(Peli)/Velkapäiväkirja

Heipä hei.

Päätin vihdoinkin rekisteröityä tänne. Palstalla olen surffaillut kuukausien ajan, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä tunnusta ja pitää kirjaa omista tekemisistä. Lukuisien retkahduksien jälkeen olen päättänyt ottaa lopettamisen tosissaan ja asettaa nollatoleranssin pelaamisille ja sempä takia tämä päiväkirja tulee olemaan apuna lopettamisessa.

Pelannut olen kymmenien vuosien aikana, sairaalloiseksi pelaaminen alkoi menemään noin kolmisen vuotta sitten, kun aloitin nettikasinoilla pelaamisen. Joka ikinen tili meni kasinoille pakollisten laskujen jälkeen, viimeistä senttiä myöden. Jouduin työttömäksi alkuvuonna ja olin pahoissa ongelmissa, otin velkaa, pelasin ja otin lisää velkaa. Tätänykyä olen päässyt töihin, joskin olen määräaikaisena ja jatko on aina kysymysmerkki. Olen saanut olla töissä puolisen vuotta aina parin kuukauden sopimuksella, mutta poisjäämisen uhka on aina päällä parin kuukauden välein.

Pelaamatta olen ollut nyt kuukauden. Myös viikottainen lotto, jota pelasin viikottain viimeisen 10 vuoden ajan on jäänyt unholaan, eli totaalinen lopettaminen olisi ideaalia ja siihen myös pyrin. Velkaa olen onnistunut haalimaan itselleni noin 5000 euroa, josta 2500€ on luottokorttivelkaa ja toinen 2500€ pikavippivelkaa. Pikavipeissä on aivan hurjat korot, joten toiveissa olisi saada mahdollisesti pankista lainaa edes tuon vipin maksamiseen tai parempi vielä jos saisi koko summan ja voisi maksaa myös luottokortit nollille. Vaikka tuo pankin laina olisi luultavasti kalliimpi, mutta olen sen valmis maksamaan mikäli voin lyhentää vain yhtä lainaa. Mahtaakohan tuommoisia summia saada määräaikaisella työsuhteella? Tuskin, mutta jos kukaan osaa neuvoa niin kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Velka 10.9 (ei sis. korkoja):

OP Visa 2500€
Ferratum 1000€
Suomilimiitti 1500€

Toivottavasti tämä “pieni” 5 tonnin velka on riittävä opetus ja pystyn lopullisesti irtautumaan näistä perkeleistä.

Riippuu minkälaisesta pankista kysyt. Hienoa että rekisteröidyit tänne ja tuttuja juttuja tekstissäsi. Olisinpa itse älynnyt joskus ekana rupeemaan hoitaa peliongelmaa ja sitten vasta raha-asioita. Tähän kehotan sinua ja kaikkia muitakin. Sitä koitan itsekin tehdä tällä hetkellä, siinä yhdistelyssä vaan se pelipiru meinaa tulla olkapäälle. Oletko ollut jo pelittömiä päiviä vai vasta aloittamassa? :slight_smile:

Terve, kiva kun vastasit, olen myös lukenut sinun blogiasi ja sinä jos joku ymmärrät pelipirun päälle. Olen ollut kuukauden pelaamatta ja nyt alkanut järjestelemään raha-asioita. Laitoin nordeaan hakemuksen, josko saisi koko summan ja maksaa nuo muut velat pois ja voisi lyhentää pelkästään yhtä luottoa. Himpun kalliimaksihan se tulisi kuin esim. Visan lyhentäminen, mutta lyhentäisin mielelläni yhtä lainaa hieman isommalla korolla kuin monta lainaa. En vielä ole laittanut hakemusta ei-kivijalkapankkeihin, mutta jos nordeasta ei lainaa tipu niin joudun hakemaan pienempää lainaa muualta ja maksamaan nuo vipit pois. Ainakin saisi korkoja vähän siedettävämmiksi. Visan korkohan on ihan minimaalinen näihin verrattuna, mutta luottoraja on tuo 2500€ enkä sitä saa nostettua, joten siitäkään ei ole juuri hyötyä.

