Nyt pyytäisin vähän perusteluja. Ei kai puheet raitistuneista alkoholeista kaikki voi satua olla?
Tässä Tuiskulle ja muille, jotka haluaisivat tietää miten minä sain alkoholistin hoitoon.
Sepä onkin pulmallista, siihen meilläkin meni turhan paljon aikaa. Isoksi osaksi myös minun syytäni, koska isäni on alkoholisti, joka hoiti työnsä ja emme kokeneet siitä ns. haittaa, eli alkoholin käyttö tuntui minusta kuuluvan osaksi elämää (miehet ovat vain sellaisia). Lisäksi oli mukava laittaa hyvää ruokaa kotona ja juoda yhdessä viiniä. Minulla juonti jäi pariin lasilliseen, mutta miehelläni sitä kului melkoisesti. Asiasta alkoi vähitellen kuitenkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Mieheni on erittäin fiksu, enkä voinut ymmärtää, miksi hän ei tajunnut tilaansa, vaikka kuinka yritin selittää. Minulla ei ole ns. päihderiippuvuuksia, joten en voinut ymmärtää kunnolla mistä oli kyse.
Asia eteni vaiheittain, eli tosiaankin ensin elvytin itseni ja tiedostin läheisriippuvuuden, sillä olemme erittäin läheisiä mieheni kanssa ja pidän häntä sielunkumppaninani. Tiedostin kyllä samalla, että taidan huijata itseäni, sillä todellisuudessa hänen sielunkumppaninsa onkin alkoholi.
Minulle iso heräte tapahtui kun katsoin Dr Philiä, jaksoa, jossa huumauslääkkeitä käyttävän vaimon mies vei huumauslääkkeitä vaimolleen kun hän oli katkaisuhoidossa. Dr. Phil totesi miehelle, että todellisuudessa taidat pelätä, että vaimo hylkäisi sinut, jos hän pääsisi huumelääkkeistä eroon. Eihän kukaan oikeasti halua olla päihderiippuvainen jos vain on jokin keino, jolla voi päästä kuiville, moni voi vain kokea polun liian vaikeaksi ilman apua.
Mieheni oli joskus heikkona hetkenään todennut, että hän menee hoitoon vain jos otan avioeron, hän piti niin vaikeana päästä alkoholista eroon. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä, mutta sanoin niin päin, että avioliittomme voi jatkua vain jos menet hoitoon. Hän oli hyvin itsepäinen (kuuluu alkoholistin luonteeseen), mutta niin päätin olla minäkin. Kävimme kamppailua asiasta ja hän taipui lopulta, mutta silloin sanoinkin, että en halua, että menet hoitoon sen vuoksi, että pakotan sinut, silloin avioliittoomme tulee hullu asetelma. Odotin vielä viikon ja sitten hän oli valmis ihan omasta halustaan ja saatoin hänet maanantaiaamuna klinikan ovelle, siitä hän halusi mennä itse eteenpäin. Tuin ja kannustin häntä koko hoidossa olen ajan.
Olin myös ehtinyt lukea kirjan: Raittiiksi seitsemässä viikossa ja kirjan luettuani todella ymmärsin riippuvuutta ja sen hoitoa. Mielestäni nykyisin on hyvin torjuva asenne alkoholisteille, ikään kuin he voisivat itse noin vain lopettaa. Jos itse olisin huumeenkäyttäjä, niin todella toivoisin, että minut vietäisiin hoitoon ja autettaisiin päihteestä eroon, sehän olisi elämäni tärkein asia, pystyä elämään ilman päihteitä.
Luin siis kirjasta tärkeitä kohtia hänelle ja valoin uskoa, että näillä keinoilla me nyt selviämme. Hän onneksi suostui kuuntelemaan minua ja kirjassa oli niin hyvin kuvattu piirroksin miten alkoholi muuttuu heroiiniksi alkoholistin aivoissa. Tämä kirja oli tosiaankin meidän pelastus ja siksi päätin kirjoittaa näille sivuille, etteivät puolisot turhaan hylkäisi alkoholisteja ainakaan kokeilematta tätä menetelmää, jos muuten on rakkautta jäljellä.
Toivottavasti muutkin onnistutte, voimaa ja valoa kaikille!
Kiitos, Valoisa1. Olen luvannut miesystävälleni tukea ja auttaa häntä, mikäli hän hakee apua ja menee hoitoon. Uskon että tieto, jota täältä ja mainitsemastasi kirjasta saan, kunhan saan sen käsiini, auttaa minua löytämään keinot hänen tukemisekseen - jos saan siihen tilaisuuden.
