Puoli volttia kerien ja muita kertomuksia

Tulipa otsikko… Se on lainattu erään kirjailija teoksen nimestä. Lainasin, mutta en palauta.
Meinasin ensin laittaa: “Päihteetön loppuelämä”, joka olisi sinänsä ihan kuvaava tälle tavoitteelle. Vaikeusastetta on siinäkin.

Olisi kovin helppo kirjoittaa, että aloitanpa tässä päihteettömän loppuelämän. Tiedoksi vaan muillekin. En juo enää, jopas sitä suu napsuikin. Siinä se tavoite, jossa moni on onnistunut. Miksi en minäkin? Helppoa paperilla, vaikeaa käytännössä.

Juomisen lopettaminen on helppoa, mutta teehkääpäs uimahyppy ponnarilta, puoli volttia kerien ilmassa ja sitten sukkana veteen.
Ei minun koordinaatiolla tässä elämässä uimahypyt todella onnistu. Tuo päihteetön loppuelämä onnistuu sittenkin minulta paremmin.
Minunkin kropalla ja päällä, uskoisin toivoisin.
Ehkäpä tuo otsikko kuvaa edessä olevan tavoitteen haasteellisuutta?

Sama tarina takanani, kuin niin monella tänne kirjoittavalla. Vuosikausien viha-rakkaussuhde alkoholiin.
En avaa juuri mitään, mutta niin paljon on mennyt tuon riippuvuuden takia. Hukkaan heitettyjä vuosia ja ihmissuhteita.

Arkana nuorena olin otollinen tapaus addiktoitumaan, alkoholi antoi itsevarmuutta. Se muutti punastelevan itseään inhoavan teinin
rohkeaksi ulospäin suuntautuvaksi. Tunsin olevani kännissä pidetty, huomion keskipiste. Ihmekös sitten että näin kävi?
Hirveasti hilpeitä ja vähemmän hilpeitä vuosia. Nyt ollaan tilanteessa, että jo terveydelliset syytkin vaativat lopetusta. Ja kiva juominen on muuttanut minut alkoholistiksi. Toki tuo on sanottava kiitokseksi alkoholin sosiaaliseksi tekevästä vaikutuksesta, että auttoihan se minut umpimielisen jurrikan sieltä metsämökistä maailmalle ja ihmisten pariin. Ilman tuota makailisin ehkä vieläkin hirsitorpan peräkammarissa selaillen karvaisin kämmenin Jalluja ja Anttilan vanhoja postimyyntiluetteloita. Ja ulkona nurkissa ulvoisi hyinen pohjoistuuli sekä sudet.

Enkä ole muuten enää viime aikoina edes paljon juonut, pariin vuoteen en ole tainnut olla kunnolla edes kännissä. Mutta tiettyihin tilanteisiin liittyvä pakonomainen juominen ärsyttää niin jotta. Se kai on niitä alkoholismi -sairauden oireita.
Vuoden taakse päin kun katselen, en ole enää kokenut yhtään kivaa nousuhumalaa. Häpeä ja ahdistus on ollut jo paikalla, kun korkki narahtaa, tai tölkki sihahtaa.
Miksi ihmeessä pitää itseään kiusata sitten tuollaisella, joka noin rankasti ahdistaa? Tuosta vähäisestäkin tavasta haluaisin päästä lopullisesti eroon. Ja siitä ettei se ikinä enää, vaikka ensi kesänä ala minua uudelleen houkutella. Tai kesänä vuonna 2030.

Yritän saada täältä tukea päätökselleni olemalla yksi ryhmän alkoholiongelmaisista. Siksikin otin nimimerkin ja avasin oman ketjun. On hyvä kuulua ryhmään, huonoonkin. Vaikka sitten alkoholistien kirjoitusseuraan. Pääasiasa yksin teen muuten tätä raittiustyötä. On aikojen kuuluessa kyllä haettu apua muualtakin. Ryhmistä ja sillai ihan kahdestaan. Täysin eivät auttanet keinot mitkään. Ei papit, eikä leviitat. Manaaja on vielä kokeilematta. Jokin ajattelun kipinä ehkä alkoi kuitenkin päässä kytemään. Kauanhan minulla meni, kun edes ymmärsin kyseessä olevan jonkinlainen ongelma.

Jos tämä ikioma nimi ja ketju täällä vihdoin auttaisi? Tulen tänne huutamaan hätääni silloin kun on paha olla ja iso kiusaus. Huudan sitten lujaa.

Olen lueskellut palstaa pitkään etu- ja takaperin. Niin paljon hädässä olevia on tänne kirjoitellut vuosien mittaan, toivottavasti joukossa on myös selviytyjiä. Varmaankin on. Sellaisia, jotka ovat saaneet täältäkin apua ja tehneet elämäntapoihinsa muutoksen.
Monia on täällä vieläkin, jotka ovat olleet paikalla jo vuosikausia. Alkaa hilpeämmänkin raitistelijan hymy kapenemaan kun ajattelee.
Tuo vuosikausien mukanaolo kertoo minulle siitä, että vastustajamme on kova, eikä edessä oleva tie ole helppo.
Olen joskus ollut myös hakemassa veraistukea tupakoinnin lopetukseen netissä hengitysliiton Stumpista. Kävin äskettäin katsomassa, ei siellä juuri enää hengaile ketään, ketkä lopetti silloin kuin minäkin vuonna 2015. Kertoo alkoholin olevan isompi mörkö, mitä nikotiini.

Tänne näkyy ilmestyneen aika paljon toisiakin uusia nimimerkkejä. Iltaa vaan. Monilla varmaan pitkien pyhien jälkeen ja uuden vuoden alkaessa itsetutkiskelun paikka. Sama se on minullakin. Yritetään tavoillamme selviytyä. Tehtävä on haastava, mutta ei mahdoton.

P.S. Hyppään uimahallissa korkeimmasta kerroksesta sen puoli volttia kerien, kun tunnen voivani kutsua itseäni ex-alkoholistiksi.

tervetuloa, minunkin puolestani.
Kyllä keskustelu usein auttaa, kirjoittaminen pakottaa laittamaan ajatuksia, usein epämääräisiä ja ohi vilahtavia, hiukan järjellisempään muotoon kun ne luettaviksi lauseiksi kirjoittaa. Ei se aina onnistu, , niin lenetelle täällä miehen aatos, kuten A-Kivi joskus sanoi… ainakin minä olen saanut moitteita siitä etten ole kaikkea ajattelemaani saanut edes kirjoittamalla niin selkeäksi ja yksisuuntaiseksi ratakiskoksi että kaikki sen olisivat hyväksyneet.

Tuo uimahyppy.
Myönnän heti etten usko siihen ikinä pystyväni. Kun on muutenkin jäänyt urheilupuoli vähemmälle.
Mutta alkoholismista pääsin sentään eroon!
Omasta mielestäni sekin oli jo aika hyvä juttu.

Ja uskon että muillakin on siihen mahdollisuus, ei se lopulta niin avaruustiedetä ollut, minun kohdallani taisi tupakanpolton lopettaminen olla siinä alkuvaiheessa jopa kovempi projekti. Mutta molemmissa pääsin lopputuloksen, ja mitäpä niitä sitten sen klummemmin vertailemaan. Varmastikin se on eri ihmisillä erilainen, se vaikeusaste.

Hyviä neuvoja aina maailmassa riittää. Ja neuvojia. Neuvon sit minäkin, ota vastaan tai ole ottamatta.
Ei ehkä kannata sitoa alkoholismista luopumiseen lupausta tuollaisesta hypystä. Saattaa käydä niin että mieli muistaa… ei ehkä uskallakaan luopua alkoholismista kun siihen liittyy se että sitten pitäisi hypätä… Ja voipa alkaa aivokoneisto ajattelemaan että mahdotontahan se olisi, tuosta luopua, annetaan siis olla vaan.

Jos minusta taas tulee alkoholisti niin hyppään. Ei. En hyppää vaan haen apua. Ei kannata uhota kun ei tulevaisuudesta tiedä.
Mutta hyvä että tulit mukaan. Tämä vain hyppäsi silmille. Ollaan samalla tiellä. Kirjoituksesi oli hyvä ja avoin.

Tervehdys vaan ja kiitos neuvoista. Samassa veneessä tässä ollaan ja tauti on opettanut nöyräksi minutkin, vaikka tuo tulopostaukseni olikin hieman reteen oloinen. On tosiaan tullut aikaisemminkin luultua liikoja. Ja sitten on kuvitellut, että osaan jo juoda kohtuudella.
Niin tuttua kaikille, joilla tämä tauti on ongelmaksi edennyt. Jos tätä joku nuorempi lukee ja pitkähkön raitistelun jälkeen kuvittelee osaavansa juoda sivistyneesti, suosittelen olemaan varovainen. Sen verran ja niin monta kertaa kokeilin, enkä tuota oppinut.

