Peloissaan, hädissään...yksin.

Hei!

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa, kun en tiedä missä ja miten asiasta puhua.

Minun tilanne on seuraavanlainen:

Vaimo on ollut käyttäöjä nuoruudessaan. Kaikki on käynyt: lääkkeet, kokaiini, kannabis, butaania impattu, anfetamiini…

Sai lapsen 18-vuotiaana ja sain asiat jollain tasolla kuntoon. Ajan myötä käyttö jatkui taas. LApsen mentyä nukkumaan hän käytti nukahtamislääkkeitä, koska valvoessa niistä tuli euforinen olo. Kipulääke koukku oli pitkään päällä. Kaveripiiri käytti enemmän ja vähemmän, raittiita ystäviä ihan yksittäisiä. Asioiden taustalla paljon tapahtumia, joita ei soisi kennellekään tapahtuvan ja varmasti yksi syy päihteiden käytölle → tuskasta vapautumiseen, kuten hän sen on kuvaillut.

Kolme vuotta sitten tavattiin ja seuraavana kesänä naimisiin. Hänen elämänsä oli, ainakin päällisin puolin, mallillaan ja käyttöä ei ollut. Tai ainakin se on tehty salassa jos on ollut. Näin jälkikäteen huomaan, miten naivi olen asian suhteen ollut. Itsellä kun ei ole mitään kokemusta eikä näkemystä asiasta. Minua on ollut helppo vedättää jos on halunnut. Itse olen hyvin päihdevastainen ja mielestäni päihteet ja perhe-elämä ei kuulu yhteen.

No, asuttiin yhdessä ja vaimonkin mielestä päihteet ovat mennyttä elämää, eivätkä kuulu millään tavalla kuvioihin. Sitten alkoi tapahtua asioita, jotka veivät meitä tunnepuolella eri suuntiin. Hänelle oli ok, että kaverit vetää pilvee keittiössä kun lapsi nukkuu makkarissa. Oli ok, että kaverit makaa pilvipöllyissä olohuoneen lattialla kun lapsi leikkii vieressä. Minä tein rajat, mutta sain myös leiman ahdasmielisyydestä vaikka hän sanoikin ymmärtävänsä, ettei se ole ok. Asiat luisui meidän välillä alamäkeen ja keväällä haettiin eroa. Luottamuspula oli valtava.

Muutettiin erilleen, mutta en suostunut antamaan periksi. Juhannuksen jälkeen vaimo kertoi, että hänkin haluaa pelastaa meidän liiton jos se on mahdollista. Olin onnesta soikeana tähän mahdollisuuteen. No muutama päivän sen jälkeen hän kertoi, kun asioita osasin kysellä, että on vetänyt alkukesästä anfetamiinia, mutta “vain pari viivaa”. Oli kuulemma tietoinen päätös, koska halusi tehdä mitä haluaa ja osittain kostaa minulle. Samalla tuli muitakin kuoppia, mutta ne ei liity varsinaiseen asiaan. Jälkeenpäin myönsi sen olevan itsetuhoista käytöstä ja kuulemma halusi vaan tappaa kaikki tunteet ja jälleen “vapautua tuskasta”. Lupasi, että hakee itselleen apua, jotta saadaan asiat kuntoon. Apua ei ole hakenut! Viime viikolla hän kiisti, että on ongelmaa ja mun pitää vaan luottaa häneen, koska ei käyttänyt avioliiton aikana. Kenellekään en saisi puhua asiasta, eikä hän halua asiasta keskustella. Muuten asiat ovat oikein mallikkaasti…vähän hullua sanoa että muuten, mutta kuitenkin.

Itse olen ihan helvetin peloissani, yksin ja ahdistunut. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miten eteenpäin. En ole koskaan ajatellut tällaiseen tilkanteeseen joutuvani ja omat työkalut ovat loppu. JAksaminen on kortilla ja puoliso hermostuu jos näkee, että asia ahdistaa minua. Minun on kuulemma vaan hyvväksyttävä asia ja mentävä eteenpäin??!!

Kiitos jo etukäteen. Asian kirjoittaminenkin näkyväksi keventää omaa oloa.

