Pitkän harkinnan jälkeen..

Me Lopettajat
1

Moi kaikki.

Täällä kirjoittelee 41v mies, alkoholin suurkuluttaja, ja toivottavasti toipuva alkoholisti. Kirjoitukseni käsittelee tätä meille kaikille niin tuttua aihetta ehkä aavistuksen epätyypillisellä tavalla, tai ainakin ajankohta tälle avautumiselle ei ole se, mikä tällä palstalla on on ollut vallalla. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi asioiden jäsentelyn tasoa, koska pitkä tovi on vierähtänyt edellisistä kirjallisista töistä tai yleensä ajatusten ilmaisemisesta…

Eli, olen siis mies, 41 vuotta, perheellinen, töissä, asiat kaikinpuolin kunnossa. Olen palstaa seurannut muutaman kuukauden enemmän ja vähemmän aktiivisesti ja nyt asiaa harkittuani päätin kirjoittaa myös itse. Olen tänne vuosia sitten kirjoitellut muutamia kertoja morkkiksessa , kun edellisiä kertoja yritin juomistani saada järjestykseen. Kiinnostus vain loppui lukuisten retkahdusten myötä ja elämän ajauduttua tuttuihin alkoholinhuuruisiin uomiinsa. Nyt tilanne on hiukan eri, sillä olen elänyt raittiina hetken aikaa, tarkasti ottaen tämä on selvä pvä nro 76.

Olen siis lukuisia kertoja pohjat kolunnut, sammunut yleisille paikoille, ajanut autoa kännissä, tapellut, saanut ravintolaan porttarin, ollut putkassa, örveltänyt muuten vaan,ja ollut kymmeniä kertoja a-klinikalla aloittamassa uutta elämää. Selviä jaksoja on ollut yhdestä neljään kuukauteen. Vaimo on myös tehnyt lähtöä monet kerrat, mutta jaksanut kun välillä on mennyt paremmin. Tänä syksynä kuitenkin alkoi olla taas liian kova vauhti päällä, en kuitenkaan lopettamista kummemmin ajatellutkaan, kunnes erään kolmen päivän aamusta iltaan juomisen jälkeen huomasin, ettei tämä olekkaan enää kivaa. Korostan, että en kohdannut olkapäälläni istumassa mitään pientä valonkantajaa tai hurahtanut uskoon. Tunne vain oli niin erikoisen voimakas että minun osuuteni tätä lajia on nyt hoideltu. Siksi olenkin miettinyt voiko tämä mennä näin?

Olen siis kyllästynyt baareihin,siellä aina istuviin samoihin naamoihin, kotona tissutteluun, saunailtoihin ym. Ja tämä tunne vahvistuu koko ajan, mitä pitempään raitista aikaa kestää. Kolmen viikon raittiina olon jälkeen varasin myös a-klinikalle ajan ja sain tuekseni antabukset.
Terapeutilleni kuitenkin tein selväksi, että en halua tässä vaiheessa alkaa kaivelemaan juomiseni syitä, lapsuuttani tai muutakaan. Hän ymmärsi ja sovittiin että minun polkuni siellä on toistaiseksi kontrollikäynti kuukausittain ja säännölliset arvojen mittaukset.

Minua kantaa tällä hetkellä eteenpäin raittiuden mukanaan tuomat hyvät ( ja erittäin hyvät ) asiat. Säännöllinen liikunta, talous kunnossa, perhesuhteet loistavat, ja varsinkin kyky kohdata arjen ongelmat suoraan. Ja mitä eniten olen odottanut, olen huomannut ajattelevani juomista koko ajan vähemmän ja vähemmän. Korostan siis, että varsinaista juomishimoa en ole vielä kohdannut, kuten edellisillä kerroilla viimeistään kuukauden selvistelyn jälkeen.

Mieltäni askarruttaakin nyt muutama asia. Pitääkö minun potea huonoa omaatuntoa jos selviän ongelmasta näin erilaisella ja poikkeavalla tyylillä. ja että mitkä ovat ne karikot mitä tulee erityisesti välttää? Paljon olen jo hankalia tilanteita kohdannut, ja niistä erittäin vaivatta selvinnyt.

2

Minun mielestäni sinun tulisi vain ja ainoastaan kuunnella itseäsi. Kertomasi osoittaa aika vahvasti sen, että taidat olla ilmiselvä alkoholisti, mutta kaikkien polut raitistumisen tiellä ovat omanlaisensa.

Joillakin ihmisillä vaan tulee yksinkertaisesti mitta täyteen sitä etanolin lutkutusta ja jos näin on sinulla käynyt, niin ota ihmeessä sitä Antabusta varmuuden vuoksi vielä 2-3vuotta (mikäli se ei ala aiheuttaa haittavaikutuksia).

Jos taas jostain syystä retkahdat juomaan uudestaan kannattaa ottaa neuvoista opikseen joita oletan kohta täältä muilta kirjoittajilta tulevan :mrgreen:

Tsemppiä!

3

Tervehdys ja tervetuloa plinkkiin!

Ei, sinun ei pidä potea huonoa omaa tuntoa siitä, että haluat lopettaa ja olet päässyt hyvään alkuun. Et sinä siinä mielessä ole helpolla päässyt tai mitenkään poikkeavasti, jos katsot historiaasi ja muistelet niitä lukuisia lupauksia ja lopettamisyrityksiä, mitä sinne mahtuu. Siellä on mokailuja, töppäilyjä pieniä katastrofeja yllin kyllin, jonka kautta päätöksesi on kypsynyt tälle tasolle, jota se on tänä päivänä. Ole ylpeä itsestäsi, että haluat auttaa kaikin tavoin itseäsi ja Saat todellakin nauttia kaikista raittiuden hedelmistä aivan hyvillä mielin, ne eivät ole keneltäkään pois :slight_smile:

Tästä matka jatkuu päivä kerrallaan itse itseään auttaen ja pysymään raittiina, sekä nautti raittiin elämän iloista ja suruista ihan raittiina.

4

Hei, ja tervetuloa!

Niin kuin kerroit, meillä jokaisella on omanlaisensa polku raittiuteen. Mukavasti olet päässyt toipumisen alkuun, siitä on hyvä jatkaa. Oma toipumiseni alkoi konkreettisesti sinä iltana, kun avasin AA-palaverin oven ja sanoin paikalla olleille naisille ja miehille, että olen alkoholisti. Kun olin juonut riittävän kauan, päätin ottaa vastaan apua, ja onnekseni tiesin tästä tavasta. Tänään päivällä päätin mennä illalla palaveriin vertaistuen pariin kuulemaan ja kertomaan millaista oli, mitä tapahtui ja millaista on nyt.

Raitista iltaa sinulle, pysyttele mukana!

5

Kiitos vastauksista ja mielipiteistä kaikille :smiley:
Toki olen jo ajat sitten myöntänyt omevani alkoholisti, ja myös tiedostanut mitä asialle pitäisi tehdä. Olen myös jo vuosikausia sitten uskaltanut myöntää itselleni, että kohtuukäyttö ei onnistu, vaan ainoa keino on täydellinen irtautuminen alkoholista. Se on itselle paljon helpompaakin, kun ei tarvi miettiä mitä voi juoda, milloin ja minkä verran. Antabusta olen suunnitellutkin jatkaa niin kauan kun itse tarpeelliseksi koen. Tällä hetkellä olo on hyvä, motivaatio kova ja elämänhallinta kaikinpuolin kunnossa. Sekavaa elämää ja pohjakosketuksia on kyllä sen verran koettu, että nämä raittiuden tuomat hyvät asiat kantavat toivottavasti pitkälle.
Olen kuitenkin terveellä tavalla epäluuloinen ja valmistautunut siihenkin, että himot vielä nostavat päätään. Parempi niihinkin on olla jollakin tasolla valmistautunut kuin ei ollenkaan. Aa-kokoontumisia en koe omakseni, toki niistä voi toisille olla apua.

Päivä kerrallaan etenen ja nautin tästä olotilasta raittiina.

6

Moi Spitfire. Raitistumisesi kuulostaa tapahtuneen hyvinkin samoin kuin minun. Mulla juominen ensin harveni ihan yrittämättä ja viimeisen kännin jälkeen vain tiesin, että juominen oli osaltani siinä. Se oli kuin lamppu olisi syttynyt päässä. Olin ollut viitisen kuukautta raittiina “omin voimin”, ennenkuin tännekään löysin.