Olen tässä päivän kartoittanut erinäisiä rahoitusvaihtoehtoja, jotta saisi yhdistettyä yhdelle kortille/luotolle nuo. Onko kellään kokemuksia esim. Norwegianin kortista tai Aktian luotoista/kortista, saako kumpaakaan määräaikasella työsuhteella noin isolla luottorajalla (5000€)? Norwegianin koritssa korot ei olisi ainakaan hirveän suuret. Mitään vakuuksia minulla ei ole, joten ainakaan kivijalkapankkien suhteen en ole hirveän toiveikas.

Tärkeää minulle olisi edes saada tuo 2500€ luottoa / joustolainaa järkevällä korolla, jossei koko summa onnistu. SLimiitin ja Ferratumin vuosikorot huitelee 100% paikkeilla, kalliimpaa on aika vaikea löytää.

Kaikki vinkit on tervetulleita ja pahoittelut sekavasta viestistä, puhelimella töistä kirjoittelen.

Heippa!

Jes mahtavaa, paras päätös sulla varmasti ikinä. Siis että vedät nollana pelien suhteen. :slight_smile:

Tsemppiä myös velkoihin. Ootko tehnyt minkään sortin budjettilaskelmaa sun olemassa olevasta maksukyvystä? Ferratumin ja slimiitin kokonais korkohan on pienempi, jos maksatkin sitä nopeampaa tahtia pois.

Mä kehottaisin nyt ennen lisälainojen ottoa, että lasket selkeästi tulot ja menot ylös, sitten mietit millä voluumilla pystyisit lyhentää limiittiä tai ferratumia, ns lumipallataktiikalla. Näin et joutuisi kikkailla uusien lainojen kanssa.

Raha on vaan rahaa. Hyvällä tiellä oot, toivottavasti sulla on tukea ja apua myös peleihin johtaiden syiden läpikäymisessä <3

Hieman olen budjetoinut. Noin 500-700€ saisin lyhenettyä lainaa kuussa, olettaen että työt jatkuu. Suomilimiitin 1000€ tulisi maksamaan yli 2000€ jos maksaisi vuoden ajan tuota eli kortti tulisi halvemmaksi. Myös ferratum on samaa luokkaa.Noin vuodessa selviäisin veloista joten ehkä olisi parempi ottaa vielä joku laina tai kortti ja maksaa nuo kummatkin pois.

Visan tod. Vuosikorko on jotain 13% luokkaa, joten lyhennän minierän, tuotahan voi vuoden lyhennellä.

Suomilimiitin 1500€ on vielä tämän kuun koroton joten maksaisin sen mielellään vielä tässä kuussa pois, ainoastaan 15% nostoprovisio tulee tuohon 1500€ lainaan lisäksi.

Ferratumin 1000€ on kasvanut kuussa jo hirvittävästi korkoa, toista sataa jo. Tämämpä takia tarvitsisin n. 2500€ luoton, selviäisin limiitistä korottomana ja ferratum ei kerkeäisi hirveästi tuosta kasvaa.

Heippa. Komppaan yllä kirjoittaneita. Mieti lisälainan ottoa vielä uudelleen… se ei poista peliongelmaa ja sekin laina on maksettava. Raha-asiat painaa varmasti mutta lisälainan otto ei välttämättä ole se ratkaisu vaikka ajatus on jalo. Täällä on monta ketjua siitä, kuinka asiat ovat vain pahentuneet kun peliongelman kanssa on lähdetty järjestelemään uusia lainoja… lukeudun itse samaan ryhmään. Muistan kuinka 5000€ lainat ahdisti. Hain lisää lainaa pienemmällä korolla ja lopputulos oli kymmenien tuhansien velat. Pelannut olen kuitenkin satoja tuhansia… eli asiat eivät parantuneet vaikka tarkoitus oli kuinka hyvä… jos nyt maltat hetken miettiä asiaa saatat löytää muita ratkaisuja kuin lisälainan. Velka summasi on täysin hoidettavissa ja varmasti sovittavissakin jos vain huolehdit ensin peliongelmastasi. :smiley:

