Pelko topic

Sauna
1

Niinkuin otskikko kertoo. En mistään löytäny vastaavaa ketjua joten aloitan uuden.

Ideana on siis kertoa yleisistä peloista ja hetkellisestä pelosta ja niin… pelosta ylipäätänsä. :smiley: Jostain syystä mua on aina kiinnostanu ihmisten pelon aiheet.

Voin aloittaa itse.

Maailmassa eniten pelkään kuolemaa… niinkuin aika moni muukin… :slight_smile:
Mutta nyt pelkään lääkärissä käyntiä ja sitä että jään kiinni lääkkeiden väärin käytöstä ja siitä että olen niihin koukussa, ja pahasti :confused:

Pelkään aikalailla myös omia tunteita ja ajatuksia… :unamused:

2

Mää pelkään vähäsen lentäviä hyönteisiä. Ja ihmissusia. Muuten olen aika rohkee.

3

lentämättömät hyönteiset ahistaa. hämähäkki vilisti sängyllä, mitä
lienee duunannu. varmaan tsekannu paikat valmiiksi että kun isäntä
nukkuu niin sitten mahanalus jalkoja täynnä ravia munimaan nenä-
onteloon, jossa saavat rauhassa kuplia rakkulapesissään kunnes
purskahtaa rikki ja sittenhän alkaakin se huispaus. ainoa keino
taistella vastaan on nuuhkassa butaania ja tulta perään.

4

Jee on täällä muuutama rohkea joka vasraa… :laughing:

Mä pelkäsin eilen aamulla aivan älyttömästi hakea puita navetasta :confused: Kamala ryske,pauke ja tuulen ujellus kävi, Eikä tietenkään ollu sähköjä vaan mukana olleella pikkusella taskulampulla yritin sitten suunnistella… tuli aikas haikappaan haettua vähän puita ja äkkiä takasin kotiin…

5

Mä pelkään kuolemaa, en välttämättä omaani vaan läheisten. Pelkään, että kohta joku taas viedään pois, äiti tai isä varmaan seuraavaksi. Pelkään vanhan kissani kuolemaa, menetin toisen vanhuskissan elokuussa.

Olen menettänyt aika paljon läheisiä tähän ikään mennessä ja vaikeinta on menettää nuoria ihmisiä, olen menettänyt molemmat veljeni. Pelkään sitä, että alan olla liian heikko kestämään sitä surua enää uudestaan. Mutta elämä on kuolemista, ei tässä mitään muuta totuutta ole. On pakko luopua joskus.

6

Pelottaa se, mitä kaikkea mun päästä vielä pulpahtaa siihen mennessä kun olen saanut lääkkeen pudotettua nollaan saakka. Toisaalta kyl odotan pulpahteluja innolla, tyyliin “antaa tulla vaan, kyllä mä teidät saan selätettyä!!”

Pelottaa tuleeko hillittömät aineenhimot lääkkeen yhä vaan vähetessä. Pelottaa tuleeko musta alkoholisti.

7

Jostain syystä ampiaiset saa aikaan tiedostamattoman pelkoreaktion. En oikein ole päässyt vielä selville mistä se johtuu. Ounastelen, että lapsuudessa on tapahtunut ampiaisenpisto joka sitten psyykkeessä hiertää vieläkin.

Eikös noita pelkoja voi hoitaa altistamalla itsensä sille pelon kohteelle? Pitäs vissiin mennä parikspäivää duuniin johonkin mehiläisfarmille…

Joskus pelkäsin kuolemaa ja hulluksi tulemista. Enpä pelkää enää.