En ole ottanut yhteyttä häneen eikä hän minuun. Hän on lyhyellä työmatkalla ulkomailla, eikä varmasti ennen paluutaan ylihuomenna ehdikään tehdä tälle asialle mitään.
Hei Tuisku!
Miesystävälläsi on suuri onni kun hän on saanut kaltaisesi ystävän, toivottavasti hän osaa myös arvostaa sitä. Muista kuitenkin koko ajan pitää myös itsestäsi huolta ja tehdä mukavia asioita, joista saat itse voimaa.
Kirjassa on monia testejä, joiden avulla voitte kartoittaa miesystäväsi tilanteen. Katkaisun voi tehdä myös lievemmissä tilanteissa kotona, ohjeet löytyvät siitäkin. Alkoholihan poistuu 5 vuorokaudessa kokonaan elimistöstä, eli kyse on joka tapauksessa hyvin lyhyestä ajasta, kirjassa on myös ohjeet miten vieroitusoireita voi helpottaa.
Meille A-klinikka oli ainoa vaihtoehto katkaisun tekoon. Meidän A-klinikalla hoito oli mahdollista itse räätälöidä pituuden ja siellä olevan ajan suhteen, eli mieheni oli välillä myös pitkiä aikoja päivällä kotona ja meni kuitenkin sinne illalla yöksi, sanoinkin hänelle, että ole vain niin kauan kuin tunnet tarvitsevasi. Osa hoitoon hakeutuvista kävi jopa samanaikaisesti töissä ja meni illaksi ja yöksi vain sinne, koska muuten olisi mennyt juomaan. Siellä voi myös osallistua AA-kerhon toimintaan tai saada yksilöterapiaa. Mieheni ei kaivannut näitä palveluita, mutta monelle sellaiselle, jotka läheiset ovat hylänneet näistä voi olla suuri ilo.
Onnea matkaan!
Kiitos! Odotan ilmoitusta kirjastosta kuin kuuta nousevaa.
Valo, mitä on GLA ja mistäsitä saa???
Valoisa1 sanoo tuolla aiemmin: “Gla on purasruohosta tehtyä (Glandin).”
Ja esim. täällä näkyy olevan lisää tietoa. reformi-keskus.com/page.aspx?SectionId=2849
Hakusanalla ‘glandin’ löytyy lisää.
Hei alkoholistin vaimo ja Tuisku!
GLA on Gammalinoleenihappo, mieheni käyttää Pharma Nordin valmistamaa Glandin 25 tuotetta (vahvin mitä löysin ja purasruoho kuulema imeytyy hyvin, toimii ainakin meillä hyvin). Sitä saa luontaistuotekaupoista ja myös nettikaupoista (hintoja kannattaa vertailla kaikilla luontaistuotteilla). Suositeltava vuorokausiannos pakkauksessa on 250mg eli 2 kapselia, mieheni syö 2 kapselia 2 kertaa päivässä (yht. 4kapselia/pvä).
Gla elvyttää aivojen ohessa myös maksaa, joka on tietysti kärsinyt runsaasta alkoholin käytöstä. Kirjassa on myös ohjeita miten katkaisun jälkeen elvytetään ja korjataan alkoholista aiheutuneet vauriot maksassa luontaistuotteilla. Näitä emme ole vielä kokeilleet, koska mieheni ei ole vielä saanut maksa-arvojen vastauksia terveyskeskuksesta ja vasta sen jälkeen tarvittaessa käytämme näitä muita tuotteita terveyskeskuksen seurannassa (pyydetään uudet testit jonkin ajan kuluttua).
Kirjan mukaan luontaistuotekaupoista saatava Glutamiinijauhe, jota urheilijat käyttävät ei ole oikeassa muodossa alkoholihimon vähentämiseksi, koska valmistusmenetelmä on erilainen, siksi kannattaa käyttää Glutamiinikapseleita (niitä en löytänyt netistä muualta kuin Lootus-kirja Oy:stä nimellä Glutamine). Jos alkoholihimo iskee, niin kapselin voi kuulema aukaista ja laittaa kielen alle, josta se imeytyy nopeasti ja himo menee ohi (mieheni ei ole tarvinnut tätä keinoa, mutta hyvä tietää, että sellainenkin on olemassa).
Oleellista on tietysti ottaa nämä tuotteet katkaisun jälkeen käyttöön, mutta Gla:sta voi kyllä olla hyötyä jo aikaisemminkin, en vain silloin tiennyt asiaa.
kalanmaksaöljy; haluaisin hirnua aineen puolesta.
Itselleni kalanmaksaöljy tuli kohdassa kun mieli veti alas ilman alkoholia, olen kuullut jostain että tuo kapseliaine on ensimmäinen jota lievään masennukseen suositellaan, ennen lääkehoitoon siirtymistä. (aloitin kapseleiden syönnin vuosi ennenkuin pääsin irti viinasta)
kaikki joukolla kalanmaksaöljyä popsimaan, ainut ikävä asia on röyhtäykset jotka maistuvat silakkafileille, mutta jos ottaa kapselit aterian yhteydessä tuoltakin vaivalta säästyy.
Alkoholismi on paljon muutakin kuin vinksahtanut halu sekoittaa päänsä. Yleensä sen taustalla on vyyhti ongelmia, joita ei jaksa käsitellä. Syyllisyys on suurin syy vajota viinaan, niin naurettavalta kuin se läheisistä ehkä kuulostaakin.
Alkoholisti ei juo ilkeyttää, ei paetakseen vastuuta vaan paetakseen itseään. Kun viinasta pääsee, ja näkee ensikerran terävästi sumun jälkeen, näkee että ne ongelmat joita pakeni, ovat yhä osana elämää, mutta selvänä, niistä mikään ei näytä ylipääsemättömältä.
Ja paras hetki tarttua alkoholistin käteen on siinä krapulan puolivälissä, kun toinen vielä lepää muttei enää ole ihan tiedoton (haisee kyllä pahalle) Tuolloin useimmilla, ellei kaikilla holisteilla on halu parempaan, halu lopettaa, halu päästä irti. Ei se holistina olo sentään pelkkää juhlaa ja nautintoa ole.
Tuossa josain kerrotaan Dr Phill ohjelmassa olleesta miehestä joka vei vaimolleen huumausaineita katkaisuklinikalle? Tunnistan tuossa ensikertaa mieheni, heitä on siis maailmassa muitakin, pelkureita, jotka pitävät vaimon sumussa, pitääkseen oman asemansa vakaana??
No en ole klinikalla vaan kotona, mutta joka kerta kun vielä viimevuonna vinkkasin, lensi avattu olutpullo käteeni, vaikka olin viikon selvinnyt kuivin suin. Syy oli kuulemma se että olin hauskempi humalassa?? ja jos join liikaa, minua saattoikin halveksia täysin ja tuhat.
Eli minun piti mieheni mielestä juoda, mutta vain hänen määrittämänsä määrä jotta olisin “ihannevaimo”
Miten syvälle nainen voi mennä halussaan miellyttää?? Ei kai tuossakaan mistään muusta enää ollut kyse, pelkäsin rikkovani perheen jos en ole “kiltti” ja join jotta siedin olla “kiltti” ja olin kaikkea muuta kuin kiltti?!
Läheiset? Kuinka yleistä on että alistuu omasta mielestään olosuhteisiin, mutta taustalla saattaa piillä pieni määrä halua marttyyriyteen? Kuinka paljon holistin läheinen saa sympatiaa pelkällä olemassa olollaan? Siksi että elää siinä missä elää? Saisiko samantasoista sympatiaa jos eroaisi? Vai onko niin että alkoholistin lähellä tuo marttyyriys on pyhempää, jos eroaa sekoittuu tilanteeseen aina niitä aitoja syvempiä ongelmia joita suhteessa on. Onhan niitä joka suhteessa.
Onko niin ettei läheinen eroa, koska tuolloin joutuisi käsittelemään niitä ongelmia, joiden syyt voivat olla itsessä, ei siinä juovassa osapuolessa. Kun pysyy liitossa, voi jatkaa toisen syyttämistä, katsomatta itseään kuin joskus ohimennen peilistä.
Mieheni toimi/toimii juuri noin, piti minua holistina vuoden sen jälkeen kun jo halusin raitistua, tuon myöntäminen tuntui itsestäni järkyttävältä, mieheni ei voi edelleenkään katsoa itseään. Kun joskus hiljaisena hetkenä ymmärtää tekonsa vakavuuden, hän kärsii fyysistä tuskaa enkä minä kestä katsoa, jolloin armahdan sanoilla “kunhan et enää noin tee” Mutta edelleen kuviossa on syyllisyyteni, vaikka tuossa kohtaa syy on raittiin osapuolen, minä etsin syitä itsestäni, koska en voi ymmärtää että ihminen voi olla noin paha.
