Pelih******i

Pelihelvettini alkoi viime vuoden joulukuussa. Tuli televisiosta erään kotimaisen firman kasinomainos. Päätin kokeilla ja aluksi talletukset pelitilille oli 10-20 euroa. Jo niiden menettäminen tuntui pahalta, mutta ongelmaa ei vielä ollut.

Sitten kuulin, että ulkomaiset nettikasinot antavat parempia voittoja kuin tämä kotimainen. Tein yhteen nettikasinoon pelitilin ja talletuksetkin kasvoivat 50-100 euroon per kerta. Aluksi tuli muutamia satojen eurojen voittoja, jotka tuntui hyvältä. Tuli fiilis, että tällähän rikastuu!

Sitten alkoi tulla enempi ja vähempi takkiin. Palkasta alkoi mennä iso osa pelaamiseen, välillä saattoi tulla yli tonnin voittoja sloteista, mutta nekin himoissaan pelasin jackpotin toivossa. Tein päätöksen, että suljen pelitilin, ja suljinkin.

Internet on pullollaan nettikasinoita, ja jo vähän ajan päästä tein toiselle kasinolle tilin, hävittyäni suljin tilin, sitten taas toiselle jne. Rahaa pelaamiseen piti alkaa ottamaan pikavipeillä, joita sain helposti hyvien tulojeni takia. Sokka oli irti.

Välillä mietin, että mitä ihmettä oikein teen. Silti pelaaminen jatkui kasino toisensa jälkeen uskossa, että kyllä se jackpot sieltä tulee, jolla saa kuitattua pikavipit. Lopulta tilanne meni siihen, että piti ottaa kolmesta eri pankista isommat lainat pikavippien maksuun. Niiden jälkeenkin otin vielä kaikki mahdolliset pikavipit uudestaan ja homma jatkui, edelleen jackpotin voittamisen toivossa.

Nyt tilanne on se, että olen rekisteröitynyt varmaan 50 eri nettikasinolle ja kaikkiin asettanut pelikiellon. Velkaa on n 60 000 euroa. Kaikki päivät menee sumussa ja tuntuu, että millään ei ole mitään merkitystä enää. Varmaan lievä masennuskin tullut tämän myötä. Maksukykyä on juuri ja juuri sen verran, että pystyn maksamaan kaikki pakolliset vippi ja pankkilaskut, mutta elämiseen ei jää mitään. Laskuihin menee koko palkka, ja jos tämä meno jatkuu, ei sekään enää riitä. Pelaaminen ei ole vieläkään täysin hallinnassa. Se on hallinnassa sitten, kun pelaamiseen ei mene missään muodossa euroakaan.

Haluan nähdä sen päivän, kun kaikki pelivelkani on maksettu. Siinä saattaa mennä helposti 10 vuotta. Nettikasinot ovat voittoa tekeviä yrityksiä ja vievät lopulta kaikki rahat. Jackpot tulee samalla todennäköisyydellä kun lottovoitto, eli sitä ei tule. Mietin päivittäin miten s******n tyhmä olen. Yöunet ovat menneet ja jokainen aamu alkaa epätoivolla. En tiedä miten selviän tästä, mutta uskoa on vielä tulevaan. Älkää pelatko, jos pelaatte, lopettakaa välittömästi!

Moi Suhmuli,

Ikävä kuulla. :frowning: Ensiksi haluan sanoa että et ole tyhmä ollenkaan. Riippuvuudella ei ole mitään tekemistä tyhmyyden kanssa. Riippuvuus on voimakkaampi kuin päässä olevä järki, joka tajuaa ettei tässä ole mitään järkeä.

Oletko miettinyt että voisit hakea apua pääsemään irti pelaamisesta? Yksin tämä on todella rankkaa. Yritä ainakin löytää joku jolle voisit puhua.

Sitten kun saat pelaamisen siihen kondikseen että saat etäisyyttä peleistä niin suosittelen ottaamaan kaupungin/kunnan velkaneuvontaan yhteyttä.

Paljon tsemppiä!

Moikka Suhmuli! Hyvä, että kirjoitat tänne. Voin hyvin samaistua tilanteeseesi juuri nyt. Itselläni on melkein samanmittainen suhde kataliin maltalaisiin, jotka ovat imuroineet armollisella suostumuksellani säästöni, rahastoni, palkkani ja luottokorttilimiittini. Olisi outoa, jos oman elämän taloudellisen hallinnan tunteen menettäminen ei herättäisi ahdistusta. Kuinka pitkiä pelaamattomia jaksoja sulla on tämän vuoden aikana ollut vai oletko pelannut useita kertoja viikossa jatkuvasti? Jos sulla on pelaamattomuutta, mitä keinoja muistat silloin käyttäneesi, että pääsit ensimmäisistä hankalimmista päivistä yli? Voimia ja tsemppiä paljon!!

Tervetuloa!

