Pohdintaa satunnaisesta alkoholinkäytöstä

Missä vaiheessa ihmisellä on alkoholiongelma? Silloin, kun kulutus ylittää tietyn rajan vai silloin, kun se vain yksinkertaisesti tuntuu siltä?

Olen kai aina ollut aika varautunut alkoholin suhteen. Teininä (kuten vieläkin) olin todella introvertti ja join hyvin harvoin kuten vanhempanikin, vaikkakin kyllä muutaman kerran ihan humalaankin saakka. Lähes yhtä usein kuin muutkin, mikä ei pienessä maaseutupitäjässä kyllä ollut kovin paljoa. Opiskeluaikana sitten hieman enemmän, vaikka sairastuinkin keskivakavaan masennukseen, minkä takia opintoni jäivät kesken ja sosiaaliset verkostoni ovat edelleen aika onnettomat. Olen nyt suunnilleen kolmekymppinen, aika hyvin palkatussa keskiluokkaisessa työssä ja minulla on kaikki “tavallisen elämän edellytykset” kuten ihana parisuhde, harrastuksia ja muutama ihan oikea ystäväkin.

Kuitenkin, se alkoholi. Aina kun tulee jonkinlainen sosiaalinen tilaisuus juoda, yritän pidättäytyä kohtuukäytössä mutta minusta löytyy suuri innostus sitä kohtaan. Kahden annoksen jälkeen tunnen sen huuman: olen ensimmäisenä tarjoamassa kierrosta tiukkaa ja viimeisenä pystysä ehdottamassa vielä yhtä jatkopaikkaa. Silti ainakin kuvittelen olevani hyvää seuraa humalassakin (kukapa ei niin luulisi?), en riehu, en räyhää ja minulla pysyy järki kädessä mitä tulee typeryyksiin. En ole koskaan eksynyt vieraaseen sänkyyn, lyönyt ketään tai tahallisesti loukannutkaan, vaikka alla olisi kuinka paljon viinaa. Kerran firman bileiden jälkeen olin niin humalassa, etten löytänyt kotiin vaan tyttöystäväni tuli hakemaan minut kun itkien soitin, että en löydä kotiin. Se on typerintä, mitä olen tehnyt. Ei siis mitään kovin ihmeellistä. Sellaista, mille voi nauraa niissä keskusteluissa, joissa kaikki kertovat mokiaan, ja kokea olevansa hyväksytty ja ihan reteä jätkä.

Ei, ongelmani ei ole määrä (joka pysyy kaikkien suositusten rajoissa muutamaa pitkäksi venynyttä baari-iltaa vuodessa lukuunottamatta. Keskimäärin juon alkoholia ehkä pari lasillista viiniä kerran pari kuussa ja sitten ehkä pari kaljaa joskus ja kerran muutaman kaljan pienet kännit), vaan käytön laatu. Se jumalaton innostus, joka syttyy aina kun on mahdollisuus juoda enemmän kuin kaksi annosta sosiaalisesti, se pieni pettymys ympärillä olevieni ihmisten lopettaessa illan kesken, kaikki se, mikä siihen liittyy. Yksi pullo vielä ja eiköhän sitten vetäistä oikein kunnon tumut! Mutta onko minulla koskaan ollut erityisen hauskaa humalassa tavalla, joka ei olisi ollut mahdollista selvin päin? Ei, en usko. Silti teen niin.

Miksi sitten juon ja miksi näin vähäinen alkoholinkäyttö ahdistaa minua? Se ahdistaa, koska olen eri ihminen juotuani muutaman. Surkean nuoruuden jälkeen takerrun kai johonkin ajatukseen, että asiat voisivat olla eri tavalla ja elämäni jollain tavalla siistimpää kuin mitä se nyt hyvin toimeentulevalla normitylsällä perusviherhippikaupunkilais-IT-ammattilaisella on. Mielessäni otan kiinni menetettyjä vuosia ja kuulun osaan porukkaa, mutta seuraavana aamuna käteen jää vain kuiva suu ja epämääräinen puolitietoisuus siitä, mitä typerää tuli sanottua edellisenä iltana ja kenelle. Puolisoni ei juuri juomisesta perusta, ja olen muutaman kerran onnistunutkin järkyttämään häntä. Lisäksi poltan humalassa tupakkaa, mikä nyt on vaan kaikin puolin vastenmielistä.

