peluri poikaystävä

moi
En oikeen tiedä miten alottaisin, kun en ole tehnyt tällaistä ikinä ennen. siis kirjoittanut keskustelupalstoille. Mutta nyt on niin voimaton olo, etten tiedä mitä muuta tehdä. Eli, ongelmani on siis poikaystäväni, jota rakastan valtavasti. En edes halua kuvitella elämääni ilman häntä. Kuitenkin, minusta tuntuu ettei ole hyvä minulle, jos jatkan ja jatkan luottamista. Olen 16-vuotias.
Ensimmäisen kerran sain kuulla poikaystäväni peliongelmasta, kun hänen siskonsa soitti minulle noin pari kuukautta sitten. Näin lyhyesti ja ytimekkäästi: sisko kertoi minulle että poikaystäväni, kutsun häntä vaikka Lauriksi tässä, oli pelannut ennen kesää hänen (Laurin siskon) luottokortilta kaikki rahat veikkaukseen (n.1400€). No, poikaystäväni oli tehnyt koko kesän töitä maksaakseen siskolleen takaisin ja onnistunutkin siinä. Mutta nyt, se syy miksi sisko soitti minulle, oli että hän halusi varoittaa minua. Lauri oli taas retkahtanut. Heille oli kotiin tullut pikavippi firmoista laskua noin 1000€ arvosta. Ja oli Lauri tietysti pelannut muutkin vanhemmiltaan saamansa rahat. Ja tosiaan, tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin riippuvuudesta. Hajosin, en osannut muuta kuin itkeä, ja poikaystäväni näki kuinka paljon oli satuttanut minua ja soitimme yhdessä hoito paikkaan, johon hän pääsikin käymään kokouksissa. Luottamus oli tosi vaikea saada takaisin suhteeseemme, ja kun joskus epäilin, Lauri valitti minulle, että minun on aika alkaa taas luottaa häneen.
Nyt, Lauri sai viime viikonlopuksi kutsun poliisiasemalle äitinsä kanssa. Siellä Lauri oli tunnustanut varastaneensa kaksi luottokorttia. Kun sain kuulla, taas Laurin siskolta, järkytys oli, jos mahdollista, pahempi kuin viime kerralla. Lauri oli puhunut minulle, kuinka väsynyt ja masentunut hän on, ja olin pyytänyt häntä lopettamaan työt (jotka hän oli aloittanut opiskelun ohella maksaakseen pikavippi velkansa takaisin).
Ja nyt, en uskalla enää luottaa. En ymmärrä, Lauri oli oikea löytö, siis hauska, luotettava, kaikki pitivät hänestä. Ja hän rakastaa minua enemmän kuin mitään. Mutta nyt, en tiedä kuka hän on, kuinka hän pystyy varastamaan ja valehtelemaan minulle kirkkain silmin. Lauri halusi erota minusta, minun parhaakseni, ja hän lupasi soittaa minulle kun hänen elämänsä olisi kunnossa. En kuitenkaan halua jättää häntä, kun hän eniten tarvitsee tukeani.
Yritän auttaa häntä, etsin uusia ryhmiä, joihin hän voisi mennä ja katson netistä tietoa peliriippuvuudesta, mutta se suututtaa hänet, hän haluaisi vain rentoutua kun on kanssani, mutten pysty vain palaamaan samaan ja unohtamaan taas koko peliongelmaa. Olen sanonut hänelle, että tärkeintä ei ole nyt meidän suhde, vaan sinun hoitoon saamisesi. Siihen hän vain sanoo että meidän suhde on tärkeä. En vain tiedä kuinka toimia. Ja kenen parasta minun pitäisi ajatella.

Hei tyttöystävä

Tilanteesi/nne kuullostaa huolestuttavalta. Poikaystäväsi on syvällä ja kertomuksestasi päätellen hän silti kiertelee ongelmaa edelleenkin. Ei kuullosta ollenkaan hyvältä. Voi olla, että hänellä on vielä pitkä tie kuljettavana riippuvuutensa kanssa.

Mieti omalta osaltasi, oletko valmis siihen.

Peliongelman tunnustaminen 100%:sti on ensimmäinen askel eteenpäin. Seuraavana tulee tuo hoitoon hakeutuminen, joka on myös välttämättömyys, koska muuten asiat jäävät junnaamaan paikoilleen isommassa mittakaavassa, vaikka pelaamattomuutta vähän alun purkauksen jälkeen tulisikin.

Rajansa ymmärrykselläkin, joten myötäily ei tässä asiassa auta tippaakaan. Jos olet tehnyt sen päätöksen, että haluat seistä poikaystäväsi rinnalla peliongelmasta huolimatta, niin otteiden täytyy olla kovia peliongelman eristämiseksi.

