Pitkäaikaisbenzonkäytön haittoja suurilla määrillä.

Täällähän tosiaan onkin jo vaikka kuinka tarinaa bentsoista, ja empä tiedä toistanko sitten samaa levyä, mutta vaikea keksiä pyörää uudelleen :slight_smile:

Muistan joskus ihan nuorena kollina, kun sain jo vaikeita paniikkikohtauksia, mitkä eivät tietenkään olleet vielä silloin tautiluokituksina. Silloin miulla ei tietty ollut vielä benjamiini, eikä muutakaan lääkitystä, olinhan ihan lapsi. Vaikeahan lapsena on semmosia asioita mitekään käsitellä. Ehkä vähän vanhempana niitä olisi pitänyt alkaa käsittelemään kokonaan ilman lääkityksiä. Ottaa vaan pannarit vastaan, ja koittaa kestää ne. Panostaa enemmän johonkin terapian tyyppiseen. No taitaa se jälkiviisaus olla se paras viisaus :slight_smile:

Aika lapsihan minäkin vielä tietenkin olin tuossa 1990-luvun alussa. Vittumoisia asioita jo nuoreen ikään oli tapahtunut paljon. Tietenkin paniikkikohtaukset jatkuen. Olihan se tietenkin mentävä lääkärin juttusille, joka sitten ymmärsi, että paniikkihäiriöhän minulla on. Siitä se lähti hiljalleen, alkuun laiteltiin Oxepamia. Voi auvo ja onni, kun mie aattelinkin, että nyt se helpotus, ja pelastus tuli. Voi kiesus miten olivat ihania nuo benjot alkuun. Annos ei ollut alkuun, kun ehkä 45-60mg/vrk. Tolet kasvoi, ja se tuttu tarina.

Ei siinä kauan mennyt, kun määrättiin sen aikainen ihmelääke Xanor, josta ainankin miulle sanottiin vakavalla naamalla, että tämä ei sitten aiheuta riippuvuutta, en osaa sanoa valehdeltiinko miulle, vai oiskos lääke vielä silloin ollut niin arvokas, että lekuu kiinosti lähinnä ulkomaanmatkat+bonarit. Nopeessa ajassa se hilattiin 6mg/vrk. tuo annos muutes oli jopa tohtorin määräämänä pahimillaan 12mg/vrk. Ja taas se tuttu laulu, enempää kun ei leku kirjoittanut, niin saihan sitä nappinsa muualtakin. Ja kaipa se annos oli jo 16mg tietämissä vrk. Eli vähän perkeleen älyttömiä määriä, eihän siinä jos olisi poistellut paniikkiaan niillä jonkin hassun vuoden, mutta sitähän kesti noin 25vuotta. Tuo on ajalliseti kovin lähellä, ja koko aikaa lääkkeenä ei ole ollut Xanor, no sen ja sama benjo, kun benjo.

Lukemattomia poisrimpuiluyrityksiä, milloin itse Xanorilla, milloin Rivalla, milloin milläkin. Lopputulema sama ei siinä onnistunut lainkaan, ehkä ei ollut semmosta tietotaitoa olemassa, ja puottelutahdit liian kovia.

Nyt olen ollut semmoin ilman benjamiineja, että tossa 2 vuotta sitten tuli se niinkutsuttu 0-päivä. Pitkään olinkin siinä tasan nollassa. Nykyseltään paniikkikohtauksen sattuessa otan ihan skidin määrän benjoa. Onhan tämä peli tavallaan muutenkin pelattu. Dokuputken sattuessa himmaan sen benjoilla, mitä onneksi tapahtuu harvoin. Eli en siis täysin kuivilla benjoista ole. No ehkä kerran viikossa-kahen viikon välein otettu pikkupenjon kulmapala tuskin on ihan kuolemaksi. Näkisin että juuri siten benjoa tulisikin käyttää. Eli ainoastaan tarpeeseen. Eikä tässä ole aiekkaan pyrkiä jotenkin streitiksi.

Sen paljonpuhutun nollapäivän jälkeen alkaa kyllä vaikeudet, joskin tietty elämänlaatu on aivan eri luokkaa. Itsellään kuitenkin tuhoutunut gaba-reseptoreja siten, että en voi oppia oikeen uutta. Sen koommin työelämään tai johonkin vastaavaan minusta ei koskaan enää ole. Muistia ei juuri enää ole, keskittymiskyky olematon. Paikat nykii, ja pykii. Motoriikka on mitä on. Nervi menee todella pienistä asioista. Tietenkin mie vähän semmosta vielä haaveilen, joskos nuo vaikka vähän paranisikin vielä ajankanssa, vaikka onhan se usko tavallaan mennyt. Mie en osaa enää ees laittaa pussilakanaa paikalleen, saatan vaan jäädä totaalisiin jumeihin. Mie kyllä yritän vähän lueskella, että muisti paranisi, ja tämmöinen kirjoittaminen miusta on muuten hyvää terapiaa :slight_smile: Ja varsinkin jos vaikka joku saakin pienen tiedonjyvän ongittua :slight_smile:

Mutta mitäpä tässä katkeraksikaan alkamaan. Itehän mie jyväni olen syönyt. Tietenkin lääkärin avustuksella suurimman määrän :slight_smile:

Oli aie ihan kirjoittaa semmoin kunnolla, mutta jotenkin sippas voimat. Voi myös olla, että vähän raskas aihe miulle kuitenkin :slight_smile: