Olen kolmen lapsen äiti, ekalle menee vanhin, toinen 5 ja nuorin kolme. Pulmana tämä ties kuinka monella muullakin alkoholi. Eli lasten isä on alkoholisti, ainakin mun mittapuun mukaan. Juonut jo 10 vuotta, mutta menee aina vaan pahemmaksi. Eikä tässä mitään ongelmaa olisi jos lapsia ei olisi. Isä on lasten kanssa, mutta tavallaan ei ole läsnä koskaan vaan lapset menee siinä sivussa mitä ikinä itse onkaan tekemässä. Mihinkään menoihin lasten kanssa ei koskaan ole osallistunut, vaan aina olen itse mennyt mihin on ollut tarvis.
Lähdin 2,5 vuotta sitten hänen luotaan,kun koko kesäloma meni juodessa, palasin taas takaisin kun lupaili kaikkea ja sama jatkui ja taas muutin pois ja nyt päätin että riittää. Mihin menee se “normaali” raja. Onko ok että isä lähtee mukaan johonkin vaikka kylpylään,kunhan saa olla pienessä sievässä? Tosin ainakin itse aina ärsyyntynyt kun sen huomaa päälle päin. Olen siis niin tehnyt että on tullut kännissä tilanteisiin mukaan,koska muuten lasten kanssa ei tee mitään.
Olen myös peitellyt tätä asiaa, sitä ei todellakaan kovin moni tiedä että viikolla tissutellaan “muutamaa” illassa ja viikonloppu vedetään siihen asti et sammutaan ja taas ku herätään sama jatkuu kunnes nukutaan. Mikä ihme siinä on että yrittää kaikin tavoin säilyttää lapsilla isän oli se sitten millainen tahansa? Lapset tajuavat että isistä ei puhuta ja kavereita ei voi tuoda kun isi on kännissä. Nyt siis olen sanonut taas miljoonannen kerran että seuraavan kerran nähdään kun on ollut täysin ilman viikon, miten hitossa se aina valuu kaivoon ne asiat mitkä on päättänyt… Aina seuraavan kerran isillä on taas kaljapäkki mukana kun yhdessä tehdään jotain. Tässä ei ole mitään normaalia, sen tajuan, mutta isä ei nää siinä mitään ongelmaa. Eihän hän pahaa tee. .
Itse en käytä alkoholia ollenkaan, onneksi.
Toinen asia on se, miten näitä syitä riittääkään, kun aina vika on minussa minkä takia juo. (joo joo, alkoholisti keksii ne syyt mistä tahansa,mutta ei se mukavaa ole) Joskus olen sen näköinen ettei mua selvinpäin jaksa katella, tai sitten olen niin ärsyttävä ettei mun kanssa voi olla. Lapset on täyspäisiä fiksuja muksuja, mut en todellakaan haluais niille mitään traumoja. Ne varmaan kuvittelee että on ihan normaalia juoda koko ajan kun ne sitä isältään näkee.
Olen harkinnut johkin aa-vertaistuki ryhmään menoa,mutta en ole saanut aikaiseksi.
On varmaan ihan sekava koko kirjoitus, mutta kiitos kun oli edes joku paikka mihin sain tämän päivän v…tuksen purkaa.
Mielipiteitä luen mielelläni, josko mä sen viimeisen sanan saisin sanottua.
Eipä kuulosta hirveän hyvältä tuollainen meininki. Ilmeisesti alkoholisti saa sinut kantamaan kaikki vastuun ja on itse “tuun mukaan jos saan juoda” linjalla. Itse ajattelen etteivät lapset jää varsinaisesti paitsi isästään, koska läsnä on isän päihdepersoona eikä oikea isä. Lisäksi miettisin miten itse reagoit miehen läsnäoloon kun hän on juonut. Itselläni tietty hermostuneisuus herää heti kun korkki aukeaa miehellä ja luultavasti se näkyy ja tuntuu ulospäin.