Sinun tehtäväksesi siis jää tässä tilanteessa se, että koitat saada poikaystäväsi tekemään nuo kaksi asiaa (tunnustaminen ja hoito), koska hän ei selvästikään ymmärrä tilanteen vakavuutta. Tilanteen tekee vakavammaksi se, että hän romuttaa itsensä lisäksi myös muiden maailmaa pelaamisella.

hmm, tämä tosiaan on vaikea päätös. Mutta poikaystäväni on menossa ensi viikolla sellaiseen GA -tapaamiseen, ja toivon, että niiden tapaamisten myötä hän ymmärtää ongelmansa 100%:sesti.

Olen päättänyt olla hänen tukenaan vielä ainakin, nyt täytyy vaan olla vahva. En haluisi olla semmoinen joka livistää kaikista vaikeista tilanteista. (:

Onko teillä omakohtaisia kokemuksia GA-ryhmistä? Onko niistä apua?

Moi!

Olen käynyt GA-kokouksissa vuodesta 2001, ja siitä todellakin on apua. Vertaistuki on paras keino tähän asiaan, koska siellä näkee ja kuulee saman ongelman kanssa painivien ihmisten juttuja ja tuntemuksia. Siellä ei ole pakko puhua omalla puheenvuorolla, jos ei halua, joten paineita ei kannata ottaa milliäkään.

Erinomaista, että poikaystäväsi menee sinne. Siellä silmät avautuvat… ja sitähän tässä haetaan :slight_smile:

ihana kuulla että niistä on oikeasti apua! :slight_smile: osa on varmaan tietty omasta motivaatiosta kiinni. toivon että poikaystävälläni olisi sitä. (:

jaksamista kaikille. (:

Hei!

Itse olen kokenut samoja asioita kuin sinäkin, me olemme kuitenkin jo hieman pidemmällä, sillä takana on petoksia ja ulosotossa odottaa jättipotti. Ymmärrän hyvin tunteesi poikkistasi kohtaan. Itsekin rakastan poikaystävääni, nykyistä kihlattuani todella paljon, vaikka hänellä onkin ongelma. Hän myös rakastaa minua enemmän kuin mitään. Itse en pysty käsittämään peliongelmaa vieläkään, siksi joka kerta pelaamisen paljastuminen on järkyttävää. Onkoi poikkiksesi pelannut kuinka pitkään? Omani on pelannut pienestä lähtien, joten suvällä allikossa ollaan… Jaksamista sinulle!

ajattelin myös ottaa osaa tähän keskusteluun, sillä mulla on kans asiasta omakohtaista kokemusta. tapasin siis oman kihlattuni size=85 [/size]kaksi vuotta sitten ja puolen vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin. sain melko pian tietää, että juholla oli velkaa ja että tavaraa oli jo aikaisemmin mennyt ulosottoon. erilaisilta perintäfirmoilta ja ulosotolta tuli postia viikottain.
kun puolen vuoden kuluttua, jouluaattona menimme kihloihin olin jo saanut huomata, että juhon tarinoissa oli hieman enemmän väriä ja ne muuttuivat lähes joka kertomakerralla. en kuitenkaan pitänyt asiaa sen kummempana juttuna, miehelläni nyt vain on taipumus hieman liioitella.

viime kesänä haimme opiskelupaikkoja ja kun tieto kouluista tuli, päätimme muuttaa yhdessä toiselle paikkakunnalle. juuri ennen muuttoa juho voitti kenosta 40 000 euroa ja elämä tuntui olevan mallillaan. mies maksoi pois velkojaan, osti hienoja juttuja ja maksoi loput hankkimastani autosta. tämä sanoi myös laittaneen säästötilille jonkin verran rahaa, jota voi nostaa vasta kolmen vuoden päästä. kohta tarina vaihtuikin, ja mies olikin ostanut osakkeita kolmella tuhannella eurolla.
vuoden vaihduttua ulosotosta alkoi taas tulla postia ja juho selitti, että maksaessaan edellisiä velkoja, nämä laskut eivät olleet vielä ehtineet sinne merkittäviksi. harmi vaan, että koko voittopotti oli käytetty kaikkeen hauskaa, luksukseen. aloin miettiä opintolainan hankkimista ja julkaisin kuulumisia ja ajatuksiani blogissani. pian sain puhelinsoiton äidiltäni, joka oli lukenut blogistani minun suunnittelevan opintolainan ottamista. äiti oli huolissaan ja kertoi, ettei juho ole koskaan voittanut kenosta, vaan rahat ovat tulleet nettipokerista.
muistan vieläkin sen hetken, kun istuin keittiönpöydän ääressä ja sydän hakkasi niin, että se varmasti kuului puhelimen toiseen päähän. juho laittoi rennosti teetä eikä yhtään aavistanut kenen kanssa puhuin, ja mistä.

