Poikaystävän pilvenpoltto häiritsee

En tiedä miten aloittaisin, tuntuu vaan että nää ajatukset on pakko saada purkaa johonkin. Jotenkin tuntuu että tästä asiasta ei voi suoraan puhua kenellekkään, enkä usko että tätä vois ymmärtää kukaan jos omaan elämään ei päihteet kuulu.

No, tilanne on siis tämä. Olemme seurustelleet vajaan vuoden, ja jo seurustelun alkaessa tiesin että mies polttaa pilveä aika usein ja kohtuu suuria määriä. Itsekin poltan silloin tällöin, aika harvekseltaan kuitenkin tätä nykyä. Myös muita aineita (piri ja essot lähinnä) on tullut kokeiltua, itse olen “viihdekäyttänyt” noin vuoden verran, ehkä 1-2 kertaa/kk. Nyt huumeista on kuitenkin hävinnyt tietty uutuudenviehätys, ja tuntuu että haluaisin lopettaa tuon satunnaiskäytönkin. Alkoholinkäyttökin on vähentynyt varmaan lähes puoleen entisestä. Viimeisen parin kuukauden aikana en ole kuin kerran ottanut alkoholin lisäksi mitään muuta.

Poikaystäväni taas on polttanut pilveä teini-ikäisestä asti (tarkkaa ikää koska on aloittanut en tiedä). Nyt olemme siis molemmat hiukan päälle parikymppisiä. Hän on myös satunnaisesti viihdekäyttänyt vähän kaikennäköistä mitä käsiinsä saa käsittääkseni jo useamman vuoden, varmaan kuitenkin samoin kuin minä tuon noin 1-2 kertaa/kk. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Mutta toi pilvenpoltto on se mikä kaikista eniten häiritsee. Inhoan yli kaiken sitä kun ollaan sovittu että nähdään tai tehdään jotain yhdessä, ja mies ilmestyy paikalle aivan pilvessä ja muissa maailmoissa. Kaikki ketkä on pajapäitä selvinpäin katellu, tietää varmaan mitä tarkotan. Ei se ole edes sama ihminen silloin… Viimesin niitti oli se, kun olimme menossa käymään mun vanhempien luona ja kun menin hakeen häntä näin heti että on aivan pilvessä. Tuntuu tosi pahalta, koska jotenkin ihmisestä saa tosi idiootin kuvan jos se on ihan pöllyissä ja ite on selvinpäin. Enkä tietenkään halua että mun perhe pitää sitä tyhmänä, koska se on oikeesti tosi fiksu ja kiva kun on selvinpäin.

Ollaan tästä aiheesta keskusteltu useammankin kerran, ja aina mies lupaa että voi kyllä vähentää polttamista. Jonkin aikaa kaikki sujukin jo ihan hyvin, eikä se tullu enää mun luo pajapäissään koska tiesi että en tykkää kun se tekee niin. Nyt kuitenkin on menty taas pahempaan suuntaan, mies oli kahden viikon lomalla ja sillon poltti käytännössä kai joka päivä, ja kun loma loppu niin sama meininkin jatkuu. Aina kun oon asiasta koittanu puhua niin se väittää polttavansa “vaan viikonloppusin”, tai hyppää puolustuskannalle ja suuttuu mulle siitä että huomautan asiasta. Nyt viimesimmän keskustelun jälkeen se kyllä myönsi että polttaa liikaa, ja lupas taas että voi vähentää. Mutta kun se on luvannu niin jo useemman kerran, eikä oo tähänkään mennessä vähentäny, niin vaikee enää luottaa ja uskoo siihen. Siitäkin se suuttu kun mainitsin asiasta… “eikö sulle muka riitä se että lupaan vähentää, mitä muuta mun muka pitäis tehdä?!” No miten vaikka jos joskus pitäisit ne lupaukset… Mies on myös sanonut että ei tuu koskaan lopettaan polttamista, eikä suostu näkeen mitään haittoja rakkaassa kannabiksessaan. Eikä myönnä olevansa riippuvainen, vaikka selkeestihän se on. Jonkinverran myös valehtelee käytöstään, ja väittää välillä ihan vakavalla naamalla että ei oo polttanu, vaikka sokeekin näkis että äijähän on ihan pöllyssä. Käyttää myös argumenttina sitä että ei hänestä huomaa jos on pilvessä, voi kuule rakkaani kun minä huomaan ja joka ikinen kerta…