Ymmärrän hyvin pointin ja olen myös pohdiskellut asiaa. Mutta kun mietin tuota 2500€ velkaa joka on korkojen kera vuoden päästä 5000€, päädyn aina samaan lopputulokseen. Minulla tarkoituksena olisi maksaa nämä lisävelalla nämä kummatkin heti ja vielä kun tuo toinen olisi mahdollisuus saada pois korottomana. Ehkä kuukauden pelaamattomuuden jälkeen mieleni olisi tarpeeksi vahva ja pystyisin edes siihen.

Helpommin sanottu, kuin tehty. Jos kuitenkin saisin jostakin tuon summan pienemällä kun 100% vuosikorolla, niin luultavasti sen joudun ottamaan. Olen aina ollut huono rahan ja velkojen kanssa, mutta järjellä ajateltuna esim. 20% tod. Vuosikorko olisi minimaalinen verrattuna tuohon suomilimiitin 100%. En tiedä, siksi kaipaankin neuvoja.

Jokainen meistä on oman elämänsä asiantuntija, niin se menee. Peluri tekee ratkaisuja jotka eivät välttämättä ole niitä oikeita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki tekevät vääriä ratkaisuja. On hyvä että harkitset ennen kuin teet. Uskon että päädyt sinulle parhaimpaan ratkaisuun, oli se mikä tahansa. Halusin vain tuoda esille asiaa siltä kantilta, ettei velan määrä ja ne korot ole ehkä, se suurin asia joka ensin pitäisi hoitaa. Yritin itse uskotella aikaisemmin että velat hoitamalla, hoidan myös peliongelman. Noh, ei ihan mennyt niin. Enkä väitä että ongelma olisi vieläkään hoidettu mutta ainakin parempaan suuntaan. Koita jaksaa kamppailua ja älä menetä uskoa asioiden järjestymiseen :smiley:

Tuo on aina hankala tilanne ja siis varoitin itse vain sen takia kun olen itse säätänyt yhdistelemällä (koittanut säästää koroissa) ja sitten mennyt asiat miten mennyt.

Norwegianilta saa suhtkoht helposti mielestäni luottokortin ja lainan. Luottokortilla ei saa tallettaa casinoille ja tämä ainakin pelastaa ns. nopean tallennuksen riskin. Korkohan on ainakin noita edullisempi huomattavasti. Kuitenkin hyvä miettiä että jos pelihimo iskee, onko jokin turvaverkko. Tunnistatko tilanteen kun pelihimo alkaa iskemään? Mä olin aivan surkea siinä, nyt oon alkanu vihdoin huomaamaan sen. Auttaa noissa päätöksissä jonkin verran mitä tekee. Mulla on toi järjesteleminen ja kun sitä rahaa tulee tilille niin iso riski tehdä tyhmiä valintoja. Myös sillon kun tuntuu että menee hyvin ja jotenkin unohtaa velan. Sulla on hyvä maksukyky velkaan nähden ja selviät niistä nopeasti. Päätit miten tahansa toimia.

Kerroit muuten että oot pelannut pitkään ja noita retkahduksia tullut kun koittanut lopettaa. Kuulostaa samanlaiselta kun itellä ja tosiaan lähivuosina räjähti käsiin kunnolla. Ootko itse hakenut mitään ulkopuolista apua vai koittanut vain juntata väkisin tuon pelihimon? Tuo kuukauden pelaamattomuus kuulostaa hyvältä. :mrgreen: Tsemppiä!

Ajattelin seuraavaksi yrittää norwegianin korttia. Kyselin tänään nordean tilannetta ja huomenna tulee päätös siitä. Tuo kasinoesto on kyllä mahtava. Jos jostakin saa yhdistettyä nuo vipit niin on erityisen tärkeää maksaa ne heti pois.