Todella kauan aikaa on kulunut siitä 14-vuotiaana juodusta ensikännistä. Niin kauan, etten edes kehtaa sanoa. Alatte ihmetellä kuinka noinkin vanhoja on vielä hengissä. Kekkonen kiipeili palmussa, kun minä aloin olemaan olemassa. Siihen aikaan Moskvitš oli eniten Suomen teille levinnyt auto. Ja Teija Sopanen sekä Heikki Kahila olivat suosituimmat tv-kasvot. Tv oli sentään jo keksitty. Tulihan se ikä paljastettua. Tosi vanha ukko ainakin, jos ei nyt ikivanha ihan vielä. Siinä tuli sukupuolikin :blush:

Alkoholi, vähäinenkään, ei anna minulle enää mitään iloa. Siinä mielessä on aika tehdä lopullista eroa. Helppoakin (?)
Sekin motivoi, että on mielenkiintoista selvittää liittyvätkö tihentyneet muistikatkokset alkoholin aiheuttamiin vammoihin vai vaanivan vanhuuden muistisairauksiin.
Ja tuo töpöttävä kävely. No, ei minulla mitään pikkuaivojen tuhoon liittyvää katkokävelyä ole, mutta vanhuus aikeuttaa jo tässä iässä eri puolilla kehoa kangistumista ja jäykistelyä. Tasapuolisuudessaan luoja on huolehtinut siitä, että vastaavasti jossakin päin kehoa esiintyy pehmenemistä, vaikka ei olisi niin väliä. Enkä tässä tapauksessa tarkoita päätä, vaikka pehmeää lienee silläkin suunnalla.

Tuo alkoholisti vastaan ex-alkoholisti kymysys.
Minun on helppo luvata vaikka mitä hyppyjä vastineeksi siitä, että alkaisin kutsua itseäni ex- tai entiseksi alkoholistiksi.
Kun minusta sellaista tule. Nimittäin mielestäni sellaista ei ole olemassakaan. Meinaan, hengissä. Viinaa juomaton minusta voi tulla ja tuleekin nyt vihdoin.

On juovia alkoholisteja ja sitten niitä alkoholisteja jotka eivät enää alkoholia ollenkaan juo. Ei yhtään. Mutta alkoholisti heidän sisällään on yhä olemassa. Entiset alkoholistit ovat samanlaista joukkoa kuin talvisodan Taipaleenjoen sankarit. Ne on kaikki kuolleet.
Jälkimmäiset lepäävät suorissa riveissä sankarihaudoissa, entiset alkoholistit sijoiteltuina hieman vapaamuotoisemmin ympäri kirkkomaata. Osa varmasti poltettu tuhkaksi krematorioissa. Joku tutkija voisi joutessaan laskea kuinka monta omakotitaloa lämmitettäisiin entisten alkoholistien polttamisesta talteenotettavalla lämpöenergialla. Paljon lienee myös järviin ja meriin hukkuneita, jotka eivät koskaan löytyneet. Sepalus auki vajosivat syvyyksiin kenties kesken juhannusjuhlien. Rauhaa heidän sieluilleen, vaikka ehkä ilman papin siunausta sielunsa joutuivat lähtemään kohti uusia seikkailuja. Amen tai Awomen, kuten Ameriikassa kuulemma sanottiin muutama päivä sitten, ettei naisia loukattaisi :smiley:

Alkoholistin määritelmästä lienee kuitenkin turha kinata tai saivarrella. Tavoitehan meillä tällä foorumilla on sama, ei juoda enää yhtään.
Ja se on kova tavoite. Yritetään siinä pysyä ja siitä suoriutua kukin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Minulle taitaa asiaa tukeva tapa olla se, että käyn tänne höpisemässä omiani. Ei pidä kenenkään pahastua. Yritän olla ketään loukkaamatta ja pysyn mahdollisten kiistakysymysten ulkopuolella.

Tällaista omaa kirjoitteluterapiaa. Huomaan, että on mukava verrytellä sanankäyttöä. Toivottavasti tästä tulee säännöllistä.

Lämpimin ajatuksin sanottuna. Olen olemassa.
Ovatko entiset alkoholistit kohdelleet Sinua huonosti kun kiellät elossaolemisen?
Olisi ollut mukavaa jutella mutta jos et edes olemassaoloanii tunnusta niin mahdotonta.
Hei, ei vihata toisiamme, hyväksytään toistemme olemassaolo. On alkoholisteja ja entisiä alkoholisteja. Niitä jotka eivät ole edes olleet.
Rakkautta välillemme.