Olen jo alkanut miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että jos tilanne ei muutu mikskään on mun ehkä pakko harkita eroa. Sitä en missään nimessä haluaisi, koska oon vihdoinkin löytäny ihmisen kenen kanssa ei tunnu pahalta olla. En vaan oikeen tiedä enää mitä tekisin. Kai jotenkin naivisti ja rakastuneena ajattelen, että saisin poikaystäväni lopettamaan tai ainakin reilusti vähentämään tuota polttamista. Kun se vaan tajuais että en mä ilkeyttäni nalkuta, vaan siks että oon huolissani… Kyllähän se väkisin vaikuttaa terveyteen, toimintakykyyn, muistiin yms. kun noin paljon polttaa. Mies valittaa silloin tällöin että ahdistaa ja masentaa, mutta ei suostu uskoon että vois johtua pilvenpoltosta. Luulen, että polttaminen vaikuttaa myös meidän seksielämään heikentävästi (muutamia kertoja ihan lähiaikoina käyny niin että ei oo pystyny seksiin…)

Tuntuu vaan että meidän suhteessa on kolmas osapuoli, ja että pilvenpoltto on poikaystävälle tärkeempää kun minä voin ikinä olla. Vaikka sanookin rakastavansa ja että oon sille kaikista tärkein. Jotenkin vaan luulen, että jos laittaisin sen valitseen niin se hetkeekään epäröimättä valitsis pilven polton mun sijasta.

Huh huh, tuli varmaan tosi sekava teksti mutta kylläpä helpotti kun sai avautua edes jotenkin.

Hei Pikku Monsteri,
EI sun teksti sekavaa ollut. Lyhyesti ja lämpimästi suosittelen,että jätä se poikaystäväsi, vaikka kirpaisisi. Olet nuori ja oikeasti maailmassa on hyviä miehiä,jotka eivät tarvitse tuota pakokeinoa huumeisiin.
Kuulostaa tutulta nuo lupaukset vähentää ja se ,että mähän olen sama ihminen pilvessä. Yksi vakava haittapuoli polttelijan kanssa on mielestäni myös,että enpä tunne polttelijoita,jotka olisivat tasapuolisesti panneet kortensa kekoon taloudellisella puolella (eivät jaksa keskittyä sellaiseen) eli todennäköisesti voit varautua siihen,että sinä hankit rahat teidän yhteiseloon.
Polttelijan kanssa ei pysty muodotamaan kovin syvää suhdetta,koska toinen liikkuu niin usein omissa sfääreissään eikä muista juttuja. Rakkauden alkuhuumassa sitä voi luulla hyvinkin syväksi, mutta aitoa yhteyttä on vaikea luoda. Ja aitoa luottamusta.
Tuokin oli niin tuttua ja ärsyttävää,kun ollaan menossa johonkin,niin toinen on pilvessä. Itse olen nyt karistellut sitä häpeää pois. Hän on hän ja minä olen minä,kumpikin vastaamme erikseen käyttäytymisestämme.
Itse en ole lähtenyt suhteesta ainakaan vielä,mutta on ikäväkun huumeen takia aina pitää tavallaan olla sekin mahdollisuus takaraivossa.

Kaikki tuntuu taas kovin raskaalta. Riideltiin aika pahasti viikonloppuna, ei kuitenkaan pilvenpoltosta tällä kertaa vaan ihan muista asioista. Asioista, jotka liittyy mun menneisyyteen ja aikaan ennen meitä, ja joita poikaystäväni ei näköjään oikeen halua hyväksyä ja uskoa että ne on nimenomaan menneisyyttä… Tuli niistä huumeistakin sitten kuitenkin taas riitaa loppupeleissä, kun selvis että se oli kiskonu jotain ryynejä sitten lauantaina, bentsoja vissiin. Joka on taas sitten toinen mun inhokki, mun mielestä lääkkeitten kanssa ei vaan kannattaisi lähtee leikkimään.

Ärsyttää kun toinen on niin sulkeutunut, eikä kerro huolistaan mulle. En tiedä tajuaako se itsekään että aina kun joku vituttaa tai ahdistaa niin sitä pitää muka sitten lääkitä jollain päihteellä. “no kun vitutti niin otin sitten ryynejä”. Mun mielestä taas asiat pitäis keskustella halki, ja jos vituttaa niin sanoo se suoraan eikä pitää kaikkee sisällään. Ja vetää pää mahdollisimman sekasin, ihan niinkun se mitään auttais pidemmän päälle.

