Puran harmitustani

Eilen oli juhlat ja rakas aviomieheni aloitti juomisen jo aamulla. Olipa “kivat” juhlat. Nyt aamulla otin harmitukseni puheeksi. Tästä seurasi vain hiljaisuutta ja lopulta huutoa siitä että olen kamala ihminen kun “käännän veistä haavassa”. Häntä kuulemma harmittaa jo ilman mun jeesusteluakin ihan riittävästi. Juomista aikoo kyllä vähentää (kuten on aikonut ainakin viimeiset 15v.), mutta lopettaa ei aio, eikä kenenkään neuvoja tarvitse.

Jos mies ei ole 15 vuodessa muuttanut tapojaan, niin tuskin niitä muutta…
Miksi haluat edelleen olla hänen kanssaan? Siinä vaiheessa kun tänne tulee tarve purkaa tuntojaan on tilanne mennyt jo aika kurjaksi, siis sinun kannaltasi.
Mitä elämällä olisi vielä tarjota sinulle?
Ne ensimmäiset rohkeat askeleet ovat niitä vaikeimpia, uskallatko ottaa ne?

Jostain syystä osa ihmisistä juuttuu huonoon ihmissuhteeseen, jossa ei saa arvostusta, eikä rakkauttakaan. Suostuu vuodesta toiseen huonoon kohteluun. Tämä on minulle jonkinlainen mysteeri, vaikka siis itsekin olin juopon kanssa yhdessä yli 10 vuotta.
Ajan saatossa huomio kiinnittyy yhä tiukemmin siihen, mitä se juoppo tekee tai jättää tekemättä ja toiveena on hänen muuttumisensa ja puoliso luulee, että on joku keino, miten sen muutoksen saa aikaan. Toisaalta yös ivallinen katkeruus alkaa nostaa päätää, kun ei saa sitä mitä toivoo ja suhde on monin tavoin epätyydyttävä. JUovaa puolisoaan ei kunnioita, eikä arvosta ja hänen tekemistensä ruotimisesta tulee jonkinlainen ajankulu.
Onko juoppo siis jonkinlainen aurinko ja puoliso kuu, joka heijastelee aurinkonsa valoa, tai valottomuutta? Jonkinlainen riippuvuus näissä suhteissa usein on. Joskus puoliso ei koe pärjäävänsä yksin, joskus juopon hyysääminen on tapa olla olemassa ja elämän sisältö, ja pitää sisällään toiveen tämän uhrautumisen palkitsemisesta. Sitä harvemmin tulee, valitettavasti.

Ei näihin minusta ole mitää muuta ratkaisua kuin keskittyä omaan elämäänsä ja hyvinvointiinsa. Ja lapsien, jos heitä on. Hyväksyä se, että tuli tehtyä väärä puolisovalinta ja muuttamisyrityksissä ja muutostoiveissa meni omaa elämää osin hukkaan X määrä vuosia. Jos ongelmien puheeksiottaminen ei ole auttanut ja sen on tehnyt jo sata kertaa, kuinka todennäköistä on, että juova puoliso noteeraa mitenkän sitä 101 kertaakaan?
Itse tekisin nyt näin, jos olisin siinä tilanteessa missä joskus olin juopon vaimona:

  • yksi vakava keskustelu juoisen haitoista ja vaikutuksesta parisuhteeseen ja perhe-elämään ja ehdotus, että juova hakee apua ja yhdessä menemme pariterapiaan, nämä ehtona suhteen jatkamisyritykselle
    -jos ei kiinnosta, muuttaisin heti omaan asuntoon turvatakseni oman rauhan ja alkaisin rakentaa omaa elämää ilman juovaa

Sellainen peli, jossa näitää kehityskeskuteluja on tasaisin väliajoin, ei kokemukseni mukaan johda mihinkään. Juova lupailee kaikenlaista ja siten ostaa aikaa ja saa pidettyä puolison ansassa, odottelemassa jotain, mitä ei koskaan tule. Huono merkki on aina juovan sitkeä toive ja ratkaisuehdotus “kohtuukäytöstä”, joka ei onnistu, mutta sen määrittelystä käydään jatkuvaa vääntöä. “Kohtuukäyttö” selittää juopon kannalata kkivasti hajun, pullot ja menot ja oikeastaan antaa luvan jatkaa niinkuin ennenkin.

PIdä huolta itsestäsi ennenkaikkea! Näissä hankalissa suhteissa alkaa tulla kaikenlaista stressiperäistä terveysongelmaa, eikä juoposta ole tueksi tai avuksi, jos terveys tai työkyky menee. Juoppo on tässä suhteessa tyhjä arpa.

Hei. En uskalla kenellekään ehdottaa eroamista. Sen sijaan itselle voi hakea apua ja ehkä mieskin sitten hakee, jos hakee.
Mutta mutta: Ei puolison, lapsen vanhemman ym. juopottelu, humala ole toisen syy tai että muiden pitäisi sitä hävetä.
Hävetköön se joka juo. Piste.
Ainoastaan silloin jos on itselle ja muille vaaraksi siihen pitää puuttua ja muuttaa heti pois, koska sitä seuraavaa kertaa ei ehkä tule.
Hankalampi tilanne on jos itsemurhalla tai muulla uhkaillaan, sehän on jo rikos.
Mutta mutta, me alistuneet läheisriippuvaiset, me odottelemme, rukoilemme, juoruilemme, haemme tukea muualta, teemme kaikkemme. On se niin mielenkiintoinen ongelma etten minä ainakaan, vieläkään osaa toimia “oikein” ja itsekkäästi. Aina löytyy joku jota paimentaa :laughing:

Hei. En uskalla kenellekään ehdottaa eroamista. Sen sijaan itselle voi hakea apua ja ehkä mieskin sitten hakee, jos hakee.
Mutta mutta: Ei puolison, lapsen vanhemman ym. juopottelu, humala ole toisen syy tai että muiden pitäisi sitä hävetä.
Hävetköön se joka juo. Piste.
Ainoastaan silloin jos on itselle ja muille vaaraksi siihen pitää puuttua ja muuttaa heti pois, koska sitä seuraavaa kertaa ei ehkä tule.
Hankalampi tilanne on jos itsemurhalla tai muulla uhkaillaan, sehän on jo rikos.
Mutta mutta, me alistuneet läheisriippuvaiset, me odottelemme, rukoilemme, juoruilemme, haemme tukea muualta, teemme kaikkemme. On se niin mielenkiintoinen ongelma etten minä ainakaan, vieläkään osaa toimia “oikein” ja itsekkäästi. Aina löytyy joku jota paimentaa :laughing:

Kokemuksella uskon, että mies uskoo itsekin tekevänsä muutoksen, mistä puhuu. Huijaa siis ennen kaikkea itseään.

Hyvä kysymys, miksi olla huonossa suhteessa! On kokemusta ja minut sellaiseen ajoi puhdas sattuma. Kun sain itsetuntoni vuosien aikana kuntoon, ei ole enää huonoja suhteita ollut, koska en enää hyppää kenen tahansa kelkkaan.