Peliukon tarina

Moi!

Oon tässä lueskellu ihmisten tarinoita ja niistä löytyy samoja piirteitä kuin omasta:

Aloitin pelaamisen 6 tai 7 vuotiaana, kuiteskin siinä iässä kun oma pää oli pelikoneen nappuloiden alapuolella. Ensimmäiset pelikerrat oli varmaan vaan harmitonta välkkyvän vekottimen kokeilua niillä rahoilla mitkä jäi karkkien oston jälkeen. Isojen poikien neuvomalla valotaktiikalla pokerissa ja suurella yllytyksellä sain tuplailtua päävoittoon asti ja siitä lähtien pelikerrat ja panokset ja peliin käyttämäni rahat nousivat pikkuhiljaa.
Noin 10 -vuotiaana koin ensimmäisen musertavan tappion, kun pelasin mummilta saamani rahat. Olin tienannut ne mummin kesämökillä töitä tekemällä ja rahasumma oli suhteessa aika iso. Mummi neuvoi säästämään rahat, mutta kukaan ei ollut opettanut rahankäyttöä ja halusin ostaa jotain. En muista mitä halusin ostaa vai halusinko ostaa jotain heräteostoksena tai sitten olin jo sairaassa päässäni päättänyt alitajuisesti, että pelaan kaikki. Kaupunkiin tuli kova kiire tuhlaamaan rahoja ja pelireissuhan siitä tuli. Hävisin nopeasti kaikki rahat ja muistelisin, että konemaisesti kävelin peliluolasta kaupan pihalle ja sananmukaisesti murruin polvilleni ja yritin pidättää itkua, mutta se tuli aina vaan kovemmin mitä enemmän yritin sitä pidätellä. Olin ensimmäistä kertaa elämässä niin paskana ja kokemus menee varmasti 3 pahamielisimmän hetken joukkoon elämässäni. En muista pyöräilinkö vai kävelinkö kotiin, mutta matkalla oli aikaa miettiä ja päätin etten enää koskaan pelaa. Lupaukseni itselleni piti aika kauan muistaakseni ainakin vuoden tai ehkä 2, joka on muuten pisin pelitön aika koko elämäni aikana.
Edellä mainitun jälkeen eräänä kauniina päivänä kävin kaupassa ja päätin pelata kolikot mitkä jäivät ostosten jälkeen. Ajattelin mielessäni, että ei nyt muutama kolikko pahaa tee ja ajattelin myös itsestäni ‘‘olen fiksu poika ja en jää koukkuun enää’’ ja ‘‘olen sen verran vahva, etten anna pelin taas viedä’’. Sehän se hauskin homma onkin, että vaikka on kuinka fiksu ja vahva ym. niin sillä ei ole paskaakaan väliä, sillä peli voi saada valtaansa kenet vaan. No, kuten arvata saattaa voitin muutamalla kolikolla paljon ja siitä lähtien olen ollut koukussa ja koukku niin syvällä sielussa asti että vaikea on irrottaa itsensä.
Pelaaminen on ollut osa elämääni 80 % elämästäni ja joskus olen miettinyt erittäin syvällisesti, että miksi pelaan. Ja joskus, kun olen harkinnut pelaamisen lopettamista, niin jokin vapaapäiväni (töistä) saattaa mennä näitä kysymyksiä kysellen: Pääsenkö irti? Haluanko oikeasti pelata? Onko pelaaminen tuonut mitään hyvää ja jos on, niin milloin viimeksi? Paljonkohan olen siis ihan oikeasti hävinnyt elämäni aikana? Paljonko mulla onkaan sitä ulosottovelkaa vielä? Löytyskö parempi ‘‘harrastus’’ tilalle? Miksi pelaan? ja useita muita kysymyksiä, mitkä ei nyt tule mieleen. Kaikkiin on vastaus ja oma suosikkivastaukseni kysymykseen miksi pelaan on, että haluan alitajuisesti rangaista itseäni heti kun elämä alkaa olla raiteillaan tai melkein. Toisin sanoen velkaa ei enää nimeksikään ja pelaaminen ei ole haitannut elämää, niin sitten pelaan muutaman tilin peräkkäin ja vippaan jostain lisää ja sama ralli taas alusta. Tämä on se sairain juttu. Olen ikään kuin pommi tai käsittelen pommia, joka meinaa räjähtää ennen kuin ajastin on nollassa tai ilman sytytintä ja kitkutan menee, raadan töissä, maksan velkoja, käyn välillä viilentää pommia ettei se possahda. Pomminpurkaja sanoo, että enää toi yks ‘‘piuha’’, niin ollaan home free ja sillä välin väsään jo toista pommia ja entistä isompaa.

Noin kymmenen vuoden takainen romahdus… Jossain 2000 -luvun alussa aloin pelaa netissä rullaa, bläkärii, slottei ja sitten myöhemmin nettipokeria. Pokeriin jäin kovimmin koukkuun. Joskus voitin jonkun turnauksen tai käteispeleissä, mutta useimmiten hävisin ja hävisin paljon. Jätin vuokrat maksamatta, pelasin ruokarahat, vippasin kaljarahat kavereilta, otin vippiä, otin lainaa eikä ollut pienintäkään aikomusta tietyn pisteen jälkeen maksaa niitä takaisin. Olin valveilla ennätyspitkiä aikoja pelaten pokeria. Jossain kohtaa oli pelitileillä aika paljon rahaa (velkarahalla voitettua) ja sitten kun ne menivät kaikki niin tää paskakupla räjähti silmille ja oli pakko alkaa tekee asialle jotain. Olin niin hajalla tässä kohtaa, että jos mulla ois ollu ladattu ase, myrkkytabletti tai joku muu millä päättää päivänsä nopeasti niin en täällä enää olisi. Mutta jaksoin elää. En pystynyt kokonaan lopettamaan pelaamista missään vaiheessa, mutta aloin himmata sitä ja maksoin 5 -numeroisen summan ulosoton kautta.
Jälkeenpäin mietittynä ei juurikaan haittaa hävityt rahat ja suuret velat (tietenkin helppo sanoo, koska sen aikaset suuret pelivelat on maksettu) , vaan menetetty aika ja varhainen nuoruus kuvaruutua tuijotellen. Kuinka monta mahdollisesti elämänkumppania torjuin pelaamisen takia? Kuinka monta ystävää menetin tai en koskaan saanut pelaamisen takia? Varmaan aika monta paha sanoo.

En muista tarkkaa aikaa kauanko olin ulosotossa, mutta kuitenkin 2011 tai 2012 olin velaton. En ollut velkaa mihinkään yritykseen en valtiolle en kavereille. Ja yllätyin oikeastaan, miten nopeasti sain velat maksettua. Aloitin siis toteuttamaan haavettani olla tietyn ammatin osaava henkilö ja hain kouluun ja lopetin työt silloisessa työpaikassani.

Pystyin olemaan ja elämään velattomasti noin vuoden verran ja erään vastoinkäymisen takia kirpos taas homma lapasesta. En viitsi kertoa välissä tapahtunutta, koska mut tunnistaa siitä, mutta sanottakoon että olen nyt 5 vuotta sitten alkaneen töppäyksen seurauksena maksellut ulosottovelkoja taas vaihteeks ja olen oikeastaan loppusuoralla. Katselin huvikseen ulosottosivuiltani montako laskua siellä on ollut ja niitä on ollut 34 (koko ajalta) yhteensä. Olen maksanut siis 31/34 tällä hetkellä ja viimeiset 3 on menossa ja velkaa on 6000 tai 7000 euroa jäljellä. Tossa on vajaan vuoden ulosottomaksut enää, mutta tuntuu että en vaan jaksa. Tai siis välillä tuntuu siltä, että loppusuoralla loppuu puhti kesken. Reilut 10 vuotta ulosotossa parilla pikkutauolla ja yksi vuosi velattomana välissä alkaa jo pikkuhiljaa musertaa. Pitäs jostain ammentaa voimia, jotta jaksan talvella töissä enkä lannistu kun oon näin lähellä jo. Loppusyksyllä on muutama kuukausi aina niin synkkä itsellä että pään valtaa kaikenlaiset väsyneet ajatukset, mutta on niistä aina selvitty.

Niin tosiaan makselen ulosottovelkoja vieläkin ja käytännössä kaikki mikä jää pakollisten menojen jälkeen, niin pelaan ne. Jos osaisin jotenkin säästää niin voisin lyhentää jäljellä olevan nopeammin tai siis jos en pelaisi niin saisin sen nopeammin maksettua. Ei oo mitään isompia ns. repsahduksia tullu moneen vuoteen en ole siis mennyt askelta eteen ja 2 taakse, mutta enemmän ehkä kyse miten jaksan henkisesti. En oo koskaan käyny missään kokouksissa, mutta uskaltaisko semmoseen mennä. Niitä ei varmaan kesällä oo.

Tästä saisi todella pitkä tarinan, mutta mukavampi lukea lyhyempi

Oon ollu 2 päivää pelaamatta, mutta lähinnä siksi että oon perseauki ku viikonloppuna pelasin kaikki. :unamused: