kykenin tekemään järkeviä asioita. Lisäksi sunnuntaina alkoi mun all time favorite tv-sarja Gillmoren tytöt. Siitä sitten nautiskelin, minkä kykenin.

Ihana Mies teki temput lauantaina. Eivät lähteneetkään kalaan liian kovan tuulen takia. Noh, hänkin siitä sitten kavereiden kanssa baariin ja sunnuntaina taisi kotiutua alkuillasta. Mulla meni hermo. Pelottaa vaikka tiedänkin, että tuollainen ei ole tavanomaista käyttäytymistä. Lisäksi sunnuntaihin kuului muutamia ihmissuhdehärdellejä joihin mä olin täysin syytön, mutta jouduin myös niitä selvittelemään enemmän kuin olisin halunnut.

Plääh. Onneksi ei kuitenkaan ole ihan hirveetä morkkista/ahdistusta. Hankkiuduin taas aamuksi kouluun ja uskon, että tämä viikko menee kuten edellinenkin. Tärkeissä asioissa. Juomatta. Viikonloppukin on suunniteltu vietettäväksi raivoraittiissa seurassa, joten ehkä tästä tulee pidempi täysin selvä kausi.

Joku tossa ryyppäämisessä kyllä palkitsee. Se täydellinen asioiden nollautuminen? Mutta ei siitä kyllä pidemmän päälle ole iloa eikä se riitä palkinnoksi.

Luen mielenkiintoista kirjaa, jolla on hyvin raflaava amerikkalaishenkinen nimi. Se on hyvin AA-vastainen ja siinä mielessä noudattaa mun omia käsityksiä. Ei sillä, en minä eikä kirjoittaja tuomitse mitään tapaa raitistua. Kaikki on aina plussaa. Mutta kirjoittaja taistelee vastaan ajatusta, että alkoholisti tai muut riippuvaiset olisivat sairaita ja siksi kykenemättömiä selvittämään ongelmiaan itseksekseen ja tahdon voimalla. Tiedän, että nyt joku älähtää. Lupaan esitellä kirjan tarkemmin sitten, kun sen olen kokonaan lukenut. Voidaan sitten debatoida paremmin sen sisällöstä. Monesta asiasta olen kyllä kirjoittajan kanssa samaa mieltä vaikka en kaikista kuitenkaan.

Hyvää päivänjatkoa itse kullekin ja toivottavasti viikko alkaa selkeissä merkeissä.

mua kiinnostaa tuo kirja, ei siksi, että oisin aa-vastainen/myönteinen, ei mulla oo siitä mitään kokemuksia.
mutta siihen en vaan jaksa uskoa, että kaikki alkoholistit ois ikäänkuin samasta puusta veistettyjä ja kaikille sopisi sama muotti. siksikin tuo kirja kiinnostaa.

Periaatteessa ehkä kai kohtuukäyttöä 15 päivää, 2 juomiskertaa/yht. 16 annosta. Ainakin voin fyysisesti ja psyykkisesti ihan ok verrattuna siihen, kun aloitin tämän ketjun kaksi viikkoa sitten. Tuntuu kuin siitä olisi kuukausi. Jotenkin oma olo on kyllä tasaantunut. Mikäs ihme toi nyt on, kun tuo juotu määrä meni aikaisemmin muutamassa päivässä? Mutta siis kuinka valheellista on väittää, että kohtuukäyttö muka onnistuisi muutamassa viikossa. Paskanlati. Onneksi kuitenkin voin varsin hyvin yrittää jatkaa tästä pikku hiljaa eteenpäin. Ei kai sillä asialla ole muuten hoppu, kunhan aloittaa tänään ja pitää huolta itsestään tänään.

Koulu on kivaa. Opiskelu on kivaa. Mutta siitäkin saa aikaan huonon omatunnon. Olen tuhlannut siihen niin paljon aikaa ja vain vähän intoa, että tuntuu, että se ei saisi olla kivaa. Pitäisi välittömästi kaataa kaikki maailman tieto päähänsä, että kehtaisi täällä yliopistolla istua. Että just. Miksei koskaan voi olla aidosti tyytyväinen mihinkään? Kuten esimerkiksi siihen, että olen tehnyt tänään jotain konkreettista sellaisen asian eteen, joka on odottanut jo vuosia… :unamused:

Juups, mutta siis se kirja, jota Jonsku kyseli…

Peele, Stanton:
Miten voitat riippuvuudet 7 vallankumouksellista keinoa riippuvuuksista vapautumiseksi.

Todella “amerikkalainen” nimi opuksella. Eikä se nyt ainakaan mun mielestä ole mitenkään yllättävä tai edes kauhean vallankumouksellinen. Vallankumouksen se kyllä saattais aiheuttaa, jos Peele saisi muuttaa päihdehoidon mieleisekseen. Mutta se hyvä puoli tuossa kirjassa on, että se herättää ajattelemaan omaa suhdettaan aineisiin ja toisaalta siihen, miten on ajatellut ongelmansa hoitaa. En ole vielä lukenut kirjaa kokonaa, mutta jahka luen, niin voin toki esitellä siitä pääkohtia täälläkin, jos ihmisiä kiinnostaa.

Tänään on ns. helppo päivä. Olen ollut niin pitkään liikenteessä, että veri vetää kotiin. Olen myös jatkanut myöhästymätöntä linjaani ja siitä olen kovasti onnistunut kehumaan itseäni. Ensi viikonloppu on myös suunniteltu niin, että siihen ei kännejä mahdu. Annan siis aikani tieteelle, tutkimukselle ja tuttaville. Oma kolmen t:n ohjelmani. :stuck_out_tongue:

Olen muuten pohtinut valehtelua paljonkin. Jotenkin olen kuvitellut olevani perusrehellinen ihminen. Mutta, kun tarkemmin ajattelee, niin mun elämään taitaa kuulua aikamoinen luikurinlaskeminen. Siis sellaisten mukaharmittomien pikkuvalheiden kanssa sählääminen. :blush:

Osaksi syy on siinä, että yritän usein vastata niin kuin mä luulen, että multa odotetaan. Toisaalta mä nolostun valtavan helposti ja usein siihen ei ole edes kunnon syytä. Ja kolmanneksi syynä taitaa olla sellainen tietynlainen mielikuvanluonnin yritys. En ehkä suoranaisesti valehtele, mutta annan ymmärtää kaikenlaista. Siis, että kuvittelen, että tällaisena en ole riittävän hyvä, mutta hieman siloteltuna kyllä. :question:

Voi paska sentään. Mutta valehtelu varmaan vähenee samaa tahtia juotujen annosten kanssa. Oma olo ei ole niin kiikkerä ja toisaalta eipä ole sit todellakaan mitään hävettävää. Että sellattii.

Hyvää päivänjatkoa itse kullekin ja kiitos taas kuuntelemisesta.

Kirjoitankohan liian yleistasolla vai henk.koht tasolla vai millä tasolla, kun kukaan ei oikein ole tarttunut mihinkään… Noh, ei se mitään. Itsellenihän mä tätä kirjoitan.

Yllättävän tasainen ja tehokas olo jatkuu. Stressi vaan pelottaa. Nyt tulee olemaan seuraavat kaksi viikkoa isoja projekteja, joihin olen asettanut itselleni kovat tavoitteet. Eli jotenkin pitäis nyt keksiä, miten en rasita itseäni liikaa enkä aiheuta itselleni isoja pettymyksiä. Ne kun on oikeita riskitekijöitä. Liikunnan määrän lisääminen voisi toimia. Siinä on vaan se vika, että liikunta aiheuttaa liian hyvää oloa, mutta ei kuitenkaan aina rasita riittävästi. Eli jään käymään ylikierroksilla. Jotenkin pitäisi saada olo tasoittumaan.

Toinen riskitekijä on se, että lähipiirissä kipuillaan nyt kovin. Vaikeita asioita, joille mä en voi mitään. En sitten kertakaikkiaan mitään. Hankalaa. Ja sielläkin kummittelee itse kuningas alkoholi, joka on kaiken pahan alku ja juuri… Eikös? Mutta niinhän se on, että muiden juomisiin on paha vaikuttaa.

Päivittelen taas, kun olen saanut oikeita asioita vietyä vähän eteenpäin. Nyt tämä on mennyt kummalliseksi nettisurffailuksi, joka vie energiaa vääristä paikoista.

Hyvää päivänjatkoa ja vointeja itse kullekin säädylle. :slight_smile:

Jos olet itse asettanut ne tavoitteet, voitko skaalata niitä alaspäin? Siitäkin huolimatta, että se itsestä tuntuisi jollain tavalla “tappiolta” tai “luovuttamiselta” tms.? Liian isot pettymykset kun tulevat liian korkealle laitetusta rimasta. En tarkoita nyt sitä, että jotenkuten sinnepäin tekisit asiat, vaan miettisit millaisissa rajoissa aivan oikeasti on järkevää toimia.