Vuoden ja kahdeksan kuukauden kohdalla kävi retkahdus, toisinsanoen päätin kokeilla miltä juominen tuntuisi, kun elämä tuntui olevan niin kurjaa…no, eipä auttanut juominen ja retkahduksen jälkeen raitista aikaa on kertynyt taas reilut vuosi ja viisi kuukautta.
Mulle raittiina oleminen on ollut kans ihan hävettävän helppoa, siksi monesti tunnen oloni aivan kädettömäksi, koska en osaa neuvoa ja tukea kärsiviä ollenkaan, kun en osaa samaistua heidän tilanteeseensa.

Mutta voin omalta osaltani vastata sulle, et kyllä, jokaisella on omanlaisensa tie ja näinkin se raitistuminen voi käydä! :slight_smile:

Kirjoititkin samaan aikaan, lähetän silti.

7

Minä vastaan tässä ketjussa nyt Mirtillolle, anteeksi siitä!

Mutta siis kun Mirtsu totesit, ettet osaa auttaa meitä kompastelevia ja ajoittain kärsiviä, niin siinä oot kyllä väärässä! Sinun leivänpaistosessioista, arjesta maalla lemmikkien kera, koiravauvakuumeilusta yms. lukeminen on ollut ainakin itselleni mitä parhainta terapiaa. Tätä välillä pohjamutiin saakka vajonnutta rämpijää siis autat ihan vain sillä, kun kirjoitat palstalle omana itsenäsi ja omasta elämästäsi :slight_smile:

8

No kiitos…taas kerran… :blush:

9

Niin, ja muutenkaan tuo oman tiensä muiden teihin vertaaminen ei minusta välttämättä johda kovinkaan pitkälle - vaikka palstalta toki kullanarvoista vertaistukea saakin.

Itse oon ainakin oppinut sen, että miulla on oma elämäni ja tarinani, joka eroaa jonkun toisen elämästä ja tarinasta - eikä tieni sinällään ole muiden vastaavia huonompi, vaikka enemmän mutkia sisältäisikin. Toki toivoisin, että olisin saanut korkin kiinni vaikkapa sillä samalla hetkellä, kun tälle palstalle kirjauduin, mutta kohdallani niin ei sattunut käymään.

Se tärkein pointti meidän kaikkien kohdalla on mielestäni kuitenkin yhteinen päämäärä: elämä ilman alkoholia ja sen tuomaa tuskaa. Plus usko siihen, että kyseinen päämäärä on mahdollista saavuttaa, ynnä halu ja motivaatio tehdä konkreettisia asioita paremman elämän eteen.

10

Moi taas, ja raitista aamua:)

Allekirjoitan kyllä täysin tuon mitä sanotte, jokaisella on oma polkunsa, ja vertailu on ihan turhaa. Olen huomannut myös, että varsinkin kun ikää karttuu se pätee moneen muuhunkin asiaan. Pukeutuminen, työt, kaikki omat tekemiset. Yhä vähemmän ajattelen mitä muut minusta ajattelevat. Lisäksi olen huomannut sen liittyvän myös raittiina olemisen mukanaan tuomaan kohentuneeseen itsetuntoon. Miksi en siis toipumisessanikin rohkeasti kulkisi omaa hyväksi havaitsemaani tietä:)

Yhden tuntemukseni haluaisin ottaa esiin ja toivon myös kommentointia. Kaikki tietävät nuo työpaikkojen ja kaveripiirien viikottaiset keskustelut juomisen suunnittelusta, ja maanantaisin sekoilujen kertaamisesta. Olen niitä väkisinkin joutunut kuuntelemaan, toki enää osallistumatta. Olen siis oman juomattomuuteni hyvin johdonmukaisesti selittänyt sillä, että ei vaan kiinnosta. Ja se ei ihme kyllä ole poikinut sen kummempia uteluita tai kyseenalaistamisia missään yhteisöissäni. Niin siis kuunnellessani noita keskusteluita juomiseen liittyen, tunnen jollakin tasolla SÄÄLIÄ. En tiedä olisiko siihen varaa, kun olen jokin aika sitten ollut ihan samassa tilanteessa. Ehkä se juontaa siitä, että osalla kavereista ja työkavereista on päällisin puolin pääteltynä selkeitä ongelmia juomisensa kanssa ainakin jollain tasolla. Asiaan en sen kummemmin halua puuttua, koska sen ihan varmasti tiedostan että muutos lähtee vain itsestä. Toisen aloitteesta se tulkitaan helposti jeesusteluksi.

