Hävisin viikonloppuna 800€ nettikasinolle. Vuoden alusta olen hävinnyt yli 3000€. Pelivelkaa minulla on 30000€. Elämäni aikana olen hävinnyt yli 200000€.
Nettikasinot ovat ylivoimaisesti suurin ongelmani. Olen sulkenut kymmeniä tai jopa satoja kasinotilejä ja estänyt pääsyni peleihin. Olen käyttänyt esto-ohjelmia.
Tylsä hetki. Etsin kuumeisesti uuden kasinon, johon minulla ei ole estoja. Sellainen löytyy minuuteissa. Teen aluksi noin 100€ talletuksen, sitten yleensä toisen ja kolmannen. Seuraava talletus onkin jo 300-500€. Tässä vaiheessa tulee toisinaan voittoja, jotka pelaan tuntien tai päivän aikana takaisin. Muutamia kertoja olen voittanut joitain tuhansia euroja. Silloin olen pelannut kaikki voitot takaisin viimeistään viikon sisällä voitosta. Häviön jälkeen suljen tilin ja pyydän eston. Viikon tai kuukauden jälkeen toistan saman kuvion.
Olen pyrkinyt pelaamisesta eroon useita kertoja. Muutaman kerran olen pysynyt 0-linjalla useamman kuukauden. Sitten pelaaminen on taas saanut vallan. Nyt olisi tarkoitus aloittaa (jälleen kerran) pelaamaton elämä ja hoitaa asiat kuntoon.
Minulla on hyväpalkkainen työ, joten selviän nykyisestä velkataakastani. Velkojen hoitoon kuluu useampi vuosi, mutta uutta velkaa ei voi enää ottaa. Nyt ollaan lähellä lopullista pohjakosketusta.
Tunnetasolla suhteeni pelaamiseen on arkipäiväistynyt. Olen opetellut uskottelemaan itselleni, että kaikki on hyvin vaikka olisin juuri hävinnyt satoja tai jopa tuhansia euroja. Olen opetellut antamaan itselleni anteeksi. Olen satoja kertoja päättänyt, että nämä ovat viimeiset rahat peleihin. Satoja kertoja olen vannonut, että tämä on viimeinen talletus. Tähän saakka aina olen pettänyt itseni ja sortunut uudestaan pelaamaan.
Juuri nyt oloni on rauhallinen ja tyyni vaikka olen juuri hävinnyt paljon rahaa. Ennen koin häviöt voimakkaammin. Epätoivoa, paniikkia, itkua ja hätää. Nyt lasken, kuinka monta kuukautta viimeisimmät häviöt pidentävät velkojen maksua. Häviäminen ei enää satu. Toisaalta voittaminenkaan ei tunnu miltään. Miksi siis pelaan?
Kaikki läheiset tietävät jotain suhteestani peleihin, mutta kukaan ei tiedä kaikkea. Pitääkö kaiken palaa pohjaan ennen kuin nöyrryn kertomaan koko totuuden ja hakemaan oikeasti apua?
Kirjoituksesi pisti kyllä miettimään.
Tuntuu että lopulta pelit “syö” aivoja niin että mikään ei tunnu enää miltään.
Vaikuttais että sun pitäis hakea ihan ammattiapua, olethan hyväpalkkainen voisit käydä vaikka yksityisellä terapeutilla, parempi ne rahat ois sinne laittaa kun jatkaa pelaamista
Voimia !
Kaikilla on toivoa !
Hei ketjun aloittaja. Olet varmaan jo ylittänyt pisteen missä-mikään-ei-enää-tunnu-miltään. Suosittelisin että tekisit lupauksen, velkarahalla et enää pelaa. Ota tavoitteeksi että ensin makselet velat ja sitten voit omillasi pelata. Itseä on auttanut ajatus:“kyllä sitä kerkeää pelaamaan vuonna 2030 taas kunhan velat maksettu”.