8

Minä pelkään myös kuolemaa. Läheisten kuolemaa enemmän, kuin omaani, vaikka kyllä se oma kuolemakin pelottaa. Läheisten ihmisten kuolemassa pelkään sitä, miten kestän sen kaiken surun, kun vähemmänkin rankkojen tunteiden käsittely on mulle monesti niin pirun vaikeaa, ja sitten pelkään siinä myös sitä, miten pärjäisin jatkossa, kun kukaan ei ole huolehtimassa musta :frowning: . Tuo oma pärjäämiseni, siis ihan käytännön asioissakin, on väliin melko heikoissa kantimissa :neutral_face: . Itsekästä ja itsekeskeistä, kyllä, mutta itsekkäistä syistähän kai kaikki läheistensä kuolemaa surevat. Tuskinpa se kuollut enää kärsii :confused: . No, tästä tullaankin siihen, miksi pelkään omaa kuolemaanikin. Vaikken uskokaan mihinkään kuolemanjälkeiseen elämään, niin en voi tietää, josko sittenkin siellä “toisella puolella” olisi jokin Suuri Tuntematon ja sen ajattelu tietty hieman pelottaa. Omassa kuolemassani pelottaa ennemmin kuitenkin se, jos kuolemani tulee olemaan kovin hidas ja tuskallinen, mutta siinähän pelottaa lähinnä se kipu ja kituminen, ei niinkään itse kuolema. Lisäksi omassa kuolemassani pelottavaa on se, etten saisi kaikkia asioita, mitä ne sitten lienevätkään, ns. järjestykseen täällä vielä eläessäni, eli pelkään, että jollekulle jäisi jotakin hampaankoloon mua kohtaan, jotenkin noin asian ilmaistakseni :confused: :unamused: . Toisaalta tieto siitä, että kuolo mut(kin) lopulta korjaa, on hyvin lohdullinen ja auttaa jaksamaan huonoinakin päivinä eteenpäin ja hyvinä päivinä iloitsemaan niistä pienistäkin elämän valopilkuista, kun tiedän, ettei tätäkään kestä ikuisesti. Menipäs hieman synkäksi, mutta noin se kai vain on :confused: .

Lisäksi pelkään, että sairauteni, siis nuo kaikki psyykkiset ongelmani, pahenevat taas, kun olen vihdoin päässyt edes hieman parempaan tasapainoon niiden suhteen. Mä en enää vain todellakaan kestäisi sitä kaikkea sekoilua ja psykoottisuutta, mikä nuorempana mulla oli huomattavasti yleisempää ja vahvempaa. Tietenkin sairastuminen ihan mihin vain, jollei nyt jotakin perusflunssaa lasketa :stuck_out_tongue: , pelottaa, mutta koska mulla on kokemusta lähinnä psyykkisen puolen ongelmista, en osaa ajatella niin itseäni koskettaviksi joitakin pahoja fyysisiä sairauksia koputtelee puupäätään. Ja tuo sairastumisen pelko koskee toki myös läheisiäni, ei pelkästään mua itseäni. Noh, tiivistettynä: hirveään avuttomuuden tilaan joutuminen pelottaa.

Sitten mulla on näitä ajoittaisia pelkotiloja, jotka riippuvat pitkälti ihan psyykeni heittelyistä. Joskus saatan esim. pelätä pimeää, mutta se ei ole mikään yleinen pelkoni, sillä väliin taas viihdyn pimeässä oikein mainiosti. Ihan esimerkkinä; saatan joskus myös pelätä koiria, siis ilman mitään oikeaa syytä(esim. vihainen ja huonosti koulutettu koira irrallaan), vaikka oikeasti en koiria pelkääkään, vaan päinvastoin, tykkään niistä ihan hulluna :laughing: :smiley: . Mun pääni on jokseenkin kumma laitos :unamused: .

Sitten on näitä yleismaailmallisia asioita, kuten saastuminen, liiallinen väestönkasvu jne., jotka toki huolettavat mua paljon, mutta noissa tapauksissa puhuisin tosiaan enemmän juuri huolesta. En pelkää niitä sillä tavoin, kuin omakohtaisesti pelon käsitän. Huolenaiheita, ei varsinaisia pelkoja, liittyy sitten henk.koht. elämäänikin roppakaupalla, mutta ne ovat asioita, joista ajattelen kyllä aina jollakin tapaa selviäväni.

9

Oikeastaan vain kipu pelottaa, ei loukkaantumisesta tullut kipu vaan ns. selittämätön johon ei auta mikään lääke. Kun nyt mennään max annoksilla niin ainut toive on että vanhempana heikkenee niinpaljon että ne toimisi.

10

Mulla täysin sama juttu! Ampiaiset! Hyhh…

Myös seuraavat pelottavat mua:

-lääkärit (varsinkin jos on uusi, hikoiluttaa ja kädet tärisee ja musta tulee ihan idiootti)
-vierotusoireet (oh my lord…not yet!!!) Siis ihan oikeesti mä pelkään niitä oloja, siitä syntyvää ahdistusta jne jne… jätkäkaveriki sanoo et “no sulla nyt on aina reflat”, että näin… mutta mulla kun tulee saaha alle 24 tuntiin vedot, ja niin onnellista tilannetta en kovinkaan pitkiä aikoja pysty yleensä pitämään.