Pelini on aina lähtenyt käsistä siinä vaiheessa kun häviän ensimmäisen talletukseni. Yritän saada häviöt takaisin. Tuntuu olevan aika yleinen ilmiö. Tuntuu että olen alkanut ottamaan ongelman tosissaan vasta viimeaikoina. Olen yrittänyt vähentää monet kerrat, mutta jälkiseuraukset on aina samat.

Olen pystynyt aiemminkin olemaan viikkoja erossa, joskin ongelmaksi on aina muodostunut nuo kokeilut. Olen suht varma, että pystyn pysymään peleissä erossa kunhan ei tee sitä ensimmäistäkään talletusta. Lähimmäisille en ole uskaltanut vielå ainakaan kertoa, mutta yhdelle ystävälle kyllä. Hän kamppaili aikanaan myös samaisen ongelman kanssa ja ymmärsi tilanteen hyvin ja osasi antaa myös omia neuvojansa. Suljin myös kaikki kasinotilit mitä löysin, oli niitä ainakin se 20 kpl kertynyt.

Tsemppiä myös sinulle!! Ei pelata tänäänkään.

Moi TervetuloaKerhoon Hienoa että olet ollut pelaamatta, kuukauden on jo tosi hyvä saavutus :slight_smile: On hankala asia tuo yhdistelmälaina. Palsta on täynnä varoittavia esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua, jos esim. korotat yhtä lainaa tarkoituksella maksaa esim. muut pienemmät lainat pois. Kuoppa voi olla sen jälkeen entistä syvempi, kun ei ole maksettukaan pois vaan pelattua lisää on tullut.
Sellaisen ajatuksen heitän tähän: Sinänsä kuulostaa järkevältä, että yrität yhdistää. Eiköhän pankkisi tarjoa 5000 euroa esim. 2 vuoden takaisinmaksuajalla. Voit esim. pankin kanssa sopia sellaista, että ne ei maksa ne rahat sun tilille, vaan 1000 eurolla maksetaan heti Ferratum pois, 1500 eurolla Suomilimiitti ja loput luottokorttivelkaan. Olen esim. Nordeasta kuullut, että ns. valvotusti tekevät sellaista.
Tsemppiä!

Moikka! Ajatuksena hyvä, mutta kielteinen päätöshän sieltä Nordeasta tuli. Samoin myös automaattinen arvontakone ei suonut minulle Norwegianin luottokorttia. Lainaa kyllä tarjosivat, mutta korot oli melko korkeat joten en ainakaan vielä tuota ottanut. Ajattelin seuraavaksi kokeilla Aktiasta, jos sieltäkään ei mitään saa niin keinot alkavat olla aika vähissä. Ehkä tyydyn vain maksamaan nuo rosvofirmojen lainat takaisin kaksinkertaisena…

Pientä päivitystä! Viides viikko pikkuhiljaa täyttymässä, tilipäiväkin oli eilen eikä hirveämmin pelit ole poltellut. Vapaapäivät mennyt levätessä. Lainaa olen yrittänyt saada edes sen verran että nuo pikavipit saisi hävitettyä, mutta yhdestäkään pankista ei saanut edes tuota 2500 euroa, liekö esteenä määräaikainen työsuhde vai mikä, mene ja tiedä.

Pistin hakemuksen vetämään Norwegianille ja sieltä tuli alustavasti myönteinen päätös. Laitoin vielä palkkakuitit ym. ja sivuilla oli näköjään myös mahdollisuus syöttää vippilaskut ja he maksavat suoraan ne, ei pääse rahat polttelemaan tilillä. Korkoja ja kulujahan tähän 2500 euron päälle tulee n. 360€ vuoden ajalta, mikä on erittäin vähän verrattuna nuihin vippeihin. Alan myös budjetoimaan omia tuloja ja menoja joka kuukaudelle pysyäkseni kärryillä. Mikäli tämä Norwegian tärppää, niin suurta kiirettä tuon lyhentämiseen ei tule vaan ehkä siitä myös irtoaa jotakin euroja säästöön, tähän asti eletty kädestä suuhun. Olen tottunut elämään erittäin vähällä rahalla (ehkä se on ainoa hyvä asia pelaamisessa :confused: ).

