Ottaa päähän, kun tapasin ihanne miehen, joka nyt osoittautui rankemmaksi ryyppääjäksi kuin kuvittelin.
Onko minulla oikeutta sanoa asiasta, kun itsekin juon? Juon silti vähemmän, enkä aloita aamulla juomaan.
Se mikä huolestuttaa miehen juomisessa, on nimenomaan aamukalja. Lomalla oli kiva ottaa aamullakin lomapäivänä, ja kun tavattiin…kaikkihan oli silloin yhtä juhlaa. Mutta itselläni on tarve kyllä ensin selvitä entisistä humaloista, ja aloittaa sitten joskus muulloin toiset. En halua viettää päiviäni krapulassa maaten, vaan viimeistään kymmeneltä olen ylhäällä ja lähden jo ulos.
Mies ottaa aamulla kaljan, haisee koko päivän, perjantai, lauantai, sunnuntai. Sekä työpäivän päätteeksi ottaa, jotta saa unen. Sitten ei kuitenkaan saa unta kun alkoholi valvottaa. Selittelee usein, että ei ole krapulassa vaan “väsynyt”. On jäänyt jo töistäkin pois jokusen kerran, koska “ei ole saanut nukuttua tarpeeksi”. Selibaatissa nyt ollaan kolmattaviikkoa, lukuunottamatta jotain epäonnistuneita yrityksiä lähennellä krapulassa tai kännissä.
Muutaman kerran on mies rikkonut lupauksia. On sopinut että tulee kotiin, ja tehdään sitten jotain. Niin ilmestyykin humalassa kotiin, ja yrittää epätoivoisesti leikkiä selvää, ja kuvittelee että edelleen haluan hänen kanssaan lähteä muka ihmisten ilmoille, keskellä päivää. Tai että jaksan hänen kanssaan alkaa jotain tekemään. Ei mistään tule mitään, kun toinen sössöttää kännissä, häärää ja huseeraa. Haluaa kokoajan halailla ja lätistä makeita sanoja rakkaudesta. Asia paljastuu vain jos ehdotan, että mitäpä jos ajat. Mies vastaa siihen, että tuli otettua jo pari olutta, joten ei aja.
Ei taida olla kovin terve suhde, kestänyt vasta alle vuoden. Halusin miehen, joka ei ole absolutisti, koska en itsekään jaksa olla. Mutta tähän en ollut varautunut, että juominen on se ainoa sisältö elämässä.
Ja mitään lapsia on ihan turha edes haaveilla, saati yhteistä kotia.
En tule jaksamaan sitä aamusta alkavaa kännäystä, menee kaikki suunnitelmat aina karille.
Sekä se harmittaa, että itse yritän aina ehostaa itseni ja malttaa olla korkkaamatta olutta ennen kuin mies on kotona ja kellokin osoittaisi illanvieton alkavaksi. En halua tehdä toiselle sitä, että odotan häntä tillin tallin. Mutta mies näköjään tekee sen minulle ihan mielihyvin. Monesti olen tullut hänen luokseen, luullut että juodaan kahvit ja keksitään mitä tehdään. Niin mies on jo kännissä. Laittaa ruokaa, mutta hänelle ei maistukaan. Saan yksin syödä, koska eihän miehelle maita krapulassa. Kaiken olen alkanut tehdä yksinäni, koska mies ei ole enää seuraa.
Olen alkanut kehittää pikkuhiljaa inhoa miestä kohtaan. Ensin en tykännyt harrastaa intiimiläheisyyttä kun mies on yhdenkään oluen kännissä. Tai krapulassa. Nyt en halua edes halata, jos viina haisee. Inhottaa, kun hän nukkuu vieressä ja potkii humalanhoureissaan, heräilee juomaan lisää ja käy kusella, röökillä. Sitten aamulla simahtaa, juuri kun minä olisin valmis aloittamaan päivän.
Joko menen omaan kotiini, tai jos ollaan minun luonani, niin hiiviskelen koko päivän, verhot pitää olla kiinni kun mies örisee että haluaa vielä hetken nukkua. Siinä menee kauniit alkavat kevätpäivät ihan hukkaan. Yksin lähden sitten hiihtämään ja kaupungille, kun tulen kotiin niin sama tunnelma odottaa kuin lähtiessä. Ketään ei näy, pelkkä mytty vuoteessa ja verhot kiinni, savua ja tyhjien pullojen kilinää.