11

Huh, ilmasitpa yhden suurimman pelkoni yhdellä lauseella. Mä oon pärjännyt psyykkisten ja fyysisten ongelmieni kanssa tähän mennessä yksin. Siis siinä mielessä, että olen käynyt kaupassa ja lääkärissä, enkä ole joutunut muita häiritä sairastamisellani. Mutta juuri se pelottaa, että sairastuisin fyysisesti niin pahasti etten pärjäisi ja olisin taakkana muille. Kun tuntuu, että olen sitä jo nyt sen takia, etten enää jaksa hoitaa muita. Sitä kun olen tehnyt lapsesta asti. Nyt en henkisesti enää siihen pysty.

Läheisten kuoleman sureminen on käytännössä pelkkää itsekkyyttä, koska ei se kuollut kärsi enää. Sillä olen itsekkin yrittänyt lohduttautua, mutta kun jää yksin ja tajuaa että elämässä menettää lopulta kaiken, yksi kerrallaan. Se on kamala tunne. Tavallaan toivon, että menen itse ensin (ei en aio tappaa itseäni) koska musta tuntuu, etten enää kestää yhtään uutta menetystä.

12

^ No, mä olen/olen ollut jo niin avuton näiden ongelmieni kanssa kamppaillessani, ts. tarvinnut aivan hirveästi muiden ihmisten tukea, että enempää en tahtoisi enää läheisiäni kuormittaa :neutral_face: . Tunnen itseni usein aikamoiseksi taakaksi, vaikka kuka muuta väittäisikin :frowning: . Ei se taatusti ole helppoa mun lähelläni elää, vaikka toki pyrin siihen, etten tahallani heittäytyisi avuttomaksi ja hankalaksi. Toisaalta, mitä enemmän yritän hampaat irvessä pärjätä ihan itse, sen varmemmin seuraa täysi romahdus. Jollakin muulla tavoin pitäisi oppia pärjäämään itsenäisemmin. Siis nimenomaan oppia, ei vain yrittää väkisin vääntää itseään vaikka läpi harmaan kiven niillä jo tuhoon tuomituiksi todetuilla konsteilla :confused: . Terapia on kyllä jeesannut tuossa asiassa :slight_smile: . Josko sitä hiljalleen edes hieman aikuistuisi. Alkaisi olla jo korkea ikä, mikäli moiseen ylipäätään aikoo.

Muakin pelottavat lääkärit ja lääkärillä käymiset, mutta mä en pidä niitä kuitenkaan sellaisina oikeina pelkoina, siis omalla kohdallani. Hermostuttaa, jännittää ja kaikkea sellaista, joo, mutta aina niistä on tullut selvittyä. Ehkä mua ennemmin vituttaa ja rasittaa lääkäreillä käyminen.

Niin, ja ne vieroitusoireet; niitä mä kyllä pelkään ja niin helvetisti pelkäänkin :frowning: :open_mouth: . Tuo pelko koskee tosin lähinnä benzoviekkareita, muista kyllä selviän tai ainakin olen tähän mennessä selvinnyt ja uskon selviäväni jatkossakin, vaikka ehkäpä ne käyvätkin aina pahemmiksi, mitä enemmän ikää ja käyttöhistoriaa kertyy :confused: . Jopa benzoviekkareista puhuminen tuntuu aiheuttavan mulle jotakin reflantynkää, vaikka olisin ottanut juuri lääkkeitä aivan riittämiin tai jopa ylikin, ja kaapit pursuaisivat niitä, eli mitään oikeaa syytä refloihin/niiden pelkoon ei olisikaan :unamused: .

13

Ilmeisesti kärsit myös masennuksesta? Mä tavallaan tiedostan, että masennukseen kuuluu voimakas itsensä syyllistäminen ja juuri se taakaksi itsensä kokemisen tunne. Silti se kuulostaa tosi satuttavalta kun kuulee, että muutkin ihmiset kokevat sitä (kuten sinä). Vaikea selittää, jokainen ihminen kun on tärkeä. Tunnen empatiaa. <3

Mulle myös vakuutellaan, etten ole taakka. Itseasiassa se ei ole käynyt mun läheisillä edes mielessä. Mutta kuten tiedät, se ei muuta sitä omaa oloa sisällä.

