Pojan alkoholinkäyttö

Hei, haluaisin mielipiteitä oman pojan päihteiden käyttöön.Poika on 17v. ja aloittanut alkokokeilut jo 15v, mikä nyt tänä päivänä on “normaalia” moni nuorihan käyttää ja juo lähes joka viikonloppu, mutta meillä ongelmana se että vanhemmat ei alkoa hanki vaan kaverit ja juominen on humalahakuista.Ei millään pysty estämään ettei alkoa saisi,tähän liittyy myös se että ollaan pois kotoa useita päiviä, per puh.ei saa yhteyttä ei vastaa tekstareihin tai puheluihin—>siis poika…Koulunkäynti ei kiinnosta—>lintsauksia, ei motivaatiota, ei ota vastuuta teoistaan.Ja vanhempana kova huoli nuoresta ja miten tähän on tultu että oma lapsi käyttäytyy näin.Ei saa mitään kontaktia ei puhu vaikka yrittää keskustella, mitkä ovat keinot tässä tilanteessa? Tulee melko voimaton olo että et pysty tekemään mitään vaikka haluaisit.On ollut myös kannabiskokeilu, josta “jäi kiinni”.Poika on fiksu poika jos vaan saisi joskus jonkin opiskelukipinän, mutta vaikeus myös siinä kun ei tiedä mitä haluaa ammatikseen tehdä, hakusessa koko elämä.Tuntuu että miten nuoreen saisi otteen ja kontaktin että vanhemmat tarkoittaa hänen parastaan ja yrittää kuitenkin ymmärtää ja auttaa,Onko samanlaisia ongelmia,vertaistuki? Turhautunut ja huolestunut äiti.

En ole nyt mikään asiantuntija, mutta jotenkin tekis mieli kerrankin sanoo että jotain voit tehdä. Täällähän tulee yleensä aina vastattua aikuisille läheisen juomisesta huolestuneille että hoidata vain itseäsi, koska et voi toista auttaa jos hän ei halua apuja otttaa vastaan. Nyt on kuitenkin kyse alaikäisestä, joka on vielä huollettavana. En osaa sanoa mikä olis oikea paikka ohjata poikasi. Tuskin nyt mihinkään katkolle kuitenkaan. Jonnekkin missä poikasi kokis että häntä kuunnellaan ja hänelle oikeesti halutaan hyvää.

Itse kun alointi päihteidenkäytön ekan kerran jo 13 vuotiaana ja joka sit oli jo aika vakiintuntutta jokaviikonloppuista 15 vuotiaana niin minun touhuihin ei silloin kukaan puuttunut. Ei vanhemmat, ei koulu, ei kukaan. Jos olis puuttunut niin melko varmaan olisin kapinoinut jollei tämä “puuttuja” olis osoittanut erityistä “älykkyyttä”. Tarkoitan sitä että ei olis tuominnut vaan olis vaan jollain muulla tavalla osoittanut huolensa.

Nykyäään olisin varmasti ikikiitollinen jos joku olis puuttunut jollain hyvällä tavalla. Olis voinut hoitaa nuo mielenterveysongelmat (sosiaalisten tilanteiden pelko) jo silloin eikä olis tarvinnut kantaa niitä mukana vuosikymmeniä.

En nyt osaa sanoa mikä olis oikee insanssi sinun poikasi tilanteessa. Tuomitseminen tai rankaiseminen ei kuitenkaan varmaan johda mihinkään. Joku luotettava aikuinen pitäis jostain löytyä jonka kanssa poikasi voisi keskustella. Olisko joku samanikäinen joka ei käytä päihteitä paras eli vertaistuki?

Hei Tage,
Alkoholistien läheiset saavat vertaistukea täältä päihdelinkistä ja Al-Anonista. Al-Anonilla myös paljon hyvää kirjallisuutta. Sitä voi myös lainata kirjastoista.

Moi Tage. :slight_smile:

Etpä varmasti ole ainoa, joka tuollaisen kysymyksen kanssa painiskelee. Eli miten saada oma nuori ns. kuriin ja kiinnostumaan taas koulusta jne. On varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritän ehkä jotakin näkökulmaa tuoda sinulle -miksei muillekin- omien kokemuksieni perusteella. Olen aika nuori, 26-vuotias kohta, akateemisesti koulutettu nainen, eikä minulla ole omia lapsia vielä. Mutta silti yritän jotain tähän pureskella… :slight_smile:

Kirjoituksestasi ei sillä tavalla käynyt ilmi, että millä tavalla poikasi aikaisempi teini-ikä on sujunut. Kerroit, että alkoholikokeilut ovat alkaneet siinä 15-vuotiaana, mutta miten rajuja kokeiluja olivat? Tuliko niistä säännöllisiä? Onko juopottelu säännöllistä? Kerroit, että vanhemmiltaan poikasi ei ainakaan ole saanut alkoholia, mutta kavereilta kyllä.

