Pohjaton suru veljen takia!

Tänne sivustolle tieni johti vaikka en koskaan ajatellut tälläistä tukea tai sivustoa tarvitsevani :frowning: Ei tullut koskaan mieleen että meidän perhe olisi vuosia pyörivän tragedian keskipisteenä,tragedian mitä en halunnut meille koskaan tulevan,olisin mielelläni antanut tämän junan mennä ohi meidän osalta.Kuka sitä toivoisi elämälle kivikkoja ja esteitä,ei kukaan?! Äsken kyyneleet silmissäni etsin netistä sivustoja mistä saisin kenties vertaistukea ja samojen ihmisten kokemuksia sillä tiedossa on aina ollut että minä enkä perheeni olla yksin vaan maassa on monia jotka kamppailee itku ja kyynel silmä kulmassa päivästä toiseen odottaen sitä ihmettä. Toisille se ihme tulee ja toisille ei,meidän ihmettä vielä toivotaan vaikka tunnelin päässä ei ole valoa vaan pelkkää mustaa tällä hetkellä. Koitan elää normaalia elämää oman perheeni kanssa ja lapsen edessä koitan olla normaali,ei äidillä mikään ole,välillä vain itkettää kun on väsynyt.Nämä tarinat ovat vielä menneet läpi mutta entä kun lapsi kasvaa ja ymmärtää asioita enemmän sitten ei mene läpi enään äidin selittelyt ettei mikään ole hätänä. Sitten saamme lisää tähän kamalaa oravanpyörään osallisia,mutta ehkä siihen menee vielä aikaa ja ehkä tilanne on sitten jo toinen ja parempi.Kenties sitten on jo se valo esiintynyt tunnelin päässä. Sitä valoa odotamme kaikki toivoen että sellainen tulee ennen kun on liian myöhäistä. Tällä hetkellä tuska on pakottavan suuri päivästä toiseen,asiaa ei voi olla ajatelematta,päässä vain pyörii,helpottaako tämä koskaan muuttuuko tilanne koskaan,miten tämä voi olla mahdollista miten tästä voi selvitä. Mitä jos tapahtuu vielä jotain pahempaa miten sitten eihän siitä voi selvitä mitenkään kun tämä vaihe on jo yhtä tuskaa päivästä toiseen kamppailua. Elämän pitäisi olla ihanaa,onko sitä tavallaan on mutta kolikolla on myös tässäkin asiassa toinen puoli se harmaa ja musta puoli :frowning:

Tarinani ei ole sen kummempi kun teidän muidenkaan,huomasin että ketjusta toiseen täällä on samassa tilaneessa olevia ihmisiä,osalla ollut pitkä taival ja osalla se on vasta alussa,osalla tarina on päättynyt hyvin ja osalla ei hyvin. Minäkin haluaisin joskus vielä olla sitten siellä “voittajien” joukossa joiden tarina on päättynyt hyvin.Sitä odotan jatkuvasti pala kurkussa.Minä en ole ainoa meidän perheessä jolla on pala kurkussa vaan tämän suuren palan jakavat äiti,isäni,kaksi siskoani,mieheni ja kohta varmaan lapsemmekin. Tämä koskettaa koko perhettä halusin sitä tai en.Olen välillä vihainen en koskaan halunnut joutua tähän tilanteeseen miksi minä miksi meidän perhe,vastausta en ole saanut enkä sitä vastausta taida koskaan saada selville miksi tämä kaikki koskettaa meitä niin suuresti.Hieman hymyilytti kun sivuille löysin ja huomasin että meitä on tuhansia muitakin jotka taistelee saman asian kanssa omineen tarinoineen,hymy hyytyi äkkiä sillä tajusin miten monta surullista tarinaa on tämäkin sivusto kätkenyt sisälleen.

Suruni ja meidän perheen suruni koskee pikkuveljeäni sitä rakasta ihanaa pellavapäätä joka on kaikkein ihanin pikkuveli päällä maan. Meidän perheen painajainen on kannabis!Kertokaa minulle miten joku voi saada elämänsä ihan sekaisin ja miksi joku ei ole halukas ottamaan apua vastaan,miksi täysi-ikäistä ei saa pakolla mihinkään hoitoon tätä en ymmärrä ja tuska sen kun kasvaa kun vierestä katsoo kun toisen alamäki vain syvenee :frowning:

Pikkuveljeni on tällä hetkellä 25v.Mies parhaimmassa iässä eikö se näin pitäisi mennä,mutta niin kuin monen muunkin tarinassa raiteilta on meilläkin suistuttu jo vuosia sitten.Kuvitelkaa voin käyttää sanontaa jo vuosia sitten sillä tätä tuskaa on kestänyt vuosia,vaikka toinen on vasta 25v.Tosi pahoina hetkinä tekisi mieli mennä ulos ja huutaa kaikki paha olo pois,mutta kun sekään ei auttaisi.Tarinamme alkaa 10v sitten…Minä tiesin,molemmat siskoni tiesivät pikkuveljeni kannabis kokeilusta ja käytöstä jo kun se tapahtui ekan kerran,mutta sitä ajatteli naivisti että no se nyt vain on sellaista kokeilua samalla tavakka kun alkoholi ja tupakka. Vanhempamme ei tienneet mitään ja miksi kertoa kun eihän tästä tulisi mikään ongelma kun sehän loppuu kohta kuitenkin,sillä eihän kukaan huumeita halua käyttää :question: Mutta voi miten väärässä olimmekaan. Alussa se taisikin olla silloin tällöin käyttöä ja pieniä määriä mutta niin kuin monessa muussakin asiassa käy niin äkkiäkös sitä koukkuun jää ja kohta sitä ainetta käytetään enemmän kun mitään muuta. Kierre on valmis. Veljeni oli tuolloin 15v kuvitelkaa 15v koululainen…vuosi meni ja toinenkin ei pahempia kommelluksia. Muutamia rötöksiä ja poliisin kanssa yhteenottoja mutta ne nyt painettiin villeisella kun olihan hän ala ikäinen. Itsekkin välillä melkein unohti koko asian,kun tilanne oli hyvä ja ns normaali. Sitähähän se ei ollut mutta sitä vain jotenkin ajatteli että ei mikään ole ongelmana ei tietenkään.Itse asuin jo omassa taloudessa ja en ollut näkemässä sitä tilannetta jatkuvasti. Ikää tuli lisää veljelle ja ravintolaelämä kiinnosti kovasti ja oli kuulema hauskaa ja välillä enemmän tai vähemmän veli oli sekaisin,mutta sehän kuuluu nuoren elämään olla välillä sekaisin. Koulut ei kiinnostanut alkua pidempään ja me kaikki vain odotimme että veli saa elämänsä kuntoon ja hän aikuistuu,sitä päivää edelleen odotellan vielä näin 7v jälkeenkin :frowning: Veli muuttu paikasta toiseen,aloitti opiskelua mutta aina ne loppui syystä tai toisesta.Välillä sitä oltiin töissäkin mahtavaa ajattelimme kyllä siitä ihminen tulee. Hyvä tyttöystäväkin löytyi ja sitä rataa.Tiesimme toki että hän käyttää harvakseltaan tai sanotaanko näin että luulimme että veli käyttää harvakseltaan kannabista eikä se ole mikään ongelma. Mutta mikä shokki oli eräänä päivänä saada tietoon koko tarinan kamaluus.

Totaalinen ensi shokki oli 3v sitten kun huomasimme että toinen on ihan masentunut eikä ollenkaan tässä maailmassa,mitä on tapahtunut mikä on syy tähän kaikkeen,sitä emme osanneet kaikesta huolimatta odottaa. Veli oli ilmestynyt vanhempien kotiin ja tilanne oli paha häntä kiristetään ja uhkaillaan,miksi emme tienneet,miksi nyt kukaan häntä uhkailisi. No minkä takia velkojen tietenkin,siitä alkoi vanhemmilla sitten poliisi reissu yhdessä veljen kanssa.Me kaikki olemme aina sinisilmäisinä uskoneet veljeä ja hänen lupauksia ja sanomisia jos toinen sanoo että haluaa rahaa ruokaan niin tottakai se menee ruokaan. Mitä sitten jos joku esine tavara tai rahaa on hävinnyt olen varmaan itse hukannut tai jotain,tätä se oli meillä kaikilla.

Kuinka monta itkua olemmekaan itkeneet veljen takia ja kuinka monta kertaa olisi tehnyt mieli huutaa,ravistella,kiroilla hänelle mutta mitä se olisi auttanut. Hän käyttää kannabista lääkkeeksi sehän on hyvä aine ja kaikkien kannattaa sitä kokeilla.Veljemme ei todellakaan tarvitse apua ja varsinkaan mitään lääkkeita kun hänellä on oma hyvä lääke olemassa. Tämä ihana lääke vain on tuhonnut veljeni täysin joten ihmettelen suuresti miten ihanaa sellainen lääke mahtaakaan olla.Alamäki syveni syvenemistään eikä mistään tullut mitään,sitten kerran vanhempamme kävivät veljeä katsomassa ihan huvikseen ja näky mikä odotti siellä oli karmaiseva,oksennusta joka paikassa,kämppä kun pommin jäljiltä,rikkinäisiä tavaroita siellä sun täällä,veljeni oli nähnyt harhoja ja pistänyt siksi kämpän uuteen uskoon. Hän ei kyennyt puhumaan mitään oli täysin tiedoton normaalista maailmasta. Ambulanssi tilattiin ja sehän oli heille tuttua juttua toinen on kannabis psykoosissa.Osastolla oli 4 päivää ja sitten kotiin koska eihän hänellä ole mitään ongelmia vaan se on joillakin muilla. Samana päivänä oli jo pössyttelyn vauhdissa mutta minkäs tekee kun toinen ei ota vastaan hoitoa kun eihän tarvitse apua missään määrin ja toinen vain ihmettelee miksi me olemme huolissaan hänen käytöstään :question: Niin miksi emme kai tiedä itsekkään :exclamation:

Viimeinen vuosi on ollut kamala kaikista kamalinta aikaa,psykooseja on ollut niin paljon ettei mitään rajaa ole ollut ja osastolla on ollut sen useamman kerran mutta kun toinen ei halua hoitoa ottaa vastaan ja on täysi-ikäinen niin minkäs tekee. Kaikki olemme huolesta soikeana koko ajan ja milloin mistäkin saa sitä olla etsimässä ja aina kun ei tiedä missä se on niin sekös se kivaa on miettiä mikä on tilanne. Puhelimen on heittänyt pois koska mitä sillä tekee se on vain taakka kun joutuu siihen vastaamaan.

Olen monta kertaa kysynyt veljeltäni että onko nämä normaaleita asioita…kuka normaali ihminen kävelee pakkasella pelkät bokserit jalassa ja laskettelulasit päässä 3km matkan tyttöystävän luokse :question: Ja sitten kun ei jaksakkaan tai tulee liian kylmä niin päättää käydä pitkäkseen keskelle tietä. Onnesi tyttöystävä löysi hänen sillä kertaa. Onko normaalia että toinen kulkee alasti lähikauppaan huudellen että hän on jeesus :question: Onko normaalia että tyttöystävän parvekkeella jälleen alasti ja huutaa että hän on batman :question: Entä kuka normaali ihminen menee junan kiskoille kävelemään ihan huvikseen:?: Onko normaalia syödä myrkkysieniä jonka takia on sitten sairaalassa viikon :exclamation: Onko normaalia sanoa sähkösopimus irti kämpästään koska se vie liikaa sähköä,onko normaalia viedä/heittää kaikki huonekalut pihalle.Onko normaalia ottaa kuumat pellit uunista pois ilman patalappuja :question: Ja vaikka palovammat olivat pahat eihän sitä lääkäriin voi mennä koska lääkärit ovat huijareita kaikki ja veljellähän on se oma ihana kannabis mikä on helpotus kaikkeen. Onko normaalia ajaa huvikseen pyörällä 180km sinne minne tie vie,jonka jälkeen hypätä bussiin ja ajaa sillä Helsinkiin josta on sitten normaalia ostaa lentoliput takaisin kotiin.Onko normaalia karata osastolta kun päättää että ei kuulu sinne :question: Tässä muutama normaali ote veljeni normaalista elämästä.

Veli on joutunut sairaalaan sen sata kertaa ja viimeksi oli munuaiset lähes sanoneet sopimuksensa irti kun veli oli mennyt syömään sieniä mitkä ovat myrkyllisiä. Silloin luulimme että nyt se tajuaa ja haluaa itse hoitoon koska kuolema kävi niin lähellä tälläkin kertaa…monta läheltä piti tilannetta pitää vielä tulla ennen kun se on sitten viimeinen. Mietin kovasti että tuleeko sitä päivää että pikkuveli haluaa itse hoitoon sitä tässä odotellaan vaikka se haave on aika epätodennäköistä sillä eihän hän tarvitse hoitoa. Tämä on todella raskasta,surullista ja uuvuttavaa koska halu auttaa toista on niin suuri ja halu pitää veli täällä maailman kirjoissa on valtava vaikka tuntuu että toinen vain räpiköi vastaan. Vanhempamme ovat ihan rikki ja he eivät uskalla enään tehdä mitään kun niin monesti on veli suuttunut ja katkaissut välit jossakin kannabis höyryissä syystä mikä voi olla ihan ihmeellinen. He vain pelkäävät että menettävät poikansa kokonaan. Miten ihminen voidaan saada kuntoon ilman kunnollista hoitoa ennen kun on myöhäistä,tähän kun tietäisin vastauksen tekisin juuri niin.Monista paikoista ollaan koitettu saada apua mutta aina sama tilanne ei voi mitään jos ei itse halua apua,sairaalassakin aina sanomme että eikö sitä saa mihinkään pakkohoitoon mutta ei niin ei. Luulin että jos tarpeeksi monta kertaa viedään kannabis psykoosissa hoitoon että se jossain vaiheessa muuttuu tilanteeksi ettei veljeä päästetä sieltä pois,mutta se on vain se muutama päivä ja kotiin ja sama juttu uudestaan. Ihan sama jos toinen on viikon aikana kaksikin kertaa sisällä niin ei ole merkitystä.

Itse olen vuosia jo kirjoittanut tuntojani itselle ylös ja harva se päivä itku silmässä luen tekstejä ja aina ne sattuu niin kovasti ja ei ne muistot ole mihinkään hävinneet vaan yhtä kova tuska on sisällä edelleen ja pahenee vain. Olisi ihanaa olla edes päivä itkemättä veljen takia,minulla on joku sanonut että miksi minä itken kun veljen elämä on kyseessä mutta minä vain itken. Tämä vaikuttanut koko perheeseen me vain itkemme aina kun soitamme keskenämme,aina kun näemme tulee itku vaikka kuinka koittaa ajatella että puhumme jotain muuta niin ei se onnistu vaan jo perheen näkeminen laittaa kyyneleet valumaan pitkin poskia. Minä olen itkenyt milloin missäkin itsekin kun katson veljeni kuvia lapsuudelta,itken kun ajattelenkin veljeä,saatan itkeä kun ajan autoa,itken kun oma lapsi kysyy että miksi ei voi nähdä enoa ja miksi sille ei voi soittaa ja miksi sillä on koko ajan puhelin kiinni,itken kun itkettää eli tuntuu että koko ajan. Pitäisi jaksaa edelleen olla vahva ja kantaa tätä perhettä meidän kaikkien puolesta sillä niin moni perheestä on jo ihan loppu ja toivottomassa tilassa,koen että minun tehtäväni on pitää perhettä kasassa kaikilla keinoin.

Toivon kaikille voimia ja jaksamista omissa tragedioissaan ja toivon että joskus se aurinko paistaa myös meidän perheeseen ja ennen kaikkea toivon että jonain päivänä ennen kun on liian myöhäistä niin veljeni tajuaa oman tilansa ja hakeutuu hoitoon. Tätä toivon kovasti.

Nyt kauhulla lasken laskua, jota tyttäreni huumeura ja itsemurha tekivät pojalleni. Hän oli yksi miehistä, joka kantoi arkun hautaan, 16.v.
Poikani saisi kuun taivaalta jos pyytäisi. Olenko nyt siis curling vanhempi? Jokainen kerta, kun hän lähtee kevarillaan pihasta, melkein tappaa minut. Jos elämä/jumala on ollut näin epäreilu, niin sekö päättyisi tähän?

