Pohdintaa

Olen taistellut tämän alkoholin kanssa kymmeniä vuosia ja miettinyt asiaa perin pohjin monesta näkökulmasta ihan vain omiin havaintoihini perustuen. Omalla kohdallani ensimmäisillä maistelukerroilla liemi ei oikein uponnut enkä ymmärtänyt, miksi ihmiset juovat sitä niin paljon. Muutama vuosi eteenpäin miedot juomat eivät tuoneet humalatilaa koska en pystynyt juomaan paljon enkä nopeasti. Ympärilläni olevat tuttavani vetivät kaksin käsin, myös poikaystäväni. Tehtäväni oli katsella heidän örvellystään lähes selvinpäin. Ajattelin, että jos ottaisin itsekin vähän reippaammin niin oltaisiin samalla aaltopituudella. Pian huomasin, että sujuvastihan se olut virtasi perjantai-iltaisin kitusistani ja antoi mukavat sävärit. Pian huomasin, että ottamista oli vaikeampi hallita kuin ennen. Joskus tuli pahojakin ylilyöntejä kun filmi tuppasi katkeamaan aika usein. Alkoi moraaliset krapulat niiden fyysisten lisäksi. Lopettaminen ei noin vain onnistunutkaan. Aivot olivat oppineet tietyn kaavan. Jossain vaiheessa hain apua ja pystyinkin jonkin aikaa hallitsemaan paremmin, kuinka paljon juon. Vuosia kului ja tilanteita tuli, jolloin ottaminen lähti lapasesta. Mitään juomaputkia en ole koskaan harrastanut. Kerran sitten kävin AA:ssa kun moraalinen krapula oli aivan tapissaan. Ystävällisiä ihmisiä, surullisia tarinoita, ei siinä mitään. En silti mennyt enää palaveriin. Jotenkin en siltikään samaistunut siihen. Jossain vaiheessa kävin aika pitkään A-killassa. Siellä tutustuin ihmisiin ja oli kivaa. Miehenikin oli kannatusjäsenenä. Pandemia sitten sotki sen kun ei voinut kokoontua missään. Olen välillä ollut aikoja ottamatta ja sitten taas toisinaan vähän niin kuin entiseen malliin. Ei sille voi mitään, joskus vain tekee mieli ottaa huurteinen. Alkoholiongelmien hoito on ehkä hiukan kehittynyt vuosien varrella, on tullut uusia lääkkeitä ja Antabus mainitaan jo vanhanaikaisena. Pitäisi kehittyä vielä lisää. Meillähän on ollut pitkään humalahakuinen alkoholikultyuuri ja taas sen vastapainona tiukkapipoinen moralisointikulttuuri. Ihminen on raitis tai ALKOHOLISTI. Olen aina ihmetellyt sitä, että kun ja jos alkoholismi on sairaus, hoidon pariin hakeutuvan pitää aina muistaa itsensä esitellessään kertoa olevansa ALKOHOLISTI. Alkoholisti mielletään aina tyypiksi, jonka sairaus etenee tietyn kaavan mukaan, läheiset kärsivät, työt kärsivät ja viimein täytyy tehdä sovitustyö ja ruveta raittiiksi. Silti tyyppi on ALKOHOLISTI vielä 20 raittiin vuoden jälkeen. Eikö tämä nyt ole vähän liian mustavalkoista ja vanhanaikaista. Silti meille, joiden “sairaus” on jäänyt tietylle tasolle, eli välillä maistuu ja tulee otettua toisellekin jalalle silloin tällöin, ei ole oikein mitään järkeenkäypää apua. Rankaksihan sekin käy elimistölle varsinkin jos on joku perussairaus ja kilometrejä takana. Se 35 vuotta joka minullakin on takana lukemattomien kosteiden iltojen jälkeen, pitäisi jo näkyä jos kerran olen ALKOHOLISTI. Eipä näy. Koko lailla katkeamaton työurani on yhtä pitkä, maksa-arvot ja muutkin arvot normaalit, iho sileä kuin lapsen peppu, ei ylipainoa, ihmissuhteet kunnossa. Se tosin ehkä vähän auttaa kun syön terveellisesti enkä tupakoi. Ainoa vain, että liian monta huurteista illan aikana syö yleisesti itsetuntoa tässä kaksinaismoralismin luvatussa maassa. Meitä on varmasti sankoin joukoin, jotka haluaisivat oppia sen maltillisen alkoholinkäytön eivätkä hyödy mitään siitä, että uhraavat aikaansa juomassa pahaa kahvia AA:n tiloissa, kertovat aina uudelleen olevansa ALKOHOLISTI ja kiittävät raittiista päivästä. Silloin tällöin juova ihminen ei myöskään hyödy mistään katkaisuun olevista hoidoista, koska hänen juomisensa katkeaa siinä vaiheessa kun illan viimeinen pirtelö on imaistu. Seuraavat drinksut ovat sitten herättyä vettä, mehua, kahvia jne.
No, oma apu paras apu. Pikkuhiljaa olen alkanut vähentämään juomieni määrää, vältän tyhjään vatsaan juomista. Viimeinen oivallukseni on ykkösolut. Sen voi nasauttaa turvallisesti, nauttia hyvän oluen mausta, tehdä pari voileipää ja katsoa lempisarjaansa. Se on siinä. Päälle voi keittää vaikka kahvit. Huomasin, että pienemmistä marketeista löytyy nelosta, kolmosta ja alkoholitonta kattava valikoima. Ykköstä on aika niukasti. Siihen toivoisin parannusta. Myös ravintoloista oli kiva saada matala-alkoholisia oluita. Drinkeistähän saa toki sen vahvuisia kuin haluaa. Ainakin minulla se näköjään toimii niin, että kohtuukäyttö pysyy kun veren alkoholipitoisuuteen ei tule liian suurta piikkiä.