Nyt offtopiccina kerron, että mun on hyvin vaikea suhtautua omaan heikkouteeni siksi, että olin ennen vahva. Eli siis olen jo lapsena hoitanut taloutta mutsin mielisairauden takia, 14-vuotiaasta asti olin isoäitini omaishoitaja ja hoidin häntä kunnes hän kuoli. Viimeiset 15 vuotta olen jossain määrin pitänyt huolta psykoottisesta äidistäni. Itse olen pahasti oireillut n. 3 vuotta ennen totaalista romahdusta. Vaikka historiaa mulla on masennuksesta, mutta olen silti ollut sellainen huolehtija.

Kun keväällä mun kunto romahti tosi pahasti, niin en ole enää voinut hoitaa muita. No mutsin ehdin saada sellaiseen kuntoon, että se pystyy nyt hoitamaan omia asioitaan. Mutta kai se on joku vinksahtanut lapsuus, mikä on tehnyt musta sellasen, että haluaisin pitää huolta muista. En halua olla se avun tarvitsija, ja oman heikkouden tajuaminen on ollut elämäni pahimpia pelkoja toteen tulleena.

Mä en niinkään pelkää bentsoviekkareita, koska pidän huolen että niitä on saatavilla. Tosi asia on vaan se, että ei ne toimi mulla enää niinkun esim. miehellä, joka on vasta alottanut niiden syömisen. Siis mä pysyn toimintakykyisenä niiden avulla, ja pystyn hoitamaan asiat, mutta eivät ne millään lailla turruta tuskaa niinkun esim. miehellä. Mutta mä olen syönyt niitä säännöllisesti 8 vuotta.

Mä en sinänsä pelkää kun uusia lääkäreitä ja mulkkuja lääkäreitä. Niitä on niin moneen junaan. Mut onneksi mulla on käytännössä 3 lääkäriä johon luotan ja joista pidän. Mut siis yksi on vaan sellainen vakilääkäri psykiatrini (yksityinen).

Olen vaan olosuhteiden pakosta joutunut asioimaan yhden mulkun lääkärin kanssa ja alkaa jo vatsaa vääntää kun näkee sen naaman. Onneksi sitä ei enää tarvitse nähdä.

14

Ei mullakaan olisi mitään oikeaa syytä pelätä benzoviekkareita, sillä mulla riittää noita nappeja niin paljon, että tuskin ehdin niitä kaikkia elinaikanani edes tuhota, mutta silti ne reflat pelottavat, vaikkei siinä mitään järkeä olisikaan. Johtunee siitä, että tiedän, millaista helvettiä ko. lääkkeiden viekkarit voivat olla. Tai en itse asiassa edes kunnolla tiedä, koska en ole koskaan benzojen käyttöhistoriani aikana ollut kovin pitkään ilman niitä, eli siitä todellisesta helvetistä mulla ei juuri ole käsitystä. Muutama päivä on kyllä riittänyt mulle. Sitten oloni on ollut jo niin hirveä, että mun on ollut aivan pakko ottaa niitä jälleen ja repiä niitä melkeinpä mistä vain ja melkeinpä millä keinolla vain. Tämän vuoksi todella nostankin hattuani niille, jotka ovat pystyneet kyseisistä lääkkeistä pääsemään irti.

Mä olen syönyt benzoja säännöllisesti koko aikuisikäni, eli reilut 15 vuotta, joten enpä mäkään niistä mitään oloja saa, mutta ne ns. normalisoivat mut ja auttavat tosiaan pitämään toimintakykyäni yllä ja mun pääni jotenkuten kasassa. Pitkälti mä kai nykyisin syön niitä niiden vieroitusoireiden loitolla pitämiseen :unamused: :neutral_face: . No, näillä mennään. Valitettavan usein mulle kyllä käy niin, että kiskaisen jonkin vitutuksen vuoksi kourallisen benzoja, mikä on toki helvetin tyhmää, sillä eipä se oikeastaan tuo muita “oloja”, kuin tavallistakin pahemman muistin pätkimisen, nostaa aivan turhaan toleranssiani ja siitä liika-annostelusta paluu takaisin normiannoksiin on aina jokseenkin tuskaista, vaikkei siinä kaiketi varsinaisista viekkareista voi puhuakaan. Tyhmä, mikä tyhmä :unamused: .

