Nyt… Josko tänään oli se päivä, jolloinka saan lopultani silmäni avautumaan.
Olen keski- ikäinen nainen, joka on viihtynyt viinipullojen pauloissa hyvin pitkään. Tänäänkin tuli tissuteltua kaksi pulloa.
Olen vielä “onnellisesti” naimisissa, mutta tällä menolla tulen tuhoamaan avioliittoni. Mieheni käyttää alkoholia, mutta ei missään nimessä ongelmakäyttäjän rajoissa. Ei edes lähelle sitä.
Hän kysyi töistä tullessaan, olenko juonut viiniä. Kertoi puheeni sammaltavan.
Ihan ensin kielsin asian, mutta olihan se lopulta pakko myöntää. Häpeän tätä juomistani aivan hulluna. Inhoan itseäni kaikin tavoin asian suhteen. Olen tehnyt lopettamispäätöksiä jo useampaan kertaan, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan.
Tänään en edes voi aloittaa nollasta. Huomiselle asetan tavoiteeksi nolla- päivän.
Ryhmiin en ole vielä koskaan mennyt, sillä pelkään niitä. Terapiassa käyn, mutta ei sekään tunnu kovin paljoa auttavan. Tadan feikata sielläkin ihan huomaamattani ja antaa tilanteestani paljon paremman kuvan.
Ei, elämäni ei voi enää jatkua tällä tavoin.
Tervehdys Pohjantähti! Täälläpä meitä on muitakin kaltaisiasi, joten oikeaan paikkaan olet tullut 
Kaikki mahdollisuudet ovat edessä. Minä olen lopettanut kymmeniä kertoja ja aina palannut vanhaan liikajuomiseen. Nyt aion onnistua.
Voimia sinulle hylätä viinipullot!
En muista teinkö koskaan lopettamispäätöstä, vähentää yritin sekä juomamääriä että -kertoja. Ei onnistunut, mutta sitten tuli tilanne, jolloin tajusin olevani voimaton alkoholin edessä enkä halunnut enää juoda. Silloin päätin, mutta en päättänyt lopettaa. Päätin hakea apua, ja sainkin sitä AA-ryhmästä. Kyllä jännitti mennä ihmisten joukkoon ja sanoa että olen alkoholisti. Siitä illasta lähtien olen saanut olla raittiina, ei ole tarvinnut juoda eikä olla yksin. Kännykässäni on numeroita, joihin voin soittaa milloin tahansa ennen ensimmäistä ryyppyä. Ja vastavuoroisesti on alkoholisteja, jotka saavat soittaa minulle ennen kuin ottavat ensimmäisen lasillisen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Kiitos teille. Olen täällä plinkissä hengaillut jo pidempään lukijana, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi aktivoitua kirjoittajaksi. Vaikuttaa erinomaiselta paikalta ja vertaistukea tuntuu olevan jos jonkinlaisessa muodossa saatavilla. Vaikka toisten ongelmat eivät minua auta, eikä eri ihmisten ongelmia koskaan voi verrata toisiinsa, sillä kovin yksilöllisellä tasolla näissä asioissa liikutaan, ei vertaistuen merkitystä ja tarvetta voi koskaan väheksyä.
Minä olen hävennyt ongelmaani ja häpeän sitä edelleenkin niin paljon, että senkin vuoksi tuntuu rohkaisevalta tietää muita naisia olevan samassa jamassa. Häpeä on saanut tietysti aikaan tuon kotona salaa tissuttelun ja valehtelemisen. Itseltäni en ongelmaa kiellä, mutta pelkään menettäväni kasvoni muiden edessä.
Olen koko ikäni pitänyt kulisseja yllä, enkä ole koskaan osannut käsitellä negatiivisia tunteita. Kotoa saamani oppi on mennyt siinä asiassa erinomaisesti perille. Valitettavasti. 
Nyt haluaisin omaksua “raittiusopin” yhtä tehokkaasti.
Koetan pitää täällä kirjaa tunnoistani ja tehdä sen asioita kaunistelematta. Arvatkaa vain, miten kamalalle tuntui eilen kirjoittaa tuo KAKSI viinipulloa määräksi. Vaikka en pieni ihminen olekaan, tuollaiset määrät ovat hurjia naiselle.