Jos pelien lopullinen säppiin lyönti tuntuu liian kovalta, niin ota tavoitteeksi että pelaat kun velat maksettu. Jokainenhan tekee rahoillaan mitä haluaa, mutta ymmärtäkää ihmiset - velkaraha ei ole omaa.
Kiitos kommenteista. Viikko on toistaiseksi sujunut ilman pelejä. Se on hyvä asia. Toisaalta olen usein ollut pelaamatta päiviä, viikkoja, jopa kuukausia. Vuosia en koskaan.
Ammattiapua olen hakenut ja saanut. Ongelmat ovat olleet avun vastaanottajassa. Ylpeys, kusipäisyys ja ennen muuta häpeä ovat estäneet minua ottamasta apua vastaan. En sulje pois ammattiavun hakemista jatkossa. En todellakaan.
Vertaishelpparin mainitsema piste pienenee peruutuspeilissä. Kiitos heittämästäsi ajatuksesta velaksi pelaamisesta. Tuossa ajattelumallissa on jotain puhuttelevaa. Tavoitteeni voisi olla laajamittaisen uhkapelaamisen aloittaminen vuonna 2020.
Yritän laatia käyttöopasta omien ratkeamishetkien tunnistamiseen ja niissä selviämiseen. Olen tunnistanut tunteet ja tilanteet, joissa pelaaminen alkaa. Olen tunnistanut muutokset ajatuksissani hetkeä ennen kuin pelaaminen alkaa. Olen valmistellut tilanteita varten ohjelmaa tai tekojen sarjaa, joka siirtää pelaamisen aloittamista. Jos pystyn hallitsemaan käyttäytymistäni niinä sekunteina, jotka käynnistävät pelaamiseen johtavan tapahtumaketjun, olen hieman vahvempi. Jos löydän rutiinin aivomyrskyn hallintaan, minulla on vielä mahdollisuus.
Yritän siis löytää itselleni uuden reseptin pelihimon akuuttien oireiden hoitoon. Kuulisin mielelläni kanssaongelmaisten ratkaisuehdotuksia asiaan. Millaisia asioita teette päästäksenne pakkoajatuksista hetkeksi eroon?
Kuvailemasi kokemukset ovat ihan kuin omasta elämästäni. Kertoja minulla on ehkä hieman vähemmän, mutta kaava on täysin sama. Kun pelaamattomuutta on ollut hetken takana (muutamasta viikosta kuukausiin), niin joskus mitätön ärsyke ,kuten mainos uudesta casinosta, saa aikaan kontrollin menettämisen. Tähän en ole oikein löytänyt itseni kohdalla lääkettä. Eilen oli viimeisen vuoden ajalta neljäs repsahdus, jonka kaava oli sama. Ehkäpä pitäisi löytää keinot juuri tämän ärsykkeen kukistamiseksi.
Normaalisti en paljon mainoksista perusta, mutta netticasinomainokset saavat itselleni tunteen siitä, että kyllähän tämä pelaaminen nyt on jo hallinnassa. Näin ollen voin kokeilla hieman. Tämä “hieman” venyy ainakin itselläni usein turhankin isoihin summiin. Voi olla, että olen esimerkiksi luottokorttia maksanut kiltisti lähes nollatilaan. Yksi retkahdus ja paluu lähtöruutuun on valmis. Toisaalta haluaisin pitää luottokortin, jotta tietyt nettiostokset ja matkustus olisi mukavampaa. Olisikohan aika kuitenkin myöntää, että kortista luopuminen olisi taas yksi askel kohti parempaa rahanhallintaa ja pelaamattomuutta?
Mielestäni täysstoppi on ainoa ratkaisu. Kun putken saa poikki, niin on helpompi rakentaa ne itselle parhaiten sopivat työkalut tulevien haasteiden selättämiseen.
Eilisen jäljilta prosessini on taas alussa. Pelaamaton päivä nro. 1. Tänään en pelaa.
