Hei kaikki, olen “marmattanut” tällä palstalla kurjuuttani tuurijuopon nykyisenä eksänä. Nyt lohduksi kuitenkin kaikille, että vaikka irti repäisy onkin tuskaa, aika parantaa - jopa omalla kohdalla! Tajusin juuri, että tällä hetkellä suurin huoleni - huolimatta isoista alkkisriippumattomista murheistakin - on, että milloin sade loppuu, että pääsen ulkotöihin. Eikä huolta mistään alkkikseen liittyvästä!
Kun jopa mä selviydyin, kyllä kaikki muutkin. Tsemppiä!
No sepä se. Ottaa aikansa toipua ja siihen on tyytyminen. Jurnuttamisellekin on aikansa. 
Ja se pikkuhiljaa laantuu, mutta vain siinä tapauksessa, että on repäissyt itsensä irti tai tullut juopon jättämäksi… Etäisyys auttaa. Sen sijaan siinä tilanteessa jatkaen vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, jurnutus jatkuu ja jatkuu; fokus jää juoppoon “miten se noin ja miten se voi , on se pirullinen ja piittaamaton” 
Märkivä haavakin alkaa parantua vasta kun se on putsattu ja esim tikku revitty irti. Mätä pursuu aikansa, (meidän tapuksessamme jurnutus), kunnnes huomaa, etten tosiaan enää ajattelekaan koko ihmistä koko ajan, tunnetilat laantuu ja oma elämä taäytyy omilla jutuilla. Haava paranee, ei satu ja pystyy mkiettimään mennyttä toisin tuntein ja ehkä armollisemminkin. Siis exän ja itsensä kannalta. Emme pystyneet muuhun ja itse valitsin tämän ihmisen, vastuu oli myös minulla, miten elämäni meni. Joskus jopa juopon törkeä lähtö alkaa näyttäytyä suurena palveluksena, joskus se on häneltä paras ja ainoa lahja. 
Pelasti minut itseltään.
Kivaa kun olet alkanut toipua sinäkin…
Pohdiskelija_, juuri niin. Nyt omaa elämää taakse päin katsellessa tuntuu… hmm… ihan vieraalta… en oikein löydä kuvaavaa sanaa… se, että miten fokus onkin voinut olla niin paljon alkkiksessa, sen tekemisissä ja tekemättä jättämisissä ja siinä kieputuksessa kaiken kaikkiaan. Sitä luuli (väärin), että alkkis eläisi/jakaisi samaa elämää kuin mitä itse, mutta ei ne jaa, niillä on täysin oma kuplansa, ehkä joku toinen alkkis voi sen jakaa, tiedä häntä. Ne on ihan eri planeetalta, tai galaksista. Olkoot.
Mimmikana ja muut kommentoineet, kamppailen samojen tunteiden kanssa. Emme asu yhdessä tämän sairauden takia, muuten yhteiselomme näyttää varmaan hyvältä ulospäin. Juhlapyhät pelottaa jo kauan etukäteen, myös ihan normaali arkielämä pelottaa. Pelkään mennä töistä illalla miehen luo ja pelkään myös yleensäkin jättää miestä yksin. Onko mies nyt se tikku siinä märkivässä haavassa, ja pitäisi poistaa haavasta, että se pääsisi paranemaan?
Ei sitä voi tietää kukaan muu kuin sinä itse.
Mikä asia hiertää, tuntuu pahalta ja mitä mietit liikaa? Jos jossakin paikassa tai jonkun ihmisen seurassa on lähes aina paha olla, minusta se on varma merkki, että sen suhteen asiat ei ole kunnossa. Ankea työpaikka, raskas ihmissuhde tai mikä hyvänsä. Kyllä sen itse tietää jos haluaa sen nähdä ja myöntää.
Riippuvuushan voi olla myös ihmiseen ja riippuvuuksien luonjne on se, että niihin alkaa liittyä enenevässä määrin kärsimystä. Tämä pätee niin läheisriippuvuuteen kuin vaikka päihderiippuvuuteen.
Törmäsin oheiseen nettisivuun. Siinä on mainioita ajatuksia tarpeesta muuttaa toisia.
mielenihmeet.fi/et-voi-muuttaa- … si-itsesi/
Ihminen ei pakottamalla muutu, vaihtoehdot on hyväksyä hänet tai vetäytyä.
Ja tuo ajatus, että miksi kuvitellaan että toisen muuttaminen olisi jotenkin helpompaa kuin itsensä… Se on todellakin outoa, kun varmaan jokaisella on kokemuksia vaikka itse yrittää “ryhdistäytyä” erinäisten asioiden suhteen ja näiden yritysten epäonnistumisista… Itsellä on kumminkin ollut oma halua ja se ei silti onnistunut… Jos pakottaa toista muuttumaan, ei ole edes sitä omaa halua, joten onnistumismahdollisuudet ovat vielä heikommat.
Ja joo. Tässä on tietysti sama asia: kun olen itse tämän asian kivisen tien jälkeen osin ymmärtänyt, koitan “pakottaa” muut tajuamaan saman. :mrgreen:
Ja eihän se onnistu… Se tapahtuu oman oivalluksen kautta, jos koskaan tapahtuu.
Harmi kun hukkasin sen lehtijutun jonka luin vaikeista ihmissuhteista. Siinä käsiteltiin niitä valtavia aika- ja voimavaramääriä, jotka yleensä naiset käyttää yrityksiin muuttaa puolisoaan ja millaiset vaikutukset sillä ja ylipäätään itselle sopimattomalla ihmissuhteella on terveydelle… Vika ei ole aina pelkästään toisessa vaan kyse on kahdesta ihmisestä, jotka vaan ei sovi yhteen, vaika onnistuisivat hyvin jonkun muun kanssa molemmat.
Mulle teki hyvää saada ihan fyysistä etäisyyttä kaikkiin raskaisiin ihmissuhteisiin ja nyt olen vajaan vuoden antanut ajatusten muhia… Suuntani on selvä, tai ainakin seuraava etappi ja huomenna lähden. Kivaa! Hankalan tilanteen ollessa ns päällä ei pysty edes ajattelemaan, mutta nyt kun otin siihne tilan ja rauhan, tiedän paremmin mihin suuntaan haluan kulkea.
Synkimmänkin yön jälkeen koittaa aamu.
Kiitos vastauksista ja pohdiskeluista. Verenpainelääkitys on hakusessa, isot leikkaukset odottaa, kroonisia vaikeita sairauksia joita hoidetaan yliopistosairaalassa kaksi kappaletta. Vointi ei paljon huonommaksi voi mennä kun nytkin välillä osastolla. On aika revohka siirtää tuo hoito ihan toiselle paikkakunnalle 300km siis. Mutta olisikohan vihdoin niin että se pohja on nähty. Mies sanoi ihan selvänä ollessa(myöhemmin kyllä joi) että ei ala omaishoitajaksi… 
, niin minähän se olen se omaishoitaja eikä hän. Miten ihmeessä selviän leikkausten jälkeen ym. Lämmintä ruokaa on vain jos minä laitan sitä, ruokaa on vain jos minä käyn kaupassa jne. Nyt kun mies on töissä, hän saa juoda, eikä ole alkoholisti kun on töissä jne. Hän on itse sanonut että aikoo juoda, no sen minä uskon. Toivon todella että se pohja on ollut ja nyt odotan enää aikaa jolloin saan rahaa, hän on velkaa. Kyllä se rakkauskin kuolee kun oikein kovasti yritetään. Luen teidän jo eronneiden kertomuksia ja koitan imeä voimaa, samalla huomaan että vaikeaa se on muillakin ja monella se on onnistunutkin. Kumpa kaikki menisi hyvin ja saisin muuton sitten tehtyä ja kaikki järjestyisi.
Oma elämä, ihan ikioma tavoitteena.
Hei taas, nyt minulla on vuokrasopimus omasta asunnosta, takuu maksettuna, avaimet saan1.8 ja siihen yritän järjestää muuttoa. Olen aivan palasina kun pitää olla vielä täällä samoissa tiloissa. Mies passuuttaa itseään ja odottaa muuttoani. Sillä silloin korkki aukeaa. Hirveästi en viitsi riitaa nostaa, koska hänellä hermot tiukalla ja voi käydä uudestaan kiinni. Mutta kyllä sen näkee että sitä odotetaan kun vaan saa juoda, olla kahden sen pullon kanssa.
Olen tosi itkuinen ja heikoilla ja yksinkin. Toivon että oman kodin laittaminen ja sen tarjoama rauha auttaa ahdistukseen ja vointi lähtee parempaan. Miksi tämä on näin vaikeaa ja kipeää. Mikään ei ole kaunista ja hyvää. Maailma on täynnä pelkkää ikävää ja tuskaa, kipua ja sortoa. Miten hän on saattanut tuhota minut näin?
Tunnen tuskasi, itsekin muuttoa joskus odottaneena.
Kyllä se on ihana sitten herätä omasta asunnosta vielä. Päivä kerrallaan sitä eheytyy varmasti.
Kunpa vain pääsisit jo pian, odotusaika on piinallista jos mies vielä tietää muutosta, ja osaa heittäytyä ilkeäksi. Ehkä ei ainakaan tee mieli palata enää, kun tuo aika jää muistiin. SItä voi olla niin iloinen päästä pois, ettei enää koskaan joudu samaan tilanteeseen.
Hei mimmikana, olisiko sulla jossain al-anon ryhmässä mahdollista käydä? Jaksamista!
Hieno juttu, mimmikana! Muutama päivä ja pääset omaan asuntoon ja sitä kautta omaan elämään.
Tuo miehesi ilmoitus, ettei ala omaishoitajaksi on hyvä asia. Sinäkin tiedät sen nyt. Mulla itsellä oli käytännössä sama asia, että annoin hoivaa ja huolenpitoa toisen ollessa sairaana, kun taas itse kuumeisena sain osakseni kiukuttelua ja loputtomia vaatimuksia, kun palvelutaso ei ollut riittävä. Sanomattakin selvää on, ettei juominen lakannut. Osa alkoholisteista voi hyvin ryypätä vaikka lastensa syntymähetkellä tai läheisen ollessa syöpähoidoissa. Ei siinä silloin ole mitään turvaa, päinvastoin alkoholisti on lisärasitteena muutenkin raskaassa elämäntilanteessa. Tajusin sen, että mun entisellä puolisolla oli jotenkin optio, että auttaisin häntä, jos terveys huononee, mulla taas ei ollut. En sellaiseen halunnut jäädä.
Ehkäpä terveytesikin kohenee, kun saat rauhaa ja hermopaine laukeaa. Stressi on myrkky ja toivon, että kuukauden parin päästä sunkin tilanne on jo toinen. Mielentila ja stressi pahentaa monia sairauksia. Mulla ei ollut turvaa lapsenakaan, joten olen itse tottunut sairaana lähinnä vetäytymään… kuin sairas eläin aitan alle tai kivenkoloon. 
Silloin olen sentään saanut keskittyä vain itseeni.
Tuo alku on raskas, mutta uskon että helpottaa. Koti mieleiseksi ja viihtyisäksi. Lepoa, kirjoja, tv-sarjoja ja mistä pidätkään. Vertaisryhmätkin voi olla avuksi. Tuntuu mukavalle hoitaa välillä itseään. Hoitaa ja helliä. Voihan sitä edes itse olla itselleen ystävä, hoivaaja ja vaikka rakastava vanhempi, jos sellaista ei ole ollut… Nautinnollista ensimmäistä aamua omassa kodissa sitten! Ja tosiaan varmaan on hyvä yrittää vältää väittelyä ja riitaa viimeiset päivät, niin niihin ei kulu voimia. Ne on muutossa tarpeen.
Kyllä sinä pärjäät, kun moni muukin meistä on selvinnyt ja huomannut päätöksen hyväksi. 
onnea ja voimia muuttoon.
joku ehti jo sanoakin että helli itseäsi. nauti siitä kun saat rakentaa uutta omaa kotia. pienet arkiset asiat ovat tärkeitä. puhtaat lakanat. kaunis kahvikuppi. kukka. kosteusvoide kylppärin hyllyllä. kynttilän valo pimenevissä illoissa. pehmoiset aamutossut.
nauti rauhasta ikiomassa kodissasi.
Hei Vieraat, yksin jouluna ja pohdiskelija!
Minulla on Al-Anon siinä ihan lähellä, kokoontuu 10.8 ja siitä eteenpäin. Pääsen siihen ryhmään mukaan ja olen siinä tutussa ryhmässä ollut ennenkin. Olen niin kiitollinen niistä ryhmäläisistä sillä tiedän että vastaanotto on sydämellinen. Vielä joitakin päiviä, sitten alkaa pakkaaminen, ehkä käytännön työt osaltaan helpottaa tätä oloa tuntuu että nyt se muutto edistyy.
Miltä mahtaa ensimmäinen aamu tuntua? Kerron sitten teille. Kiitos tuestanne tosi paljon. Itkuakin odotan, nyt olen vielä jotenkin lukosssa enkä pysty itkemään. Onneksi saan apua muuttoon, minun terveydellä ei kanneta mitään.
Niin, hyvä että saat apua muuttoon. Aina se silti on raskasta, henkisestikin ja rasittaa. Ihan tavallinen muuttokin yksin, perheenä tai pariskuntana, saati sitten kun kyse on erosta tai muusta hankalasta asiasta… Vertaistukiryhmä on hyvä apu.
Ei se heti helppoa ole ja voi itkettääkin ja se on hyväkin tuntea jotakin ja käsitellä asiaa. Eihän muuten vaikka sairauden parantavan leikkauksenkaan jälkeen heti kunnossa ole vaan alkaa toipuminen. Jos näissä on sama; irtirepäisy antaa vasta mahdollisuuden toipua pikkuhiljaa.
Hei kaikki,
Nyt sitten olen ollut viikon ja kaksi yötä täällä omassa kodissa. Täällä on ihmeellistä niin hiljaista ja rauhallista ja ilmapiiri se on juuri sellainen kuin minä itse olen. En ole vieläkään pystynyt itkemään kuin vähän. Olen jotenkin tyhjä. Käyn kävelyllä ja naapurissa on kirkon ovet auki vielä elokuun ja käyn siellä vaan istumassa. Käytännön töitäkin vielä on, poikani tulee tänään kasaamaan vaatekaappia, saan vihdoin nuo pussukat sun muut lattialta pois. Alkkis on ollut ihmeen hiljaa eli siellä on hyvin varmaan putki päällä. Olen antanut olla, vaikka meillä on vielä selvitettäviä asioita ja tavaroitankin on siellä hänellä. Olen myös mennyt al-anon ryhmään. Välillä on henkisesti hyvin vaikeaa jaksaa, mutta haen apua jos tuntuu että en kestä ja jaksa. Masennus on ollut minulla yli kymmenen vuotta, kyllä se tälläisessä kääännekohdassa oireilee. Kiitos kaikesta tuesta, luen ketjuja edelleen. Viimeist pari yötä olin turvakodissa kun alkoholisti oli hyvin ärtynyt ja vastoin muuttoani, pelkäsin häntä niin paljon sitten lopuksi.
Tervetuloa tälle puolelle rajaa. Täällä ei tarvita turvakoteja.
Katsokaapa tämän aamun “Inhimillinen tekijä” ykköseltä.
Antaa kyllä selväjärkisyyttä itselle ettei sairas ihminen tosiaan itselleen juuri mitään mahda, ellei jokin ulkopuolelta häntä havahduta hoitamaan itseään.