Liikunnan lisäksi uni, säännöllinen syöminen ja viihde/huvittelu (esim. leffan katsominen, musiikin kuuntelu, loikoilu) vähentävät stressiä. Paljon paremmin kuin juominen, joka ei lepoa olekaan. Jo lyhyessäkin ajassa saa nollattua hyvin, kun yksinkertaisesti laittaa projektiasiat sivuun ja lepää hetken. Ja levänneenä + virkistäytyneenä yleensä kaikki tekeminen sujuu paljon tehokkaammin kuin univelkaisena ja pinna kireällä. “Lepoajan” varaaminen ja unesta/syömisistä huolehtiminen saattavat tuntua toisarvoisilta, mutta ovat kyllä etenkin kiireessä tosi tärkeitä. Mä en tähän päivään mennessä ole ollut projektissa joka olisi kaatunut siihen että ihmiset huolehtii itsestään; sen sijaan olen kyllä ollut monessakin, jotka kaatuu väsymyksestä ja krapulasta johtuviin virheisiin.

Mun mielestäni sun kannattaa nyt keskittyä vain oman itsesi hoitamiseen. Jokainen aikuinen ihminen kantaa itse vastuun itsestään. Sä voit kuunnella ja tukea, mutta jos muiden asiat alkaa ryömiä sun elämääsi ja ahdistaa sua, silloin kannattaa vetäytyä. Älä uhraa itseäsi muille, vaikka miten niitä ihmisiä rakastaisit - väsyneestä ja henkisesti loppuunpalaneesta auttajasta kun ei ole mitään hyötyä :slight_smile:

Niinpä. Olet aivan oikeassa. Mulla on kautta-aikojen ollut vaan ongelmia rauhoittumisessa. Mulla on ikään kuin kaksi vaihtoehtoa kaikissa asioissa. Joko olen valtavan ahkera ja vauhdikas tai aivan tervassa enkä tee mitään. (Tervalla viittaan aineen tahmeisiin ominaisuuksiin - en viinaan… :slight_smile: ) Periaatteessa vauhti saattaa vaihdella täysin päiväkohtaisesti.

Mutta vielä kun vaan oppisin sen välimuodon. Eli sen, kuinka voisin rauhoittaa itseni niin, että todella siirtäisin ne projektit syrjään ja sitten vaan olisin tyytyväisenä. Vuorokausirytmistä on toki apua ja liikunnastakin. Mutta silti. Jotenkin perusvire stressaavina aikoina on todella kummallinen. Muilla ei ehkä siinä vaiheessa tuntuisi stressaavalta, kun mun päässä surraa jo sellainen kummallinen taustamelu, kohina. Ja sitten yritän täysin absurdisti revetä joka paikkaan. Kohtuus kadoksissa tässäkin asiassa.

Nää mun fyysiset sairaudet on yksi juttu. Koska ne kuitenkin rajoittaa ja väsyttää, niin on hyvin vaikea asettaa itselleen realistisia tavoitteita. En osaa arvioda, miten väsynyt olen. Ja toisaalta en osaa arvioida sitä mihin pitäisi kyetä ja mihin ei. Eli voi olla, että vaadin itseltäni erittäin ahkeran vammattoman ihmisen suorituksia ja ihmettelen, kun en jaksa. Tai sitten vaan yksinkertaisesti stressinsietokykyni on erityisen huono. Tiedä häntä. Mutta vaikea laittaa asioita oikeisiin kokoluokkiin. Tässäkin asiassa.

Taitaa se vaan olla niin, että tämän juopon elämässä kohtuus kaikkien asioiden suhteen on kadoksissa. Tavoitteiden asettamisen taito ja toisaalta oikeiden asioiden vaatiminen itseltään tai vaikkapa vaan normaalin arjen rutiinit ovat ilmeisesti kaikki tyyni hukassa.

Tässä tulee hieman epätoivoinen olo.

Kiitos kommentistasi Huiskis. Ihan asiaahan sinä kirjoitit.

Nykyaijan juon noin 5-6 isoa pulloa kaljaa päivittäin, ja tavoitteeni on vähäntää 3 pulloa päivittäin. Viikkonlopuna voi olla enemmään.
Olin juonut 20 vuotta, ja nyt haluan vähentää.

Jep, mä olen ollut aivan samanlainen. Mulla se oli sellaista heittelyä joko lamaannuttavan epävarmuuden, väsyn ja toivottomuuden tai sitten sokean pakon edessä tekemisen välillä. Ei kovin tervettä.Joko makaan lamaantuneena tai teen hulluna. Ei ollut helppoa oppia tekemään asioita erissä, pitämään taukoa ja lepäämäänkin välillä, saatika että olisi pystynyt tekemään jossain järkevissä rajoissa - ehei, aina piti tehdä paremmin kuin mihin oikeastaan olis pystynytkään.

Päivässä ei opi mitään, mutta harjoitus tekee mestarin :slight_smile:

On ryhtynyt harmittamaan tuo nimimerkki. Ehkä se pitäisi itseä varten muuttaa muotoon “paranee vaan”. Ehkä se toimisi paremmin psykologiseltakin kannalta. Ei voi olla hyvä kirjoittaa joka kerta tänne tullessa, että pahenee vaan… Sama juttu niitten “työtön, työtön, työtön” - lappujen kanssa. Ne muokkaa identiteettiä hienosti… Hitto kirjoittaa nyt joka päivä työtön tai vaihtoehtoisesti 30 kertaa yhden päivän aikana, että juups, edelleen työtön…

Tein eilen noita testejä ja sellaista. Aika ikäviä lukuja. Mutta toisaalta, musta oli tosi jännä se, että periaatteessa toi 16 annosta viikossa olisi ok, mutta kertakäyttö mulle olis taas vähän alle 3. Eli jos haluais pysyä kohtuudessa, niin voisi käyttää alkoholia vaikka joka päivä, vähän kerrallaan.

Tämän ajatuksen kirjoittaminen sai muuten mut huomaamaan sen seikan, mistä Peelekin puhuu tossa kirjassaan, että tällaisella ihmisellä, joka ei ole koskaan nähnyt kuin alkoholistista juomista, ei ole käsitystä siitä, että alkoholia voisi käyttää kohtuudellakin. Meinaan vaan, että alkoholin käyttö on meikäläisen mielessä on/off juttu. Sitä joko käytetään (mikä on aina ja kaikissa olosuhteissa pohjimmiltaan paha) tai ei käytetä (mikä on aina hyvä). Mutta normaaliutta asiassa ei ole.

Jännästi Peele puhui sosiaalisen oppimisen tavasta ja toisaalta sosiaalisen kontrollin merkityksestä. Eli jos oma ympäristö on alkoholistisesti juovaa (ja on myös lapsuudessa ollut), on todellinen vaara ryhtyä samaan ja pelkästään sen takia, että ei tiedä eikä osaa parempaa. Toisaalta, jos oma ympäristö ei käytä alkoholia ollenkaan, voi viina viedä mukanaan sen takia, että kukaan ei ole koskaan opettanut kuinka sen aineen kanssa tulisi toimia. Periaatteessa siis vaikka lestadiolaisten lapset ovat suuremmassa vaarassa alkoholisoitua kuin vaikkapa italialaisten tai juutalaisten. (Tiesittekö muuten, että juutalaisessa kulttuurissa alkoholismi on erittäin harvinaista?) Tämän takia huumeet ovat Peelen mukaan tavanomaista addiktoivampia. Ne ovat laittomia ja siksi potentiaalinen käyttäjä ei voi oppia “oikeaa” tapaa käyttää niitä ja kohtuus helposti katoaa. Ymmärrettävää jotenkin.

Mä olen siis kasvatukseni seurausta. Tiedän toki, että olen nyt vastuussa itsestäni, mutta toisaalta se ei ole mikään ihme, että olen saattanut itseni tiettyyn jamaan. Jospa sitä saisi kasvatettua itsensä siihen, että on noloa olla juovuksissa ja sitä tulee välttää kaikin keinoin. Raittiudella tai kohtuukäytöllä…

Mulla on se hieno mahdollisuus, että mulla on erittäin vahva ja moniulotteinen baarien ulkopuolinen sosiaalinen elämä. Eli mulla on kyllä yleensä mahdollisuuksia etsiä itselleni muuta tekemistä ja harrastuksia sen parista. Ongelma on vain se, että mä en haluais puhua niille tästä mun baarielämästä. Mun elämä on vahvasti dikotomista. Tässäkin asiassa. Ehkä oikea sana olisi valheellista sittenkin. Ihana Mies tietää molemmista puolista. Onneksi.

