Ainakin nuo kaksi tyyppiä on helppo tunnistaa.
Mutta maailma ei ole edes noin helppo.
Alkoholisteja on noiden lisäksi jotain noiden väliltä ja ulkopuolelta.
Luin tuon tekstin ja kyllähän noita luonteenpiirteitä ikävä kyllä loysin tuosta ykköstyypin alkoholismista.
Todennäköisesti jos tuota jakoa käytettäisiin kuuluisin tuohon ensimmäiseen tyyppiin. On todella hämmentävää että noista lapsuuden ja nuoruuden aikaisista asioista voi olla noin pikäkestoisia seurauksia ja ettei normaali elämä myöhemminkään auta niistä haavoista parantumaan. tuo itsensä korjaaminen vanhemmalla iällä on kyllä työlästä touhua mutta muutakaan vaihtoehtoa ei taida olla jos meinaa vielä täällä palloilla.
En oikein tuosta jaottelusta itseäni löytänyt mutta ilmeisesti se on tuo kakkonen koska elin kulttuurissa johon kuului juominen.
Tuurijuoppona tämä Wikipediastakin löytyvä määritelmö sopii:
Tyypin I alkoholismi
Tyypin I alkoholismissa aivojen mielihyväkeskuksen dopamiinijärjestelmän toiminta näyttää alentuneen. Tyypin I alkoholismista kärsivien alkoholistien elämässä vaihtelevat kohtuuttoman alkoholinkäytön ja täysraittiuden tai vähäisen alkoholinkäytön jaksot. Tähän ryhmään, tuurijuoppoihin, näyttäisi kuuluvan noin 80 % alkoholisteista. Heillä näyttäisi olevan myös vähemmän dopamiinin sitoutumispaikkoja kuin terveillä verrokeilla.
Tyypin II alkoholismi
Tyypin II alkoholismiin, joka on useimmin nuoruusiällä alkava alkoholismin muoto, liittyy usein muun muassa impulssikontrollin häiriöitä.[23] Tyypin II alkoholisti aloittaa juomisen usein varsin nuorena ja tulee nopeasti riippuvaiseksi, toisin kuin tyypin I alkoholisti, jonka riippuvuuden kehittyminen voi tapahtua hitaasti useiden vuosien kuluessa. Tyypin II alkoholisteilla ei ole usein todettu esimerkiksi dopamiinin puutetta, vaan häiriö liittyy todennäköisesti johonkin toiseen aivojen välittäjäainesysteemiin, kuten serotonenergiseen järjestelmään.
Tyypin II alkoholismia on eri asteista. Osa siitä kärsivistä vain tissuttelee jatkuvasti, osa juo kohtuuttomasti jatkuvasti.
Tyypin II alkoholismilla näyttää olevan yhteys muun muassa elämyshakuisuuteen ja asosiaaliseen persoonallisuuteen, johon liittyy usein väkivaltaista käyttäytymistä ja perheväkivaltaa (erityisesti siihen liittyy aggressiivisuus humalassa).[23][27] Tyypin II alkoholismiin liittyy usein voimakas impulsiivisuus, aggressiivisuus ja antisosiaalisuus. Tämän tyypin alkoholisti ei usein myöskään koe alkoholinkäyttöä ongelmana eikä siksi itse pyri raitistumaan. Rikollisuuteen ja väkivaltaisuuteen kytkeytyvä tyypin II alkoholismi muodostaa noin 15–20 prosenttia alkoholismista. Tyypin II alkoholismissa näyttää olevan ainakin alttiuden periytyvyyttä. Tunnettu raittiusvalistuskirja “Turmiolan Tommi”[28] kuvaa miespuolista tyypin II alkoholistia, ja tämän tyypin riippuvuus onkin yleisempää miehillä. Sitä esiintyy kuitenkin enenevässä määrin myös naisilla.
Kiitos linkistä kyseiseen artikkeliin. Tunnistan täysin itseni kaakkostypin alkoholistiksi ja minusta tuntui tekstiä lukiessani, niinkuin joku osaisi tuottaa suoraan pääni sisältä tekstiä ja ajatuksia, joita olen miettinyt.
Pukea sanoiksi ne lukemattomat ajatukset, jotka ovat vyyhtinä, sekamelskana pääni sisässä.
Minä olen todella juonut elämäntilanteeni tyhjyyteen.“kun ihmisellä ei muutakaan ole, ei tottumusta …”
Ja se, että matkani on alkanut siihen, että elämäni on muututtava tarkoitukselliseksi. Olenhan vaimo, äiti, työssäkäyvä jne…Ei noita rooleja voi vain suorittaa, vai voiko?! (ehkä?)
Sain tästä artikkelista paljon! …ja kun tapanani on kirjoittaa joitakin asioita ylös kalenteriin tms. niinkuin joistakin teidän kirjoituksistakin, sain tästä taas uutta raapustettavaa, johon on mahtava palata, kun tulee tunne, että millään ei ole mitään merkitystä tai järkeä.
Kyseinen artikkeli oli paras kiitos ja kannustin tähän asti ja muistutus, että on todella kannattanut olla juomatta!