Olen käyttänyt mielikuvaharjoitusta pelihimokohtausten torjumiseen. Harjoituksen nimi on lentävä skorpioni. Näin homma toimii.
Sähköpostin roskan seasta löytyy kasinomainos tai joku tarjoaa pelejä tekstiviestillä. Vaara. 100% talletustarjous. Netentin pelit. Vaara. Tunnistan pelihimon iskevän. Himo ei kuitenkaan ole minä. Himo on erillinen olio, jokin vieras ja ällöttävä ötökkä - lentävä skorpioni. Katson lentävää skorpionia ja totean, ettei se ole yhtä minun kanssani. Katson itseäni ja skorpionia katon rajasta. Skorpionille ei tarvitse tehdä mitään. Se saa leijua ja olla. Ruma perkele. Enemmän huvittava kuin pelottava. Polttava pelaamisen tarve on mennyt ohi. Yksi ovi on sulkeutunut.
Viikon aikana sain kaksi kohtausta ohitettua harjoituksen avulla. Onnistuneen pelaamatta olemisen teon jälkeen koin pettymystä ja surua. Jonkinlaista luopumisen tuskaa kai.
Minulle on ollut tärkeää todeta, että pelaamatta oleminen on teko. Se ei ole ei-mitään vaan jotain. Teko tai toimintaa. Jotain mihin voin itse vaikuttaa. Passiivinen pelaamattomuus on ajelehtimista ja itsensä asettamista vaaraan. Ei-pelaaminen on teko.
Tämän oivalluksen kanssa eteenpäin kohti elämää ilman pelejä.
Upea oivallus ja mielikuvaharjoitus. Tota vois jotenkin sovellettuna käyttää itsekkin, kiva kun kävit kertomassa.
Tänne kirjoittaminenkin on jo itsessään voimaannuttavaa taistelussa pelihimoa vastaan.
Pelihimo on muistuttanut olemassaolostaan päivittäin. Olen toistaiseksi onnistunut sammuttamaan pelaamisimpulssit. Tämä on hyvä alku. Muutaman kerran olen jo painanut mainosviestin linkkiä, mutta onneksi K9+Betfilter+kasinoille tekemäni estot ovat antaneet muutaman sekunnin lisää aikaa rauhoittua ja tehdä mielikuvaharjoitusta.
Kun pääsen muutaman kriittisen sekunnin yli, pystyn toimimaan järkevästi. En kierrä suojauksia, vaan lähden pois tilanteesta. Järkiperäisen ajattelun tasolla olen lopullisesti hyväksynyt ja sisäistänyt, ettei pelaaminen voi koskaan mitenkään parantaa tilannettani. Pitkään ajattelin vielä, että “se iso potti” pelastaa talouden ja elämän ja… Muutaman kerran olen voittanut. Joka kerta olen lopulta hävinnyt. Aina. Ja niin tulee käymään jokainen kerta. Aina.
Nyt kymmenen pelaamattoman päivän jälkeen oireiden kirjo on monipuolistunut.
Pohjaton tylsyyden tunne, kaikki on harmaata ja paskaa, yhdentekevää. Mikään ei tunnu miltään.
Velkoihin liittyvä pakkoajatusketju: Kuinka kiva olisikaan, jos velkaa ei olisi. Pitäisikö vielä kerran laittaa kaikki peliin ja ottaa se viimeinen riski kaiken kuittaamiseksi? Mitä väliä, olet paska - lähde tyylillä.
Kolmantena vieroitusoireena on vanhojen pelikokemusten kaihoisa muistelu. Pelisalin tuoksu. Ensimmäisen pokeriturnauksen voitto. Se kuvio suosikkislotissa, jolla tuli tuhansien eurojen voitto.
Miten helvetissä voin olla niin sekaisin, että tunnen lämpöä ja kaihoa tuollaista paskaa kohtaan? Miten voin kaivata jotain noin kamalaa niin paljon?
Tänään on ollut vaikea päivä. Kirjoittaminen auttaa. Jatkan pelaamatta. Voimia.
