Poikani mun

Poikani mun oli maailma suloisin ja ihanin herkkä poika. Koulusa hän aina puolusti ‘heikompia’ …vammaisia jne. Aina auttoi missä voi kaikkia ja käyttäyti aina hyvin.
Yläaste iässä alkoi jonkin verran kaljoittelua mutta ei pahasti. Hän muutti toiselle paikkakunnalle työn perässä ja asui siellä muutaman vuoden.
;Muutti takaisin kotipaikkakunnalle ja alkoi muuttua. Rahaa meni kauheasti ja minä takasin lainoja ja annoin rahaa milloin mihinkin . .-autoon … asuntoon…vaatteisiin ja milloin mihinkin
Kunnes n kolme vuotta sitten joulun alla sain lähes shokin kun sain tietää hänen käyttävän huumeita.
En jaksa koko stooria kertoa mutta nämä kolme vuotta ovat olleet yhtä helvettiä. Ja aina kun uskoo että mennään parempaan päin kaikki menee päin mäntyä.
Olen menettänyt kaiken muun paitsi pieni hiven ehkä järkeä enää tallella.ehkä…
Uskoin viimeksi n kolme viikkoa sitten kun katsoi suurilla sinisillä kauniilla silmillään ja sanoi eti äiti ole enää velkoja mihinkään, en enää käytä mitään, kaikki on hyvin ja lainasin vähistä rahoista n 150e jotka piti saada takas heti viikon päästä.Niitten rahojen piti mennä vaatteisiiin ja ruokaan… Ja taas Tänään sain osan ja samalla sain tietää että on vetäny hassista ym. En jaksa enää ees itkeä … olen aivan rikki henkisesti ja fyysisesti ja syytän itteäni kun menen halpaan ja olen synnyttänyt hänet tänne kärsimään :frowning:
Että vihaan itteeni ja näitä jouluja joka taas kohta lähestyy. Vihaan puhelimen pirinää…vihaan pitkiä pimeitä öitä … koska tämä tuska/piina loppuu …koska ??

On hyvin surullista että sinulle on käynyt näin. Suosittelen vertaistukiryhmää ja läheisten iltoja missä saisit tukea ja neuvoja. Irti huumeista ry:stä sinulla on mahdollista saada myös tukihenkilö itsellesi. Olisiko sinulla mahdollista lähteä vaikka viikonlopuksi jonkun ystävän tai sukulaisen luokse rentoutumaan ? Laittaisit puhelimen kiinni ja keskittyisit vain itseesi. Se on vaikeaa mutta auttaa. Voimia !!

Oi,miten tuttua…
Kolmen vuoden tuska minullakin koettuna (käyttöä pojallani jo ainaki 3,5 v, mutta minun tiedossani 3v).
Tunnen samanaikaisesti suunnatonta raivoa ja pettymystä (kaikki valheet, varkaudet, välinpitämättömyys yms.) sekä rakkautta, joka aina välillä sytyttää pieniä toivon liekkejä, jotka taas sammuessaan herättävät entistä suurempaa tuskaa.
En varmaan koskaan lakkaa kysymästä MIKSI minun älykäs, reilu ja komea poikani!?!
Joka aamu kun herään, ensimmäiseksi, ennen kuin olen kunnolla hereillä, ehdin toivoa, että kaikki olikin vain pahaa unta…
Mutta pyrin pitämään itseni jotenkin kasassa, muun perheen, työni ja käyttäjäpoikani vuoksi.Romahtamisestani ei hyötyisi kukaan.(Välillä kyllä olen aivan rikki…)
Minuakin pelottaa joulu…
Voimia meille!

Minun poikani käyttää kannabista ja ensimmäinen minkä olen oppinut etten anna hänelle rahaa. Jos hän tarvitsee jotakin, käyn sen ostamassa.
Älä pidä käteistä rahaa ylläsi kun hän on läsnä.
Minulla on toinen joulu nyt kun lapseni on laitoksessa. Tosin jouluaatoiksi pääsee kotiin.
Lapseni on vasta 14 vuotta.
Tunnen suurta surua, vihaa, tunteet menevät laidasta laitaan. Yritän pysyä kasassa vaikka voimia siihen tarvitsen välillä todella paljon.