olemme siis molemmat lähtöisin samalta, pieneltä paikkakunnalta. sain jälkikäteen kuulla äidiltäni myös sen, että tätä oli varoiteltu juhosta. minusta oltiin oltu huolissaan, tiesinkö tosiaan mihin olin ryhtymässä mennessäni kihloihin valehtelijan kanssa. juhon maine on todella huono etenkin valehtelun ja velkojen takia.

puhelun jälkeen kerroin, kuka oli soittanut ja mitä olin saanut kuulla. juho vain istui koneella, typertyneenä ja minä itkin. olin kerrassaan tyrmistynyt, olin häpeissäni sinisilmäisyydestäni ja todella loukattu. juho myönsi pelaamisen olevan ongelma ja shoppailun tuovan lohtua. tämä lupasi jatkossa olla rehellinen ja katui tekojaan. vaadin tätä hakemaan apua, suuntaamaa koulussa terveydenhoitajalla tai koulukuraattorille ja käymään a-klinikalla.
meni viikkoja, ennen kuin juho vihdoin sanoi käyneensä terveydenhoitajan juttusilla. tätä ennen oli aina ollut [size=85](vahvasti tekosyiltä haiskahtavia)[/size] selityksiä: “terkkari ei ollut paikalla”, “vastaanotto oli varattu”, “en tavoittanut sitä puhelimesta” jne.

asia tavallaan painui unholaan. oletin, että juho on minulle rehellinen ja pystyy olemaan pelaamatta. ainoastaan kerran olen saanut kuulla, että tämä olisi mennyt laittamaan rahaa pelikoneeseen. ainoastaan yhden kerran puolen vuoden aikana - kuulostaa uskomattoman hyvältä ja olenkin epäillyt jo pidemmän aikaa, ettei kaikki oikeasti ole niin hyvin.

juho viettää aika paljon aikaa kotipaikkakunnallamme VPK (vapaapalokunnan) parissa, sillä viikonloppupäivystyksistä ja keikoista saa korvauksia. muita kesätöitä mies ei ole saanut, tosin en usko ihan siihenkään. luulen, ettei tämä ole tosissaan edes hakenut.
en käsitä, että mikä vetää juhoa takaisin tuolle pienelle paikkakunnalle, jossa kaikki tietävät tämän maineen. juho asuu parhaan ystävänsä luona emmekä juuri pidä yhteyttä. en tiedä, tietääkö tämä juhon ystävä ongelmasta mutta olen taas hyötynyt suhteistani. nimittäin siskoni oli kerran törmännyt noihin kaveruksiin r-kioskilla, missä nämä olivat pelanneet pelikonetta. eilen joku juhon kaveri oli kirjottanu tämän facebook-seinälle “tuliko pelikoneesta rahaa?”

juho on siis kaukana näkökenttäni ulkopuolella, en voi vahtia tämän tekemisiä ja se häiritsee. häiritsee myös se, että luottamus on mennyt täysin eikä juho osaa keskustella. en käsitä, miksei tämä ole kertonut minulle, jos on sattunut retkahtamaan tai muuta vastaavaa. ja ihmettelen, miksi juho nykyään edes yrittää valehdella, kun kaikki tietävät ettei puoletkaan tarinoista ole totta.
tämä suhde ei tunnu enää parisuhteelta ja haluaisin parantaa tilannetta, saada juhon heräämään. mies on kohta kolmekymppinen, elämällä on tehtävä jotain.

kävin siis tänään a-klinikalla. tarkoitukseni oli mennä sinne tammikuussa mutta asia vain jotenkin jäi. vietin puoli tuntia itkien ja puhuen tästä tilanteesta. tuntuu, että niin paljon jäi sanomatta mutta nyt olen astunut kynnyksen yli ja ensimmäinen etappi on takana. voi kun saisin juhon tekemään samoin.
en tiedä enää, rakastanko tuota miestä. haluaisin niin kovasti auttaa ja olla tukena, luottaa toisen toipumiseen ja suunnitella tulevaa. minusta tämä menee koko ajan huonompaan suuntaan ja haluaisin myös löytää sen ihmisen, johon rakastuin. mutta tarvittaessa olen valmis kiristämään ja uhkailemaan pelkkien pyyntöjen ja rukoilemisen lisäksi. minusta tuntuu, että meille voi tehdä hyvää olla hetki erillään, kumpikin saa tahoillaan miettiä mitä haluaa ja mitä on sen eteen valmis tekemään. olen myös miettinyt kihlauksen purkamista, kunnes tilanne selkiää.