Ihan shokissa. Ei osaa kuin itkeä. Mies juuri paljasti ja AIVAN TOTAALISEN PUSKISTA että hänen raha-asiat on kuralla. On ollut/on peliriippuvainen. Mua niin satuttaa että hän on salannut tän kaiken useita kuukausia, jopa vuoden. Ja hän on pelannnut myös joka ikisen pennin hallussaan olleista lapsemme lapsilisäsäästöistä, useamman tonnin. Olisi varastanut ihan keneltä tahansa muulta kuin omalta perheeltään. Lisäksi jotain yhteisiä s-bonuskertymiämme ja vanhemmiltani saamaa koko perheelle tarkoitettua rahaa. Oon niin petetty ja surullinen. Häneltä varmaan valtava taakka pois kun kertoi mutta mitä nyt? Pitääkö mun tosiaan ottaa ohjat kaikista raha-asioista? Hänelle vain ruokaraha töihin? Suurin menetys on luottamus, ei niinkään raha vaikken voi ymmärtää kuinka joku voi ottaa tuommoiseen lapsensa ja perheensä rahoja kuin omiaan. Enkö mä tunne miestäni yhtään? Onko koko avioliitto valhetta? Pääsekkö tuosta eroon? Joudunko koko loppuelämän kyttäämään hänen elämäänsä? Kuinka hoitaa korkeakorkoiset pikavipit nopeasti pois? Lupasi hoitaa asiat kuntoon ja palauttaa jokaikisen pennin mutta kuinka…ja mikä on mun osuus tässä? Kuinka toimin oikein? Voi kun tää ois pahaa unta…snif. Lisäksi hän toivoi etten puhuisi kenellekkään. Mun mielestä pitäisi jonkun tietää että mäkin voisin puhua tästä ja hän myös…
Sun mies on käyny läpi valtavan syyllisyyden, epätoivon, masennuksen ja häpeän. Shokki jonka sinä koit on valtava, sanoinkuvaamaton. Sun miehellä on varmasti käynyt vaihtoehtona mielessä itsemurha, onneksi tarina päättyi siinä mielessä hyvin että siihen pisteeseen ei menty vaan hän toimi kuten Mies ja kaikista painajaismaisista ajatuksista huolimatta rohkaisi itsensä ja kertoi totuuden.
Helppoa ei ole teillä kummallakaan ja menee pitkään ennen kuin elämä tasoittuu normaaliin uomiin.
Mies siis otti ensimmäisen askeleen, myönsi riippuvuuden ja kertoi tilanteen. Toisen askeleen te tuutte ottamaan yhdessä.
Miten tästä eteenpäin? -Te päätätte yhdessä siitä miten elämä tulee jatkumaan. Peliriippuvuus on SAIRAUS. Sinun miehesi on sairas. Tällä ajatuksella minä lähtisin eteenpäin. Haluatko sinä pysyä miehesi rinnalla ja tukea häntä sairaudesta huolimatta? Riippuvuus sairautena eroaa siten esim. katkenneesta luusta että se vaikuttaa teidän molempien talouteen, ajankäyttöön ja elämään yleensäkkin enemmän kuin luunmurtuma tms. Ja toipumisaika on paljon paljon pitempi. Luunmurtuma paranee tietyssä ajassa, eikä se yleensä sen jälkeen haittaa enää elämää kun taas riippuvuus seuraa mukana lopun elämää. Välillä tulee takapakkia, välillä on pitkiä oireettomia jaksoja. Oletko siis valmis jatkamaan miehesi rinnalla sairaudesta huolimatta?
Peliriippuvuus on niin vähän esillä mediassa, siitä puhutaan sen verran vähän että ongelman myöntäminen on tosi vaikeaa. Se ottaa itsetunnolle, se aiheuttaa valtavasti häpeää. Kuitenkin ongelman myöntäminen, ei pelkästään sinulle vaan myös muille läheisille on aiheellista. Miehesi on tehnyt kaikkensa salatakseen ongelmansa ja tulee tekemään sen myös jatkossa. Kaikista parasta on kuitenki se että ongelma tuodaan esille. Muussa tapauksessa sinäkin haluamattasi kietoudut valheiden verkkoon, ja se on raskasta se. Huomattavasti helpommalla pääsette kun miehesi ei tarvitse enää valehdella eikä sinun tarvitse aloittaa sitä. Ongelman tunnustaminen on raskasta, mutta sen salaaminen on miljoona kertaa raskaampaa.
Sinuna lähtisin tiedustelemaan onko paikkakunnallanne peliriippuvaisten ryhmää. GA-ryhmää tai Pelirajat’on-ryhmää. Sinne voitte mennä yhdessä, sieltä saatte paljon vertaistukea ja neuvoja miten tästä eteenpäin. Ryhmään meneminen ensi kertaa on iso asia, pelottaa että siellä saattaa olla tuttuja, tai mitä jos ne ryhmäläiset on ihan jotain huuhaa-porukkaa. Pelko pois, ryhmäläisiä löytyy joka yhteiskuntaluokasta. On eläkeläistä, opiskelijaa, työtöntä, työssäkävijää, siivoojaa, yrittäjää, toimitusjohtajaa jne. Yhteistä kaikilla on kuitenkin se että ongelmana on peliriippuvuus.
Hän jo vaati ettei puhuta. Se että olen tukemassa ja yrittämässä tätä liittoa pelastaa on mun vastavaade että tämä ei jää näiden seinien sisäpuolelle. Mä en jaksa tätä yksin kantaa enkä esittää Happy familyä. Rakkaus ei noin vaan katoa mutta luottamus…
Hei!
Puolisona sinulla on oikeus voida asiasta pahoin, ja sinulla on oikeus päästä purkamaan taakkaa keskustelemalla. Se, onko tuo keskustelu sitten omien läheisten kanssa ainakaan vielä, onkin eri asia. Ne ihmiset joiden kanssa riippuvainen arjen jakaa, ansaitsevat tietää totuuden, mutta oman perheyksikön ulkopuolella elävät ihmiset ovat kuitenkin ulkopuolisia, vaikka verisukulaisia olisivatkin.
Ehdotan että pyritte pääsemään kompromissiratkaisuun. Sinä vaadit, oikeutetusti, että pääset jakamaan asiaa, mutta sovitte että kenelle ja miten. Minä en lähtisi väkisin tutuille tai omaisillekaan asiaa esittelemään, ellei pelaaminen ole ihan suoraan vaikuttanut heidän elämään. Välillisesti varmasti on.
Miehesi vetää liinat heti kiinni jos arvostus viedään väkisin. Sitten työskentely on jo jossain vaikean ja mahdottoman välillä. Riippuvuutta ei voi ymmärtää ulkoapäin. Kertominen on paikallaan mutta vasta sitten kun asia on jo jollain tolalla. Kun on näyttää että nyt on oltu hetki taas ilman. Vaikea selittää.
Ammattilaista keskusteluapua on saatavilla, myös puolisolle. Työterveyshuolto, terveyskeskuksen depressiohoitaja, a-klinikka…
Itse kun retkahdin reilu kaksi vuotta sitten, olin ollut vuoden verran pelaamatta ennen retkahdusta. Olin alunperin kertonut kaiken, kaikille. Kun sitten pelasin hetken, en voinut kertoa läheisille heti koska halusin saattaa itse pelaamattomuuden taas alkuun. Häpeä oli liian suuri. Vasta kun olin itseni kanssa hieman saanut asiaa setviä, kerroin taas. Parisuhteessa tosin en ollut silloin, sikäli eri tilanne.
Perhe- ja tuttavapiiri ei saa olla terapoiva taho, se voi olla kuitenkin mittaamattoman arvoinen tukija. Se miten ja minkälaista tukea miehesi tarvitsee, on hänestä kiinni… Asiaa on pakko lähteä työstämään sillä muuten itse ongelma ei katoa mihinkään, ja salailu vain mahdollistaa pelaamisen aloittamisen uudestaan, salaa. “Pakota” hänet avautumaan, mutta ei liian läheisille, vielä.
Tämä nyt oli vähän toisenlainen näkökulma.
Yhdessä on sovittu tuntemamme henkilö jolle mieheni asian myös kertoo. Hänen uskomme tukevan sekä miestäni että minua sekä koko perheemme selviämistä tästä eteenpäin. Mielestäni on hyvä että on perheen ulkopuolinen näkökulma asioihin ja ehkä uusia keinoja selviytymiseenkin. Lisäksi sovimme että kerron parhaalle ystävälleni. Pikkuhiljaa ajan kanssa sitten muillekin noin ohimennen muttei yksityiskohtaisesti. Mielestäni asiaa ei pidä salailla vaan mitä suurempi lähipiiri asian tietää sitä parempi. Mieheni sanoo että on vuoden aikana nähnyt pelimaailmaan vajoamisen synkät puolet niin vahvasti ja kärsinyt asiasta niin paljon ettei aio ikinä enää jatkaa mutta tämä ei liene niin helppoa? Suostui myös heti siihen että olen osallisena hänen raha-asioiden hoitamisessa/valvomisessa. Ensin korolliset lainat mahdollisuuksien mukaan hoitoon ja sitten oman perheen säästöjen palauttaminen. Onko näihin pikaluottoihin vai mitä lienee ovatkaan neuvoja? Itse ehdotin että ottaisi jostain toisaalta lainan millä hoitaisi kaikki pois heti ja sitten olisi vain yksi taho mihin lyhentää-onnistuuko tämmöinen vai tyssääkö hänellä lainan saaminen noihin vippeihin? Kaikki neuvot otan mielellän vastaan. Vai onko kaupungeilla jotain tahoa auttamiseen…velkaneuvojillehan on kuukausien jonot. Kaikesta huolimatta rakastan miestäni hyvin hyvin paljon ja haluan olla hänen tukenaan ja apunaan jos ja kun hän sen sallii. Harmi että tällaisen pystyy niin hyvin salaamaan läheisiltään toisin kuin alkoholismin, en ole mitenkään voinut puuttua asiaan aiemmin 
Hyvä että pääsitte sopimukseen kuinka asiaa alatte puimaan. Salailu ei missään nimessä olekaan hyväksi, mutta jos miehesi olisi ollut aivan ehdoton että läheisille ei kerrota, olisi ollut paha paikka mennä hänen “ohitseen” asia kertomaan.
Jos mies on valmis kertomaan, ei ole mitään syytä olla kertomatta.
Lainoista…
Pankki minullekin antoi ns. yhdistelylainan, sain isäni takaajaksi. Tuon lainan maksoin juuri kesällä pois. Tottakai pankki katsoo tilitiedot, avoimuus pankkineuvojan kanssa onkin avain. Itse menin nöyrää poikaa aikoinaan kertomaan kuinka olin asiani sössinyt, avoimuus auttoi. Tosin ilman takaajaa en olisi lainaa saanut.
Kunnilla voi olla tarjota ns. sosiaalista luottoa, kannattaa kysyä. Sitä en tiedä meneekö tuolta velkaneuvonnan, eli pitkien jonojen kautta. Jos oikein tiukkaa alkaa tekemään, diakoniatyö / seurakunta voi joitain pikkulaskuja maksaa, elämiseen tarkoitettuja, tuskin vippivelkoja kuitenkaan.
Kannattaa tehdä hyvissä ajoin maksusuunnitelmia vippifirmojen / perintäyhtiöiden kanssa jos alkaa suunnatonta velkavyyhtiä maksaa. Jos ei yhdistelylainaa tipu, pitää kuitenkin eri lainat takaisin maksaa. Ennemmin sitten vaikka 30€/kk kymmeneen paikkaan kuin 300€/kk yhteen paikkaan ja 9 paikkaan ei mitään. Siitä seuraa sitten vielä ilkeämpi kierre.
Hyvä uutinen on se että lopettamispäätöksestä voi alkaa todella positiivinen kierre. Lopettamiseen voi siis jäädä koukkuun! Miehesi voi alkaa tehdä kaikenlaisia suunnitelmia, laskea paperille kaikkea raha-asioihin liittyvää, saada mielihyvää kertyneistä pelaamattomista päivistä. Liikuntaharrastukset jos alkavat kiinnostaa, kannusta niihin! Kaikki positiivinen kannuste on riippuvaiselle hyväksi, sillä riippuvainen on onnistunut itsensä manaamaan niin syvälle suohon että ei ehkä itseään kovinkaan mallikkaana pidä.
Riippuvuussairauteen kannattaa perehtyä. Siihen kuuluu ylä- ja alamäet. Tärkeintä on sinun se ymmärtää, mutta myös miehesi. Koska jos hän romahtaa pelaamaan, hänen pitäisi voida kertoa se HETI! Muuten alkaa salailu uudestaan ja pelit vievät äkkiä mennessään… Repsahdus voi käväistä kylässä, tärkeintä on että elämä jatkuu siitä huolimatta. Repsahdusta potkaistaan persauksille ja heitetään mäkeen.
Kun pelaaminen loppuu, alkaa jossakin vaiheessa sen käsittely sekä alitajunnassa että tiedostetusti. Seurauksia voi olla monenlaisia: univaikeuksia, ali- ja ylivirittyneisyyttä, masentuneisuutta… Mielen tasolla tapahtuu PALJON, mutta niin saa tapahtua sinullakin.
Kyllä se siitä, päivä kerrallaan, pelaamatta. Pikkuhiljaa alkaa kasvaa sinulla luottamus mieheesi, ja miehelläsi itseensä. Tsemppiä!
Summa on oletettua suurempi. Tuntuu kuin aloittaisi alusta taas uusi shokki. Mut on murskattu, mun sydän on pieninä murusina ja jokin pieni murunen jaksaa hengittää. Miksei sydän vain voisi pysähtyä ja lopettaa kaiken tuskan? En pysty nukkumaan en syömään. Mun ja meidän yhteiset haaveet ja unelmat on poissa, rumina irvikuvina vaan. Mitä mä voin lapsilleni tarjota? En muuta kuin rakkauteni. Ei tule vuosien toiveita, ei unelmoituja matkoja. Kaikki on pois. Tälle päivälle on tehtäviä; selvittää kuinka saan avioehdon. Tehdä lapsen syntymäpv-kutsut. Yrittää epätoivoisena päästä vertaistuki keskusteluryhmään johonkin heti. Lapset on nyt mun ainoa elämänlanka, ainoa valo jota kohden suunnata. On nyt vahva tunne että edelleen jotain mies pimittää. Onko näin vai olenko vainoharhainen. Syytän itseäni siitä etten voi tarjota lapsilleni sitä mitä niin haluaisin. Kuinka he voivat ymmärtää kun en kai heille voi sanoa että isä\puolisoni vei kaiken. Salaa ja itselleen. Ei ole mitään. Velkaa vain kaikesta ja kaikille. Seuraava järkytys vie varmasti työkykyni. Nyt tämä on jo niin hyvin lähellä. Jäänkö mä henkiin? Voiko murskattu sydän vielä toipua? Voiko mieheni läheisyys minut korjata vai viekö Se lapsilta äidin pois? Nyt oon niin heikko, niin yksin.
Kyllä se siitä jos menetys on “vaan” rahaa eikä ole pahemmin rötöstellyt/asuntoa pelannut 
Olen samaa mieltä. Tilanne on nyt mikä se on ja vaikka kuinka itkisi ja potkisi jalkaa niin se vain pahentaa asiaa. Lasten elämää siis ennen kaikkea!
Teillä on toisenne!! Ihminen tulee toimeen yllättävän vähällä materialla. Ja lapset eivät tarvitse sitä kaikkea mitä aikuiset luulevat heidän tarvitsevan!
Tärkeintä on rauhallinen kotielämä! Nälkää ei Suomessa tarvitse nähdä, kirpparit ovat täynnä makeita vaatteita ja tavaroita jos niikseen tulee.
Te selviätte. Kunhan laitatte arvomaailman kuntoon.
peluri tuhoaa itsensä ja kaiken ympäriltään. pelaaminen on tärkeintä maailmassa. seuraavaksi tärkeintä elämässä on ehkä muu perhe (toivottavasti)
valmistaudu irtiottoon ja ala miettimään ja puhumaan erilleen muutosta.
sinun on ravistettava miehesi hereille ja tehdä konkreettisesti selväksi missä mennään ja ehkä,
hän havahtuu siihen kuinka paljon hänellä on menetettävää. elämänarvot on saatava uusiksi.
otan osaa. tilanne on paha. mitään helppoa ratkaisua ei ole. taistele!
ps. älä luota pelurin lupauksiin. ainoastaan teot puhuvat.
Tuo hetkeni oli hyvin heikko. Sahaamistahan nää tunteet on, eilen oli surkea päivä, tänään parempi. Eilen sain puhua asioista ulkopuolisen kanssa. Tänään ois tarkoitus yrittää keskustella asioista kotona ekan kerran silleen fiksummin, miettiä tulevaa. Katsotaan mihin meistä kumpikin on valmiita. Itse vaadin täydellistä avoimuutta, rehellisyyttä, tekoja. Arvomaailmani on kunnossa, raha ei ole menetyksistä suurin vaan luottamus. Pärjään kyllä vähällä ja ostankin paljon kirppareilta jo nyt. Viimeksi olen etelässä käynyt 9 vuotta sitten että oishan se ollut odotettu matka ensi vuonna…mutta ehkä sitten parin-kolmen vuoden päästä jos kaikki on kohdallamme mennyt kuin tanssi. Kylläpä mä vihaan kaiken maailman pikavippi ja -luottofirmoja, sekä ray+veikkausta. Nuo mahdollistavat niin täydellisesti asioiden salaamisen ja ihmisen koukuttumisen ja kierteeseen joutumisen. Katsottuani mieheni tilitapahtumia tuli hyvin surullinen olo. Niistä niin kuvastui koko surullinen tarina ja epätoivoiset ratkaisut.
Siis joitain muutamia tuhansia on pelattu ja työssäkäkäyvä? Ei vielä mitään peruuttamatonta ole tapahtunut. Tuon säästää takaisin alta vuodessa. Sitäpaitsi, jos edes vitsinä harmittelet jotain etelänmatkaa, niin sekin kertoo, ettei ongelma ole niin paha, tai sitten teillä on jotain muitakin ongelmia? Luottamuksen menetyksen mainitsit, mutta ehkei ne pelit ole syy, vaan seuraus? Äijät muutenkin tekee salaa kaikenlaista, kun naiset laittaa ne toimimaan vastoin luontoa, ne esim. ryyppää salaa ja käy huorissa. Tai sitten ne vaan kärsii.
No miten vaan, mistä minä tiedän. Mutta jos olet varma, että tuolla äijälläsi se peliongelma on, niin sun pitää vaan ottaa siltä jätkältä luottokortit ja pankkitunnukset pois. Tuollainen summa tosiaan on äkkiä takaisin työssäkäyvälle ja ehkä se ukko siitä herää. Pelurin silmissä 3 päivää on pitkä, mutta kun sen pakottaa 3 kk olemaan “ottamatta”, niin se todennäköisesti havahtuu. Annat sille käteistä sen verran, kun tarvii normaaliin elämään vähän aikaa ja jos tämä ei sille käy, niin sitten ongelma on paha ja pitää harkita vahvempia lääkkeitä.
Hah. Vain mies voi puolustella toista miestä noin. Naurettavaa. Jos parisuhteemme olisi huono ja mies haluaa siitä pois niin siitä vaan. Mä en häntä väkisin pidä vaikka oonkin rakkauttamme pitänyt kauniina ja todellisena. Jos ei ole munaa niin sille en voi mitään. Luulisi että tässä tilanteessa olisi avoin ja nyt olisi oiva hankkiutua perheestä eroon jos sitä haluaa. Kuitenkin puhutaan yli 20000 € eli ongelma on. Jos mulla on ollut huono parisuhde niin olen hankkiutunut siitä eroon enkä vaikka alkanut pelaamaan “seurauksena” huonosta parisuhteesta. Tuskin mies olentona niin tyhmä voi olla?
Parisuhde, perhe on oma valinta. Kukaan ei ole siinä vastoin tahtoaan paitsi heikko luonne joka ehkä (nainen) pelkää henkensä/lastensa hengen puolesta jos jättää miehen.
Samaa mieltä. 20.000 e on vielä pientä. Siis aikuisten oikeasti!
Etelän matkat ovat turhia! Hölmöläisen hommaa lähteä “merta edemmäs”. Suomessa on niin paljon kauniimpaa ja puhtaampaa. Eikä maksa mitään.
Vähän armollisuutta kehiin ja sitä RAKKAUTTA. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Muistatko? Ja jos epäselvää: nyt sitä TUKEA tarvitaan. Eniten se miehesi kylläkin. Motkottomalla ja syyllistämällä vain pahennat asiaa.
Ja minä en ole mies.
Anteeksi nyt vaan mutta minä ainakin käyn töissä siksi että voisin mahdollistaa joskus itselleni ja lapsilleni muutakin kuin kotipihan ja sikanaudan! Lienee kuitenkin ihan ymmärrettävää että sapettaa ja on tosi petetty olo, vähän kuin ois huijattu avioliittoonkin kun mies on kuitenkin jättänyt asioita kertomatta, valehdellut ja kusettanut 7 vuotta. Viime aikoina sitten on lähtenyt mopo käsistä, rahapelit on vienyt mukanaan. Kyllä, olen luvannut rakastaa hyvinä ja huonoina päivinä ja siitä lähdetään että yhdessä pysytään mutta tuokin lupaus on tehty sille ihmiselle jota hän on esittänyt. Ei siis ole pelannut missään vaiheessa avoimin kortein. Kai siitä nyt vähän katkera saa tässä vaiheessa olla!? Pyrin kyllä näistä tuntemuksista eroon ja haluan ymmärtää tätä “sairautta”. Pyrin parempaan huomiseen kaikin tavoin.
VEIKKAUS tuo iloa elämään… kenties joillekin harvoille. Meillä Veikkaus tuo haastetta elämään ja vei paljon iloa ja haaveita elämästä. On se niin kornia että on menty paskasella risalla sohvalla 5 vuotta ja lapselle ei voi ostaa jopoa kun on niin kallis mutta samaan aikaan työnnetään raylle ja veikkaukselle satoja-tuhansia euroja kuukaudessa!
:mrgreen: 
:mrgreen: :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
Ei muuta kuin äijä vaihtoon.
Hei, aloittaja!
Tarinasi kuulosti hyvin tutulta. Sinun elämäsi meni pirstaleiksi viime viikolla, minun eilen. Tosin olin tiennyt jo aiemmin mieheni peliongelmasta, mutta hän oli antanut ymmärtää sen olevan ohi ja kertonut muutenkin vahvasti muunneltua versiota summista ja pelitilanteista. Nyt totuus iski kovaa kasvoille. Mieheni ei olekaan epäonninen osakesijoittaja vaan sairas ihminen pikavippiloukussa. Mieheni on valehdellut minulle lukuisia kertoja kuluneen vuoden aikana, ja se tuntuu pahemmalta kuin rahan menetys.
Päivässä on tapahtunut paljon. Mieheni myöntää ettei voi luvata enää mitään. Hän on luovuttanut pankkikorttinsa ja tunnuksensa minulle. Hän on kertonut asiasta lapsuudenperheelleen ja ottanut yhteyttä lääkäriin. Lainatakaaja on tiedossa. Haluaisin niin uskoa ja luottaa, että kaikki muuttuu hyväksi, mutta en tiedä voinko enää luottaa. Olen järkyttynyt ja vihainen, ennen kaikkea lasten vuoksi.
Olen hakeutumassa Tuuletin-keskusteluryhmään, olisi mahtavaa tavata sinut siellä. Minua helpottaa jo pelkkä ajatus, että joku on samassa vaiheessa “surutyötään”. Joka tapauksessa toivotan sinulle kaikkea hyvää ja voimia raskaan taakkasi alla. Pidäthän itsestäsi huolta.
Haluan myös kiittää kaikkia ketjuun vastanneita. Tottahan se on, että 20 tai 30 tonnia on pikkujuttu niin kauan kuin on työpaikka, perhe, terveys muuten kunnossa ja puhdas rikosrekisteri. Mutta kyllä se tuntuu silti hirveältä tajuta, että elämän suurta rakkautta ja kiiltokuvaperhettä ei ehkä sitten koskaan ollutkaan, ja alkaa selvitellä, että kukas on tuo ukko, jonka kanssa tätä kivirekeä vedetään.
Kiiltokuvaperhettä?? Herätkää ihmiset! Ei sellaista ole koskaan todellisessa elämässä ollutkaan! Ihmisillä on aivan utopistisia odotuksia elämästä.
Huh, huh!
Tervetuloa todellisuuteen! Sääli, jos vanhempasi eivät opettaneet sinua kestämään pettymyksiä.