Nyt puhumme paljon siitä voiko mieheni vähentää alkoholin käyttöä vai onko minun lapsineni muutettava pois tästä, koska en enää halua alkoholia osaksi elämää.
Hei Vieras,
Kalamaksaöljystä on varmasti hyötyä alkoholistille ja myös muillekin.
Oli hyvä lukea raitistuneen alkoholistin analyysi tilanteesta ja milloin läheinen voi auttaa, tästä on varmasti paljon hyötyä muillekin.
Läheiset, jotka mahdollistavat juomisen ovat usein tilanteessa voimattomia tai niin riippuvaisia läheisestään, että on vaikea muuttaa elämää. Lisäksi yhteiskuntamme on hyvin myönteinen alkoholin käytölle, melkeinpä saa pyydellä anteeksi ja hävetä, jos ei halua juoda, niin lujassa asia on sosiaalisessa mielessä valitettavasti. Tarvittaisiin taas raittiusliikettä ja raittiuden korostusta: Elämä on parasta ilman päihteitä. Onneksi meillä on sentään yksi raitis Pääministeri mallina.
Ainakin meillä elämä on nyt huomattavasti laadukkaampaa kuin silloin kuin esim. kävimme ravintolassa syömässä yhdessä ja joimme hyvää viiniä aterialla, mutta tämä edellyttää hyvin syvää asian ymmärrystä. Muita hyviä asioita pitää tulla tilalle, jotta elämän saa muutettua.
Lisäksi läheisiltä puuttuu usein syvä ymmärräys toisen alkoholiongelmasta, koska itse esim. osaa olla helposti kohtuukäyttäjä, sitä helposti luulee, että toisellakin asia on vain tahdosta kiinni, vaikka kyse onkin syvästä huumeeseen verrattavasta riippuvuudesta (alkoholi toimii aivoissa toisin, eli muuttuu heroiiniksi). Tästäkään ei oikein yhteiskunnassamme julkisesti puhuta, joten läheisillä ei välttämättä ole tarvittavaa tietoa.
Todella hienoa kuitenkin, että onnistuit vapautumaan päihteestä! Se antaa varmasti elämällesi vankan pohjan, jolla seisoa omilla jaloillaan.
Toivottavasti pystyt antamaan miehellesi anteeksi ja löydätte yhteisen antoisan raittiin elämän (vaikka päätyisit eroon, niin vapautat itsesi hänestä vasta kun pystyt antamaan hänelle anteeksi. Anteeksi kannattaa antaa itsesi takia, se keventää omaa taakkaasi ja voit käyttää vapautuneet voimavarat muuhun). Tärkeää olisi pystyä puhumaan asiasta kunnolla ja voihan olla, ettei miehesi kuitenkaan tehnyt sitä tietoisesti vaan tiedostomattomasti. Ymmärrän kyllä, ettet halua enää katsella hänen juomistaan. Jos saisit hänet jotenkin ymmärtämään miten tärkeää raittius nyt on sinulle ja, että voisitte tehdä muita mukavia asioita yhdessä. Voihan olla, että hänen tarvitsisi opetella uusia tapoja rentoutua jne.
Kun olemme valinneet raittiuden, niin minun on vaikea oikeasti nähdä mitä vitsiä on huumata itseään, kun on niin monia muitakin tapoja nauttia elämästä. Onneksi yhteiskunnassamme on kuitenkin niin paljon muuta mukavaa tekemistä ja ajattelemista.
Oma mieheni ei ole syyllistänyt minua (mielestäni asia oli minulla tiedostamattomalla tasolla, ja Dr. Philin ohjelman jälkeen mietin asiaa ja silloin oivalsin, että jos rakastan todella miestäni, niin paras mitä voin tehdä hänelle on auttaa hänet hoitoon, mitä temppuja se suhteessamme sitten vaatiikaan), vaan on ottanut “uuden elämänsä” hyvin positiivisesti vastaan. Kyllä meilläkin olisi vaikeampaa, jos tulisin perjantaina Alkon kautta kotiin ja alkaisin juoda. Läheisenä voi auttaa juuri järjestämällä elämän uudelleen niin, että siitä löytyy paljon muita mielihyvää tuottavia asioita (ulkoilu, luonto, liikunta, läheisyys, hyvä ruoka jne). Usein on kuitenkin, niin ettei miehillä ole samaa viisautta kuin naisilla ja sen vuoksi he eivät osaa auttaa oikealla tavalla. Täytyy todeta, että itsekin pystyin auttamaan vasta kun oikeasti ymmärsin mistä on kyse, kirja: Raittiiksi seitsemässä viikossa avasi silmäni.