En edes yritä mitään vähentämisiä. En tietenkään vanno olevani loppuikääni absolutisti, mutta nyt tällä hetkellä en näe mitään muuta vaihtoehtoa. Ja kyllä, koetan omaksua sen “päivä kerrallaan”- ajatuksen. Samalla pyrin myös olemaan vellomatta häpeässä ja itsesyytöksissä menneiden tissuttelujeni vuoksi. Eivät ne muutu tekemättömiksi vaikka miten itseäni kurittaisin.
Täällä kohtakonainen myös. Hain tänään antabusreseptin ja otin äsken ekan annoksen.
Tsemppiä ja tahdonvoimaa! Mulla kolmas päivä, hyppää kärryille…
Minä menetin kasvoni, kulissikasvoni, kertomalla yhden ainoan, siis yhden ainoan, tosiasian muutamille alkoholisteille. Samalla sain tilalle raittiuden.
Tässä kaksi lukemisen arvoista kirjaa: Nimettömät alkoholistit ja toisena Antti Heikkilän Riippuvuus, valheiden verkko.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Hei! Täällä myös keski-ikäinen nainen yrittää pyristellä viinapirusta irti. Aloitin antabukset tänään ja huomenna yritän uskaltautua AA-kokoukseen. Olin lihavuusleikkauksessa, jonka jälkeen syöpöttely muuttui juopotteluksi. Syksy on mennyt kosteissa merkeissä. Juon kevyesti tuon 2 viinipulloa illassa, kun väki on mennyt nukkumaan. Viime sunnuntaina join kirkasta viinaa ja sammuin keskellä päivää. Hävetys on suuri. Mutta tajusin viikolla, etten tästä enää omin voimin selviä.
Hei, tervetuloa remmiin Reipastuja, ja onnittelut siitä, että haluat raitistua.
Aika jännittävää sinänsä, että meitä keski-ikäisiä naisia on nyt viime aikoina tullut mukaan useampia.
Mistähän se kertoo?
Meistä monet ovat tavanneet oman pohjakosketuksensa, ja sieltä on suunta vain ylöspäin.
Sinusta ei ehkä vielä tunnu siltä, mutta voin vakuuttaa, että olo kohenee ja mieli kirkastuu pian. Itse olen vieläkin aivan ihmeissäni, kun olo on niin hyvä, eikä ainakaan toistaiseksi ole tehnyt yhtään mieli juoda. Ylivoimaisia houkutuksia ei ole tullut vastaan, vaan olen selvinnyt (!) erilaisista tilanteista vichyn voimalla eikä ole tarvinnut kovin kummallisia meriselityksiä keksiä. Menossa on nyt 4. kuukausi raittiina.
Tukena on toki työterveyshuolto, A-klinikka ja psykoterapia. Rentoutuminen, liikunta ja kulttuuri ovat hyviä lääkkeitä. Lisäksi olen itsekseni kahlannut jokseenkin kaiken maallikolle sopivan päihde, mindfullness- ja terapiakirjallisuuden, joihin täältä Plinkistäkin löytyy linkkejä ja vinkkejä.
L:tar
Tervetuloa palstalle, minunkin puolestani.
Hyviä neuvoja jo saitkin.
Lisäksi voisin antaa semmoisen vinkin, että kannattaa nyt alkaa pitämään yhteyttä ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa sellaisissa porukoissa joissa päihteiden käytöllä ei ole ainakaan mitään merkittävää osuutta. Ajatukset ja toiminta kun tarttis saada niistä irti eikä kaivautua niiden juttujen miettimiseen enempää.
Joo… täälläkin tahtovat jutut usein jämhtää siihen päihdekeskeisyyteen, mutta löytynee lopettaneista myös sittenb niitä päihdeongelmattomaan elämään ja sen asioihinkin vinkkejä antavia.
Ja juu… innokkaimpia neuvpojia voi vähän vältelläkin.