Olipa kiva että löysin tänne. Todellakin olen ihan hermoraunio kun toinen juo tai avaa sen tölkin. Monesti huomaan että olen ns. varpaillani (ei siis ole väkivaltainen) että millä tuulella toinen mahtaa olla, ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Kukaan ei varmasti uskois mitä kaikkea vuosiin mahtuu, olis kiva kirjoittaa kirja
Tosin se pitäs olla nimettömänä ettei henkilö tai henkilön lähipiiri tietäis kenestä on kyse
Nyt olen kyllä sitä mieltä, etten kestä herraa enää edes selvinpäin, kun on ihan hermoheikko ja kamala. Lapset myös osaavat sen varuilla olon ja tietävät milloin olla millainen, todella väärin
Mä niin toivon että sais sen jätettyä juomaan oman onnensa nojaan, mut mun luonne on liian kiltti. Pitäs vaatia onnellisuutta joskus itelleenkin… Tiedän että pärjään paremmin ilman sitä ja lapset on myös erilaisia kun isä ei ole paikalla, mut jotenkin se saa aina käännettyy niin että eletään elämää silti jollain lailla yhdessä. En kumminkaan halua tällä tavalla loppuelämääni viettää, on se ihme et sen tietää ja tajuu mut mitään ei saa aikaseksi. Alkoongelmaiseksi ei itseään miellä.
Vaikuttaa siltä, että alkoholi todellakin on hänelle ongelma ja suunta on tuossa vaiheessa yleensä vain alaspäin. Toivon, että vaadit oikeasti muutosta. Pystyt siihen kyllä lastesi takia. Tuo ei ole normaalia elämää. Älä tuudittaudu siihen. Äläkä anna lastesikaan olla siinä uskossa. Lasten vuoksi me äidit pystymme vaikka mihin jos on tarvis. Myös olemaan tiukkoja alkkiksille kun tilanne sitä vaatii. Kannattaa ottaa yhteyttä esim. kunnan perhetyöntekijään jotta saa puhua asioista. Voitte yhdessä miettiä mikä olisi parasta ja auttaisi teitä eteenpäin. Puhuminen kannattaa. Älä suojele miestäsi häpeilemällä ja salailemalla hänen juomistaan. Näin vain suojelet häntä ja ongelmat pahenee vääjäämättä. Ongelma ei ole sinun. Sinun ei tarvitse sitä peitellä.
Tiedän mitä on kun isä ei ole läsnä. Ei ole kivaa kun lasten isä ilmestyy huvipuistoon viinapullo taskussa. Lasten takia minäkin otin rauhallisesti siinä tilanteessa, mutta myöhemmin laitoin pelisäännöt selväksi. Nyt lapset ovat saaneet nauttia juomattomasta isästä jo hyvän aikaa, mutta matka ei ole ollut helppo. Voimia teille!
Hei! Samoja asioita tuumaan, kun saisi niin paljon voimaa että lähtisi pois lasten kans ja ei veisi mun rahoja, niitä vähiä mitä on… Avioehto ku tekemättä ja konkurssi uhkaa…
Itse tuossa juopon roolissa olleena voin taata että tuo vaatiminen ei johda mihinkään. Mitään ei tapahdu ennen kuin juoppo itse päättää tehdä ongelmalle jotain, ja yleensä menee tosi kauan myöntää itselle olevansa alkoholisti. Näin jälkikäteen sitä alkaa vasta hiljalleen tajuta näiden tarinoiden myötä mitä sitä vaimolle ja lapsille tuli tehtyä, omat mielikuvat ovat ilmeisesti vääristyneitä ja paljon asioita on mitä ei edes muista. Kaikki kuitenkin järjestyy ennemmin tai myöhemmin, yhdessä tai erikseen.
Hei! Voisitko sanoa, jos itselläsi ollut ongelmaa alkon kanssa, että mitä ajattelisi holisti, jos todella sanoisin miehelleni et haluan eron ja muutan lasten kanssa pois? Olisko se sille syöksy alaspäin… Säälin kuitenkin vaikka tunteet kuolleet enkä tietenkään halua, että lapset kärsivät, mutta itse ei pysty…
Kiitos Suttura, samaa sinulle Kiva, kun täältä saa tukea. Välillä miettii, että onko mieheni edes alkoholisti… Isä käyny minnesodan ja ryyppäsi todella paljon enemmän kuin mieheni. Mies ryyppää pari kertaa viikossa, joskus “vain” kerran. Mutta kait se sitä on… Ja olis vain myönnettävä totuus itelle ettei se ainakaan parane ilman hoitoa. Enää en edes valita asiasta, oon luovuttanut täysin!
täällä pari selvää viikkoa ja sit saattaa olla muutaman viikon putkia (töissä käy kumminkin) mut enemmän sääntö kuin poikkeus että pe-su juodaan
en ite käytä ollenkaan,niin ei sitä voi tajuta… Juu, ton isä kans ollu alkoholisti vaikka myös työt aina hoitanut, nyt 15 vuotta ilman ollut… Näin ne siirtyy joillekin. . Mä en myöskään pahemmin valita enää, elän vaan lasten kanssa “omaa elämää” välittämättä niiden isästä. Hulluks tulis jos täytyis elää sen mukaan mitä toinen saattaa olla selvinpäin…
Mäkin olen tässä kuutisen vuotta katsellut omaa juoppoani (meillä 5 lasta, joista 5v ja 2kk yhteisiä) ja siinä ajassa on kyllä tullut testattua vaikka ja mitä uhkailusta itkemiseen ja välinpitämättömyyteen. Mieheni, joka on kuukaudessa ehkä päivän selvinpäin, on tunnustanut olevansa alkoholisti ja hakenut siihen jopa apua. Kuuden vuoden aikana on ollut selvinpäin ehkä viikon yhtä jaksoisesti. Ei ole apua antabuksesta, ei halua mennä AA-kerhoon kun häpeilee juomistaan eikä varsinkaan millekään psykopaatille juttelemaan. Havaintoni on se, että kun hän itse ei koe juomisensa olevan ongelma, niin ei sille mitää aio tehdäkään. Mun mieliksi on tabutkin hakenut. Tällä kertaa vissiin kolmas kesken jätetty purkki lojuu lääkekaapissa.
Onneksi en ole innostunut hyysäämään tai säälimään tuota rapajuoppoa. Ite on tähänkin asti saanut korjata kännisekoiluidensa jäljet. Mieheni siis käy töissä, on jopa johtavassa asemassa oleva henkilö, mutta juomisensa on saanut hienosti piilotettua kaikilta. Mieheni juopottelusta tietää todennäköisesti vain kolme ystävääni. Itsekin salailin ensimmäiset vuodet dokailua, mutta enpä enää jaksa. Ystäviltä saa tukea ja sen tärkeimmän: jonkun joka kuuntelee. Ja tämä päihdelinkki: Täällä tajuaa ettei ole yksin ongelmajuopponsa kanssa.
Voimia meille kaikille. Toisinaan niitä tarvitaan enempi ja toisinaan vähempi, mutta niitä tarvitaan.
Hei Villaminna! Eikö miehesi suostu lähtemään hoitoon minnesotaan tai rehappiin? Jos itse on jo myöntäny olevansa alkoholisti, niin se on jo iso askel… Sano, että mennään tutustumaan, niin kynnys ei ole niin iso mennä. Itse sain sukulais juopponi sinne tällä konstilla ja myös oikea hetki on tärkeä eli mieluiten silloin, ku on nöyränä ja yleensä se on krapulas silloin.
Eipä, Mussukka, ole tullut edes mieleeni ehdottaa Minnesota-hoitoa. Keskusteluyhteys mieheen on aika huonoissa kantimissa, jopa ukon ollessa selvinpäin. Hyvä kun ihan arkiasioista pystytään sopimaan. Minua vaan niin paljon v-tuttaa miehen ryyppääminen, etten vaan pysty enää sen kanssa järkevään kommunikointiin. Kello on konta 22.30 ja mies nukkunut nyt koomaansa pois klo. 17 lähtien. Dokaamisen aloitti siinä yhden maissa päivällä ja imuroi munkin siiderit kun oma kaljakoppa loppui. Huoh. Tällasta kun on joka ikinen päivä niin ei paljo hotsita mistään keskustella. Jospa huomenna ottais itseään niskasta kiinni ja kävis ehdottelemaan hoitoon hakeutumista.
Huomenta! Toivotaan Villaminna, että suostuisi lähtemään. Antabus on aivan turha lääke, se ei auta tähän sairauteen. Eikä liioin mieliala lääkkeet, niistä alkoholisti saa vain uuden riippuvuuden itselleen.
Arkisin 8-16.00 on terapeutit paikalla, kannattaa soittaa ja ilmottaa tulosta. Kännis sinne ei saa mennä, mutta kovas krapulas kyllä. Siellä hoidetaan isoista johtajista lähtien ja kaikki ovat samalla viivalla! Lämpimästi suosittelen.
Mä en onnekseni ole naimisissa. Voimia sinulle! Ei se elämä ainakaan huonommaksi muutu, jos ja kun päätät lähteä…