Niin ja noista raha-asioista, ei vielä (onneks?) asuta yhdessä, vaan kummallakin on omat asunnot ja siten omat menot. Ei ole edes suunnitelmissa vielä vähään aikaan muuttaa yhteen, vaan halutaan edetä ihan rauhassa. Mutta varmaan ongelmia tulisi jos yhdessä asuttais, minä meistä kumminkin se paremmin tienaava tällä hetkellä olen kun mies vielä opiskelee. Aika surutta kuitenkin näyttää laittavan kaikki “ylimääräset” rahat pilveen (tai baarissa käymiseen), vaikka opintotuella elääkin. Pelkään senkin puolesta että se on kohta kusessa opintolainojensa ja tukiensa kanssa, koska ei hoida sitä kouluaan kunnolla…

Heippa little monster!

Olen sun kanssa ihan samassa tilanteessa, ja kipu on kova.

Mies ei sentään käytä mitään muuta, ei huumeita eikä tippaakaan alkoholia mutta polttaa päivittäin.
Itsekkin poltin kaksi vuotta melkein putkeen ja nyt olen ollut kuivilla n.kaksi kuukautta enkä ikinä palaa takaisin tuohon hirveeseen kannibiksen synkkyyteen.

Munkin mies ei osaa jotenki puhua tunteistaan vaan aina tarvitsee siihen ahdistukseen jotain joko kannabista tai ruokaa. Mun seurassa hän ei polta eikä tule näkemään mua paukuissa mikä on mun mielestä todella ihanaa.
Monta kertaa on jättänyt iltaisin soittamatta koska on ollut kavereiden kanssa polttamassa ja tietää että en pidä siitä yhtään. Oon ihan toivoton, käyn itsekkin psykiatrilla mun omista ongelmista ja samalla mä murehdin toisen asioista. Hän on nyt hakenut apua itelleen, tai me haimme ja ensi viikolla hän aloittaa akupunktio- ja keskusteluhoidon psykoterapeutin kanssa, toivon että hän tajuaisi ongelman nyt koska myöhemmin se on niin paljon vaikeampaa.

Hänellä on todella vaikea perhetausta ja uskon että nämä ongelmat sinkoilevat sieltä. Hän ei saa mitään hoidetuksi eikä omista edes omaa puhelinta, häneltä on lähtenyt luottotiedot ja kämppäkään ei ole mikään mukava paikka. Hän myi pyykinpesukoneensa salaa mnulta koska halusi rahaa kannabikseen…

Mutta jos sua yhtään lohduttaa niin mä olen täällä ja kärsin samoista asioista, me ei olla yksin!

Jatka puhimista sun tunteista ja siitä miten toi kannabis vaikuttaa suhun yritä saada hänet tajuamaan että rakkaus on elämässä tärkeintä, ei huumeet.

Voima haleja sulle!!!

Ittellä ihan sama homma ja kyllä meinaa maailma murtua.
Erota en haluaisi…

Tein selväksi että se on joko kama tai minä. Hän valitsi minut, mutta saa nyt nähdä miten tässä käy…
Vaikea lopettaa se huvittelu kun sitä on jo kauan aikaa tehnyt.
Itse olen myös käyttänyt hupikäyttöön mutta meinas käydä aika pahasti sen aineen kanssa niin piti lopettaa kokonaan ja joudun vieläkin kärsimään pelkotiloista.

Et voi muuttaa häntä sellaiseksi minkälainen sinä haluaisit hänen olevan. Jos hän halua muuttaa tapojaan, se on hänestä itsestään kiinni.