Hei Weeping angel

Kuinka surullista ja kuitenkin niin tuuttua tekstiä on kirjoituksesi. Sieltä käy ilmi myös se, kuinka vanhemmat ovat usein niitä viimeisiä ihmisiä joiden tietoon tulee lapsen huumeiden käyttö. Sisarukset ovat ehkä sen jo havainneet, mutta suojelevat vanhempia ja elävät toivossa että se tosiaan olisikin vain kokeilua.
Kun asia sitten paljastuu koko karmeudessaan, ollaankin jo koko perheen kriisissä. On tutkimustuloksia että huumeiden käyttö sairastuttaa ei vain käyttäjän itsensä, vaan myös koko joukon läheisiä.
Käyttäjä itse ei koe tarvitsevansa apua, hänellähän on maailman parhaat lääkkeet käytössään. Niinkuin
kuvailet veljesi tapausta.
Siinä surussa läheisen pitäisi jaksaa suorittaa arkipäivän askareet, olla vanhempana toisille sisaruksille.
Olen usein kirjoittanut aikasemminkin että ihminen kestää asioita joilla on alku ja loppu. Huumedenkäyttölle ei ole kirjoitettu loppupäivämäärää, siksi se on niin raskasta ja peloittavaa.
Läheisen olisikin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa pyrittävä hakemaan apua ja tietoa itselleen.
Ei ole hyvä edes perheen jäädä keskenään tällaisen surun keskelle. Vaikka siinä saakin toisilta tukea.
Vaarana on että arkipäivä kavantuu vain käyttäjän ongelman ympärille.
Puhutaan vain hänen tilanteestaan ja ongelmistaan. Totuushan on kuitenkin, niinkuin veljesikin tapauksessa, että hän on aikuinen ja päättää itse milloin ottaa apua vastaan. Siitä perheellänne on useita esmerkkikertoja, ei edes vakava psykoosi pysäytä.
Mutta onneksi hän on vasta 25v, niitä jotka selviytyvät on kuitenkin enemmän kuin niitä jotka eivät selviydy.
Hienoa että kirjoitat täällä Vilpolassa. Täältä saat vertaistukea ja tietoa.
Olet lukenut aikaisempia viestejä joten kehoitan teitäkin koko perheenä ottamaan yhteyttä IH:n Läheis-ja perhetyökekseen. Jos asutte kaukana pääkaupunkiseudusta ja paikkakunnallanne (yhteystiedot IH:n etusivulla) on yhdistyksen aluetoimisto on sinnekkin mahdollista mennä keskustelemaan.
Suosittelen myös vertaistukiryhmää. Oma olo helpottuu kun voi puhua tunteistaan toisten samassa tilanteeessa olevien kanssa.

Terv. Ohjaaja Kerttu

Puheesi siitä, mikä on normaalia, oli koskettavaa…
Pahinta siinä on se, että kaikki mainitsemasi asia ovat ihan normaaleja veljesi ympyröissä. Todennäköisesti alastomasta Jeesus keikasta Siwaan on revitty jo moneen kertaan huumoria siinä piirissä. Meitä se ei vain naurata, mutta huumepiireissä normit muuttuvat niin, että normaalia on kaikenlainen.

Normaalia on se, että on joutunut vankilaan huumeiden takia.
Normaalia on se, että on joutunut mielisairaalaan huumeiden takia.
Normaalia on se, että on joutunut elvytetyksi tai teholle huumeiden takia.
Normaalia on se, että on menettänyt ystäviään yliannostukseen tai itsemurhaan.

Normit muuttuvat yhteisön mukaan. Veljellesi nämä asiat ovat normaaleja.

Teki mieli lisätä normaaliuden listaa…

Normaalia on pitää asetta ja pesäpallomailaa sängyn alla siltä varalta, että joku tulee sisään.
Normaalia on pelätä, että poliisi kuuntelee puhelinta ja on asettanut jotain laitteita kämppään kuunnellakseen.
Normaalia on pelätä, että kaverit, joiden luo on menty, ovat muuttuneetkin vihollisiksi ja lähteä heitä karkuun yön selkään.
Normaalia on se, että yhtä äkkiä tyttöystäväkin muuttuu jonkun jengin jäseneksi, joka tahtoo hänelle pahaa.
Normaalia on pelätä kaikkialla ja kaikkia.
Normaalia on se, että vedetään kamaa, jotta ne pelot edes hetkeksi poistuisivat.

Tämän takia rakastan sinua, Zurussa. Sinä ymmärrät:) On oikea päätös, ettet poistunut Vilpolasta!

Veljesi ja poikani tarinat ovat todellakin kuin kopio toisistaan. Kunpa näitä tarinoita ei vain olisi. Että joku aamu kaikki tässä tuskassa elävät voisivat vain herätä ja todeta ongelmien olevan poissa.

Mutta eihän se niin mene.

Miksi nämä meidän rakkaamme eivät ymmärrä sitä omaa tilannettaan? Miksi he edelleen selittävät, miten kannabis on vaaraton aine? Miten he voivat kieltää itseltään sen, että se on yksi vahvimmin psykoosia aiheuttava huume? Miksi he eivät vielä sen ensimmäisenkään psykoosin jälkeen usko, että tällä tiellä ei voi jatkaa?

Eivätkä he näe sitä omaisten tuskaa. Tai enemmän uskon siihen, että he eivät halua nähdä.

Kiitos hyvistä viesteistä mitä oli tullut kirjoittamaani viestiini. Minulle kirjoittelu auttaa pahimman tuskan yli vaikka ei se tuska mihinkään katoa ja häviä vaikka kuinka sulkee silmät ja aukaisee ne uudestaan. Piinan teksti on kaikista eniten koskettanut minua ja se todellakin on kun kopio meidän perheen elämästä :frowning: Minäkään en ymmärrä miksi päivästä toiseen saa kuulla miten kannabis on vaaraton aine ja maailman paras aine ja tätähän se velikin sanoo aina että kunhan vain pääsee sairaalasta pois niin kaikki paranee kun saa pössytellä ja se on se suurin into päästä sairaalasta pois eikä tajua ollenkaan että paraneminen tai edes halu parantua olisi se suurin syy :frowning: Miten he voivat kieltää itseltään sen, että se on yksi vahvimmin psykoosia aiheuttava huume? Miksi he eivät vielä sen ensimmäisenkään psykoosin jälkeen usko, että tällä tiellä ei voi jatkaa? Nämä ovat hyviä kysymyksiä ja toivon mukaan joskus veljeni ja kaikki muutkin pääsevät siihen tilanteeseen että vastaavat näihin kysymyksiin sillä tavalla millä me toivomme.

Eivätkä he todellakaan näe sitä omaisten tuskaa,ja ainakin meillä veli ihan suuttuu kun sille koittaa selittää uudestaan ja uudestaan asioita ja kun on huonossa kunnossa niin koita siinä sanoa sitten että juu katso itseäsi kun toinen suuttuu siitä kun me muut muka vain höösätään. Sitä kun veljen mielestä ei saa olla huolissaan millään tavalla kun ei ole syytä,mitä se haittaa jos hän on tiedottomana jossain monta päivää ei se mitään haittaa veljen mielestä. Mutta raukka ei ymmärrä että meitä muita se ahdistaa ja pelottaa. Millon mistäkin ollaan toista etsimässä siinä pelossa että jotain on kenties sattunut ja ehkä vielä ehtii pelastaa ennen kun on myöhäistä :unamused: Joskus olen äärettömän vihainen veljen puolesta ja siitä että hän on ns pilannut kaikkien meidän elämän(näin rumasti jos voi sanoa) mutta ei meidän perheessä olla eletty normaalia elämää koko aikana,koko ajan pinnan alla kuohuu ja saa olla varpaillaan. Joskus olisi kiva vain ajatella että koko asiaa ei ole olemassa mutta ei sitä pysty kun se on jatkuvasti läsnä.Kuinka monet kerrat ollaan koitettu aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä ja kuinka monta kertaa se tullaan vielä tekemään sitä ei kukaan tiedä. Itse haen ja tarvitsen apua asian kanssa vaikka veli “vain” kyseessä mutta esim äiti ei pysty ottamaan apua vastaan ei pysty sitä käsittelemään ja tavallaan hänellä kai on joku häpeä asian suhteen jos ja kun joku tuttu saisi tietää,se on meidän äidille isompi juttu ja hän suree omalla tavallaan asiaa. Olen koittanut siskojen kanssa sanoa että sehän on ihan sama mitä muut ajattelee eikä se muille kuulu ja varmasti moni asian tietää vaikka siitä ei ole kenellekkään sanottu. Asumme isossa kaupungissa mutta emme sentään niin isossa että tämä veljen asia voisi hukkua muiden kaupungin käyttäjien sekaan ilman että kukaan tietää,olen sata varma että on ihmisiä jotka tietää missä mennään,mutta ei se haittaa. Itse olen joillekkin omille kavereille kun on tullut asiasta puhetta niin sanonut että please auttakaa sitten jos vain jossain näette että se haahuilee ihan outona sillä eihän me voida olla koskaan tietoisia siitä missä toinen on ja missä kunnossa. Eikä meistä kukaan voi sen perässä kuljea 24/7 vaikka olen veljelle sanonut että olisi ihanaa jos voisin kahlita hänet käteeni ja siinä tulisit perässä halusit tai et,silloin ainakin tietäisin että missä olet ja missä kunnossa. Kun ensimmäinen varma psykoosi tuli olin varma että tuollaisella käytössä ja tuollaisillä määrillä ne kohtaukset tulee vain lisääntymään ja näihän siinä on käynyt :frowning:

Olen vielä uusi täällä enkä ole todellakaan ehtinyt kun pienen osan keskusteluja käydä läpi ja suurimmassa osassa olen kyyneleet silmissäni lukenut hyviä ja niitä ei niin hyviä kokemuksia,se tuska on maailman laajuinen. Sitä vain ajattelee aikaa kun toinen oli pieni että miksi ja mikä meni vikaan kun tälle tielle meni veljen tie mutta ei kai se kenenkään vika ole vaan sehän on ollut veljen valinta jos näin voi sanoa :exclamation: :question: Meilläkin on ns normaali tylsä perhe eli ei ole lapsuudessa ollut mitään ja tällä tarkoitan sitä että ei ole esim veljeni koulukoti lapsi tai väkivällan tai mitä nyt voisi kuvitella olevan joillakin. Sillä osallahan voi nekin viedä sitten mennessään mutta meillä on ollut ihan tavallinen perhe ja koulukin meni aina hyvin eikä ole ollut mikään häirikkö tai muuta. Enkä todellakaan nyt tarkoita että kaikilla joilla ollut “onneton” lapsuus kävisi näin mutta tiedän omien luokkakavereiden kautta miten heillä oli vaiketa jo koulussa ja nytkin aikuisena osa on vankilassa tai muuten vain ongelmissa mutta heillä on ollut ongelmia jo siellä lapsuudessa.Veljellä ei koskaan lapsuudessa ole tullut mitään varastelua tai muuta rötöstelyä esille,ne alkoi sitten kannabiksen käytön jälkeen ja kaikki tietää miten hommat edenneet :frowning:

Zurussa olisin voinut listata lähes kaiken laittamasi normaalit asiat myös veljeni listaan,niin surullista luettavaa,käyttäjille normaalit asiat ovat niitä mitkä on ns normaaleille ihmiselle todellakin epänormaaleita.Veljeni on muutaman kerran kertonut kun olen kysynyt että miksi kämppä on kun pommin jäljiltä tai miksi lähti alasti ulos tai miksi huonekalut ovat pihalla tai miksi sitä ja miksi tätä niin saan aina saman vastauksen että tuli tunne päähän vähän niin kuin joku toinen ääni että käski tehdä niin tai tuli pakottava tarve pään sisällä laittaa kämppä sileäksi ihan sen takia kun joku päässä sanoi että niin pitää tehdä :unamused: No syyhän sekin on ja sitten jälkikäteen ei ole monesti kuitenkaan tietoa että miksi jotain on tehnyt. Veljelleni olen koittanut hakea asuntoa eri paikasta monet kerrat ja monesti olenkin siinä onnistunut ja muutaman kerran on veljeni jopa itse sanonut että haluaa muuttaa tuolta pois missä asuu ja hänen pitää muuttaa,miettikää mikä toivon kipinä tulee rintaan kun toinen sanoo niin :smiley: Mutta se kipinä on tähän asti sammunut yhtä nopeasti kun on syttynytkin sillä jo seuraavana päivänä voi tilanne olla ihan toisenlainen. Kaveripiiristäkin on koittanut sanoutua itsensä irti mutta ei ole siinä onnistunut. Veljeni asuu ikävä kyllä sellaisessa talonyhtiössä missä jokainen on joku käyttäjä ja kaupunki tietää tasan tarkkaan minkälaisia asukkaita siellä on,itse en uskalla mennä edes sinne yksin pimeällä ja päivälläkin saa miettiä että mennäkkö vai ei. Lapsia sinne ei voi viedä ollenkaan.

Veljeni kaverit(ja kaikki siinä talossa asuvat) ovat lähes kaikki enemmän tai vähemmän käyttäjiä ja olemme käyneet milloin kenenkin oven takana kyselemässä onko veljeä nähty ja sitä rataa. Osa on niin sekaisin itsekkin etteivät näe sitä meidän huolta mutta on niitäkin jotka ovat sanoneet että ovat hekin itse huolissaan veljestä ja koittaneet sille puhua mutta on sitten saaneet saman samaa niskaan mitä mekin ja osa sanoo että kyllä ne uskoo kaveria jos se sanoo että kaikki on hyvin :unamused:

Kerttu kirjoitit myöskin asiaa meidän elämä pyörii koko ajan veljen ympärillä vaikka meillä kaikilla on myös omat perheet ja askareet joita pitäisi hoitaa joka päivä,mutta suurin osa ajasta menee veljen takia. Suurinta tuskaa minusta on se että on joku tilanne missä et vain voi kertoa mikä on ja miksi on paha olla ja pahinta silloin jos tulee itku ihan väärässä paikassa,koita siinä sitten sanoa että ei mitään hätää. Tai jos ei edes tarvitse selittää mitään niin kyllä se tuntuu katseissa esim kaupassa kun ihmiset katsoo että mikähän tuolla on.En välitä siitä mutta välillä se harmittaa itseä että tulee se itku väärässä paikassa. Menin eilen kauppaan johon on matkaa 2km ja itku tuli tässä 2km matkalla ja kaupan pihalla koitin olla normaali mutta peilistä katsoi punaiset itkuisen sekaiset silmät mutta ei auttanut kun mennä kauppaan.Se on vain jaksettava kulkea surussa ja koittaa selvitä normaalisti päivästä toiseen. Monet synttärit,joulut ja muut jutut on menneet ihan piloille sen takia kun juuri just sillä hetkellä kun pitäisi juhlia 2v synttäreitä tulee tilanne eteen missä etsitäänkin veljeä joten se siitä taas. Jouluna piti olla kaiken hyvin tehtiin kaikki jouluruokia yhdessä myös veli on paikalla ja tekemässä joululaatikoita ja hyvä ettei juuri oltu istumassa pöytään kun piti veljen lähteä siskon kanssa kauppaan ja tällä kauppa reissulla veljemme katosi. Siihen päättyi se jouluruokailu ja päivä meni etsien toista yli -25 asteen pakkasessa,poliisit oli etsimässä,me olimme etsimässä,kavereita oli etsimässä. Huoh ja huoh tätä se on aina kaikki pyörii veljen tilanteen ympärillä ja hänen ongelmat lamauttaa koko perheen siltä istumalta aina kun joku pommi tulee. Se kun on ihmeellistä että ensin kaikki on hyvin ja kun selkäsi käännät niin auta armias kun tilanne voi olla jo tukalaakin tukalaampi.

Kertun lauseesta tulee minun uusi iskulauseeni se kolahti ihan täysillä itseeni. Kerttu laittoi että “huumeiden käyttölle ei ole kirjoitettu loppupäivämäärää, siksi se on niin raskasta ja pelottavaa” Ja tämä on niin tuskallisen totta.

Kiitos tästä palstasta,olen monia paikkoja koittanut koluta läpi ja täällä jokusen kerran pikasesti sivusilmällä käynyt aikaisemmin ja tänne palasin kun tajusin että haluan jakaa tätä ihan tuntemattomien kanssa joilla on sama asia ja tietävät mistä puhutaan ja mitä tämä tuska on kun perheessä on huumeidenkäyttäjä. Oli ne huumeet mitkä vain niin samassa veneessä ollaan kaikki.Ja haluan ennen kaikkea lukea muiden tarinoita ja nähdä ja kokea että meitä on muitakin joilla on samat ongelmat.

Anteeksi minun pitkät viestit mutta sitä tekstiä vain tulee…nytkin kun lapset ovat kotona niin en voi normaalisti puhua miehen tai kenenkään kanssa asiasta vaan minun pitää yrittää olla normaali. Kauhulla mietin että mitkä ne tuntemukset ovat jos kyseessä olisi oma lapsi vai olisko sillä merkitystä että onko se oma lapsi,veli,sisko,serkku,kaveri vai äiti tai kuka hyvänsä,mutta nyt kun jo koen asian näin valtavasti niin miten saan suojeltua omia lapsia siltä että tämä ei ole edessä sitten aikanaan.Eihän meistä kukaan osannut ajatella veljenkään tulevat tähän pisteeseen.Aina sitä ajatteli että eihän meille koskaan voi näin käydä. Emme me voi tosiaan lapsia kasvattaa pumpulissa me voimme vain koittaa ohjata heitä oikeaan ja voimme sitten vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Jaksamista kaikille,saan toivoa ja hyvää mieltä täältä kun luen että toivoa voi myös olla tarjolla se milloin se toivo löytää veljeni en tiedä mutta sitä toivon. Toivottavasti ajoissa ettei tarvitse olla saattamasta toista haudan lepoon ennen aikojaan.