Toisaalta meillä länsimaissa naisen asema on onneksi niin hyvä, että meidän naisten kannattaisi ensin opetella auttamaan itseämme ja sitten miestämme. Meillä ei ole huntuja päässä, eikä meitä ole “teljetty” kotiin, eikä sananvapauttamme ole riistetty. Meillä on kaikki mahdollisuudet perheessä ohjata sitä oikeaan suuntaan, jos vain saamme jostain tarpeeksi voimia.
Voimia ja auringonpaistetta elämääsi!
Olen nyt lukenut kirjan “Raittiiksi seitsemässä viikossa” kannesta kanteen, kaikki 372 sivua. Uskon vahvasti, että siinä on työkalut raitistumiseen ja läheisille sen prosessin tukemiseen.
Valoisa1, en voi kyllin kiittää sinua siitä, että olet jaksanut niin perusteellisesti kertoa omasta kokemuksestasi.
Toivottavasti moni muukin alkoholistin läheinen minun lisäkseni löytää kirjan ja saa uutta uskoa siihen, että alkoholismi on fyysinen sairaus ja siten hoidettavissa tehokkaammin kuin mitä tähän asti on yleisesti uskottu.
Olen jo tänä aamuna lähettänyt miesystävälleni meilin, jossa olen kertonut lukeneeni kirjan ja mitä olen sen ansiosta ymmärtänyt. Nyt tasapainoilen sen välillä, mikä on haitallista painostamista ja mikä tarpeellista rohkaisua.
olen tuo vieras… kalanmaksaöljyn syöjä… halusin vain valoisa1 sanoa muutaman asian. 
On kiva että raitistuin, mutta anteeksi antamisen aika ei ole aivan vielä…
Annoin miehelleni anteeksi joka päivä 15 vuotta. Kolme viimeistä noista niin, että tiesin hänen toimivan väärin. Annoin anteeksi ja luotin sanoihinsa, ettei enää koskaan tekisi niin, ei koskaan alistaisi, ei ahdistaisi, ei painostaisi, ei kohtelisi alentavasti.
Aika kului ja anteeksiantamisen arkkuni tyhjeni. Tuli tyhjyys, ei välinpitämättömyys mutta itseään suojeleva viileys, joka ei anna anteeksi.
Ei anna anteeksi? Ei voi antaa, jos toinen edelleen sulkee silmänsä nähdä ja korvansa kuulla, jos toinen sanoo tänään tietävänsä mitä tarkoitan ja huomenna unohtaneensa kuinka sovimme?
Annan anteeksi miehelleni kun/jos hän sen ansaitsee, eli ymmärtää asian ytimen. Kysyessäni onko ostanut viinaa vastaisi nauraen “ei missään nimessä”, eikä kylmästi “Olisiko pitänyt?”
tuollaiset ihan pienet asiat päivittäin/viikottain saavat pysymään hereillä. Pitämään anteeksiantamuksen plakkarissa vielä toistaiseksi. Elämäni tässä ei ole niin turvallista että haluaisin antaa anteeksi.
Vasta kun koen olevani turvassa omassa kodissani tullaan kohtaan jossa minä avaan seuraavan kerran itseni. Niin monta vuotta tuo turilas käveli ylitseni, pyyhki kenkänsä minuun kulkiessaan ja antoi ymmärtää että olen syntyjäni jotenkin alempiarvoinen. tässä ja nyt, ei ole aika anteeksi annon, on aika vahvistua, opetella uutta ja tämän tiukan kuoren takana kasata sitä mikä on aina ollut rikki.
Nauran niille harvoille joita läheisinä pidän, että jos mieheni tietäisi kuinka herkkä olen, kuinka haavoittuva hän järkyttyisi omaa käytöstään, mutta tässä ja nyt, en voi näyttää miehelleni mitä olen, hänelle olen kova kuin kivi, murtumaton, päättäväinen, vahva, itsevarma ja kaikkea muuta mitä joudun tilanteessa olemaan koska jos paljastan pienenkään murtuman pinnassani, hän käyttää sen edelleen surutta hyväkseen, vie kylpylään, kantaa juomaa altaaseen, tekee kaiken sen mitä kirjoissa käsketään hyvälle vaimolle tekemään, paitsi ettei mieheni päämäärä ole rakkaus vaan oman edun tavoittelu hävyttömin keinoin.