Miksi kirjoitan tänne nyt? Siksi, että tämä on nyt loppu. Eilen aamulla heräsin lievässä krapulassa ex tempore-baari-illan ja neljän tunnin yöunien jälkeen ja mietin, olinko sanonut tyttöystävälleni jotain typerää kun soitin hänelle seitsemän tuopin jälkeen kävellessäni kotiin, vaikka puhuinkin kieli keskellä suuta. Mitä helvetin järkeä sellaisessa elämisessä oikein on? Isäni on nykyään alkoholisti ja äitinikin puolelta minulla on siinä mielessä aivan helvetin huonot geenit ja ilmeisesti minullakin, sillä vaikka olen aika fiksu, olen myös jotenkin addiktiivinen ja ehkäpä hieman kompulsiivinen persoonallisuus. Näinkö se alkaa? Pienillä satunnaisilla pakoretkillä arkitodellisuudesta takaisin nuoruuteen, jota ei koskaan kunnolla ollut mutta nyt ehkä voisi, vaikka istuukin vaan Kalliossa muiden samanlaisten keskellä? Koska korkkaan ensimmäisen oluen kotona itsekseni, koska olen mielestäni ansainnut sen?

Ei, en juo paljon enkä usein. Mutta en pidä itsestäni kun juon, ja siinä pitäisi olla syytä tarpeeksi. Siksi en aio juoda enää, paria satunnaista viinilasillista lukuunottamatta. Kuinka monta hienoa asiaa ihminen voi elämässään tehdä sellaisina päivinä, jolloin ei tarvitse kärsiä fyysisistä oireista eikä henkisestä morkkiksesta? Luultavasti aika vitun monta.

Olipa tämän kirjoittaminen vaikeaa. Myöntää, ettei hallitse itseään. Kiitos, että luit.

Hei, ja tervetuloa joukkoon!

Sanoisin, että kyllä ihmisellä on jonkin sortin ongelma alkoholin kanssa silloin, kun se herättää noin paljon ajatuksia. Kyllä alkoholia voi käyttää ongelmallisella tavalla, vaikka riippuvuuden tai suurkulutuksen kriteerit eivät täytykään.

Sinun tilanteesi on itse asiassa varsin ihanteellinen. Olet huomannut ongelmallisen ajattelun niin varhaisessa vaiheessa, että sinulla on vielä mahdollisuudet sekä lopettaa että vähentää radikaalisti. Ensin lienee hyvä pitää taukoa ihan kokonaan ja katsoa, mitä se herättää. Mutta myöhemmin voi kenties tulla aika, jolloin voit ottaa ns. rusinat pullasta: juoda niin harvoin, ettet tunne kuluttavasi siihen aikaa ja energiaa senkään vertaa kuin nyt, mutta halutessasi juoda hyvällä omallatunnolla joskus. Tai sitten tulet siihen tulokseen, ettet halua juoda enää koskaan.

Tarkoitukseni ei siis ole vaikuttaa turhan alkoholimyönteiseltä juomisen vähentämiseen tähtäävällä palstalla. Koen vain lauseen “Minun ei tarvitse juoda” hienoksi sloganiksi, elämänasenteeksi, jonka aion iskostaa itsellenikin. Enää koskaan minun ei tarvitse juoda. Koska en ole vielä alkoholisti, voin juoda vielä joskus jos haluan, mutta minun ei tarvitse. Itse havahduin nimittäin paitsi runsaan juomisen aiheuttamiin mieliala- yms. ongelmiin myös siihen, että alkoholi on ottanut turhan itsestäänselvän ja hallitsevan aseman ajattelussani. Miksipä ei olisi, kun sen kanssa on teinistä lähtien kasvanut kyseenalaistamatta sen valtaa itseeni, yhteiskunnassa, jne.

Nimim. huomenna kuusi raitista viikkoa takana ja hyvä fiilis siitä, ettei tarvitse juoda.