Ei se tee ihmisestä sen kummempaa asiantuntijaa ettei ole itse osannut minkäänlaista tolkkua omissa elämäntavoissaan pitää… ja sitten terveydellisen tai sosiaalisen pakon edessä joutuneet kahlehtimaan itsensä tiukkoihin ohjeisiin ja jatkuvaan vahtimiseen… Jos ei sitten takuuna selvästä järjestä ole vielä sekään että on osannut pahimmat ongelmat ikänsä välttää -siinä voi olla hioukan tuuriakin mukana.
Kirjoista tulikin mieleeni, kävin kans kirjastossa, ja hain asiaa valaisevan kirjan, Stanton Peele: Miten voitat riippuvuudet.
Olen sen joskus ennenkin tainnut silmäillä läpi, mutta jos nyt tutkistelis oikein ajan kanssa.
Sikäli se tuntuu sopivan yhteen tämän maailman ja maalaisjärjen kanssa, että samankaltaisiin ajatuksiin olen tullut ihan ilman kenenkään ohjeitakaan, monesa asiassa -ja onhan se ainakin päihderiippuvuus tipahtanut jonnekin matkan varrelle.
Voimia toivottelen, monestihan se alku o hiukan totista vääntöä itsensä ja halujensa kanssa.
Tästä ei ole oikeastaan missään tarkasti kirjoitettu, mutta siis voimattomuus voikin olla sitä, että myöntää itselleen rehellisesti, että ei koskaan halua raitistua, että on valehtelija, huijari. Tämän jälkeen on mahdollista yhdistää se viimeisin morkkis mukaan, ja luoda siitä sellainen yhdistelmä, että ne iänikuiset kusetukset eivät ehkä menekään läpi itselleen. Jos löytää itsessään niitä itsekeskeisiä ja nautinnonhaluisia piirteitä, niin on mahdollista alkaa löytää tukea sille raittiudelle. Ja siis: sitä tukea ei itsessään ole yhtään. Se on se pohja. Siksi täytyy hakea apua, kun ei halua raitistua. Tämä ajatusrakennelma voi tuntua oudolta, mutta sen tarkoitus on valmentaa sinua sitä hetkeä varten, kun se halu juoda tulee taas takaisin. Ei se ole minnekään kadonnut, se ei koskaan katoa. Olet näes alkoholisti eli spurgu. Kauheaa. Ihan hirveää että tällaista nyt. Huh. Eli näillä mennään, sanon minä. Kiität minua vuoden päästä, että kirjoitan asioista suoraan. Kirjoitan meille kaikille. Erityisesti sinulle, joka kiristelet nyt hampaitasi lukiessasi näitä rivejä.
Aiemman viestin tarkempaa tuoteselostetta: kannattaa tavoitella raittiutta, vaikka mieli alkaisikin kuiskia, että
edes pikkaisen, joulun ja uuden vuoden kunniaksi. Oikeasti kannattaa. Raittius tuo mukanaa jännää, uutta halua
elää. Vaikka joutuukin käymään pettymyksiä läpi, yhä enemmän tulee mukaan halua alkaa elää todeksi joitakin
omia unelmiaan. Kaikki aikanaan. Hiljaa hyvä tulee. Vain tänään. Raittius. 4ever.
Moikka ja tervetuloa tänne! Myös muille uusille kun en aina kaikkia muista tervetulleeksi toivottaa.
Yleensä aina tartun johonkin juttuun. Tämä lause sattui silmääni. Itse kun ensimmäisen kerran aloin kirjoittaa en ihan heti saanut korkkia sorvattua kiinni. Mutta kirjoittelin tuntemuksia negatiivisia ja positiivisia niitä liiemmin kaunistelematta. Se on auttanut minua tänne kirjoittelu hyvin paljon. Kannattaa kirjoittaa ja olla avoimin mielin kaikkien raitistuneiden puheille ja kerätä niistä itselleen sopivia apuvälineitä olemaan raitis. Kymmeniä päiviä olen ollut tämän plinkin ansiosta raitis. Olen siitä aika iloinen ja kiitollinen.
edit:
Hyvät kirjoitukset Grapelta tuossa yläpuolella. Sitä lueskelin äsken…