Pitkä matka

Olen käynyt läpi pitkän matkan juomarina. Homma on edennyt aivan niin kuin kirjoissa kirjoitetaan: muutaman viikon/kuukauden jälkeen kaikki syyt raittiuteen “katoavat” ja siitä seuraa repsahdus. Viimeisin juomisputki oli rankempi kuin yksikään edellisistä. Arkenakin piti kitata viiniä, vaikka olisi mitä velvollisuuksia ollut seuraavana päivänä.

Olen tiennyt olevani alkoholisti jo monia vuosia. Se ei kuitenkaan ole johtanut siihen, että lopettaisin juomisen. Päin vastoin: olen oikein sanonut itselleni, että kyllähän minun täytyy juoda, olenhan alkoholisti :open_mouth:

Nyt on pakko koittaa taas päästä jaloilleen. Jos olenkin pitkään tiennyt olevani alkoholisti, niin nyt olisi varmaankin aika alkaa toimimaan niin, ettei tämä sairaus vie minua hautaan. Huomenna täytyy kai ottaa Antabus. Tänään en vielä voi, koska eilen vielä join.

Voi tätä katumuksen ja ahdistuksen määrää! Kymmenen vuotta elämästäni on valunut hukkaan. Olen juonut ne pois. Olen koittanut raitistua varmaankin kolmekymmentä kertaa, mutta aina vain palaan pullon äärelle. No, päivä kerrallaan on edettävä. Muita tapoja ei ole.

Hei Apila!

Tiedän tunteen! Ajattelin juuri aamulla sitä kuinka retkahduksen jälkeen häpeä ja pettymys itseen on ainakin minulla ollut paljon suurempi kuin ensimmäistä kertaa raitistuessa, vaikka tiedänkin että olo helpottaa kyllä.
Tänään menen aa:han vaikka en aiemmin sitä omakseni niin tuntenutkaan, mutta uusi ryhmä joten mistä sen tietää ja eipä tuosta haittaakaan ole.

Tsemppiä sinulle, päivä kerrallaan!

Kiitos vain tsemppauksesta!

Kylläpä tekee hyvää taas lukea näitä plinkin juttuja. Jotenkinhan se on löydettävä tahto raitistua. On kyllä outoa, miten alkoholiin voi kaikkien karmeuksien jälkeenkin liittyä positiivisia mielikuvia. Niistä kun pääsisi eroon…

Tervehdys Apila!

Kertomasi perusteella osaat jo lopettaa juomisen melko rutiinilla, mutta jotenkin se homma vain lopahtaa viikkojen tai muutaman kuukauden kohdalla. Kiinnostaisikin kuulla tarkemmin, mikä siinä selvänä elämisessä loppujen lopuksi onkaan sellaista, että usko omiin mahdollisuuksiin katoaa? Onko se silkkaa viinanhimoa, masennusta, tyhjyyden tunnetta… vai mitä?

Moni pidempään raittiina ollut voi kertoa, että ongelma ei ollutkaan lopulta siinä juomisessa, vaan ihmisen suhde itseensä ja maailmaan oli jotenkin keskeneräinen, minkä vuoksi selvänä elämisestä puuttui mieli ja merkitys. Alkoholi tarjosi pikahelpotusta ja lohtua, mutta ajan mittaan tuloksena oli vain riippuvuutta ja elämänhallinnan menetys.

–kh

Apila, nettiystävä, tervetuloa taas mukaan.
Ei sun ‘täydy ottaa’ Antabusta. Sä haluat ottaa sen! Sä haluat jotain muuta kuin retkahduksen, sä haluat elämän. Sä teet tällä kertaa jotain toisin kuin aikaisemmin.
Eiks nih?

