Puolison rikoskierre +päihdeongelma

Haluaisin kuullua kokemuksia ihmisiltä joiden läheinen on joutunut päihteidenkäytön seurauksena vakavaan rikos- ja vankilakierteeseen…

Kerron mahdollisimman lyhyesti oman tarinani.

Minulla on itselläni rankka päihdetausta, mutta hoidon avulla pääsin kaikista huumeista ja lääkkeistä eroon. Tässä on kohta kolme vuotta raittiutta takana.
Reilu vuosi sitten tutustuin ihanaan mieheen. Rakastuin heti. Mies oli juuri päässyt vankilasta, mutta hänellä näytti menevän kuitenkin hyvin. Hän oli istunut jo monta pitkää tuomiota, ja hän kertoi näiden tuomioiden auttaneen hänet irti päihteistä. Uskoin joka sanan, olin niin rakastunut. Aluksi mies olikin aivan ihana. Hän oli ensimmäinen mies, joka tuntui olevan sinut itsensä kanssa ja rehellinen sekä luotettava. Hän oli myös todella yritteliäs ja ahkera ja teki kaikkensa saadakseen elämälleen uuden alun. Hän lupasi päihteiden käytön ja rikosten olevan historiaa. Olin ylpeä hänestä ja ajattelin että hänen rinnallaan minunkin raittiuteni ja itsetuntoni vahvistuu. Ei mennyt kuin muutama kuukausi ja tulin raskaaksi. Olimme molemmat aivan innoissamme asiasta. Mies vakuutti minulle olevansi motivoituneempi kuin ikinä ennen elämään “normaalia” elämää. Hän alkoi tehdä töitä ja hankki meille rahaa. Jälleen kerran olin ylpeä hänestä ja myös perheeni ja ystäväni pitivät hänestä kovasti. Mielestäni hän oli myös fyysisesti todella viehättävä, hän oli ehtinyt treenata itsensä vankilassa todella hyvää kuntoon.
Jossain vaiheessa jokin muuttui. Hän alkoi olemaan olemaan poissa kotoa. Välillä hän ei tullut edes yöksi kotiin. Puheluni menivät yhä useammin vastaajaan eikä hän ikinä selitellyt menojaan. Aikaa kului ja raskaus eteni normaalisti. Synnytyksen lähestyessä tilanne paheni entisestään, hän saattoi olla useita öitä putkeen poissa vastaamaata puhelimeen tai viesteihin. Hän alkoi laihtua ja olla piittamattomampi ulkonäöstään. Urheiluharrastukset ja työnteko jäivät. Vaikka hän ei käynyt töissä, meillä oli aina uusimpia laitteita ja elektroniikkaa joita hän oli kuulemma saanut halvalla kavereiltaan. Hiukan ennen synnytystä hänet pidätettiin ensimmäistä kertaa seurustelumme aikana. Hän pääsi pois hiukan ennen synnytystä. Hän lupasi muutosta. Lapsemme syntyi terveenä ja minä olin aivan rakastunut lapseemme. Ajattelin miehen tuntevan samoin. Tilannen kuitenkin vain paheni, poissaolot lissäntyivät ja päihteiden käytöstä alkoi olla selkeitä merkkejä. Joka kerta kun hän palasi näiltä reissuiltaan kotiin, hän lupasi muutosta ja vannoi minun sekä lapsen olevan tärkeintä hänen maailmassaan. Minä NIIN halusin uskoa, vaikka tiesin että päihteidenkäytön lopettaminen on todella vaikeaa, varsinkin ilman mitään apua ja hoitoa joita hän ei suostunut ottamaan vastaan. Lopulta hänet pidätettiin. Jotenkin osasin sitä jo odottaa, olihan tilanne jo mennyt aivan mahdottomaksi. Häntä ei näkynyt kotona ollenkaan ja hän kiikutti kaikkia ihme tavaroita meille ja oli usein sekavan oloinen. No, nyt mieheni on siis pidätettynä, ainakin seuraavat pari kk. luultavasti pidempäänkin. Syytteistä ei ole vielä varmuutta sillä oikeudenkäynti on vasta myöhemmin keväällä. Hänellä on niin paljon rikostaustaa, että hän varmasti saa pidemmän tuomion mitä ensikertalainen saisi. Nyt olen sitten lapsen kanssa kaksin ja mietin, että miten tässä näin kävi? Unelmani “normaalista” perheestä pirstoutui täysin ja lapseni näkee isäänsä vain vankilan lyhyissä tapaamisissa. Toivoin NIIN lapselleni jotain parempaa. Ja vaikka mieheni vapautettaisiin, en voi enää luottaa häneen tippakaan. Enkä todellakaan halua lapselleni narkkari-isää. Kaikesta edellämainitusta huolimatta rakastan miestäni ja yritän uskoa siihen, että hän vielä parantaisi tapansa… Kaiken järjen mukaan minun pitäisi mennä eteenpäin, nyt kun hän on poissa, siihen olisi oiva tilaisuus, mutta en vaan pysty. Enkä edes tiedä haluanko. Hän ei kuitenkaan ole ikinä tehnyt minulle tai lapselle mitään pahaa ja tiedän että ainakin lastaan hän rakastaan…

Tuntuu pahimmalta tuossa sun tilanteessa, että aluksi kaikki näytti niin hyvältä. :confused: Kuitenkin olen sinun itsesi kanssa samaa mieltä siitä, että irrottautuminen on parasta, mitä voit itsellesi ja lapsellesi tehdä. Eli siivoat oman elämänne turvalliseksi ja vedät miehelle tiukat rajat. Tapaatte, kun tapaatte, jotta lapsi näkee isäänsä, mutta kun puhutaan elämänmuutoksesta, miehesi tarvitsee kuitenkin aika totaalista sellaista, ja hänen pitää itsensä siinä muuttua. Et välttämättä tee edes hyvää, jos yrität mitenkään auttaa tai otat vastuuta asiasta - hän on tehnyt virheen sinun ja lapsen suhteen.

Suojele itseäsi ja suojele lasta, järjestä teidän arki tasaiseksi ja hyväksi, ole vahva. Omasta hyvästä olosta ja varmuudesta käsin on helpompi olla sitten toisenkin kanssa tekemisissä sen verran, kuin hän sitten ansaitsee ja/tai todistaa ansaitsevansa - päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan. Teidän kahden hyvinvointi on nyt kuitenkin pääasia. Voimia!