Hmmm… Omasta nuoruudestani muutama sana. Join itseni ensimmäisen kerran humalaan 12-13-vuotiaana. Kuulostaa nyt omaankin korvaani ihan kamalalta, mutta kaipa tuo on aika tavallinen ikä kuitenkin, kun olen kaikenikäisiltä ihmisiltä kysellyt heidän kokemuksistaan. Normaalia se ei ole ikinä, että lapset juopottelevat joka viikonloppu, ja siitä ei saa ikinä tulla normaalia. Surullista kyllä, se on silti monen kohdalla todelisuus. Silloin minut houkuttelivat mukaan minua joitakin vuosia vanhempi kaveriporukkani. Yläasteikäisenä saatoin silloin tällöin jossain kavereiden kanssa kokoonnuttaessa tai kotibileissä nauttia siideriä, ja siksi se ei varmaan tänä päivänä minulle yhtään maistukaan. :smiley: En juonut usein, mutta silloin tällöin. En juonut siksi, että se oli kiellettyä, vaan siksi, koska halusin vaikuttaa jotenkin ikäistäni vanhemmalta ja coolilta. Typerää. Vaikken siitä oikeastaan edes nauttinut.

Vanhemmilleni jäin kiinni ryyppäämisestä 14-vuotiaana. Tulin kotiin veljeni taluttamana aivan hirveässä kännissä. Vanhempani sekosivat siitä, olivat aivan poissa tolaltaan. Alkoholia en tietenkään saanut ikinä heiltä, mutta kyllähän nuorena keinot keksi, eli jotakin kiertotietä kaverilta tms.

Vanhempani olivat “tiukkoja” vanhempia, eli ei minulla ollut asiaa lähteä lähikaupunkiin viikonloppuisin riekkumaan, ja kotiintuloajat olivat aina samat, ja niitähän noudatettiin. Minulle ja veljilleni asetettiin rajat, ja vaikkemme tuolloin sitä osanneetkaan arvostaa, olen aikuisiällä todella oppinut arvostamaan. Ja jos töppäilyjä tehtiin, niin kyllä meitä siitä rangaistiin: kotiarestilla, otettiin pois kännykät, pidettiin tiukkoja puhutteluita ja asiat selvitettiin juurta jaksain jne. Kuka oli hankkinut juomat ja mistä. Voi kuulostaa julmalta ja ylidramaattiselta, mutta yritän vain sanoa, että minusta kyllä nuorta/teiniä pitää voida rangaista, jos luottamus on rikottu. Ns. hyysäämällä ja olemalla kaveria lapsensa kanssa ei tunnetusti tule mistään mitään. Teinille pitää laittaa rajat, ja rajojen nuodattamatta jättämisestä pitää seurata rangaistus. Se on vanhemman tehtävä. Asetettujen rajojen noudattamista pitää myös valvoa, ja toisaalta miksi niitä rajoja asettaakaan, jos niiden rikkomisesta ei seuraa mitään?

Minulle oli asetettu rajat ja vanhempani olivat nimenomaan sellaisia auktoriteetteja, joiden sanaa ei tarvinnut kahta kertaa kyseenalaistaa. :smiley: Siitä huolimatta, nuori kun olin, halusin niitä rajoja kokeilla, ja se on ihan normaalia teineille. Kun haetaan kokemuksia ja hiljalleen itsenäistytään, ja haetaan vielä hyväksyntää niiltä kavereiltakin.

Omat vanhempani myöskin kannustivat meitä opiskelemaan ja hoitamaan koulun kunnialla. Jos kokeista ja kursseista alkoi tulla liian heikkoja numeroita, niin vanhemmat pistivät meidät pänttäämään entistä enemmän. Tai no, lähinnä tämä koski veljiäni, koska minä olin luonnostani hikari, eikä minua tarvinnut patistaa. :smiley: Tämäkin kuulostaa julmalta, mutta ehkä sinun pitäisi vaan vanhempana vaatia poikaasi hoitamaan opiskelut. Lukio voi olla hyvä paikka, jos ei vielä kykene päättämään ammattia. Varsinkin, kun sanoit että poikasi on fiksu. :slight_smile: Lukiossa voi rauhassa miettiä, mihin tulevaisuudessa haluaa suunnata. Mielestäni on myös aika iso päätös, yleensäkin 15-vuotiaille, tehdä yhtäkkiä päätös siitä, mitä työtä ja millä alalla he haluavat loppuelämänsä olla. Siksi suosittelen lukiota, jos vaan yhtään lukuintoa on.

