Pelon kohtaamisessa on jotain samaa kuin kylmävesialtaaseen menossa. Käyn kylpylän kylmävesialtaassa kerran kuussa. Ensimmäiset kolme kertaa tunne on liki ahdistavan kammottavan ihana, mutta neljäs kerta ja kaikki käytettävissä oleva adrenaliini on kulutettu loppuun ja voi nauttia aika upeasta tunteesta, astua hitaasti kuusi porrasta pohjalle ja pysyä kylmässä vedessä minuutin tai kaksi, tuon jälkeen lämpimään veteen ja elimistö on täysin rento.
Kylmään veteen mennessä käytän joskus mielikuvaharjoituksena vihaa tai katkeruutta, oikein vihaisena iho ei tunne kylmää, mikä on myös merkillinen tunne.
Mutta miten kohdata pelko. Pelko kun ei tule tilauksesta vaan yllättäen siinä kohtaa kun sitä vähiten odottaa. Minä pelkäsin hirveästi sitä että sorrun juomaan. Niin paljon että lopulta maistoin kolme olutta, vuosi sitten. Tuolloin luulen että pelkäsin niin paljon retkahtamista, että minun oli kohdattava tuo pelko. Huono selitys, mutta käy jollain tapaa tähän kohtaan. Kun join ja huomasin ettei putki auennut ja saatoin lopettaa kolmeen. Noita “kokeilujani” tein myöhemmin, tuolla selityksellä, mutta todellisuudessa tuo selitys kelpaa vain noihin kolmeen ensimmäiseen olueen, kaikki myöhemmät kerrat olivat pelkkää halua juoda.
Nyt yritän kohdata taas raittiin elämän pelot, sen että kokeilut on kokeiltu ja raitis elämä jatkuu.
Mitähän muita pelkoja minussa on? Niitä on yllättävän vaikea hahmottaa ja nimetä tarkasti. Varmasti ulkopuolinen näkee käytöstäni seuratessa paljon selkeämmin kaavamaisuuteni ja pelkoni, kuin itse näen. (tai luulen näin) Vaikka pyrin olemaan itselleni rehellinen, suora ja avoin, se ei aina onnistu, koska omat puolustusmeganismit tulevat sotkemaan tuohon väliin ja hämärtävät totuuksia, joskus ehkä vääristävät niitä. Pelkojen löytämiseen ja niiden kohtaamiseen tarvitsee aikaa.
Ensin pitää olla suora ja rohkea, avoin. Tuon jälkeen kohdata pieniä pelkoja, joiden kautta isommat alkavat aueta, tuossa kohtaa voi vasten tahtoaan peruuttaa, vaikka haluaisi mennä kohti, mieli ei anna myöten. Muutaman kerran samassa kohtaa peruuttaessa ehkä ymmärtää että suunta on oikea, jonka jälkeen voi “kerätä” tarvittavan määrän rohkeutta kohdata se pelko jota pakenee.
Aina ei ole omasta tahdosta tai päättäväisyydestä kiinni pystyykö kohtaamaan pelkonsa. Joskus kyse on siitä, onko valmis kohtaamaan kyseisen pelon vai onko vielä elettävä eteenpäin, kasvettava hiukan lisää.
On asioita, joita yksinkertaisesti ei voi paeta. Tällöin ei auta mikään muu, kuin uteliaasti tutustua pelkojemme kohteisiin. Sellaisilta, jotka ovat nämä pelkonsa kohdanneet saa varmasti hyvää tietämystä kohtaamisen onnistumiseksi.