Hei!

Minulla on 16 vuotias poika,ainoani. Oikeastaan koko elämä on mennyt ylä- ja alamäkeä…erosin pojan isästä jo kun poikamme oli pieni vauva 8kk, mutta yritimme kahteen eri krt vielä poikamme vuoksi, mutta viimeine ero tuli kun hän oli esikoulussa.Tämän jälkeen minulla oli kaksi pidempää suhdetta …muuttoja muutama…eli muutoksia ollut pojan elämässä…nyt olen ollut vuoden naimisissa todella ihanan miehen kanssa, jonka poikanikin hyväksyi ihan “ok” tyypiksi.Mutta mitään bestiksiä heistä ei tullut, mutta luulen ja tiedän että poikani on niin monta "eroa"tenhyt ettei enää halua edes tutustua uusiin ihmisiin…erot ovat liian tuskallisia.:frowning: Olen tehnyt paljon virheitä joista pooikani on joutunut kärsimään … Alkoholia en käytä enkä mitenkään muutenkaan biletä .Normaali äiti…
Poikani sai ammattikoulu paikan haluamalleen alalle, koulu lähtikin tosi hyvin käyntiin elokuussa 2013 ensimmäinen kurssi suoritettu hyvin…mutta jotakin alkoi tapahtumaan…tämä on raskasta…huh…poikani otti automme ja ajeli sillä ympäriinsä…tästä hyvästä rangaistukseksi päätin ettei saa kuukausirahaa 2 kk aikana! seuraavalla viikolla poliisit toivat kotia koska oli jäänyt kiinni varastamisesta.Poliisien lähdön jälkeen poikani karkasi ikkunasta ulos eikä tullut kotiin yöksi. Olin koko yön niin huolissani,soitin kriisipäivystykseen ja vuodatin koko elämäni sinne…seuraavana päivän poika oli kotona,yritin keskustella hänen kanssaan…ei katsekontaktia, eikä minkään näköistä kontaktia …mikään ei kuulema kiinnosta ja on hänen asiansa mitä elämälleen tekee…itkin ja yritin kertoa kuinka paljon häntä rakastan, puhuisi minulle niinkuin on aina ennen tehnyt…ei! aloin tutkimaan pojan tavaroita ja löysin paljon epäilyttäviä tavaroita…kunnes eräänä aamuna ne löysin…lompakko täynnä tyhjiä minigrippi pusseja joissa jäänteitä marihuanasta…seuraavana aamuna etsin saman lompakon joka olikin täyttynyt tavarasta…poikani käyttää aineita, jota olin jo kauan epäillyt, mutta nyt se oli konkreettisesti totta!!! rakas poikani jota olen koko elämäni varjellut ja valistanut näistä aineista.MIKSI??? soitin lukuisia krt lastensuojeluun, poliisiin tuntui ettei kukaan auta meitä!!! hajosin ja halusin herätä tästä painajaisesta!! sitten poikani katosi , en saanut häneen mitään yhteyttä kahteen vuorokauteen…etsin ja etsin kävelin sateessa ajelin autolla laitoin viestiä joka paikkaan…kävin poliisiasemalla viemässä poikani valokuvan ja tein katoamis ilmoituksen hänestä …tuntui kuin maa olisi imassut hänet sisäänsä…näin itseni jo haudan reunalla seisomassa siniset kukat kädessäni, samalla haudalla jossa kohta 2 vuotta sitten hyvästelin rakkaan isäni, jota myös poikani rakasti hyvin paljon…poika tuli kotiin aamu yöllä ja siltä istumalta soitin kriisipäivystykseen ja sain heidät + poliisipartion hakemaan poikani …sain siis pikaisen huostaanoton hänelle…se tuntui karmealta mutta vannoin itselleni että laitan pojan vaikka kiven sisään kunhan hän pysyy elossa ja erossa aineista. Tunsin itseni niin tyhmäksi etten ollut tajunnut aiemmin tai tajusinhan mutta en saanut mitään todisteita aiemmin aineiden käytöstä.