Yksi keino saada poikasi innostumaan opiskelusta, tai sitten työnteosta, olisi se, että yksinkertaisesti kerrot hänelle, että “jos ei kerran koulu maistu, niin voit varmasti mennä töihin ja elättää itsesi”, tai ainakin niin että hän osallistuisi palkkatuloillaan yhteisen talouden kuluihin, jos hän vielä täysi-ikäistyttyään asuu kotona. Hänhän on pian jo 18. Voipi olla, että jokunen aika jotain duunia epäsäännöllisillä työvuoroilla ja pienellä palkalla nostaa kummasti sitä halua kouluttautua… :slight_smile: Elämä opettaa!

Yritän siis sanoa sitä, että lapset, nuoret ja teinit kaipaavat kaikki niitä rajoja! Ja sitä, että heille annetaan toisaalta myös vastuuta, ja heiltä odotetaan tiettyjä asioita, kuten esimerkiksi hyvää tai edes kohtuullista koulumenestystä. Vanhemman tulee kuitenkin olla nuorelle se auktoriteetti, ei ikinä sellainen kaverivanhempi, vaikka tietysti läheinen ja hyvä suhde voikin olla vanhemman ja lapsen välillä. Kuulostaa hirveältä kliseeltä ja saarnaamiselta, mutta kaikki lähtee kotoa.

En tiedä, miten olette poikasi kanssa käsitelleet hänen juomistaan aikaisemmin. Onko hän saanut millaisia rangaistuksia? Nuorta ei tarvitse tuomita tai haukkua pataluhaksi hänen töpättyä, mutta mielestäni jokin rangaistus on kuitenkin paikallaan. Perinteinen kotiaresti, kännykkä pois, nettikielto… Voi tuntua lapselliselta, mutta kuitenkin.

Mistä nuoresi saa rahaa alkoholia varten? Millaisissa tilanteissa hän ylipäätään juo? Ei enää viikkorahoja, ei enää lupaa mennä sellaisiin tilanteisiin, joissa on aikaisemmin töppäilty. Vanhemman pitäisi kuitenkin aina tietää, missä hänen alaikäinen lapsensa liikkuu ja on. Tietysti jos nuori juo omia esim. kesätyörahoja, niin vaikeaahan sitä oman rahan käyttöä on estää.

Kun lapsi täyttää 18, on vanhemman tietenkin huomattavasti hankalampi puuttua lapsensa tekemisiin. Kotona asuvaa täysi-ikäistä juopottelijaa kyllä vaatisin ryhdistäytymään, ja jos ei koulu maistu, niin sitten edes töihin niin, että voi kantaa kortensa kekoon taloudenpidossa. Tai kokonaan etsimään oma asunto ja muut, niin nuori oppii vastuuta ja sitä, ettei koko elämäänsä voi ihan juodenkaan viettää.

Oletko keskustellut poikasi kanssa siitä, että miksi hän juo? Juoko hän vain siksi, kun muutkin, kun ei ole muutakaan tekemistä, vai koska hän haluaa sillä parantaa oloaan? Millainen poikasi kaveripiiri on? Tämäkin varmasti avaa edes vähän joitakin solmuja, kun kunnolla juttelee.

Ei pitäisi kasvatusasioista alkaa väitteleeen, mutta minusta alkaa olla jo vähän liian myöhäistä alkaa asetteleen rajoja 17 vuotiaalle. Tuon ikäisenhän pitäisi kohta olla täysvastuussa omasta elämästään, ymmärtää omien tekojensa seuraukset. Olen myös aika lailla eri mieltä siinä että vanhempien pitäisi olla auktoriteetteja lapsille ja erilaisista rankaisumenetelmistä, mutta minä olenkin saanut vapaan kasvatuksen, jonka haittapuolet ja hyvät puolet tiedostan kyllä nyt 47 vuoden iässä.