Moi vaan PV ja muut!

En ole paljoa kommentoinut täällä viime aikoina. Nyt ajattelin kuitenkin jotain sanoa, kun itse aloitin viinaremontin juuri noilla testeillä ja laskureille. Olin kirjannut juomisiani jo aikaisemmin. Ei tämä vähennysprojekti ihan äkkinäinen päähänpisto ollut.

Se 16 annosta per viikko on kai riskikäytön raja (naisille), joten allekin voi jäädä ja silti kärsiä alkoholihaitoista. Kannattaa tehdä kaikki testit. Vähilläkin määrillä pääsee “vähäisiin haittoihin” ja “lievään riippuvuuteen”. Toimii herätteenä.

Mulla oli ensin vaikeaa juuri tuon jokapäiväisen pikkuottamisen lopettaminen, kun oli vielä lomakin. Nyt ei tee enää tiukkaa.

Pitää muuten tutustua tuohon Peelen kirjaan. Kiitos vinkistä. Mustakin tuntuu, että ympäristön mallit ovat hyvin tärkeitä. Ja muoti! Olisikohan örvellys menossa pois muodista? Joku Sinkkuelämää, joka taas tuli kesällä uusintana, tuntui uusintakatsomisella jotenkin vanhanaikaiselta jatkuvine drinkillä istumisineen.

Ympäristö, kaverit, perhe, sosiaalinen elämä… Se kuva, minkä tuttavapiiri on saanut… Mietin tuossa, olisiko sitä joissakin ympyröissä antanut itsestään sellaisen hilpeän juomarin kuvan. Noin kärjistetysti. Että “sillehän maistuu”, jotain tuommoista. Ja sitten onkin sen kuvan vanki - myös juomatilanteiden ulkopuolella.

Mulla ei mitään kovin vilkasta sosiaalista elämää ole. Jotain tietysti, mutta aika vähäistä ja hajanaista. Jollain omituisella tavalla se on ehkä helpottanut vähentämistäni, joka alkaa olla jo miltei lopettamista. Ei ole juuri ketään, jolla olisi odotuksia minun juomisestani tai juomattomuudestani. Ei ole kauheasti tukea tässä oikeassa elämässä, mutta ei toisaalta työntöä juomaankaan. Yhdelle ihmiselle olen kertonut vähentämisestäni, muutama tuttu lähettelee vaisuja kaljallelähtökutsuja. Kotona ei ole mitään paineita, kun ei ole ottoseuraa (ennen tosin tissuttelin yksinkin).

Se läheisten tukikin voi olla siis monitahoinen juttu. Ajatellaanpa vaan esim. äijää, joka on juonut 10-20 vuotta ja sitten raitistuu. Äijä saa tutustua uuteen minäänsä, mutta niin saa puolisokin.

Tämmöistä tuli mieleen.

Kiitos ajatuksistasi, Pahenee Vaan. Hyvää jatkoa sulle!

Pikainen vastaus tohon edelliseen ja kommentoipa omaanikin.

Tällainen tää mieli nyt sitten on. Kaikki rajat ovat minimeitä ja maximeita yhtäaikaa. Eli 15 annosta olisi “liian vähän”, 16 “sopivasti” ja 17 “liikaa”. Eli kyse ei todellakaan ole siitä, että ajattelis, että äärirajoilla mennään jo 15 annoksen kohdalla ja 10 voisi jo sekin antaa ajattelemisen aihetta samalla kun ajattelee, että jos se luku ylittäisi tuon 16, niin se on jo selvä juoppouden merkki. Voi hyvänen aika sentään! Että sitä osaa olla käsittämättömän hömppä mieli… Laskee, mitä saa ottaa eikä sitä, mikä määrä olisi omalla kohdalla paras. Nolla tai silloin tällöin muutama…

Haluaisin kyllä opetella sellaisen kohtuullisen alkoholinkäyttötavan. En ole kuitenkaan aivan varma onnistuisko se… Pää kaipailee nyt pikku känniä (noussut mieleen päivän aikana monesti), mutta onneksi se ei ole kertakaikkiaan mahdollista. Olen sopinut muita asioita ja huomenna lähden siihen raivoraittiiseen seuraan viikonlopuksi. Seuraava haaste on sununtai-ilta. Mutta onneksi maanantaina on taas aamusta mielekästä tekemistä, jossa haluan olla pirteänä. Että tällaista.

Hyvää päivänjatkoa itse kullekin säädylle.