Ajattelin aloittaa tämän porkkana- nimimerkin takana lymyilevän keski-ikäisen täti-ihmisen ketjun, muistuttamaan tästä hetkestä itseäni hetkestä ja ajasta, kun päätin lopettaa juomisen. Lopetan kokonaan, sillä en halua sepitellä enää itselleni mitään tekosyitä.
Siitä on nyt tasan viikko, kun hain perinteisen perjantailaatikon kiireisen viikon päätteeksi alkosta, vaikka enää ei edes tehnyt mieli kyseistä juomaa. Siitä huolimatta, rutiinin säätelemänä ja oma ajatus mykkyrällä, viiniä oli saatava sillä olinhan jo aikatauluttanut sen hetken, kun sallin itselleni lasillisen palkinnoksi kaikenlaisen suorittamisen päätteeksi.
Lauantaina heräsin kunnollisen suorittajan tavoin aamusta varhain ja raahauduin koiran perässä pitkin liukkaita metsäpolkuja. Kurkunpäätä karhensi ja ylävatsaan sattui. Fyysinen olo oli viinistä hutera ja mieli synkkä. Olin jo pidemmän aikaa ollut huolissani omasta tissuttelun lipsumisesta useammalle viikonpäivälle viimeisen vuoden aikana. Tilanne oli pahentunut jäädessäni opintovapaalle, sillä mikäpäs sen kivempi, kuin palkita itseään tentin tai tehtävän jälkeen viinilasilla jos toisellakin…
Minun juhlinnat vain olivat yksin tapahtuvia viinin lipsutteluita, enimmäkseen piiloteltuja puolisolta. Olin jo varsin sutjakka naamioimaan viinilasin piiloon läppärin taakse, sohvan alle yms. piiloon katseilta ja kontrolloin kiinnijäämisen häpeää monenlaisilla laskureilla…valtava työ ja hirveä stressi juomisen piilottelusta ja ennen kaikkea häpeä omasta selkärangattomuudesta.
Tämän vuoden puolella lisääntyi tunne, ettei mikään ollut enää kivaa enkä mitään saanut enää aikaiseksi. Lenkit lyhenivät, salille en jaksanut lähteä ja ennen itsestään selvä terveellinen ruokakin alkoi vaihtua vääränlaiseen hiilarihöttöön… Etsin keinotekoisesti syitä milloin hormoneista, milloin stressistä vaikka tiesin, että omat elämäntavat olivat pahasti repsahtaneet väärälle tielle… ystävien kanssa kävin fiksusti yksillä eikä tuollaiset hetket ole olleet koskaan mitenkään humalahakuisia… mutta kotona saatoin illan aikana tyhjentää pikkulaatikon valkkaria nollatakseni.
Istahdin viime lauantaina siis koneen ääreen, etsin netistä hakusanoilla apua ja löysin tänne foorumille. Tuo hetki oli paras päätökseni pitkään aikaan! Tajusin saman tie, muiden tarinoita lukiessani, että en ole yksin vaan saisin täältä sellaista vertaistukea ja ajatuksille apua, jota tarvitsisin. Ja mikä tärkeintä, sitä apua tunnuin saavani tarina kerrallaan, valtavasti! Jokaisella meistä on oma “alkohistoria”, jotka eivät ole vertailtavissa toistensa kanssa esim. juomamäärien perusteella tai sillä, kuka mitenkin kauan on taapertanut juomisensa kanssa. Jokaisella meistä on omat rajat tai sietokyvyt, jotka ovat ylittyneet, kun tällaiselle foorumille olemme päätyneet.
Tämä viikko on ollut toisaalta kevyt, mutta raskas. Raskas, kun prosessoin juomiseen hukattuja hetkiä ja mukana raahaamaani painolastia. Keveys on tullut selkeästi siitä päätöksestä, ettei enää tarvitse juoda! Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö alkossa käyminen ole käynyt mielessä, tai “vakkariviinilasin” (joka siis on muiden silmissä ihan tavallinen muki) näkeminen herättäisi tunteita. En ole aiemmin tällaista juomattomuuspäätöstä tehnyt, en vatuloi asioilla vaan olen ennemminkin pragmaattinen. Jätin alkoholin nyt pois elämästäni artistien tavoin “määrittelemättömäksi ajaksi” tauolle ja tuntuu ihan mahdottoman hienolle alulle ja kevään valonmäärän lisäännyttyä, uskon että tunne vain paranee.
Tässä minun, “Porkkanan”, tarina. Nimimerkki tulee lempikasviksestani, josta pystyy kokkailemaan melkeinpä mitä vain. Tänään esim. porkkanakakkua 
Ei kiirehtien, vaan hetki kerrallaan. Kaikille raitista viikonloppua 