Lainaan vielä senkin artikkelista, että elämänhallinan palatessa alkoholi voi jäädä ja oma raitistumisen polkuni on vain minun itseni vuoksi ainakin tässä alkuvaiheessa. Sen verran minulla on oikeus olla itsekäs! 
Tosi hyvä artikkeli, kannattaa lukea! Niinkuin maaliskuullakin: kakkostyyppi kolahti. En sen enempää tässä lainaile, mutta palaan itse varmaan artikkeliin toisenkin kerran!
maaliskuu17
Eikä vain oikeus vaan myös velvollisuus ja vastuu itsestä.
Hiljaa hyvä tulee
En kovin hyvin tunnista itseäni noista. Tietysti minäkin, kuten jokainen meistä, voi havaita itsessään joitain mainittuja piirteitä jotka tässä liitetään 1. tai 2. tyypin alkoholismiin, samalla tavoin kuin horoskooppi-merkkien kuvauksista voi löytää itseensä sopivia piirteitä.
Pitkävihainen? Tjoo, joskus. Haluaa olla oikeassa? No tjoo, kukapa nyt haluaisi olla väärässä. Arvelen kuitenkin että väärässä oleminen on joskus jalostavaa, ja jopa tarpeellista.
Ehkä minä olenkin joku tyypin 3. tai 4. alkoholisti. 
Muistinkin juuri, että eräs ammattikoulun päihdetyön opettaja taisi mainita, että alkoholistmi-tyyppejä on enemmän kuin kaksi; niitä voi olla jopa viisi tai kuusi.
Nokkelasti toki voisi myös sanoa, että alkoholismityyppejä on olemassa yhtä paljon kuin on alkoholisteja.
Kahteen tyyppiin jako on kuitenkin jo aika klassinen kaava. Englanniksihan nuo tyypit on joskus mainittu olevan “warriors” ja “worriers”.
Näkisin niin, että alkoholistin luonne ja persoonakaan eivät usein ole jähmeitä ja muuttumattomia, vaan ihmisen persoonahan muovautuu iän ja elämänkokemuksen mukana, jopa riippumatta siitä mikä ihmisen suhde on päihteisiin. Toki vakava, kroonistunut päihderiippuvuus voi invalidisoida ihmisen ja estää kaiken psyykkisen ja emotionaalisen kehityksen, mutta kehityskulku voi eri ihmisillä olla hyvinkin yksilöllinen.
Itse tunnistan myös itseni tuosta kakkoskohdasta. Jos siis ykköstyypin alkoholistin luonteenpiirteitä on selvinpäin itsekkyys, omahyväisyys, kyvyttömyys kuunnella toisia, ärhäkkyys puuttua kaikkiin mahdollisiin asioihin, oikeassa olemisen tunne, viettien ylikorostunut tyydyttämisen tarve, hermostuneisuus, äkkipikaisuus, itsevarma ulkoinen käytös, vihan ja kaunaisuuden tunteet, piittaamattomuus ja koston halu.
En minä siis selvinpäin ole tuota, enkä kännissäkään kyllä.
Minun alkoholismini puhkesi muuttaessani yksin ulkomaille opiskelemaan. Oli ulkopuolinen olo vaikka olinkin sosiaalinen. Siihen tyhjyyten tuli juotua. Suomeen palattuani olen sitten tajunnut asian vakavuuden ja ryhtynyt hoitamaan itseäni.
Ihmeellistä että tuollaisia tyypittelyjä vieläkin tehdään.
Kyllä toisen vuosituhannen modernissa maailmassa pitäisi olla selvää ettei ole olemassa mitään alkoholistityyppejä.
On vain täysin ERILAISIA ja YKSILÖLLISIÄ ihmisiä jotka ovat addiktointuneet kemikaaliin. Heitä yhdistää vain addiktio. 
Ja mihinkä perustat tämän ehdottoman varman tietosi ?
Mikä ´ehdoton varma tieto´??
Netin ehtymättömästä mielipidevarastosta bongasin tänään asiaan liittyvänä tällaisen arvion:
" Kun juoppoudesta tehtiin paperilla tauti se oikeutti tekemään juopoista klooneja jotka on samanlaisia. Virkamiehille helpompaa kun ei tarvitse joka ihmistä kohdata ihmisenä vaan taudinkantajana. Muttei sillä juopottelua ja haittoja torjuta."
Luulenpa että se on yhtä hyvä arvio kuin moni muukin.
Missä kohtia Dave ajatteli että tuohon sisältyy “ehdoton varma tieto”?
Tuo on tietenkin vain oma mielipiteeni. 
Senkin olen lukenut alkoholisteista että ovat kovin impulssiherkkiä.
Toisaalta järjestelmää kritisoidaan eräiltä tahoilta usein siitäkin, että ns. sairausluonnetta ei oteta tarpeeksi huomioon, vaan ‘hoidetaan vain alkoholismin aiheuttamia sosiaalisia ongelmia’.
Tällaistä syytöstähän tulee mm. eräiden tiettyjen hoitomallien, kuten ns. minnesota-mallin ja 12 askeleeseen perustuvan hoitomallin harjoittajilta ja mannekiineilta.
He rummuttavat sairauskäsitettä ikään kuin kyseessä olisi mullistavakin uusi löydös, jota etenkään virkamiehet eivät ymmärrä.
Virkamiehen näkökulma saattaisi kuitenkin olla hyvinkin tervehtymiskeskeinen, sillä jos ihmiset tervehtyisivät ja vähentäisivät sairastamista, se voisi hyvin säästää yhteiskunnan kustannuksia ja verovaroja.
Yhteiskunta voisi saada myös lisää veronmaksajia, jos sairastajat tervehtyisivät työkykyisiksi. Tämä myös vähentäisi inhimillistä kärsimystä, parantaisi kansanterveyttä, lisäisi hyvinvointia ja siis edistäisi kaikenlaista hyvää sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti.
PS. Ja siltä varalta että joku taas käsittää tahallaan tai tahattomasti väärin että vain työkykyinen ihminen olisi arvokas, niiin sitä en todellakaan tarkoita. Jokainen ihminen on arvokas, omaa yhtäläisen ihmisarvon ja yhteiskunnan jäsenyyden, työkyvystä tai -kyvyttömyydestä riippumatta.
^ Jotenkin jäi hämärän peittoon keihin viittaatte puhuessanne tässä asiayhteydessä “virkamiehistä”.
vadelmamunkki kirjoitti
Moni juoppo ei ymmärrä itseään, ihmettelee vain, miksi rupesi taas juomaan, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi olla raittiina. Kun tällainen juoppo tajuaa sairastavansa alkoholismia, hänelle valkenee, että retkahtamisessa ei välttämättä ole kyse selkärangattomuudesta tai tahdonvoimasta.
Alkoholismista toipumiseen ei taida olla muuta tietä kuin raittius.12 askeleen ohjelma on kehittynyt sellaiseksi, että sen ehdotuksia toteuttamalla alkoholistilla on hyvin suuri mahdollisuus elää raittiina ja ottaa vastuuta itsestään ja muista hänelle kuuluvista asioista. Tällaisia ovat esim. fyysinen ja psyykkinen terveys, raha- ja perheasiat, työ- ja yhteiskunnallinen elämä.
Parhaimmillaan alkoholistin, läheisten, virkamiehen ja yhteiskunnan ponnistelut juoppouden vähentämiseksi ovat hyvin yhteiset.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
^ Ratkaisukeskeinen toimintatapa voi toimia joillakin paremmin kuin 12 askeleen ohjelma, ja onhan todettua että AA:ssakin monia auttaa enemmän vertaistuki ja kokemusten jakaminen kuin hengellinen ohjelma sinänsä.
Mutta näistä jankkaamisen sijaan haluaisin uudelleen nostaa esiin vaikkapa Stanton Peelen ratkaisukeskeisiä teesejä päihderiippuvuuden voittamiseen. Onhan todettua, että tiettyjen voimavarojen vahvistaminen tukee toipumista riippumatta siitä, missä hoidossa tai minkä ideologian vertaisryhmissä henkilö käy vai käykö missään.
Sosiaaliset tukiverkostot (läheiset, ystävät, työtoverit ym.), omaan terveyteen panostaminen, tulevaisuudennäkymät, ja voimaantuminen (empowerment) ovat toipumiselle oleellisia tekijöitä.
Tässä mielessä esimerkiksi liikuntaharrastuksen aloittaminen, opiskelun aloittaminen tai muu itsensä hoitaminen voivat olla yhtä merkittäviä tekijöitä kuin vertaisryhmässä istuminen. Tietenkään nämä tukikeinot eivät sulje toisiaan pois, vaan kaikkia voimavaroja on hyvä hyödyntää niin että fokus on toipumisessa, eikä elinikäisessä sairastamisessa.
Tuossa olen VM:n kanssa samaa mieltä että raitistumisen yhteydessä tapahtuva voimaantuminen antaa hyvää ja elintärkeää tukea kohti terveempää elämää. Se että mistä voimaantumista saa ei ole niin olennaista, se voi tulla vaikka siitä että pystyykin maksamaan vaikka vuokransa ajallaan. Se että huomaa itsellä olevan mahdollista ohjata elämäänsä ja tehdä päätöksiä mitkä pystyy pitämään antaa sitten todella paljon uusia voimia. Se että vain lopettaa juomisen eikä tapahdu sen jälkeen mitään ei tahdo riittää motivaatioksi kovin kauan. Vertaistukea ja mitään muitakaan voimaantumisen lähteitä ei tosiaankaan kannata asetella vastakohdiksi vaan kannattaa käyttää kaikkia mahdollisuuksia elämänlaatunsa parantamiseski. On kuitenkin joitakin uusia riippuvuuksia jotka vaanivat raitistuvaa alkoholistia esim erilaiset rahapelit joita on syytä karttaa kuin ruttoa. Asiat mitkä saavat hyvää mieltä kestävästi aikaan sopii kaikki voimaantumiseen.