Luulen että saa aika hyvän fiiliksen. . Ganja jumittaa, mutta piri antaa euforista oloa siihen sekaan, ja ei passivoidu. . Ganjan inspiroivaa vaikutusta sekoitettuna pirin antamaan euforiaan :mrgreen:
Miten ois pieni määrä järkeä ja tunne-elämä kuntoon-kombinaatio.
ei ois sitten pelkkää tyhjää ja tyhjempää, vaan tulis oikee täyttymys.
Kalen paras ketju on lopettamon biisiketju, jonka käytin loppuun.
Sieltä voi tsekata vajaat pari sataa oikeaa musavalintaa faktana.
Nykyajan Johnnykin on raitistunut, eikä himoitsi pieniä, eikä isoja
määriä kuin rakkautta, jota jakaa läheisilleen ja on tyydyttynyt hän.
Johnny rakastaa ja häntä rakastetaan, eikä siinä tarvii mtn aineita,
kuin kehon omia love-johdannaisia, endorfiineja ja onnellisuus-
oppareita, jotka buustaavat sopivalla tolella heti aamusta alkaen.
Kuulostaa ihan hyvältä. Itse en vain käytä synteettisiä, mutta se onkin oma ongelmani. No juuri saamani kokapensaanlehti kyllä ajaa hiukan samaa.
Mutta siis kaikki päihdyttävä, niin luonnon, kuin muutkin ovat suoraan itse paholaisesta. Ei niihin sovi koskea. Kasvavatkin vain näön vuoksi.
Kalekin on palannut. Täällähän on oikein vanhojen hörhöspämmääjien kokoontumisajot.
Muistan kun joskus vedin piriä ja siten kun olin ollut ilman joku 12 tuntia jaa sitten kun vedin sauhut niin tuli pirin vaikutus maksimissaan ja kauhea säätö ymt. eli minulla ganja buustaa piriä ja sen ajan muistan hautaan saakka kun olin valvonut kolme päivää putkeen ja kavreiden kanssa hommattiin nuppua ja kun vedin paukut niin hetken päästä kaiki alkoi stropolilemaan ja yksi kavereistani kysyi että on ko kaiki ok ja sanoi että nouse ylös ja sitten kun nousin niin samantien lattialle ja kuulemma tärisin ihan sairaasti eli epilepsiakohtaus tai joku överi en tiedä ja kaverit soittivat ambumalanssin niin kuulin hämärästi kokoajan kun ne ambulanssihoitsut puhuivat ja sen kuulin hyvin tarkasti tai jäi mieleen että 10mg diapam ja ym.ita tollasia mitä ne muhun pumppasivat ja sitten kun olin sairaalassa niin ne kaverit tulivat kattomaan minua niin olin jossakin omissa maailmopissa ja pumpattu täyteen jotain rauhottavaa ja muuta, Sen muistan kyllä koko iän ja sen jälkeen en ole valvonut vuorokautta pidempään ja nykyään koitan välttää sitä myrkkyä mutta oli sekin aikast päräyttävä kokemus ei voi muuta sanoa :mrgreen: Eli kyllä tossakin kombossa se vaarapuolensa on
^ Jep jep, eipä se ganja välttämättä rauhoita ensinkään, vaan pistää vain entistä kovemmin kierroksia pyttyyn ja sitten ei ainakaan enää naurata . Kokemusta on :mrgreen: .
sativat tahtoo pahentaa adhd:ni nykyään niin etten enää nauti polttamisesta jos ei oo piristeitä(piriä todella harvoin mutta mf ajaa asian) mitkä rauhottais ajatuksen juoksun ja säheltämisen.
harmi et noit luonnollisia stimulantteja on niin harvoin saatavilla mielelläni niitä käyttäisi
joillekki ei käy / Sovi yhteen …
toisaalta, itse pidän moisesta kombosta, harrastan sitä kerran-kaks vvuodes,
ja silloin on oltava mahd.putzii, mitä enemmä välikäsii sitä enemmän laatu laitetaa
ihan puuroks.