Perheessämme alkoholisti

Tapasin avomieheni noin 20 v. sitten, jolloin hän otti viikonloppuisin kavereitten kanssa, mutta tuo oli vielä normaalia parikymppisen elämää ilman lapsia. Eka lapsi syntyi hänen ollessa 28 v. Juomista oli melkein joka vkonloppu yhtenä päivänä, mutta rauhoittui välillä kun mainitsin asiasta. Syntyi toinen lapsi ja taas mentiin samalla kaavalla kuin edellisen kanssa, mutta juomista saattoi kestää kaksikin päivää vkonloppuisin, mutta selviääkin aikoja oli. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen on tasaisesti menty enemmän alamäkeä juomisen suhteen ja viimeisen niitin juomiseen teki lopputilin saaminen työväen vähentämisen myötä. Kaljaa kului jo viikollakin. Nyt viiminen vuosi on ollut tosi raskasta minulle ja olen huomannut myös lapsissa oireita kun isä huutaa helposti oli sitten selvinpäin tai muutaman ottaneena. Varsinkin yhdelle lapsista osaa aukoa päätänsä helpostikin. Nyt on työelämässä taas mutta töistä päästyään aukeaa tölkki. Minulta on tunteetkin kadonneet jo johonkin hänen kohdaltaan ja olen saanut siitä kuulla vaikka olen koittanut sanoa mistä johtuu ja myöntää juovansa liikaa mutta ei ole ilmeisesti valmis tekemään sen eteen yhtään mitään. Senkin olen huomannut että kun juo jotain väkevämpää niin sekoaa vallan ymmärrys siitä mitä tekee ja missä on. Kerran olen juossut yöllä pihalle karkuun ja pelkäsin kyllä mitä tapahtuu kun lapset olivat sisällä nukkumassa, melkein soitin silloin poliisit paikalle ja kuinka monta kertaa olen joutunut omista menoistani luopumaan tuon ihmisen takia. Olisin lähtenyt jo suhteesta, mutta talossa vielä pari vuotta lainaa jäljellä, enkä pysty maksamaan lainaa ja vuokraa yhtäaikaa… Mitähän siis pitäisi tehdä? Hän ei halua tehdä tämän asian eteen mitään vaikka olen pyytänyt että muuttaisi vähäksi aikaa johonkin pieneen kämppään miettimään miltä tuntuu olla yksin. Itsessäni alan huomata jo jonkin sortin paniikkihäiriön tuntemuksia ja masennusta, mutta lasten takia koitan vaan puskea sitkeästi eteenpäin, josko pari vuotta vielä jaksaisi taistella?

Hyvä kun löysit tänne, vertaistuen pariin, tervetuloa! Omasta kokemuksestani ja monien muiden palstalaisten vastaavia elämänkohtaloita seuranneena sanoisin: juuri lasten takia ero juovasta alkoholistista on usein ainoa ratkaisu. Itse havahduin vuosien koomasta ja revin itseni ja lapseni eroon alkoholistista, vaikka setvimättä on vielä taloon yms. liittyvät asiat. Ne ovat kuitenkin vain materiaa ja asioita, jotka lopulta järjestyvät, tavalla tai toisella. Lasten elämän tuhoutumista en olisi antanut itselleni koskaan anteeksi - kun jo tähän asti koettukin on aivan varmasti jättänyt jälkeensä haavoja. Joka tapauksessa voimia ja rohkeutta!