Eipä niistä benzoista kai mitään euforioita kuulu saadakaan, vaan juuri se lääkinnällinen hyöty, eli esim. helpotus ahdistukseen tai paniikkiin. Nuorempana “viihteilin” beneillä enemmänkin, vaikka varsinainen viihde oli kyllä aika kaukana siitä sekoilusta :blush: :unamused: :frowning: . Se “viihteily” taisi osaltaan pahentaa mun benzoriippuvuuttani ja myös muuta päihdeongelmaani.

Joo, ja masennus mua vaivaa myöskin ja se vaivahan on juuri omiaan saamaan aikaan niitä tyystin järjettömiä, megalomaanisiin mittasuhteisiin paisuvia syyllisyyden tunteita :cry: . Mulla tosin riittää noita psykiatrisia diagnooseja vaikka kuinka paljon. En edes tiedä, mitkä niistä ovat ajantasalla, enkä jaksa/viitsi nyt lähteä plaraamaan koko valtavaa nivaskaa lävitse. Siinä tosin saisin hyvin aikani kulumaan :laughing: . Skitsofrenia ja nuo neurologiset häiriöt, kuten ADHD ja Asperger lienevät ainoita vikoja, joita lekurit eivät ole aikojen saatossa keksineet mulle diagnosoida. Ehkä ne ehtivät vielä joskus senkin tehdä :laughing: .

Hupsista, kun innostuin taas kirjoittelemaan lähes pelkkää offia :blush: .

15

Ryyppyputken jälkeen seinään lopettaessa, jos nyt ei varsinaisesti pelota, niin ainakin kaikki on hyvin jännittävää seuraavana kuivana päivänä. Tuskanhiki, vapina, hengityksen salpaantuminen, ja vähitellen rinnakkaiseen, unenkaltaiseen ulottuvuuteen putoaminen kesken työmatkan julkisessa kulkuneuvossa on kyllä aika jännittävää, vähän pelottavaakin. Ihan tämmöinen simppeli paniikkikohtaus, kaverille joka nyt ei yleensä selvinpäin pelkää mitään, on aika hardcore-elämys! :wink:

16

Pelkään pahoin että ihmisistä tulee kuolaavia idiootteja. kaikkialla
porukka tuijottaa kännykkäänsä kuin hypnoosin vallassa. ei enää
kontakteja livena, on vain virtuaalisuus ja kaverin luonakin käydään
kylässä vain bitteinä.

17

Just tuli laatikkoon lappu et ensikuussa otetaan näyte mahasta, eli nielen letkun mahaan. Ei tule onnistumaan ku kaksi kertaa jo koitettu, pukli tulee ennen kuin sanovat niele. Antoivat kaksi piikkiä morfiinia (epäilys ku oli ruskeaa)ja nyt pitäisi olla illasta asti syömättä, pistoshoitoinen diabeetikko. Sanoivat että hiovavat tekniikkaa uusiksi, ei se tule onnistumaan eli nyt mä pelkään. Syynä kun helikkobakteeri ei ole lähtenyt kolmella hirveellä antibioottikuurilla, tutkivat mikä antibiootti puris ja viikoksi sitten tippaan. Tehköön reijän mahaan mut suusta ae ei onnistu, kauheampaa kuin kuolema.

18

gastroskopia on tuttu toimenpide ja itselläkin koko toimituksen yhtä
kouristeluoksennusmoodia vaikka rauhoittavat alla. eli tämän planeetan
kovinta hc hommaa jos vastustelee. leikkaus tehty mutta menny vituiksi
ja olen tuota samaa pitkittäny viimiseen asti. ens vuonna pakko.
toivottavasti tulee olemaan viimeinen kerta. ei silti jos ja kun neuro
pakotat ittes sinne niin se tunne kun saa sen ohi on palkintona mieletön.
ole mies ja hoida homma kotiin niin käyn tekemässä sen perästä, sen lupaan.

19

Kyllä noi fyysiset “satavarmasti tapahtuu” pelot on kyllä ilkeimpiä. Ei nää psyykkiset vähän jänskättää normipäivä -jutut ole oikeastaan mistään kotoisin. Tsemppiä Neurolle!

20

Ei tule onnistumaan, kokemusta on. Ehkä tujummilla lääkkeillä eli anestialääkäri mukaan, nyt 23 päivä leikataan ylhäältä kolme hammasta ja ilman piikkiä ei viisuriin kosketa. Ei se kipu mitään mutta imuletku syvälle, yök.