Voi voi ja voi…voin samaistua täysillä…tällä hetkellä mies valitsi kannabiksen ja tupakan ja jätti mut itkemään.
Tän päivän siis “asunut” autotallissa.
Mailman ihanin mies,mutta päihteet näyttää vievän ykkössijan,aina.kyse on siis 15+ jointista päivässä,alkaen heti herättyä.ja tätä jatkunut nyt yli vuoden,vuosi ollaan naimisissa just oltu myös.tunnettu 2v.ekat puol vuotta oli vaan n.5 jointtia vkonloppuna.
Äijällä ollu sydäri ja on kaksisuuntainen mielialahäiriö. ja sitten kun tupakka ja ruoho maittaa,maittaa myös kahvi ja muu mikä vaan vahvistaa vaikutusta.Tupakoinnin luvannu lopettaa vuos sitte,en oo nähny yhtään vakavaa yritystä…tajuaa ja haluaa(hmm…)kyllä itsekki lopettaa tupakan ja toivon samalla et ruohokin jää edes vähän vähemmälle…
en tiedä mitä teen,tuntuu kun ois puun ja kuoren välissä,rakastan ihan hulluna,mut tuntuu et oma pää prakaa tässä ristitulessa,kyse ja huoli on hänen omasta terveydestään,jaksamisesta(melkein aina flegmaattinen)ja rahakysymys myös.ei käy töissä,kotona vaan polttelee aamusta iltaan.en haluaisi erota,mun elämäni mies ja mun paras kaveri! Siksi tuntuu vähän pahalta kirjoittaa tänne,mut tarvii avautua jonnekkin,sori :unamused:

Samaistuin täysin kirjoitukseesi! Asun yhdessä maailman ihanimman miehen kanssa joka polttelee pitkin päivää joka päivä. Tämä riippuvuus ainoa huono asia henkilössä, muuten pitkälti se mitä aina etsinyt vastapuolessa, mietin vaan edelleen että annanko yhden asian (pilven) kumota kaikki ne hyvät. Mitään suoranaista haittaa itselleni ei polttelusta koidu, hoitaa asiansa, on töissä jne. Flegmaattiseksi tulee polteltua mutta ei luonnostaankaan mikään maailman aktiivisin. Toki kuitenkin aina huomaan kun on polttanut. EI näe haittaa polttelussaan, alkoholistitausta joten näkee että pilvi parempi kuin viinan vetäminen (mitä tosin onkin) enkä täysin edes vaatisi lopettamaan, mutta kohtuukäyttö ei hältä onnistu.Ollaan puhuttu aiemmin asiasta mutten enää jaksaisi puhuakaan, tuntuu että hän on ykkösasiansa valinnut ja joko sopeudun siihen tai lähden. Enkä tiedä kumman tekis.

…Samaistun tunteisiin. Pilvenpoltto on siitä hankala harrastus, että sen haittoja on hankala näyttää toteen.
Ja pilvenpolttaja on usein lähes uskonnon omaisesti hurahtanut harrastukseensa, ja puolustaa sitä tosi mielellään. Lisäksi kun hän kokee, ettei siitä ole haittaa, niin ainut mikä jää jäljelle on vakuuttaa, että no siitä tulee mulle paha mieli, kun poltat. Joka lähinnä saa itseni kuulostamaan siltä, että se ongelma on ihan itsessä, eikä siinä toisen pilvenpoltossa. Ja niinhän se tavallaan onkin. Eihän mitään ongelmaa olisi, jos molemmat istuisivat pilvessä ja pikkuhiljaa hiipuisivat. Jos joku keksii konstin millä saa paatuneen pilvenharrastajan tajuamaan homman haittapuolet, niin mä onnittelen kyllä kädestä pitäen. Tai ainakin virtuaalikädellä.

Samaistun niin kirjoituksiinne, mikä tilanne nyt nimimerkit “Vaikeus” ja “epätoivoinen etana”? Itse asunut reilun kk yhdessä ja siitä ajasta max 3pv mies ollut pää selvänä ja sen ajan kävi niin ylikierroksilla että palasi poltteluun…jonkinsortin diagnosoimaton ahdistuneisuushäiriö oltava koska käy niin ylikierroksilla ilman pilveä. Että siinä mielessä ymmärrän täysin polttelun, sanoo että tuntuu normaalilta polteltua…mikä vaikeuttaa asioita. Mutta itsellä taipumus yliregoida päihdekäyttöön aiempien suhteiden jäljiltä joten en tiedä enää mikä on normaalia regointia ja mikä omaa ylireagointia…koska periaatteessa polttelu ei ole multa millään lailla pois, maksaa itse pilvensä jne…ainoa vaan että ennemmin vietän aikaa hänen kanssaan kun on oma skarppi itsensä kuin flegmaattinen aivokooma…mutta työnsä hoitaa jne. Kun koetan ottaa puheeksi niin kokee että taas häntä koetetaan muuttaa ja olisi kuulemma pitänyt päättää ennen yhteenmuuttoa voinko elää asian kanssa…mikä toki totta ja asiaa paljon mietinkin, täysin ei vaan voi tietää voiko asian kanssa elää ennen kuin asuu yhdessä…ja pilvi on tasan ainoa mistä olen sanonut ja mikä ongelma minulla on. Muuten ihminen täysin sitä mitä aina etsinyt. Että tässä arvon antaako yhden huonon asian nollata monet hyvät asiat.