Tästä on hyvä jatkaa ja ensi viikkoa odotellessa, toivottavasti tärppää tuon Norwegianin kanssa. Tsemppiä kaikille pelipirun kanssa taisteleville! :stuck_out_tongue:

Pelaamattomuus jatkuu, kuudes viikko alkanut!

Norwegianin lainasta tuli hyväksytty päätös ja tänään maksoivat kaksi vippiäni pois. Pari sataa joutui Ferratumille vielä maksamaan lisäksi omasta pussista. Eli korkohelvetistä pääsin ainakin eroon. Tulen ainakin aluksi lyhentämään luottokorttia ja lainaa vain miniimilyhennyksen verran, jotta saan myös hieman rahaa säästettyä. Visassa minimilyhennys on sen 150€ ja Norwegianin lainassa 238€, 12kk laina-ajalla. Aijon myös budjetoida itselle tarkasti rahankäyttöä, palkat tulee parin viikon välein ja tilillä on vielä viime palkasta muutama satanen, joten sillä pärjää tuonne loppukuuhun asti. Lyhensin myös visaa viime tilistä minimisumman (150€)

Lainatilanne 17.9:

Suomilimiitti 1500€ + Ferratum 1000€ (100% vuosikorko) → 2856€ Norwegian (sis. korot ja kulut)
OP-visa 2380€

Ojasta allikkoon… voi vittu… nyt saa riittää… Nolottaa oikeen kirjoittaa tätä, mutta parempi myöntää mitä tuli tehtyä.

Retkahdin pahemman kerran (taas) pari päivää sitten ja sain velkaa tehtyä usean tuhannen euron edestä. En pystynyt olemaan nollatoleranssilla vaan koitin “pienellä” niin kuin moni muukin ja siitä se sitten eskaloitui. Pari päivää mennyt miettiessä asioita ja sain pankkilainalla järjestettyä jotenkin nuita pikavippivelkoja, mitä taas menin ottamaan.

Positiivista on, että sain kerrottua vihdoin avopuolisolle, joka oli syystäkin järkyttynyt. Lupasin myös eron uhalla lopettaa pelit ja nyt jos koskaan aijon ottaa tämän tosissaan. Ollaan oltu yhdessä jo usea vuosi, eikä hänellä ollut minkäänlaista aavistusta minun tekemisistä, voi jumalauta miten kyrsii. Pakko ryhdistäytyä, edes lähimmäisten takia. Soitin myös TTL ja ensi viikolla sinne, jos saisi edes jotain henkistä apua…

Rahatilanne meni totaalisen perseelleen, onneksi maksoin sentään vuokran ja muut laskut ja palkkakin tulee ylihuomenna, joten lähemmäs 1000€ saa sentään menoihin/muiden lainojen lyhentämiseen.

Jatketaan tästä:

Pankkilaina 8200€ (115€/kk)
Bank Norwegian 2850€ (239€/kk)
OP-Visa 2061€ (100€/kk) [laskin minimierää]

Korot sisältyy nuhin, paitsi luottokortissa. On siinä pottia kertynyt, helvetin helvetti.

Koita sivuuttaa nyt noita yhdistelyjä, älä mieti sitä rahaa. Pistä fokus ongelmaan, se raha ei ole se ongelma vaan pelaaminen. Ne asiat lähtee paranemaan päin, vaikka välillä tuntuukin et ihan päin vittuahan silti ajoittain menee kun raha puskee mieleen. Tärkeintä on kuitenkin voittaa ongelma pelaamisen kanssa, se on ainoa reitti siihen raha-asioiden hoitoon. Tuo raha on vain oire ongelmasta, joka on se näkyvin. Tsemppiä ja toivottavasti oot miettinyt keinoja + alkanut miettimään milloin alat suunnittelemaan pelaamista ja seuraavaksi sen kieltäminen. :slight_smile:

Tiedän, tiedän… Aiemmasta pelihistoriasta sen verta, että olen pystynyt olemaan viikkoja/kuukausia pelaamatta, mutta jotenkin sitä aina vaan sortuu. Olen avautunut vihdoin rehellisesti asiasta avopuolisolleni ja helpotti todellakin kun sai purkaa kaiken paskan pois, mitä on pitäny koko aikuisiän sisällä. Asenettiin myös k9-ohjelma tietokoneelle, sekä puhelimeen… Niin kuin (muistaakseni) myös sanoin viime viestissä, aijon vierailla työterveyslääkärillä, josko osaisi myös hieman auttaa. Vielä en ole uskaltautunut GA-ryhmään, ehkä vielä jonain päivänä.