On niin paljon yksilöstä kiinni että millä tavalla olis hyvä “kasvattaa” ketäkin. Oikean ja väärän voi viestittää niin monella tavalla, ei pelkästään rankaisemalla. 17 vuotiaalle tuskin enää tarvitsee kertoa mikä on oikein ja väärin, kyllä hän sen tietää jo. Juomisen taustalla saattaa olla niin monia asioita; kokeilunhalu, kapinointi, päämäärättömyys jne. Nämähän on ihan normaaleija asioita nuorelle, mutta siinä ikävä kyllä usein unohtuu se että juominen johtaa hyvin helposti riippuvuuteen ja sitä kautta ongelmien

Niin, totta tuokin. On turha alkaa odottaa 17-vuotiaalta rajojen noudattamista, jos sitä ei koskaan aikaisemminkaan vaadittu. 18-vuotiaat ovat kyllä tosiaan lain silmissä täysi-ikäisiä, mutta suoraan sanottuna monikaan ei vielä siinä vaiheessa tajua mistään mitään. :smiley: Ainakaan kaikki. Että kyllä poikkeuksiakin on, jos lapselle on annettu hyvä kasvatus, ja hän on kaikin tavoin vastuullinen ja ajatteleva.

Mutta yleisesti ottaen, minusta taas vanhempien pitää olla lapselle auktoriteetteja, mutta sekään ei tarkoita, etteivätkö he voisi olla myös läheisiä lapsilleen, tukemassa ja rakastamassa ja rohkaisemassa. Vanhempi, joka välittää ja asettaa rajat, rakastaa, kannustaa ja rohkaisee ja tarpeen mukaan on myös tiukka töppäilyjen kohdalla, on lapselle turvallinen. Jos ei tietynlaista auktoriteettia ja kunnioituksen mallia (tietysti myös vanhemman pitää kunnioittaa lastaan, eli sen tulee olla molemminpuolista) saa kotoa, niin mistä lapsi sen oppii? Ei mistään. Ei mikään ihmekään, että nykyajan kakarat haistattelee kaikille ja käyttäytyvät kuin aivottomat idiootit, kun vanhemmat sysäävät vastuun kasvatuksesta yhteiskunnan ja koulujen harteille. Erityisesti opettajia kohtaan ovat aivan hirveitä, ja pahimmassa tapauksessa samaan haistattelu- ja uhkailukuoroon liittyy nuoren lisäksi myös tämän vanhemmat.

Kotikaupungissani viikonloppuisin iltamyöhään kaupungilla vilisee todella nuoria lapsia, osa heistä jopa ihan ala-asteikäisiä, polttelemassa tupakkaa ja kittaamassa siideriä. Tietävätköhän heidän vanhempansa missä lapsensa ovat, kenen kanssa ja mitä tekemässä?

No, jokainen tekee varmasti vanhempana parhaansa, toivon niin.

Jos kerran tilanne on mennyt siihen pisteeseen että lapsi on kasvatettu siten, kuten on kasvatettu ja varsinainen kasvatus on mikä on, tai huolimatta kaikesta niin tilanne on se mikä on.
Niin silloin voisi ajatella että pätee kaikki se mikä pätee muutenkin päihdeongelmaisten yms läheisiin:
Hoida itseäsi, opettele yleisesti asettamaan rajat, mieti omaa toimintaa eri tilanteissa äläkä päästä itseäsi muuttumaan sentakia että toiset tekee jotian, opettele erottamaan mitkä on sinun ongelmia mitkä toisten, anna toisten vastata omista aiheutetuista ongelmistaan, älä anna enemmän kuin on varaa, irrottaudu toisen ongelmasta- ei siitä itse ihmisestä…jne… Eikös se päde täysi-ikäisiin.
Enemmän on ongelma että aikuset läheisriippuvaiset yrittää kasvattaa yleensä lähinnä aikuisia miehiä. tai naisia. Sanotaan että älä leiki kenenkään äitiä. No entäs kun sattuu olemaan oikeasti se äiti.
Niin silloin kehottaisin hakemaan ulkopuolistakin apua itselleen, koska siinä on vastassa sellaiset luonnonvoimat että niitä on mahdoton pelkästään itsekseen järkeilemällä ja tahdonvoimalla ja toivomalla taistella.