Ilmoitelkaa jos haluatte sähköpostitse höpötellä:) (Ja aiemmat kirjoittajat myös jos vielä tarkastavat tätä ketjua).

Kyllähän jatkuva päihteen käyttö pysäyttää ihmisen henkisen kehityksen siltä ajalta tavallaan. Eli kun on päihteissä, ja sitten irtautuu, niin tuntuu se tosielämä niin kovalta ja raskaalta heti. Eli niitä kun päihteilijällä on vaikeaa ilman sitä päihdettä, sanotaan yleensä vieroitusoireiksi. Siitä kun lopettaa päihteenkäytön, voi mennä pitkäänkin ennenkuin ihminen on oma itsensäkin, ja voi aidosti sanoa mihin päihdettä tarvitsee" lääkkeeksi!"
Lisäksi kun päihteen vaikutuksen alaisena kaikki tunteet ja muut ovat helpompia kestää, mikäli niitä silloin voi tunteiksi edes sanoa, niin totta kai se ahdistaa, kun se päihde otetaan yhtäkkiä välistä. Päihteisiin tarvitsee monesti apua, ei välttämättä siihen itse lopettamiseen, vaan siihenkin kuinka rakentaa psyyke uudelleen, sellainen psyyke joka ei pyöri päihteen ympärille. Tupakoitsijana tajuan tämän oikein hyvin. Kun alkaa röökilakkoon, niin sitä on hetken aikaa kuin pikkuvauva, että jos en saa sitä päihdettä niin en osaa olla, tai muuta.Tottakai ihmisillä on myös oikeita häiriöitä ja ahdistuksia, tuskin kukaan muuten mitään päihdettä alkaisi käyttämäänkään vakavissaan “lääkkeeksi” johonkin.
Mutta mahdoton sitä on sitten hoitaa sitä alkuperäistä vaivaa enää, jos on jo päihdekin alkanut aivoihin vaikuttamaan. ,Tekemään tuhojaan.
Mutta…Tein itse sen ratkaisun, etten enää mitään kahvia tai tupakkaa kummempaa päihdettä hyväksy parisuhteissani. Se teki tietenkin pisteen myös koko parisuhteille, joten sinkkuna mennään. Ainoat ketä tiedän ettei päihteet kiinnosta, ovat tietenkin entiset päihderiippuvaiset, joilla on tietenkin oma poikkeava historiansa. Muut suhtautuvat yleensä vähintään positiivisen uteliaasti asioihin, eivätkä ymmärrä mikä uskonto minua riivaa, kun haluan kieltää kaikki paheet, siis melkein kaikki :smiley:

Siellä saattaa oikeasti olla joku ahdistuneisuushäiriö tai diagnosoimaton ADD tai AD/HD johon käyttää kannabista oikeasti lääkkeenä mutta taas mainitsemasi “aivokooma” ei sovi kuvaan sillä lääkekäyttäjät tottuvat helposti kannabinoideihin ja olo on normaali eikä yliannosteluun ole tarvetta.

Mielestäni tälläisessä tilanteessa toisen osapuolen on vain päätettävä haluaako jakaa elämänsä “hampuusin” kanssa vai ei koska ainakaan minä en jaksaisi elää ihmisen kanssa jonka kanssa en ole samoilla “leveleillä” tai löytyy ylipäätään päihdeongelmia koska ei sellainen parisuhde ole kuunapäivänä terve.

Ymmärsin hänestä että pitää pilveä rauhottavia lääkkeitä parempana vaihtoehtona. Itsekään en välttämättä sitä mieltä että olisi jotenkin parempi vetää lääkkeillä nuppinsa turvoksiin. Mutta ymmärrän häntä että jollain haluaa ahdistusta “lääkitä”. Olen tässä miettinyt paljon sitä että onko “oikeutta” vetää herneitä asiasta joka ei oikeastaan vaikuta itseen mitenkään. Flegmaattisuutta lukuunottamatta se mitä lähinnä tuhoaa on oma terveytensä. Aina tekee mitä pyydän jne. En halua kuitenkaan olla sellainenkaan joka ei anna toisen tehdä mitään.