Apila,
jälleen täällä, hyvä kun palasit. :slight_smile:
oletkos koskaan lapsena etsinyt onnea tuottavaa neliapilaa nurmikolta? Aika heikostihan niitä löytyi ja itse muistan, että monesti ärsytti niin paljon, että huijasin ottamalla yhden ylimääräisen lehden toisesta apilasta ja ja yritin liittää sen toiseen tavalliseen kolmilehtiseen apilaan. Totuus oli kuitenkin se, että apila oli yhä kolmilehtinen, eikä onni tai sen paremmin epäonnikaan lisääntynyt tai vähentynyt sen kummemmin. Sinulta ei puutu Apila mitään, mikä estäisi sinua raitistumasta. Kaikki on sinussa olemassa, neljättä lehteä etsimällä raittius ei tule. Se ei ole mikään uloke, kysymys on sisäisestä asiasta ja rakennusaineet raittiuteen on meille kaikille annettu. Anna itsellesi lupa raitistua, anna itsesi olla se joksi sinut on luotu. Vertaistuki on parhaimmillaan kuin toivoa antava lämmin syli, jossa voi alkuun vaikka vain olla ja kerätä voimia ja uskoa elämän kantavuuteen. Mitäs jo menisit kokeilemaan AAta, antaisit sille ja itsellesi mahdollisuuden?

Moikkelis!

Olen alle 40w nainen ja alkoholisti, sen olen tehnyt selväksi ja nöyrtynyt sen asian edessä.
Elämäni on karannut aina lapasesta kun juon, enkä osaa juoda kohtuudella.
Jos ajattelen pystyväni ottamaan pari niin meneehän siinä toista kymmentä ja aina olen lähtenyt kapakkaan ja aina on ollut rahaa juoda, on se vaan kummallista.Heräilen sitten epämääräsistä paikoista ja seurasta,
ihme kun ei ole sattunut mitään vakavaa reissuillani, onneksi ehjänä, rymynnyt milloin missäkin.
Alkoholi on ollut syy velkaantumiseen ja ikäviin tapahtumiin joita on niin pitkä lista etten jaksa sitä tähän rueta kirjoittamaan, mutta hyvää se ei ole elämääni tuonut.

Olen ollut nyt 2.5v neljällä retkahtamisella, edellisestä on nyt aikaa 1kk, yksi ilta.
Mietin miksi join, oli kai ikävä alkoholia ja seurallisuutta,vitutti.
Mutta enemmän vitutti sen jälkeen kun oksensin seuraavana aamuna ja morkkis oli valtava.
Kannattiko? Oliko hauskaa? EI.
Nyt otan taas antabuksen joka aamu, ei tartte miettiä juonko vaiko en :laughing:
Nautin selvänä olemisesta,tajuan mitä teen ja muistan kaiken mitä sanon enkä mokaile.
En halua juoda, alkoholi muuttaa minut pedoksi :smiling_imp: ja vittumaiseksi,en halua olla sellainen.
Haluan elää tasapainoisesti ja ilman pöhnäistä oloa.

Woimia kaikille!

Minnekköhän on Apila kadonnut ? :frowning:

Tulin tänne kurkistamaan kirjoituksia pitkästä aikaa. Tähän päivään heräsin ahdistuneena. Toissapäivänä join. Muisti meni, rahat meni ja kaikki itsekunnioitus meni.

Ei auta mikään muu kuin sekunti kerrallaan olla juomatta.

Jokin aikaa sitten ajoin autoa humalassa ja jäin kiinni. Onneksi en tärmännyt kehenkään/mihinkään, mutta kiinni jäin kuitenkin - se on kai hyvä asia. Kamalaa on se, että elämänhalu tässä katoaa pikkuhiljaa, kun tunnen olevani maailman surkein otus. Vuositolkulla lopettamisyrityksiä ja aina vain retkahdan uudestaan. Selvin päin harhaelen elämän läpi masentuneena, humalassa saan edes hetkeksi unohtaa kaiken.

Mistäköhän voisi löytää uskoa siihen, että selvin päin elämä saattaisi vähitellen alkaa olla elämisen arvoista?