11

Moi Spitfire!

Minullakin raitistuminen on sujunut ns. helpon kaavan kautta. Ja kuten sinä, olin itsekin tiennyt jo pitkään, että minun pitäisi lopettaa kokonaan. Yritin vain kieltää tämän tosiasian ja lykkäsin päätöstä niin kauan kunnes vaan tuli sellainen tunne että kiintiö on täynnä. Ja tämä tapahtui suhteellisen myöhään, olen jo 50-vuotias.

Itse huomaan noita samoja tuntemuksia kuunnellessani muiden viinanjuontijuttuja. En todellakaan haluaisi moralisoida, enkä mielestäni sitä teekään, mutta ehkä juuri sääli on se tunne joka siinä tilanteessa herää. Samaten lähikaupan kassajonossa aika usein on edessä tai takana asiakas, josta ulospäin ja myös ostosten perusteella heti huomaa, että hän on alkoholin suurkuluttaja. Silloinkin käy sääliksi. Mutta minkäs teet, ei tässä miksikään evankelinjulistajaksikaan voi ruveta. Jokaisella on oma polkunsa joka vaan on kuljettava loppuun.

Ai niin, aika moni ns. helposti lopettanut kokee jossain vaiheessa, että raittiina oleminen onkin niin helppoa, että erehtyy uskomaan että hallitsee juomistaan ja että kohtuukäyttö olisi sittenkin mahdollista. Tämä on se sudenkuoppa johon voi pudota ajan kanssa…itselleni on käynyt näin.

T: Marianne

12

Kiitos Marianne kommentista:)

Tuohon samaan ansaan minäkin olen tipahtanut kaikilla edellisillä yrityksillä… Siksi olenkin nyt jatkuvasti varpaillani tunnistakseni heti ensimmäiset merkit. Itselläni toimiva ratkaisu on tehdä antabuksen otosta kellonaikaan sidottu rutiini. Ja onnekseni minulla lääke ei aiheuta sivuoireita, joten aion jatkaa sitä niin kauan kuin lääkäri sallii.

13

Raittiuden sivutuotteena elämäni kokonaisuudessaan on kohentunut, mutta kiitollisuuden ohella joskus huomaan vertaavani itseäni juoviin ihmisiin väärällä tavalla. Tarkoitan säälin ohella myös ylimielisyyttä. Kun vuosikausia yritin vähentää juomistani onnistumatta, sain kuitenkin pohjani löydyttyä raittiuden ikään kuin lahjaksi. Ja että totuus ei unohtuisi, käyn melko säännöllisesti kuuntelemassa muita alkoholisteja, ja erikoisen tarkasti kuuntelen niitä, joiden tie ei ole ollut sileää ja helppoa, vaan välillä on tullut retkahduksia. Eilen illalla viimeksi miesalkoholisti kertoi tällaisesta urastaan, mutta jatkamalla palavereissa käyntiä huomasi jossain vaiheessa, että takana on jo pitkä raittius. Ei kuitenkaan niin pitkä, että enää haluaisi kokeilla ekaa ryyppyä ja irrottautua vertaistukijoukostaan.

14

Tuolta kantilta itsekkin asiaa juuri pohdiskelin. Terveen itsetunnon ja ylimielisyyden raja on tuossa tilanteessa kuin veteen piirretty viiva.

15

Spitfire, niin tämä Max Jakobsonin lanseeraama veteen piirretty sopii elämässä moneen väliin.

Etelän hiihtolomaviikko loppuu, ja tänään saan vielä viikonlopun viettoon kaksi toisen polven jälkeläistäni, jotka eivät ole koskaan nähneet isoisäänsä alkoholia nauttineena. Se on minulle herkkä kiitollisuuden aihe, heille ehkä ihan luonnollista.

16

Lomamuisto, mukavaa viikonloppua lastenlasten seurassa:)
Voisin kuvitella, että lapsukaisten isä/äiti on nähnyt sinut muussakin tilassa ja suovat seuraavalle sukupolvelle vilpittömästi tämän varmasti miellyttävämmän tilanteen.

17

HEIPS JA TERVETULOA!
Mulla elämää ilman jatkuvaa juomista ( en voi sanoa raitista, koska niitä retkahduksia on kuitenkin ollut…) tulee alkukesällä 3 vuotta. Kävin aika pohjamudissa ja join kauan, kymmenisen vuotta kunnolla.
Vuoden verran on ollut helppoa elää selvin päin, alussa se oli melkoista kärvistelemistä ja ilman Antabusta en olisi varmaan selvinnytkään.
Suurin osa ongelmistani ja ahdistuksestani johtui juuri juomisesta, en siis juonut “murheeseen”. Join aluksi, koska se oli kivaa ja lopuksi, koska oli pakko.
Ylimielisyyttä en ole kokenut, päin vastoin olen edelleenkin hyvin nöyrällä mielellä ja kiitollinen jokaisesta selvästä päivästä. Luulen, että kohdallani ne eivät ole ikinä itsestään selviä. Alkoholia en silti enää ajattele päivittäin, ja suru siitä, että ei saa juoda, kirpaisee vain harvoin ja hetkellisesti.Niitäkin silti tulee.
Elämä on vaan niin paljon parempaa nyt. Liikun paljon, paino on laskenut, kunto on hyvä, nukun hyvin, mieliala on yleisesti ottaen hyvä ( remontti taas kiristää pinnaa kun niitä htin remppaukkoja saa odottaa ja odottaa…)ja lapsenlapset ovat ehdoton kohokohta elämässä.
Lapseni tuntien heitä en näkisi, jos jatkaisin juomista.
Luulisin, että aivotyö on jo aiempina vuosina tehty, jos nyt olet valmis elämään ilman viinaa. Niinkuin otsikkosikin on-pitkän harkinnan jälkeen! Siitä on hyvä jatkaa. Suosittelen myös Antabusta, mulle se ei ole aiheuttanut minkäänlaisia haittavaikutuksia- ja vaikka aiheuttaisikin, juomista pahempia ne eivät voisi olla.
Otan sitä vieläkin aina tarvittaessa- joulun aikaan otin, koska tiesin, että perhepiirissä juodaan viinia ruoan kanssa ja konjakkia iltaisin. Jossain vaiheessa otti aivoon, mutta ohi sekin meni jaa aamuun oli helppo herätä.
Raitista viikonloppua!

18

Hei!
Olen joskus kirjoitellut tänne. Muistaakseni viimeeksi olin retkahtanut. Siitä nousin enkä sen jälkeen ole alkon tarjontaan koskenut. Minullekin on ollut helppoa olla raitis. Alussa retkahtelin , kompuroin ja mokailin. Noin viisi vuotta olen aktiivisesti raitistellut. Jollei retkahduksia lasketa :question: aloin taas kirjoitella kun tunnen maan viettävän allani. Juomishimoja ei tavallaan ole, ja ajatuskin juomisesta ällöttää. Mutta tunnistan merkit. Elämä on alkanut tuntua merkityksettömältä. En ole jaksanut liikkua. Parisuhteessa ristiriitoja. Valvomista. Työssä olen tehnyt virheitä. Eli on oltava todella varuillaan. Aiemmin olen retkahtanut juuri näin. Vaikka en itse alkoholiin tunne minkäänlaista mielihalua. Se on vaan joku naksahdus ja pakko joka jossain vaiheessa saattaa iskeä heikkoon kohtaan. Juuri tuo elämän masentavuus…tulee mieleen, että paskanko väliä, jos vaikka saisi pienen hetken onnea.
Sitä tässä pyrin välttämään edellisistä viisastuneena. Siis ei täysin kannata raittiuden helppouteen tuudittautua. Vaikka toki se voi joillakin mennä niinkin! Huippuhienoa jos menee!
Luen taas aktiivisesti täällä ja kirjoittelenkin. Ehkä tästä selvitään ilman kommelluksia.

19

Kyllä sinulla on hyvät mahdollisuudet selvitä, kun tiedät, että alkoholi “etsii” koko ajan puolustuksen heikointa kohtaa.

20

Moi, pari päivää kipeänä niin ei ole jaksanut kirjoittaa :frowning:

Tuohon juuri minäkin olen yrittänyt panostaa, että tunnistaisin merkit ajoissa. Olen kuitenkin paljon pohtinut edellisten epäonnistumisten ajankohtia ja olosuhteita. Olen vaimon kanssa myös jutellut, että uskon hänenkin huomaavan juomisen petailun merkit, jos sellaisia ilmaantuu. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe minkäänlaista halua juoda.