Herneiden vedosta en niikään tiedä, jos jonkun kanssa alkaa tietoisena hänen tavoistaan, niin olisi se melko outoa sitten yrittää muuttaa toista hirveästi suhteen edetessä.
Mielestäni kuitenkin jokaisella on oikeus päättää, millaiset standardit haluaa parisuhteeseensa. Joku voi haluta tupakoimattoman puolison, ja hänellä on siihen syistä riippumatta ihan täysi oikeus. Jälleen outoa olisi kuitenkin ottaa tieten tupakoiva puoliso, ja patistaa häntä sitten lopettamaan tupruttelunsa. Pyytäähän aina voi, mutta eri asia mihin tuloksiin se johtaa. Ja herneitäkin voi vetää, mutta mitäpä se sitten hirveästi auttaa tilanteessa.
Mä olen ajatellut kuitenkin myös tulevaisuutta. Haluanko katsoa miten päihteenkäyttö etenee. haluanko psykoosissa olevan puolison. Haluanko lapsilleni isän, jolla on ongelmia lähtöjään. Elämähän tuo mukanaan joka tapauksessa ongelmia, mutta valitsemalla päihdeparisuhteen, tekee ainakin itse pohjaa omalle tulevaisuudelleen.
Jos on suunnitelmissa hankkia lapsia, niin mitä se niille aiheuttaa. Henkistä poissaoloa vanhemman taholta? Joutuu todistamaan mahdollisia kahnauksia lain ja poliisin kanssa jo lapsena. Köyhyyttä, joka seuraa siitä kun päihteilijällä menee jossain vaiheessa työkyky?
Aina voi jossitella tietenkin, että entä jos se päihteilijä muuttuukin miljonääriksi ja on niin hyvä isä ja sitten kun on perhe, niin häntä ei enää pilvessä nähdä. Kuitenkin mitä tulee siihan että onko oikeus. Niin mielestäni jokaisella on oikeus valita millaisen parisuhteen kriteerit valitsee, karsia puolisoehdokkaista vaikkapa halutessaan tupakoitsijat, lemmikinomistajat tai allergiset, ylivelkaantuneet valmiiksi, tai alkoholistit tai vain viihdekäyttäjät. Jokainen luo standardinsa mitä elämältään haluaa, ja sen toteutumiseen ei oikein voi muulla tavoin vaikuttaa kuin omilla valinnoilla. Se johtavatko nämä valinnat automaattisesti onneen ja autuuteen, sitä ei voi kukaan taata. Voihan sitä jäädä vaikka bussin alle seuraavana päivänä. Mutta mielestäni oikeus on valita mitä elämältä haluaa.

Mulla on aina ollut tuo sama idea. Että en halua olla se nalkuttaja, tai sellainen joka rajoittaa tosien elämää.
Mutta kyllä väkisinkin olen nyt tullut siihen tulokseen, että juuri tuo ajatus teki minusta kynnysmaton joksi muutuin parisuhteessa. Olin niin huolissani etten vaan ole toiselle yhtään haitaksi mitenkään, että unohdin katsoa omaan napaani. Nykyään ajattelen, että heti jos parisuhteessa herää edes kysymys että jotenkin ei antaisi toisen tehdä mitään, tai että hänellä on jotain sellaisia onnellisuuden hankkimisen tapoja jotka ovat minun normaalielämäni kanssa ristiriidassa niin, että joudun suunnilleen ompelemaan huulet yhteen etten sanoisi niistä mitään, niin se on tilanne jossa minä joko kävelen hänen ylitse, tai sitten itseni ylitse vaikenemalla ja sietämällä. Mutta tasapainoinen parisuhde se ei ole siinä vaiheessa.

Sivuja selaillut vajaan vuoden, siitä asti kun elämääni ilmestyi ihana mies. Alun jälkeen selvisi pilvenpoltto joka oli itselleni täysin tuntematon käsite, tai tietotaso oli se mitä päihteetön, tupakoimaton ja selvästi aikuisiällä oleva nainen voisi tietää. Halusin nähdä ja kokea mitä se on ennen kuin voisin sanoa mielipidettäni.

Päivittäistä käyttöä, muistinmenetyksiä, itsekeskeistä käytöstä, flegmaattisuutta, ihme salailua (no laiton aine, voiko muuta olla), puskat kotonaan, luottotiedot menneet… Lista johon tutustuin on pitkä ja surullinen. Paljon hyvää mutta hyvää varjosti aina pilvi.

On/off suhde, yritin toistuvasti irti loukkaavan käytöksen jälkeen kunnes katui, puhuttiin ja sovittiin ehdoista joilla edetään. Kunnes tilanne palasi entiseen.

En vaadi päihteettömyyttä, tupakanpoltto ok ja pilvikin viihdekäytössä max kerran kuussa ok. Päivittäiseen käyttöön en sopeudu. Olen hyvin herkkä ja kiltti, tunnen syvästi niin hyvässä kuin pahassa mutta elämä kuitenkin jo opettanut kunnioitusta omaa itseäänkin kohtaan.

Pilvenpoltto häiritsi lopulta siinä määrin että olen juuri ottanu eron, emme onneksi asuneet yhdessä joten luulisi olevan helpompaa. Jota ei kuitenkaan ole…

Miksi tämä suru niin musertaa, miksi ihana ihminen tuhoaa itsensä, miksi ei näe elämän ihanuutta ilman pilveä ym.

Huomaan kuinka samankaltaisia tarinat täällä on, kuinka pilvenpoltto tuo tietynlaisia toimintoja, samanlainen kaava. Jokainen läheinen uskoo ja toivoo muutosta jota ei tule eteen kuitenkaan. Itsekin mietin luovutinko liian nopeasti, vajaan vuoden katsoin touhua jota en ymmärrä.

90% mies on kaikkea mitä voi toivoa ja loput on hetkittäin niin ilkeää ettei kenenkään pitäisi kokea sitä. Se ilkeys kuitataan anteeksipyynnöllä. Meillä oli “vain” sanallista ilkeyttä mutta herkkää se satuttaa syvältä ja lujaa. Ikävä käytös nivoutui aina pilveen.

Sekavaa tunnekuohua… Ikävää, surua, vihaa. Joku päivä on hyvä olla. En voi kuin olla mieleltäni vahva ja uskoa että joskus löydän päihteettömän rakkauden, jos en niin yksinkin on hyvä.

Jos löytyisi joku eroamassa oleva tai eroa miettivä jonka kanssa keskustella. Huomaan itsekin VIELÄ miettiväni että kyllä hän muuttuu ja palaa luokseni joskus… Ja toinen puoli ajattelee ettei se tapahdu koskaan. Sydän vs järki. Tiedän että minun täytyy vaan pitää itseni erossa, riutua ikävässä ja ajatella vain järjellä.

Olo on väsynyt ja rikkinäinen… Selitteleväkin, minussa vika ja jos itse muutun niin kaikki palaisi ennalleen. Eikähän se toimi niin, ei vaikka kuinka haluaisi.

Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville. Ei tämä helppoa ole.

Itsekin eroa harkinnut monta kertaa. Asutaan yhdessä muttei onneksi naimisissa eikä lapsia. Tuokin etten tiedä voinko tulevaisuutta lapsen muodossa hänen kanssaan suunnitella…päivä päivältä vaikeampaa nähdä tulevaisuutta. Mutta samalla ollaan työstetty tätä juttua NIIN paljon etten haluaisi sitä heittää hukkaan…tai ainakin haluan olla varma ettei homma onnistu. Mitä en ole. Aiemmassa suhteessa ollut osaltani yliregointia ja herkistymistä niin en enää oikeen voi luottaa tunteisiinikaan. Oli tuossa reissun ajan polttamatta vajaan viikon ja hyvin meni mutta kotona sama meno taas jatkui…en nyt sinänsä ole yllättynyt, en uskonutkaan että kokonaan lopettaisi mutta pettyyhän sitä kun toinen sanoo koettavansa lopettaa ja viikon päästä sama meininki jatkuu. Toivon vain että jotain tapahtuu joka muuttaa pääni jompaankumpaan suuntaan, tällainen jatkuva ahdistus ja eron pohtiminen syö psyykkeen kokonaan.

Juuri tuo epävarmuus tulevaisuutta kohtaan. Jos mikään ei olisi muuttunutkaan mihinkään ja huomaisit 10v jälkeen olevasi täysin uupunut. Kuinka sitä elämää jaksaisi niin ettei itse hajoaisi?

Ei huomista voi tietää mutta voi yrittää elää niin että olisi onnellinen. Muutama päivä on ollut todella rankkaa, yksinäistä ja sydän itkee verta. Selitän itselleni miten olisi vain pitänyt itse muuttua. Mutta kun ei pysty, eikö vuodessa jo näe sen voisiko tilanteeseen sopeutua? Jos on vain paha olla ja tunteet kääntyy hetkittäin inhoon tuota polttamista kohtaan ja tietysti se kohdistuu myös kumppaniin. Olisiko tunteita voinut hallita jotenkin?

On niin lyöty olo, huume vei voiton kun en oppinut sitä hyväksymään. Se vei sen suuren rakkauden. Olisi pitänyt vain rakastaa mutten osannut rakastaa seisovia silmiä ja poissaolevaa kumppania joka sanoi ilkeitä asioita. Käännyin itse sisäänpäin kun toinen ei ollut läsnä eikä muistanut keskustelujamme aina. Loukkaavaa, mutta silti syytän itseäni tästä erosta.

Alkuun ripustauduin niihin lyhyisiin hetkiin kun oli läsnä. Muu aika oli ihmettelyä ja seuraamista mitä polttaminen tekee. Uusi asia jota en halunnut tuomita suoraan. Aamua iltaa… Hyvin nopeasti huomasin etten pidä siitä ettei toinen ole läsnä. Muutama kokonaan selvä viikonloppu ja ne oli ihania. Siksi kai en voi ymmärtää miksi haluaa polttaa päivittäin, aina kun vain haluaa.

Yhteistä tietä ei löytynyt niin päätin etten halua jatkaa. Lapsihaaveita on ja en näe näitä kahta samassa elämässä.

Tämä särkynyt sydän on vain voimia vievä. Aika parantaa, niinhän se on. Mutta löytyykö yhtä voimakasta rakkautta enää? Vai oliko kaikki kannabiksen luomaa harhaa jossa elin…

Älä itseäsi erosta syytä, jokaisen pitää itse päättää mitä voi hyväksyä ja niiden mukaan mennään. Itsellä siinä mielessä “ongelmallisempaa” että suoraa haittaa itselleni pilvestä ei ole, ainoa mitä huomaan toisessa on lievä passivoituminen mutta tekee silti kaiken mitä pyydän jne. Ja kun polttaa tupakkaa jatkuvasti niin pilvi menee ikäänkuin siinä sivussa. Aiemmin ajattelin että eniten itseä häiritsi koukku ennemmin kuin itse aine…mutta pystyy hyvin olemaan viikonkin ilman joten sekään ei selitä miksi polttelu ärsyttää niin paljon.
Tunteiden hallinta ei pitkällä tähtäimellä kuulu mielestäni suhteeseen vaan on voitava olla oma itsensä. Ja uskon että vuodessa kyllä tietää voiko asian kanssa elää. Meillä vasta 3kk yhdessä asumista ja välillä en huomaa edes koko polttelua niin mietin jatkuvasti samaa; voiko poltteluun tottua kun se ei ole itseltä pois.
Eihän sitä koskaan särkyneenä usko että uusi löytyy vielä mutta aika todella parantaa, niin kliseistä kun se onkin.

On toisaalta voimaannuttavaa, toisaalta kauheaa lukea kaikkien kokemuksia, kun vastaavat niin paljon omiani.

Poikaystäväni on monelta osin kaikkea, mitä tarvitsen ja mistä olen haaveillut. Hellä, huomioonottava. En pelkää hänen pettävän, tässä asiassa voin häneen luottaa. Hän ei jätä mulle vastaamatta tai katoa mihinkään päiväkausiksi. Mutta toinen puoli: valehtelua, itsekeskeisyyttä, syyttelyä ja selittelyä. En osaa sanoa, mitkä piirteet on häntä, ja mitkä johtuvat pilvestä. Polttaminen on välillä päivittäistä aamusta iltaan, välillä on kyennyt esim polttamaan vain viikonloppuisin. Juuri oli pari kuukautta polttamatta, mutta kun aloitti, niin polttamisessa ei kummemmin ole taas taukoja ollut.

Olen niin murheellinen ja paskana tästä tilanteesta. Lupaa, että asiat muuttuu. Joka kerta olen joutunut kuitenkin pettymään; lupaukset eivät pidä. En tiedä, pitäisikö vain erota. Olemme nyt tauolla, suhde on kestänyt vuoden. Yritän pohtia tilannetta järjellä ja tunteella. En vain osaa päättää. Pelkään, että jos jään tähän suhteeseen, tilanne on vuoden päästä sama ja itse voin vain jatkuvasti huonommin. Toisaalta pelkään, että hän lopettaakin, ja teen elämäni suurimman virheen päättäessäni tämän suhteen.