Pelit loppu 10.1.20

Onpas pelottavaa kirjoittaa asioita auki ja ihmisten nähtäville. Itsellä pelaamista takana vuosia. Tilanne kuitenkin alkoi riistäytyä käsistä ja mennä addiktioksi vuonna 2017 joulukuussa. Ennen tuota pelaaminen oli satunnaista enkä ollut juurikaan koskaan mitään voittanut. Rahaa meni ehkä max 50€ kuukaudessa. Tuo joulukuu 2017 käänti tilanteen toiseksi kun aloinkin voittaa. Yhtäkkiä minulle tuli viikon sisään isoja voittoja ja niitä sitten hävittiin ja voitettiin takaisin. Vuoteen 2019 asti tilanne oli käytännössä se, että mitä olin laittanut peleihin, sain ne aina kutakuinkin takaisin. Pelivelkaa minulla ei ollut. Sitten helmikuussa 2019 tuli minun suurin voittoni. Mieheni oli vieressäni kun voitin tuon summan. Olin niin iloinen kun pystyin maksamaan luottokortit pois ja meillä oli tulossa autoon remontti mitä myös pystyimme maksamaan noilla voittorahoilla. Ajattelin että olenpa todella onnekas ja jos voisin vähän voittaa lisää niin saisimme myös pienen pesämunan. Hävisin tuosta voitosta 1/3 osaa. Se harmitti kovasti. Kerroin kotona tilanteen ja mies suhtautui asiaan hyvin. Vannotti kuitenkin että en saisi enää pelata.
Olinkin pari viikkoa pelaamatta kunnes ajattelin pikkuisen kokeilla. Voitin taas suurehkon summan jolla maksoin heti laskuja. Mies loukkaantui koska olin pettänyt luottamuksen. Parin viikon päästä pelihimo nosti päätään ja voittoja ei kuitenkaan enää tullut. Huhtikuussa voitin taas suuren summan ja siitä alkoikin kunnon pelihimo. Tuostakin voitosta kyllä maksoin meidän loman ja laskuja mutta osa meni pelatessa.
Tuon huhtikuun jälkeen voittoja ei tullut moneen kuukauteen. Loppuvuodesta alkoi tulla taas isompia voittoja ja sain kaikki kuitattua mitä olin pelannut.
Tammikuussa havahduin järjettömyyteen kun yksi ilta tajusin että olin pelannut 2000€. Viimeisellä satasella ”voitin” 1900€. Todellinen tappio oli siis 100€. Olen ollut onnekas että aina olen käytännössä voittanut kaikki takaisin mutta vielä tulee se päivä että en voitakaan.
10.1.20 mieheni ilmoitti että oli löytänyt tililtäni pelattuja pelejä. Hän kertoi että on todella pettynyt. Voin fyysisesti niin pahoin kun hän sanoi mulle sen, että en ole sen jälkeen pelannut yhtään peliä. Tahdon muistaa ikuisesti tuon tunteen minkä sain tuolloin. Nyt 12 päivää pelaamatta ja olo hyvä. Pelottaa kuitenkin että en onnistu. Yritän ottaa hetken kerrallaan ja hengittää. Olla kärsivällinen ja antaa ajan kulua.
Sydämestäni toivon että jokainen kuka ihan todella tahtoo pelit lopettaa, onnistuisi siinä.

Hyvä, että havahduit pelihulluuteesi. Luokittelisin sinut aloittelevaksi pelihulluksi joka tajusi ongelman vakavuuden hyvissä ajoin.
Sinulla on hyvä tilanne kun et ehtinyt pelata kallisti maksettevia velkoja itsellesi.

Suurimmalla osalla käy ihan toisella tapaa :angry:

Tiedän tunteen kirjottajalla, minusta sinulla on vielä hyvät mahikset saada pelaaminen täysin kuriin, koska sulla on silti puoliso vierellä tukemassa vaikka tietenkin pettyi sinuun, mutta hän vielä joku päivä ymmärtää, että se ei ollut tahallista. Minun tarina meni niin päin helvettiä kuin olla ja voi ja edelleenkin asiat kalvaa ja tuntuu, että haluaisi aina palata ajassa taaksepäin, menetin oikeastaan kaiken hyvän elämästäni pelaamisella. Ystävät, perheen välit, työpaikan, yhteisen asunnon ja luottamuksen itsestäni ja kaikki on pitänyt aloittaa alusta. Joskus pystyn jopa 1-2kk pelaamatta olla täysin, mutta sen jälkeen tulee edelleen repsahduksia, olen käynyt peliryhmät kaksi kertaa ja ammattiauttajan puheilla monesti, tuntuu vain, että kaikki tämä on vain väliaikaista ja siirtää asioita, mutta lopullista stoppia ei ole tapahtunut. Toivon sinulle todellakin, että saisit vielä luottamuksen takaisin puolisoosi, ettei tarvitsisi eroprosessia käyä läpi, omasta kokemuksestani kun satutin omaani pelaamisella niin pahasti, että vieläkin heikottaa edes ajatella sitä, hän ei ansainnut sitä, vaikka tiesi miten vakava sairaus se on, lopulta kuitenkin päätös oli vaikea, mutta pakollinen, että toinen ei kärsisi enää toisen mokailuista ja molemmat pääsisi alottamaan elämän uudestaan puhtaalta pöydältä, vaikka näin kävikin, se ei mennyt rauhallisessa sovussa vaan päinvastoin. Se mitä haen tällä niin ota nämä neuvot vastaan minulta ja tee nämä puolisosi takia ja yritä kaikki kortit käydä läpi pelaamisen lopettamiseksi, minä en toista mahdollisuutta saanut ja toivon aina, että muut saisivat tämän.