Kuukausi meni hienosti pelaamatta. Sitten sorruin. Lipsahdus oli määrältään ja laadultaan OK.
Määrä. Yhteensä 200€ talletuksia nettikasinolle. 24h kiekkojen pyörittelyä, kotiutus 200€. Pelitili kiinni ja estoihin lisätarkennukset. Euroilla, eli määrällä, ei oikeastaan ole merkitystä. Jonain kertana vastaavassa tilanteessa minulla olisi mennyt 2500€. Jonain toisena kertana 10€. Jossain tilanteessa olisi voinut varmaan voittaakin jotain. Aivan sama. Euroilla ei ole mitään merkitystä. Harvoin olen voitolla lopettanut. En tehnyt niin nytkään. Sillä ei ole mitään väliä. Pitää vain huolehtia siitä, ettei pelaa.
Laatu. Pelaamisen kontrolli petti. Onnistuin kuitenkin katkaisemaan pelaamisen. Vituttaa, että ylipäänsä sorruin hyvän jakson jälkeen, mutta uskon, että minulla on koko ajan paremmat keinot selvitä vaikeista tilanteista. Usein lipsahdus on johtanut päivien tai viikkojen peliputkeen. Nyt lopetin vuorokausi pelien aloittamisen jälkeen.
Ongelma elää. Joka päivä pitää olla tietoisesti pelaamatta. Ongelmaa ei voi unohtaa, muuten mennään taas.
Tänään en pelaa.
Moro, mitäs tänne kuuluu? Helposti sitä retkahtaa, itsekin aina välillä ja huolella sitten pelannutkin kun lähtenyt mopo keulimaan. Lisää vaan lujuutta, jäin pohdiskelemaan tuota sinun vieroitusoiretta että kaikki on harmaata, ja samaa rataa…
Itsekin olen huomannut tuon saman jutun, olen lukenut paljon buddhalaisuutta käsittelevää kirjallisuutta ja tietyllä tapaa “haluaminen” tekee elämästä ylä/alamäkeä. Pitäisi luopua ja käsitellä paremmin haluamisen tunnetta. Kun pelaan, mitä haluan? Haluanko voittaa paljon ja sanoa näkemiin nykyiselle elämänpiirilleni?
Pelaanko jännityksen takia? Minkä takia “peruselämä” on tylsää, otanko sen liian varman päälle ja en uskalla ilmaista tunteitani? Olenko liian kiltti peruselämässäni, ja sitten pelien kanssa olen kuin kukkulan kuningas?
Olin juuri muutaman kuukauden matkalla (jota en ollut onnistunut pelaamaan) ja poissa pelien lumoista. Heti kotiuduttuani alkoi valtava odotus, koska saisin olla omassa rauhassa ja pääsisin pelaamaan. No se koittikin aika pian, voi sitä tunnetta, jännitys, ilo, riemu, Mulla oli ollut niin ikävä noita kaikkia casinoita. Ja sitten se uskomaton vitutus, aloin muka pelaamaan järkevästi, 50 tai satanen sinnetänne? eihän mulla ole ongelmaa. Kunnes nyt tämän kotiinpaluu kuukauden saldo on -3500e, ja ei, ei minulla ole tähän varaa, kaikki kortit ja lainat tapissa, (pikavipeissä onneksi estot) autokin olisi pitänyt ostaa!? mutta onneksi tulee kevät niin pääsee fillarilla, JA VITUT!!
Mutta jos nyt yrittäisi taas kerran, tänään vielä pelasin, ne loputkin, ja pahaksi onneksi löysin casinoita joihin käy maksu puhelimella, vedin nekin tappiin, SAIRASTA!!
Yritän nyt sinnitellä tämän riippuvuuteni kanssa, voimia ja tahtotiloja myös muille kamppailijoille. Tästä alkaa päivä nro 1
Missä olit noin pitkän ajan 
Olisitko voinut jäädä sinne