Terveisin,

Ihan_pihalla

Älä uhraa itseäsi äläkä lapsia. Ota ero ja anna vaimon vetää mitä haluaa. Jos joskus aikuistuu ja lakkaa huumeilemasta, silloin salli lasten ja äidin tapaamiset. Ota lapset ja näillä perusteilla jo heidät helposti saatkin itsellesi. Jos siis vaimon huumeidenkäytöstä on näyttöä myös ulkopuolisilta…

Sinun sanasi ei riitä ja se onkin oikein, muutenhan kaikki voittaisivat huoltajuuskiistat vain vetoamalla puolison huumeiden käyttöön. Tee oikein, lapsesi vielä joskus sinua siitä kiittävät!

Olen samaa mieltä, että lähde ja pelasta lapsesi ja itsesi, kun vielä voit.
Bodiajatsemppistä.

Niin valitettavaa, kuin se onkin nii tuo tilanne tuskin tulee parantumaan ja viivojen vetäminen kostoksi kuulostaa ihan sairaalta. Pakene kun vielä voit. kyllä se elämä vielä hymyilee!

Miksi sun tarvitsee hyväksyä asioita joita et voi hyväksyä, eihän vaimosikaan hyväksy päihteettömyyttä, ei hae apua yms. Vaimosi tarvitsee nyt selkeät rajat joiden yli ei mennä. Itse parisuhteessani soudin ja huopasin ees taas, oltiin yhdessä ja erottiin ja koko ajan mentiin syvemmälle solmuun. Sinulla ja lapsillasi on oikeus voida hyvin ja elää turvallista perhe-elämää. Pystyt siihen kyllä. Yksin ei tarvitse olla tukea on saatavilla täällä Irti huumeista ry:n ihmisten kanssa käymäni keskustelut todella avasivat minulle ongelman ja auttoivat suhtautumaan siihen, suosittelen, al-anon,perheneuvola, A-klinikka mm. Sinuna muuten vaatisin vaimoasi menemään seuloihin ja ottaisin yhteyttä lastensuojeluun.

Voimia sinulle, pidä itsestäsi ja lapsistasi huolta, olet ihan oikeessa perhe ja päihteet ei kuulu yhteen.

Piti vielä sanoa että onko teidän asiat mallikkaasti jos koet olevasi yksin, ahdistunut ja peloissasi? Kunnioita itseäsi ja tunteitasi, ne kertovat sinulle nyt tärkeää asiaa sinusta ja perheenne tilasta.

Ja kuten täältä Plinkistä voi lukea ja kuten olen itsekin olen kokenut päihdeongelmainen voi vuoroin myöntää ja vuoroin kieltää ongelmansa vain pelatakseen lisää aikaa ettei ongelmaansa tarvitse kohdata/tehdä sille mitään.

Hei

Olet saanut jo hyvää vertaistukea täältä Vilpolasta. Kunnioita itseäsi ja omia tunteitasi. Lapsi ei voi valita, aikuinen voi. Jos vaimosi ei koe tarvitsevansa apua, ole sinä se aikuinen joka uskaltaa sitä hakea. Tällaiseen tilanteeseen ei ole turavallista, jo lapsenkin vuoksi, jäädä “makaamaan”. Olet ottanut jo ensimmäisen askeleen kirjoittaessasi tänne, tunsit kuinka huolesi jakaminen helpotti, siitä on hyvä jatkaa.
Ota rohkeasti yhteyttä lastensuojeluun ja kerro tilanteestanne. Jos saat vielä jonkun ulkopuolisen näytön vaimosi käytöstä, aina parempi.
Irti Huumeista ry:n perhetyökeskus on matalan kynnyksen paikka. Työntekijät purkavat päivittäin asiakkaiden kanssa vastaavanlaisia tilanteita.
On hyvä saada itselle tietoa, joka avaa huumeongelmaisen maailmaa ja ennenkaikkea tarvitset tukea ihan jokapäiväiseen arkeen.
Kun sinä haet apua vaimosi huomaa, että elämässänne alkaa tapahtua muutosta ja häneltäkin odotetaan jotain. Usein käyttäjä havahtuu ja pelko tulevasta saa hänet ainakin jollain tapaa
suhtautumaan oman avun hakemiseen myötämielisemmin.
Jos näin ei käy, ajattele tulevaisuuttasi. Et voi olla täyspainoinen vanhempi tämän hetkisessä tilanteessa. Lapsi vaistoaa sen ja alkaa kokea turvattomuutta.
Olisiko sinulla mahdollisuutta saada apua, tukea, esim. isovanhemmilta.

Terv. Ohjaaja Kerttu