Nyt poika on hyvässä hoidossa, mutta hän ei halua nähdä minua, ei olla missään tekemissä kanssani eikä koskaan enää halua tulla kotiin…tiedän sydämessäni että hän rakastaa minua,olen hänen läheisin ihminen…ikävä raastaa jokainen sekunti mutta minun on pysyttävä vahvana poikani takia…en usko jumalaan mutta ristin käteni ja haen vaikka kuun taivaalta jotta poikani saisi hyvän onnellisen ja pitkän arvokkaan elämän.

Äidin elämä on rankkaa ja raskasta. Yleensä syytämme itseämme jos lapsilla menee huonosti tai kun he käyttävät päihteitä. Syy harvoin on vanhemmissa !! Ei ole yhtä oikeaa tapaa kasvattaa tai kohdella lasta. Nykyajan lapset kehittyvät nopeammin kun esim me -60 ja -70 luvun lapset. Mielestäni nykyajan nuori tietää jo 12 vuotiaana mikä on oikein ja mikä väärin. Nuoret elävät hetkessä eivätkä edes halua ajatella sitä että nyt tehdyt asiat vaikuttavat vielä 20 vuodenkin päästä.

Olet Muffe hyvin rohkea ja teit oikean ratkaisun. Tiedän kokemuksesta että jossain vaiheessa nuori tajuaa tekemänsä virheen ja ymmärtää vanhempiensa teot. Uskon että poikasi tulee vielä kiittämään sinua. Siihen voi mennä aikaa ja sinun on oltava kärsivällinen. Painostus tms pahentaa asiaa. Poikasi tietää että odotat häntä etkä ole hylännyt.

Suosittelen teille kaikille vertaistukiryhmiä. Menkää niihin koko perheen kanssa. Vaatikaa että käyttäjän lisäksi myös perhettä hoidetaan. Kun käyttäjän taustalla on hyvin voiva perhe ja läheiset on käyttäjällä suurempi mahdollisuus raitistua pysyvästi.

Voimia !

Kiitos Shelly kauniista ja kannustavista sanoistasi. Ja kiitos kun luit tarinani, tuli ihana tunne kun joku viitsii kiinnostua tarinastani …

Kyllä täällä Muffe luetaan ja samaistun hyvinkin paljon sinun tarinaasi. Kirjoittelen joskus paremmalla ajalla enemmän meidän vastoinkäymisistä, mutta nyt ei kykene. On niin herkillä, eikä täällä työpaikalla tätä kirjoittaessani viitsi alkaa itkemään. Se itku ei kuitenkaan ihan heti lakkaisi…

Hei Tate

Kiva kuulla että pojalla on löytynyt omaa halua rajoittaa huumeiden käyttöään.
Jospa sitä omaa halua riittäisi vielä kannabiksenkin lopettamiseen.
Jotta oma elämänne ei kavantuisi ja alkaisi liikaa pyöriä pojan ongelmien ympärillä tehkää/harrastakaa jotain sellaista mikä teistä vanhemmista tuntuu hyvältä.
Kun perheessä joku lapsista käyttää päihteitä, jäävät muiden sisarusten tarpeet helposti huomioimatta. Käyttäjä ottaa kaiken tilan itselleen.
Tate, normaali arkielämä on ihan tarpeeksi muille sisaruksille. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, jos niin ei olisi, voisimmeko koskaan muuttaa mitään itsestämme. Olet jo itse huomannut muutosta ihmisenä, käännä se voimavaraksi itsellesi. Tulevaa ei kannata jatkuvasti pelätä, ei siihen voi kuitenkaan ihan hirveästi vaikuttaa.
Jos paikkakunnallasi kokoontuu esim. Irti-Huumeista ry:n vertaistukiryhmä, suosittelen käymään ainakin tututustumassa. Tiedän kokemuksesta että monet läheiset/itsekkin aikoinaan, ovat saaneet apua vertaistuesta.
Vilpola on myös oiva paikka vaihtaa omia tuntemuksiaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa.

Jaksamisia teille, terv. Ohjaaja Kerttu