Hei. Kannattaisi ottaa yhteyttä ammattiauttajaan: koulupsykologiin, kouluterveydenhoitajaan, A-klinikalle, terveysaseman päihdehoitajaan tai lääkäriin. Apua on tarjolla monenlaista. Voimia ! :smiley:

Ei kukaan huvikseen noin käyttäydy. Jotain siellä on takana… hyväksikäyttöä, väkivaltaa, hylätyksi tuleminen varhaislapsuudessa? Oireilusta ei kannata tuomita. Pitää luoda luottamusta ja selittää kuinka ikävistäkin asioista voi puhua ilman että menettää rakkautta. Selittää kuinka ikävien asioiden kanssa ei tarvitse pärjätä yksin. Mutta, ei voi patistaa tai pakottaa puhumaan, sen pitää lähteä itsestä.

Muut kirjoittajat kun siellä selittävät kasvatusmenetelmistä ja muista niin eivät nyt tunnu näkevän metsää puilta. Joo poika on jo iso ja isot pojat juo kaljaa ja polttaa pilveä, mutta tässä nyt on kyse jostain ihan muusta. Hävitään päiviksi, koulussa ei käydä… Tuo meno jos jatkuu niin eihän siitä päädy kuin laitoskierteeseen. Siksi olisi pojan tosiaan otettava vastuuta teoistaan niinkuin huolestunut äiti toivoo. Vaikka olisi mitä kokenut niin loppupeleissä sitä on jokainen kuitenkin itse itsestään vastuussa.

On tietysti mahdollista, että jotakin on käyttäytymisen takana. Jotakin murheita, surua, pahaa oloa jostakin. Tätä kannattaa tietysti yrittää selvittää, jos vaan mitenkään on mahdollista.

Olen kyllä ihan lähi- ja tuttavapiirissäni päässyt näkemään, että tullakseen “ongelmateiniksi” ei edes tarvita mitään lapsuuden traumaa tai tunnetason ongelmaa. Siihen ei tarvita muuta kun vanhempien tarpeeksi välinpitämätöntä ja kaiken sallivaa asennetta, sitä, että lapsen tai nuoren on annettu tehdä juuri niinkun huvittaa, eikä mitään ole oikein koskaan vaadittu. Että siinä mielessä ihan ehjästä ja hyvästäkin perheestä voi tällaisia ongelmanuoria tulla. Mikäli nyt hyväksi perheeksi voi sanoa perhettä, joka ei aseta minkäänlaisia rajoja. Mutta siis aina ei tarvita tunnetason traumaa, että käytös muuttuu holtittomaksi. Riittää, että se holtiton käytös sallitaan. Vastuuta omista teoistaan ja elämästään on vaikea alkaa penäämään enää 17-vuotiaalta, jos sitä ei vaikka ole aikaisemminkaan tarvinnut kantaa.

Tässä tapauksessa ei voi tietää, mitä on taustalla vai onko mitään. Toivottavasti poika jossain vaiheessa tajuaa, että kannattaisi ryhdistäytyä. Ehkä se vaatii jonkun suuremman herättäjän, vaikka sitten sinne laitokseen joutumisen.

Vaikka olisit mitä mielestäsi nähnyt niin ethän sinä voi tietää mitä kaikkea toinen on kokenut.

Ja välinpitämättömyys ja kaiken sallivuus lasta kohtaan, mielestäni se ainakin joltain kantilta nimenomaan sitä hylkäämistä. Lapsi tarvitsee kuria, ei “oppiakseen tavoille”, vaan aukrotiteettisuhde on tärkeä lapsen turvallisuudentunteen kannalta. Sen puutteessa lapsi oireilee.

Onhan se kyllä hylkäämistä, jos ei aseteta mitään rajoja. Kaltoinkohtelua ja sellaista oman onnensa nojaan jättämistä. Silti sitä tapahtuu, ja sitten ollaan ihmeissään, että mikä meidän kullannuppua oikeen vaivaa? Tarkoitan, että aina ei tarvitse olla taustalla esim. fyysistä väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai muuta rajumpaa heitteillejättöä tai hylkäämistä. Välinpitämättömyyskin riittää siihen, että nuori eksyy vääriin piireihin ja alkaa toimia tuhoisasti. Auktoriteettisuhde on minunkin mielestäni tärkeä lapsen ja vanhemman välillä, sekä lapsen turvallisuuden että myös sen kannalta, että lapsi ns. oppii tavoille. Mistä muualta ihan perus käytöstavat ja ihmisten kunnioittaminen lähtee, kuin kotoa vanhemmilta ja omasta perheestä?

Niitäkin on, keiden mielestä vanhemman ei kuulu olla auktorieetti ja kurinpitäjä.