Raha-asioista sen verta vielä, että en niistä oikeastaan jaksa edes murehtia. Listasin vain ne tuohon omaa seurantaa varten, minimilyhennyksillä pärjää mainoisti alkuun ja kun isoimmat kk-erät poistuu maksuista niin muihin jää sitten enemmän. Tsemppiä myös sinulle.

En liikaa täällä kommentoi, mutta kun kommentoin, niin yritän korostaa tuota yhtä asiaa, jonka oivalsin itsekin terapiassa.
Jos vaan mahdollista, niin myönnä, että sinulla on ongelma ja muista sen jälkeen, että “pienellä kokeileminen” on sama kuin vain pieni huikka alkoholistille. Se lähtee lapasesta heti.

Siihen asti, kun pystyt olemaan pelaamatta, ajattelet vielä järkevästi, mutta kun “kokeilet pienellä” järki astuu sivuun ja riippuvuus ottaa ohjat. Sillä ei ole mitään tekemistä tyhmyyden tai järkevyyden kanssa. Se vaan on niin.

Kun tämän oivalsin, niin se oli minulle suuri askel. Oma nimimerkkini tulee tuosta samasta tilanteesta: peliongelma on kuin kävely liukkaalla peltikatolla, siellä harjalla. Jos kävelen keskittyneesti harjalla, kaikki menee hyvin. Jos otan yhdenkin askeleen sivuun, niin lähden hallitsemattomaan luisuun, ja en enää omilla askeleilla pysty sitä kontrolloimaan.

Tuota pientä kokeilua on vaikea vastustaa, mutta huomattavasti helpompi kuin sitä, että luisu on jo alkanut.

Olen myöntänyt ja sisäistänyt ongelman. Olen riippuvainen ja tiedän sen. Tällä kertaa aion kuitenkin onnistua, olen myöntänyt kaiken avopuolisolle. En kestäisi enään murtaa hänen sydäntään pelaamisella. Kaikki se paska, mitä pelaaminen saa aikaan suorastaan kuvottaa. Miksi sitä on ikinä pelannut… se tunne kun häviät rahasi on aivan järkyttävä. Kaiken vuodatuksen jälkeen olo on kyllä huojentunut ja nyt jos koskaan minun pitää lopettaa, edes puolisoni takia.

Ainiin, ja tilipäivä oli tänään… olin myös unohtanut pienemmän 300€ lainan, jonka maksoin pois heti tilistä… Viikko pelaamattomuutta alkaa taas pikkuhiljaa lähennellä. Lisätään tähän nyt vielä seuraavan kuun budjettii, pienestä budjetoinnista on myös aiemmin ollut hyötyä…

1.10-31.10 tilipäivät 12. -ja 26.10, kaiken järjen mukaan nettoa pitäisi tulla n.1600€

Visa-lyhennys 150€ (ei ehtinyt vielä alennettu kk-erä ensi kuun laskuun)
Pankkilaina 115€
Norwegian 239€
Vuokra 450€
Muut laskut 100€
Ruoka yms. 300€. 10€/päivä budjetilla yritetään selvitä ja loput säästöön, tästä pidän tiukasti kirjaa.

Nopeasti laskettuna tekee n. 1350€, joten säästöönkin pitäisi jäädä jotain. Palkka ei päätä huimaa, mutta näillä pitää nyt pärjätä. Katsotaan kuukauden kuluttua kuinka suoriuduin. Suosittelen kaikille myös budjetointia. Haastavaa, hauskaa ja oikeasti pitää raha-asioita hieman aisoissa.