Kenellekään en voi puhua suoraan tästä kaikesta ja mihinkään terapiaan en uskalla mennä, sillä pelkään, että ottavat minulta lapsen pois.

Mitenkä luulet kehityksen jatkuvan jollet hae apua ?

Huonompaan suuntaan todennäköisesti ja silloin viimeistään menetät lapsesi. Onko nyt hyvä,että lapsella on alkoholisti äiti, etteikö hän kärsi ?

Sinä olet sairas. Sairastat todennäköisesti myös alkoholin aiheuttamaa masennusta. Hankkiudu hoitoon, ei sinulta sen takia lasta oteta, että hoidat itseäsi vaan sen takia ettet hoida.

Oikeassahan sinä olet, Dave. A-klinikalla ja AA:ssa olen ollutkin, mutta viime aikoina olen alkanut ajatella, että pitäisi mennä johonkin psykiatrille tms. Muuten löydän itseni vielä vankilasta tai haudan pohjalta.

Koko ajan mielessä on se, että tämä kaikki on täysin omaa vikaani.

Tänään lapseni tulee kotiin. Onneksi eilen olin jo juomatta, joten tänään en enää ole sekaisin. Ahdistus ja masennus pitää vain piilottaa - siihen olenkin jo tottunut. Ei muuta kuin suihkuun ja ja peilin eteen irvistelemään. Jollain tavalla on tästäkin päivästä selvittävä, vaikka tekisi mieli vain jäädä peiton alle makaamaan. Pari tuntia pitää jaksaa kesätyöpaikallakin käväistä.

Kaikki on omaa vikaani. Eikö sen pitäisi tarkoittaa myös, että itselläni ovat kaikki mahdollisuudet parantumiseen? Alkoholisti tulen olemaan aina, mutta onko minun pakko paeta ongelmia jatkuvasti humalatilan taakse?

Turha siitä on itseään syytellä, että on alkoholismi niminen sairasus. Alkoholisti olen minäkin ja moni muu.

Asiat paranevat varmasti kun pääset alkoholista eroon. Sinulla on suuri tarkoitus ja tehtävä elämässä onhan sinulla lapsi vastuullasi ja kasvatettavana.

Voi Apila, mikähän sinua rohkaisisi hakeutumaan oikeaan katkaisuhoitoon? Haluat pitää lapsesi, ja kuitenkin samalla ajat kiihdytyskaistalla kohti tilannetta, jossa lapsi otetaan huostaan. Ikävä kyllä, se voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto - alkoholistivanhempien lapset alkoholisoituvat valitettavan usein, kun kotoa on saatu sopiva malli. (Minulle tämä on vaikea asia, vieläkin usein mietin mitä vahinkoa juomiseni lapsilleni on tehnyt, vaikka suurimman osan heidän elämäänsä olen ollut joko täysraitis tai kohtuudella käyttävä.)

Joka kerran kun pulloa kallistat suuta kohti, satutat itseäsi pahasti ja saat asiasi yhä tiukempaan umpisolmuun. Katkolla saisit juomisen pysäytettyä hetkeksi, ja eväitä kestävämpään raittiuteen. Lapselle kyllä löytyy paikka siksi muutamaksi viikoksi, ja lapsesi kyllä osaa arvostaa sitä että haluat olla parempi, selvä äiti.

Rehellisyys itseä kohtaan on ensimmäinen askel. Sen jälkeen rehellisyys niitä kohtaan, jotka voivat sinua auttaa. Kerrot A-klinikalla pelkosi ettet pysty lopettamaan, mutta et mitään muuta halua kuin sitä. Kuuntele neuvoja ja noudata niitä. AA:ssa taitaa olla se kummimahdollisuuskin, ehkä sinulle sieltä löytyisi kummi jolle voit soittaa kun tekee tosi tiukkaa.

Joskus sen ensimmäisen askeleen ottaminen on kaikkein vaikeinta.

Urheutta ja halauksia Apilalle!