Yritä tehdä kaikki mahdolliset asiat pelaamisen mahdottomaksi tekemisessä, ainakin alkuaikoina moni tarvitsee sen tsempin, että pelaaminen on yksinkertaisesti tehty melkein mahdottomaksi…Sanon melkein siksi, että peliongelmainen on todella taitava etsimään keinot pelaamiseen ja alitajuisesti myös jättämään takaportteja auki, jotta voisi pelata jossain vaiheessa.
Itse olen ilmoittanut nyt kaikille kasinoille, jossa olen pelannut, että mulla on peliongelma, koska samat puljut monissa takana, niin vaikeaa. löytää enää uusiakaan.
Aikanaan laitoin osan veloistani suosiolla ulosottoon, joka mahdollisti monen muun velan maksun suoraan velkojalle. Velkaneuvojan neuvosta.
Toivottavasti pystyt olemaan peleistä erossa, itsellä takana pelejä nyt n. 8 vuotta ja kolmas todellinen lopetus yritys menossa. Kirjottele tänne fiiliksiä, täältä löytyy paljon apua ja kokemusta…

Oho, kylläpä aika rientää.

Edellisestä viestistä on jo yli puoli vuotta aikaa ja ongelma on vaan pahentunut entisestään. Vippejä otin alkuvuodesta siihen pisteeseen asti, että nyt ei enää onneksi saa niitä mistään. Luottotiedot meni huhtikuun lopussa, mikä on vain hyvä asia. Ainoa järkevä keino velkojen hoitoon on ulosotto, joka alkaa kesällä. Velkajärjestelyyn en vielä pääse. Ensimmäinen kirje käräjiltä on tullut jo, joten velkojen maksu alkaa siis todenteolla, ja ehkä jo pelkästään ajatus “parempaan päin menemisestä” saa lopultakin pelihimon sammumaan.

Taistelu pelaamista vastaan on ollut todella kova ja se jatkuu edelleen. Syksyllä kävin työterveyspsykologilla 4 kertaa, mutta siitä ei ollut minulle apua pelihimoon. Läheisille oli pakko kertoa, vaikka se hävettikin. Lopulta ymmärsin itse hakeutua A-klinikalle helmikuussa, mistä lähtien tapaamisia on ollut säännöllisesti. Hoidosta on ollut kyllä apua, mutta retkahduksia on tullut matkan varrella, viimeksi eilen. Illalla olin 6 tonnia voitolla ja aamulla tilillä 0 euroa. Voitoista huolimatta ei vaan pysty lopettamaan, vaan iskee loputon rahanhimo. Lopulta slotit ottavat takaisin sen minkä antoivat.

Parhaimmillaan olen ollut pelaamatta kuukauden, kunnes taas on tapahtunut retkahdus. Eilisen retkahduksen jälkeen fiilikset ovat todella alakuloiset. Työ ei kiinnosta, harrastukset ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään kiinnosta. Tekisi mieli vaan vetää peitto korvien päälle ja maata seuraavaan palkkapäivään asti sängyssä. Ruokaan pitää kerjätä taas rahaa läheisiltä. On tämä touhua… Todella paha sairaus. Olen aina ollut kaikille himoille todella altis ja kaikki pitää tehdä täysillä, mikä ei helpota tätä taistelua ollenkaan. Juominenkin on karannut käsistä, koska haluaa olla vaan sekaisin, ettei miettisi tätä synkkää tilannetta ja saisi ajatuksia muualle.

Tavoite on nyt oikeasti saada kesällä pelaaminen loppumaan. Kaikki keinot on otettava käyttöön, mitä käytettävissä on. Ei pidä antaa itselle yhtään siimaa eikä luottaa itseen. Pahin on tilanne, kun on taas rahaa ja ajattelee että homma on hanskassa, vähän niinkuin eilen oli. Ehkä ulosoton alkaminen konkretisoi asian. Taistelu jatkuu, luovuttaminen ei ole vaihtoehto! Tsemiä muille ongelmaisille ja hyvää kesää!

Hui hai!

Juuri olin kuukauden pelaamatta ja ajattelin, että nyt aletaan taas olemaan voiton puolella. Lääkkeeksi tuhosin pankin avainlukulistan ja kaikki pankkikortit, eli käteisellä mentiin… Kunnes tänään päätin hakea pankista uuden avainlukulistan, että saisin hoidettua muita asioita. SE OLI VIRHE, nimittäin tapahtui sortuminen ja tili on taas kuiva.

Näköjään on turha luottaa itseeni, eli käteisellä on jatkettava ja avainlukulista tuhottava uudestaan. Uudeksi keinoksi koitan estää itseni euteller ja trustly palveluista, jotta pelaaminen ei onnistuisi verkkopankin kautta, sillä listan kyllä saa tarvittaessa aina pankista, kuten uudet kortitkin. Parempi olla ilman kortteja, koska sellaisiakin kasinoita on, jotka eivät käytä verified by visa palvelua. Vaikeaa on itsensä sulkeminen netin maksupalveluista kertakaikkiaan!

Hyvän kauden jälkeen taas masentaa, että pitikin sortua! Ulosottokaan ei ole vielä alkanut, todennäköisesti alkaa ensi kuussa. Senkin alkaminen on näköjään pitkä prosessi. Sitten alkaa kovat ajat kun palkasta ei jää kuin muutama satanen käteen.

Taistelu on piinaava ja se jatkuu…