Juu samoilla linjoilla suunnilleen pyöritään. Syyt eivät välttämättä ole kaikkien/“yhteiskunnan” mielestä niin rankkoja, että ne olisivat heidän mielestä “päteviä”. Toisaalta mikä sitten muka olisi pätevä syy heittää elämänsä hukkaan? Olennaista on joka tapauksessa, että harvempi meistä nyt ihan huvikseen päättää puliukoksi ryhtyä ja jotain siellä on takana.

Menneet on kuitenkin menneitä eikä niitä voi muuttaa, parempi katsoa tulevaisuuteen. Ja jos ongelma nyt vaikka olisi esimerkiksi lapsuuden heitteillejätön aiheuttama itseluottamuksen ja omanarvontunteen puute niin mitäköhän siihen sitten tekisi? Kysymykseen ei ikävä kyllä ole helppo vastata.

Jos nuori on vähän hukassa eikä tiedä mitä elämällään oikein tekisi, kenties jopa pelkää päätyvänsä spurguksi, niin ei siinä paljoa auta saarnaukset. Vahvistavat vain niitä negatiivisia sisäistä ääniä. Kertoisin tällaiselle nuorelle ennemminkin siitä, ettei täällä kukaan muukaan ole täydellinen ja epävarmuuden tunteita löytyy kaikilta. Ne on ihan ok ja niitä ei missään nimessä kannata paeta päihteisiin. Vastaavasti myös että ei vanhemmatkaan ole täydellisiä ja jos on jätetty heitteille tai nalkutettu turhautuneena tai mitä ikinä onkaan hampaankolossa niin jo ihan oman itsensä vuoksi kannattaisi antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Ja myös muistuttaa että aina ei tarvitse onnistua, nuori nyt etsii paikkaansa eikä se ole välttämättä mikään häpeä jos joka asia ei menekkään niinkuin piti. Jotenkin tällaisten asioiden kautta lähtisin pureutumaan.

Ammattilaiset nyt neuvoisi varmaan jotain kognitioterapiaa tms kallista huuhaata. Samat “ammattilaiset” ne taisi vapaata kasvatustakin kehua ratkaisuna ongelmiin aikoinaan jne… En oikein pidä heitä arvossa. Mutta kai tuollaisista on ollut joillekin apua.

alkoholismista syytetään kasvatusta, mutta toisille kyllä maistuu viina jo lähtöjään enemmän kuin toisille.
Jos ihminen jää koukkuun alkoholiin, hän kyllä ne keksii ongelmat voidakseen jatkaa juomista hyvällä omallatunnolla. Hänelle voi tehdä sen ettei myöskään itse elä menneisyydessä eikä tulevassa, van tiukasti nykyhetkessä. Ei sano että voi kun minä olen sinut lapsena pilannut ja traumatisoinut, muttei myöskään sano “voi mitähän sinustakin tulee”…Ihmisen olisi muistettava, että nyt on nyt. ja alkoholi aiheuttaa rotissakin riippuvuuden, niin onko rottaäiti pitänyt näille alkoholirotille liian vähäisen kurin?
Läheisen alkoholinkäyttö on sensijaan oma kasvamisen tilaisuus itselle, se on äärimmäinen testi.
Pitää hoitaa itseään ja mennä al-anoniin. tehdä kaikkea mitä ei olisi huvittanut, kaikkea muuta paitsi ihmetellä sitä juoppoa suurennuslasilla.

Joo joo mutta tää poika oli 17-vuotias. Lainkin mukaan vielä vanhempien vastuulla. Lähe siinä al-anoniin unohtamaan asia kun on mukamas jo niin riippuvainen että menetetty tapaus. Vaikkei vielä saa ees laillisesti ostaa. Joo-o.

Mikäs se sellainen joka tekee samat asiat peräkkäin eikä huomaa jos ne ei toimi.
Minunkin äiti soittaa idioottipuheluita huolissaan känniveljestäni, eikä anna sen edes raitistua rauhassa.
Mitä hyödyttää jauhaa että “voi kun sinä olet tuommoinen. taasko sinä joit. mikä sinusta tulee. onko tämä minun syyni” Niinkauan kuin ihminen on siinä jamassa, niin ei hänen olemuksensa anna toisellekaan MITÄÄN minkäänlaisia mahdollisuuksia tarkastella itseään normaalivalossa, vaan tinttaa viinaa päivästä toiseen ihan uhmallakin kun kaikkia kerran niin huolettaa. Ihmiset aina sotkevat aidon välittämisen ja holhoamisen toisiinsa,ja siitä kaikki yleensä johtuu.