:open_mouth:
Enpäs kyllä ymmärrä miksi noinkin voimakkaita tunteita herättää pari sanaa ja niiden tulkinta.
Asiasta olikin täällä jo takavuosilta keskustelua, joka päättyi ratkaisemattomaan:
viewtopic.php?f=42&t=40013
Joten turha oli ottaa koko asiaa esille.

Kaipa on tärkeämpää se mitä teemme, kutsutaan sitten itseämme millä nimellä tahansa. Itseni on helpompi elää tavoitteeni mukaista
raitista elämää kun tiedostan olevani alkoholisti, joka ei enää juo. Luulematta että minä näillä geeneillä ja tällä elämänhistorialla voisin
todeta koskaan olevani entinen alkoholisti. Jos jonkun raittiutta palvelee se että kutsuu itseään ex-alkoholistiksi ja tuuntee sellainen olevansa asian pitäessä hänet raittiina, mikäpä sen hienompaa. Ei ole todella minulta mitään pois.
Aivan hassua alkaa vaivata päätään sen enempää joidenkin sanojen pyörittelyllä.

Näin pitkän elämän aikana on kokenut monenlaista kohtelua, huonoa ja hyvää. Monenlaisilta ihmisiltä, itsekin on tullut oltua vähemmän ystävällinen lähimmäisille ja monta virhettä on tullut tehtyä. Eipä tässä ketään kannata alkaa vihaamaan kaikkein vähiten jonkin nettikeskustelun mielipide-eron vuoksi. Ajatus on mahdottomuudessaan ymmärrykseni ylittävä. Ihmisten välinen rakkaus on toivottavaa, täällä ja muuallakin. Valitettavan kovassa maailmassa tällä hetkellä elelemme.
Toista oli silloin kun tämä vaari oli vielä elämänvaiheessa, kun ensikännitkin olivat kokematta. Hippiliike ja suvaitsevaisuus kukoisti.
Tuntuu, että silloin kaikki oli paremmin. No, jotkin asiat ainakin. Ikävä että rakkauden ihmisiin ja kukkaiskansaan liittyivät huumeet ja alkoholi. Aidskin tuli joka hieman hillitsi rakkauden sanoman levitystä.

Jotta ei unohtuisi missä ollaan: Ilman alkoholia tänään, muuutkin kuin minä. Kukin tavallaan ja itseään kutsuen miksi haluaa. Jookos?

Rakkautta vaan, make love, not war… ja semmottii.

Kun kysyit, ystävä rakas.
Minulle ainakin asia on tooosi tärkeä. Että olen alkoholismista selvinnyt elämään. Siksi tuntuu niin pahalta kun joku sanoo ettei ole edes olemassa mahdollisuutta. Ei olekaan, jos mahdollisuutta ei itse itselleen anna. Tässä asiassa usko mahdollisuuteen on ennen tekoja. Kaikella rakkaudella tämä.

Tere
Käväistiin tuossa 40 minuutin lenkillä päivällä kirpeässä pakkasessa. Hyvä kun saa lähdettyä. Kovin on mukavuudenhalu vallannut mieltä. Vielä kun on niin kylmäkin. Aika paljon on tullut vain makkoiltua viimeaikoina.
Liikuntakin oli joskus sellaista suorittamista. Sama kai monella muullakin juopolla. Kun on selvä kausi tehdään oikein kunnon kuntopiiri, juostaan, uidaan, käydään salilla. Juopotteluvaiheen aikana hunningolle jätetty kroppa pitää saada kuntoon ja nopeasti. Laihdutusta ja muutakin elämäntaparemonttia vielä päälle.

Liian aikaista sanoa, mutta tuntuu että olisin oppinut jollakin tavalla uuden tavan elää. Olen ehkä hiukan armeliaampi itseäni kohtaan.
Ei tarvitse juosta kesällä maratonia, eikä valloittaa Mount Everestiä, eikä sukeltaa ilman happilaitteita syvemmälle kuin kukaan.
Kelpaan ihan tällaisena. Uskon, että sitä kautta opin vihdoin muutakin, enkä tule koskaan juomaan sitä ensimmäistäkään.

Mutta pienin askelin edetään. Jos nyt vuosi ensin selvänä. Pitkällä se jo onkin. Se olisikin ensimmäinen niin pitkä päihteetön aika sen jälkeen kun ensimmäisen kerran viiniä maistoin. Se oli rakkautta ensi nielaisulla. Mutta kaikki loppuu aikanaan. Pitkätkin liitot.
Sieltä 70-luvulta on tosiaan vuosia kertynyt.

Bye bye love.