Tsemppiä pelaamattomuuden, kukaan meistä ei ole yksin asian kanssa! :slight_smile: Hyvää jatkoa!

Kiitos ongelmapelaaja91!
Ohjeesi on kultaakin arvokkaampia. Olen alkanut ymmärtää että olen yrittänyt liikaa kantaa vastuuta yksin kaikesta ja pelaaminen on ollut reitti siihen että ei ole tarvinnut miettiä yhtään mitään. Puolisoni onkin nyt useaan otteeseen sanonut että et ole yksin ja olen tässä sinun kanssasi sekä sinun ei tarvitse pärjätä yksin.
Olen alkoholistiperheestä joten melkein selvää että joku addiktio minulle lankeaa. Olen elämäni viettänyt AA porukoissa joten meinaan tässäkin käyttää noita 12 askelta jollain tapaa ohjenuorana.
Uskon että kun pääsee siihen ongelman ytimeen ja pääsee availemaan sitä solmua, on mahdollisuus tervehtyä niin, että ei ihan joka hetki tarvitse taistella himoa vastaan.
Minulla pisin pelaamaton aika on ollut 2 vkoa. Perjantaina tulee se täyteen ja lataan kyllä kaiken tahdon voiman siihen että pääsen sen yli. Se on minulle jo ensimmäinen voitto.
On ihanaa tuntea ihan todella toisten tuki täällä! Se antaa myös voimia.
Osaatko sanoa Ongelmapelaaja91 että mikä sinut ajaa tietyin väliajoin peleihin? Nouseeko silloin joku tietty tunne tai tapahtuuko silloin jotain?
Näihin asioihin tahdon itseni kohdalla kiinnittää huomiota jotta osaan käydä asioita läpi.
Kiitos tsempeistä molemmille teille ja tsempit myös teille! Tällä kertaa me onnistutaan!

2 viikkoa ilman pelejä! Jes! Tein sen! Yleensä tässä kohtaa tulee se tunne että jos vähän kokeilen, tänään ei tunnetta tullut enkä olisi kyllä sitä edes kuunnellut! Hitsi miten hyvä tunne kun voi olla itsestään ylpeä! :mrgreen:

Tämän päivän ajatuksia :heart:
Miksi olen pelannut. Olen halunut kokea ääripää tunteita, iloa, surua, vihaa, pettymystä, onnea, häpeää. Kaikkea täysillä. Miksi? Olin lapsena näkymätön ja kiltti. Minulla ei ollut edes uhmaikää. Suojelin aina vanhempiani omalta kiukulta ja surulta. Mieluummin olin hiljaa ja nielaisin tunteet kuin olisin niillä vaivannut vanhempiani.
Kun sitten parikymppisenä tunteet alkoi nousta pintaan en ymmärtänyt niitä ollenkaan. Yritin edelleen niitä pitää piilossa ja nieleskelin. Nielin niin että vaivuin masennukseen useita kertoja ja viimein myös burn outiin. Sain lääkityksen joka vei kaikki ääripää tunteet mennessään. Olin turvassa. Nyt ei tarvinut peitellä kun ei ollut tunteita.
Opin siihen että minulla ei ole ääripää tunteita ja kasvatin itseni siihen.
Nyt 2 vuotta sitten aloin kokea näitä ääritunteita pelatessa ja se olikin se mitä olin kaivannut. Oli mahtavaa tuntea näitä vaikkakin edelleen salassa.
Nyt tänään ymmärrän että minulla on lupa näihin tunteisiin ja niitä ei tarvitse piilotella ja mikä mahtavinta, niitä ei tarvitse hakea pelaamisella. Ne kuuluu elämään ja ne on osa elämää. Tuntuu kuin mulla olisi annettu avain johonkin lukkoon mikä on ollut ikuisesti lukossa ja nyt mulla on oikeus avata se lukko!
Olen niin onnellinen! Ja koen olevani siunattu. Olin pelien pauloissa säännöllisesti vain 2 vuotta enkä pelannut koko elämääni. Suurimman osan ajasta järki oli mukana.
Hyvää ja pelitöntä viikonloppua kaikille :heart:

Hienoa että olet ottanut ongelman vakavasti ja pohdit syitä miksi olet pelannut.
Meillä suunnilleen sama aika pelaamatta, itse taisin 9.1 lopettaa pelit.
Heikolla hetkellä itselläni auttaa kun mietin mitä menetettävää minulla on… Tai mitä saan jos pelaan ja mitä voin saada jos en pelaa…
Hyvää pelaamatonta jatkoa!

Mahtavaa Pelurimies!
Onpas kiva kun ollaan näin lähekkäin lopettamispäivissä. Voidaan jakaa kokemuksia (kulkee ehkä aikalailla samaa vauhtia) miltä tuntuu hetkittäin jos on vaikeaa tai mikä helpottaa.
Itsellä on ollut yllättävän helppoa nyt. Muutaman kerran käynyt mielessä että mitä jos vähän, mut senhän tietää jos niin tekee.
Mulla on ollut tosi hyvä olo lopettamisen jälkeen. Ei oo syyllisyyttä tai jännitystä/pelkoa että jää kiinni.
Voi olla ihan rennosti oma itsensä.
Tunteiden ilmaisu jännittää ja vähän pelottaakin. Vielä ei kuitenkaan ole tullut tilanteita joissa olisi tarvinnut harjoitella suurempia purkauksia.
Viime yönä näin unta että tappelin äidin kanssa. Koin suurta vapautta unessa siitä että uskalsin huutaa hänelle ja hänkin huusi mulle (ei koskaan huuda vaan aloittaa mykkäkoulun). Koin että mun kehosta vapautui niin paljon jännitteitä. Mielikin vapautui.
Tsempit meille ja kohti kolmannen viikon paalua!

Reilu kolme viikkoa jo pelaamatta! Olen niin ylpeä itsestäni. Eikä ole edes tehnyt mieli :heart:

Osaatko sanoa Ongelmapelaaja91 että mikä sinut ajaa tietyin väliajoin peleihin? Nouseeko silloin joku tietty tunne tai tapahtuuko silloin jotain?

Vastaus tähän: Se on enemmän varmaan mikä ajaa minut edelleen, hyvät ja huonot muistot entisestä suhteesta ja ruoskin itseäni virheestä, jos on todella huono päivä, pettymys ja se katumus on se minun heikkous mikä ajaa minut pakolla siihen pelimaailmaan… Missä on vähän aikaa hyvä olla. Jos sattuu elämässä muutenkin huonoja asioita tai talous menee jo muutenkin vituralleen, niin se paljon myös epätoivossa ajaa pelaamaan, että yritän korjata tilannetta aina sillä väliaikaisesti, vaikka pitemmälle tähtäimellä ollaan vaan enemmän ongelmissa. En ole löytänyt vielä todellista syytä, miksi teen itselleni näin ja miksi en pääse asioiden yli ja en ole armollinen itselleni enää, tuntuu vain, että olen menettänyt niin paljon ja sen surun määrän takia, pelaan edelleen. :frowning:

Ymmärrän. Minulla oli eilen ratkaiseva hetki kun koin täissä että en riitä ja että olen tuottanut vain pettymystä enkä kykene tekemään mitään oikein. Tulin kotiin ja olin ihan raivona.
Vanha minä olisi avannut jossain pelutilin ja ruvennut pelaamaan, koska epäonnistun kaikessa niin katsotaan kuin pahasti, tai yritän korjata epäonnistumisen suurella voitolla jotta mieli olisi parempi.
Päätinkin tehdä ihan jotain muuta. Olin väsynyt, vihainen ja vittuuntunut mutta lähdin tanssimaan! Tein ihan uuden siirron elämässä. Liikunta purki stressin ja olin tunnin jälkeen niiin iloinen ja onnellinen.
Pystyisitkö kokeilemaan että kun suru valtaa mielen ja on heikko hetki, tekisitkin jotain odottamatonta?
Olen täällä tukena jos tahdot!

Olen yrittänyt tehdä paljon erilaista, nähdä kavereita, niitä ei kyllä juurikaan ole enää eron jälkeen, koska puoliso sai ne kaikki itselleen tyylisesti ja todella vittumaisin mielin ja myös manipuloivasti. Esim satunnaiset kohtaamiset on todella kiusallisia ja elän paljon menneisyydessä niin se laukasee pahiten mun pelaamisen myös, mutta tuohon kysymykseen vastaan, että olen yrittänyt tehdä niitä, mutta ne vaan siirtää ja lopulta vaan päädyn sortuu samaan looppiin uudestaan. Pystyn tietyn aikaa jopa olla pelaamatta ja ajattelematta sitä huonoa aikaa, mutta ajan kanssa kaikki vaan taas sortuu, siitä pitäisi päästä yli. Olen käynyt terapiassa monta kuukautta, ei auttanut tarpeeksi. Peliryhmän kaksi kertaa, sekään ei auta mua pääsemään yli tästä, eli tukea tarvitsen todella paljon, vaikka tuntemattomaltakin. Arvostaisin sitä paljon, koska tuntuu että olen edelleen asioiden kanssa liikaa yksin, perheenkin kanssa välit on aika huonot, koska ne on joutunut rahallisesti paljon kärsimään tästä minun perseilystä. Tietyt ihmiset ymmärtää sairauteni, mutta kukaan muu ei ymmärrä paremmin niitä kuin kohtalotoverit, ehkä olen enemmän hyväksynyt sairauteni ja en osaa parantua siitä ja olen vastahakoinen ja paljon luovuttanut jo elämäni kanssa näiden syiden takia, mikä on todella masentavaa. Auta tietenkin, minkä vaan pystyt otan kaiken avun aina vastaan, minulla ei ole enää mitään menetettävää, jos puhutaan suoraan… :confused:

Se että elää menneisyydessä tai tulevassa, aktivoi myös mun pelihimoa.
Yritän vaan oppia olemaan tässä ja nyt.
Tässä hetkessä ei ole mitään hätää, tässä hetkessä kukaan ei satuta, tässä hetkessä en tarvitse mitään.
Olen niin pahoillani että olet kokenut niin kovia elämässäsi.
Tämä sairaus on inhottava mutta olen ajatellut myös niin että mieluummin tämä addiktiona kuin esim syömishäiriö. Joka päivä pakko syödä ja jos siihen tulee sairastuminen joudut kohtaamaan asian fyysisesti joka päivä.
Kenenkään ei ole kuitenkaan pakko pelata joka päivä (vaikka se välillä siltä tuntuu).

Slotit ovat negatiivisen odotusarvon pelejä. Riippumatta voittaako vai häviääkö joku pelaaja rahaa jollakin pelikerralla talo voittaa silti. House always wins. Talo ottaa aina ja iankaikkisesti oman osuutensa. Voitot ovat liian pieniä ja tappiot liian suuria.

Vähän vaikeaa selittää, mutta opetelkaa todennäköisyyden perusteita! :exclamation:

Tuskinpa saat parempaa mieltä isolla voitolla. Häviää vaan isot voitot takasin ja muuta rahaa.

Ytrewq kiitos kommentistasi.
Minä ajattelin kuitenkin asiaa niin että yritän parantaa oloani isolla voitolla ja kyllä minä niitä myös sain.
Ja kyllähän se on kaikissa peleissä sama juttu, talo voittaa aina.
Ja ymmärrän kannanottosi. Ärsyynnyitkö jostain kommentistani erityisesti vai luenko viestisi väärin?

Tänään 4 viikkoa ilman pelejä!
Huomaan nyt että ei ole pelit enää mielessä päivittäin. Mahtava ja vapauttava tunne :heart:

En ole ärsyyntynyt kaikki on ok. Piti vaan painottaa tuota ison voiton tavottelu johtaa vaan pahempaan ahdistukseen.

Testi

Ytrewq hyvä juttu.
Luin rivien väleistä jotain muuta. Pahoittelut että ymmärsin viestisi väärin.

Tänään on jotenkin hankala olo… Koen voimakasta riittämättömyyden tunnetta. Mietin koko ajan miten voisin hyvitellä asioita ja mietin mitä voisin tehdä että en tuottaisi pettymystä.
Eilen en jaksanut leikata mieheni tukkaa ja jostain syystä hän reagoi tosi voimakkaasti siihen. Koin heti että en riitä ja olen pettymys. Tunne on jatkunut sieltä asti ja olen alamaissa. Mietin mitä ruokaa hän toivoisi saavansa tai olisiko hälle kiva kun siivoaisin. Olen luiskahtamassa samaan vanhaan pyörään missä olen ollut koko lapsuuden ja aikuiselämänkin. Tuntuu pahalta. Näissä tilanteissa yleensä olen paennut pelaamaan. En kestä tätä tunnetta että joku olisi pettynyt minuun enkä ole pystynyt vastaamaan hänen tarpeisiin.
Ymmärrän myös että nyt on just hyvä aika käydä läpi tätä kun olen vahvistunut ja uskallan paremmin. Itkettää ihan kun tuntuu niin pahalta. Hylkäämisen pelkokin nostaa päätään.
Huh miten syvällä tämä tunne minussa on…