Tästä syystä sanon että Anteeksi antamisen aika ei ole tässä ja nyt, se tulee kuvaan kohdassa jossa mieheni joko kasvaa kantamaan vastuunsa, hyväksyy minut nykyisellään, tai eroan.
kaikissa noissa tapauksissa minulla on voimaa ja kykyä antaa täydellisesti anteeksi ja unohtaa, tuo on lahja jonka sain… heikkouksieni lisäksi.
Hei Tuisku!
Mukava kuulla, että kertomastani on ollut hyötyä. Olen itse niin kiitollinen siitä, että rukoukseeni vastattiin ja vähitellen oikeat asiat ja tiedot tulivat sattumalta kohdalleni. Kun opin ensin ymmärtämään mistä on kyse, niin sen jälkeen keksin miten toimia. On tärkeä luottaa omiin vaistoihinsa ja kuunnella itseään.
Minulle tuli sisäisesti hyvin voimakas tarve kertoa asia tällä palstalla, koska halusin luoda muillekin toivoa. Palstalla ei voi jakaa koko kirjan sisältöä ja parasta onkin, että lukee sieltä ne asiat, jotka ovat itselle tärkeitä.
Silloin kun olin itse neuvoton mieheni alkoholiongelman kanssa, niin yritin lukea erilaisia palstoja ja juttuja Internetistä, jotta olisin saanut jonkin vinkin mihin tarttua. Aika masentavalta asia tuntui, mutta oli hyvä myös samalla oivaltaa miten vakavasta asiasta on kyse.
Toivotaan, että asiat loksahtelevat kohdalleen myös miesystäväsi kanssa!
Hei kalamaksaöljyn syöjä,
Tässä sen näkee, ettei kukaan oikeasti voi neuvoa mitä kenenkin omassa elämässään pitää tehdä. Neuvoja tietysti voi antaa, mutta viime kädessä se on kuitenkin aina jokaisen omalla vastuulla mitkä valinnat elämässään tekee.
Itse en koe, että mieheni olisi kohdellut minua huonosti, eikä ole koskaan pahoinpidellyt, eli siinä mielessä en voi valittaa. Sellaista en olisi koskaan jäänytkään katsomaan. Huonot ajat johtuivat vain hänen alkoholin käytöstään, perusluonteeltaan hän on todella ihana ihminen (terve tunne-elämä). Pystymme myös puhumaan kaikista asioista keskenämme.
Kärsin tietysti kovasti hänen alkoholin käytöstään, ja siitä aiheutuvista seurauksista, mutta kun ymmärsin, että kyse on ns. “huumeesta”, tiesin, että nyt on hänet vain saatava hoitoon ja sitä kautta todelliseksi itsekseen. Vihasin hänen alkoholiminäänsä, mutta onneksi se hävisi katkaisuhoidossa.
Alkoholistillahan kehittyy usein aivoihin 2 muistia, eli selvin päin muistaa vain selvin päin puhutut asiat ja humalapäissään vain humalassa puhutut, mikä tekee läheiselle usein turhautuneen olon. Tämä on tieteellisesti tutkittu juttu (testi tehtiin siten, että pyydettiin alkoholistia laittamaan avaimet humalassa tietyyn paikkaan ja kysyttiin sitten selvänä missä avaimet ovat, vasta kun alkoholisti oli taas humalassa, niin muisti missä avaimet ovat). Silloin joutuu miettimään mitä asioita puhuu selvin päin ja mitä kun hän on humalassa, jotta oma elämä olisi helpompaa.
Tuli vain mieleeni, että jos miehesi käyttää paljon alkoholia, niin oletko miettinyt mikä hänen persoonastaan johtuu alkoholista ja mikä oikeasta luonteesta.
Valoisa1, juuri siltä minustakin on tuntunut, että miesystävässäni on kaksi persoonaa. Toinen on se kypsä, aikuinen, vastuuntuntoinen, lämmin ja hellä mies, ja toinen tunne-elämältään lähinnä kuusivuotiaan tasolla oleva, vähän ilkeä ja helposti nokkiinsa ottava kakara.
Hän halusi tietoa raitistumisohjelmasta, mutta kieltäytyi lukemasta kirjaa. Minusta se on kummallista, mutta kuuluu ehkä taudinkuvaan. Laadin lyhyen tiivistelmän kirjan sisällöstä, kirjoitin puhdistautumis- ja korjausohjelmien ravinneannokset ja valitsin vielä muutaman lainauksen lähinnä siitä, miten tärkeää on, että ei lähde yrittämään yksin vaan pyytää sukulaisia tai ystäviä avuksi ja tueksi, ja panin meilillä menemään hänelle. Mitään vastausta ei ole kuulunut seitsemään tuntiin. Minä olen kärsimätön, mutta ymmärrän toisaalta, että nämä asiat eivät ratkea päivässä tai kahdessa, joten on vain odotettava hetkeä, jolloin hän olisi valmis ottamaan avun vastaan.
Aion kyllä lievästi painostaa ja rohkaista, enkä voi mitenkään jättää häntä yksin nyt, kun epätoivonsa asteesta jotenkin aavistelen, että hän saattaisi olla lähellä pohjakosketustaan. Mutta samanaikaisesti järjestelen omaa elämääni uuteen uskoon siltä pohjalta, että emme olekaan menossa naimisiin ja muuttamassa yhteiseen kotiin.
Hei Tuisku,
Alkoholistin suostuttelu ja taivuttelu tosiaankin ottaa oman aikansa (tarvitaan henkilökohtaista vuorovaikutusta). Ensin hänen pitäisi pystyä myöntämään edes itselleen, että hän on alkoholisti. Sitten pitäisi haluta muutosta asiaan ja motivaatiota uuden elämän pariin ponnistelusta (läheisen myyntityö alkaa). Mieheni koki ainakin mahdottomaksi alkoholista luopumisen (en voi onnistua).
Läheinen on ikään kuin “valmentaja”, eli edetään askel kerrallaan ja iloitaan jokaisesta edistymisaskeleesta (myös takapakkia voi tulla kovasti juuri ennen kuin hän taipuu). Itselle on helpompaa, jos voi olla hieman sivussa suurten tunteittensa kanssa odottavassa tilassa. Ystävällinen napakkuus voisi olla hyvä asenne.
Hienoa nyt on, että hän on kuitenkin kiinnostunut asiasta. Alkoholistit eivät yleensä halua kohdata ongelmaansa ja vielä vaikeampi on saada heitä lukemaan asiasta, koska lukeminen kipeästä asiasta vaatii paljon energiaa ja sellaista ei todennäköisesti silloin löydy kun ollaan niin pitkällä. Alkoholistin on muutenkin vaikea lukea, koska se vaatii paljon keskittymistä.
Jos olisin jäänyt odottamaan, että mieheni lukisi kirjan, niin avioliittomme olisi päättynyt. Onneksi sain vähitellen sopivissa tilaisuuksissa näytettyä joitain asioita ja luettua aina muutaman sivun, jostain asiasta tai referoitua suullisesti hänelle. Tietty peilaaminen on myös tärkeää, eli selittää hänelle rakentavasti millainen hän oikeasti on ja miten hän muuttuu kun juo alkoholia. Voithan jossain sopivassa tilanteessa kertoa hänelle, että voisit olla kiinnostunut yhteisestä tulevaisuudesta hänen kanssaan, jos hän raitistuu.
Asiasta ei myöskään ole kerrottu muille läheisille mitenkään, koska näin on helpompi mieheni kannalta. Olemme vain lopettaneet juomisen ja muuta on tullut tilalle (hoitoajan hän oli kurssilla).
Hoito on myös tärkeä suunnitella yhdessä kokonaisuutena, että alkoholisti sitoutuu hoitoon. Mieheni ei ymmärtänyt vitamiineista mitään ja huolehdin koko ajan, että hän ottaa ne tiettyyn aikaan (asia ei kiinnostanut häntä ollenkaan, mutta noudatti kuitenkin ohjeitani). Nainen on tavallaan kanava miehelle uudella tiellä. Toipuminenkin kestää oman aikansa. Läheiseltä tarvitaan paljon tukea, kannustusta ja uskoa asiaan. Tehtävä ei ole helppo ja siksi tarvitaan ulkopuolista voimaa, jota saadaan esim. omista harrastuksista esim. jooga.
Tuli vielä mieleeni yksi vinkki, josta voi olla jollekin läheiselle hyötyä, eli miten puretaan vanha kauna pois ja annetaan anteeksi. Luin sen yhdestä kirjasta (en valitettavasti muista enää nimeä), mutta olen kokenut keinon hyväksi ja nopeaksi keinoksi vapautua esim. tiettyyn henkilöön kohdistuvasta vihasta tai loukkauksista. Näin vapauttaa itsensä inhottavista ajatuskuvioista ja pystyy keskittymään mukaviin asioihin elämässä. Tämän lisäksi on helpompi taas tulla kyseisen henkilön kanssa jatkossa toimeen (jos on tarvetta). Jotenkin näin se menee:
Istutaan vaikka sängyllä tai lattialla ja hakataan nyrkillä tyynyyn ja sanotaan ääneen mikä asia vihastuttaa ja sitten kun on tarpeeksi purettu vihaa, niin pidetään pieni tauko ja annetaan tälle henkilölle anteeksi. Sitten pidetään pieni tauko ja toivotetaan oikeasti kaikkea hyvää tämän henkilön elämään.
A-klinikalla (mieheni hoitoviikolla) suunnilleen kaikki olivat menettäneet jo parisuhteensa ja läheisensä (usein myös talous sekaisin), yksin on paljon vaikeampi ponnistella.
Toisaalta on kyse myös sinun elämästäsi; miten haluat sen elää ja kenen kanssa. Hienoa kuitenkin, että olet huomannut alkoholiongelman ennen kuin olet muuttanut yhteen tai mennyt naimisiin, silloin tilanne on sinun kannaltasi paljon helpompi. Voithan katsoa onko avustasi hyötyä ja jos ei, niin perääntyä ajoissa.
Tuo anteeksi antaminen kai toimisi jos mieheni aidosti ottaisi vastuun teoistaan, ennen sitä anteeksi antaminen olisi tyhmää, tuhoaisi vain minut joten jatkan entisellä linjallani. Tietysti siinä määrin joudun antamaan anteeksi päivittäin, etten kanna jatkuvaa kaunaa. Tuollaisessa tilanteessa perhe-elämä ei toimisi. Anteeksi antamattomuuteni on siis vain tässä kohtaa mikä liittyy alkoholiin, ja mieheni lapselliseen leikkiin, ettei muista mitä sovittiin.
Valoisa1 tuosta eri ihminen selvänä humalassa, mieheni kanssa en vaihda juuri sanaakaan oli hän ottanut oluen tai kymmenen, menen aika lukkoon heti aistiessani hänen avanneen pullon. Eli kaikki “keskustelut” meillä käydään vesiselvinä. Toisaalta 
käytän kyllä avoimia vastaanottavia hetkiä eli läheisyyden kautta aukaistuja tilaisuuksia, jolloin kuvittelen mieheni tahtovan minulle hyvää, noihin keskusteluihin, “mitä ei saa tehdä jos suu sanoo että minua rakastaa?”
Kun mieheni on lukossa, väsynyt, ahdistunut, kaljantuskissaan, en voi avata suutani, ainut vastaus on avoin halveksunta. Noissa kohden jos yritän esittää kritiikkiä, mieheni on kylmä, kova ja katoaa.
Tässä liitossa on paljon ja monen asteisia ongelmia, joita nyt pitäisi alkaa puimaan kun raitistuin. Mutta joita mieheni välttelee syystä etten enää ole ainut syntipukki. Hän piti niin tilanteesta että saattoi aina osoittaa sormellaan jos jokin meni pieleen. Nyt kun pitäisi käsitellä asioita kahden aikuisen kesken, siltä pohjalta että molemmat teimme virheitä?! Hän mielummin vaikenee, välttelee ja karkailee konkreettisesti, eli ei osaa olla se aikuinen jota erittäin paljon nyt kaipaisin tuekseni.
Mutta elämä opettaa, sanotaan. Niin kauan kun jaksan tässä pysyä selvänä, en näe syytä miksen antaisi miehelle aikaa havahtua tilanteeseen. Jos havahtumista ei tapahdu muutaman vuoden kuluessa, annan periksi ja eroan. Mutta tuolloin tiedän ainakin tehneeni kaiken mitä minun tehtävissäni oli. Ihminen voi tehdä vain sen mitä ihminen voi, loppu riippuu toisesta osapuolesta ja hänen halustaan panostaa perheeseen.
Meillä mies kyllä vannoo ja vakuuttaa rakkautta ja halua jatkoon, niin hän aina sanoi, nyt alan kaivata todisteita, konkreettisia merkkejä tuosta halusta, aikuisuutta ja keskustelua jolla alkaa rakentaa entisen päälle jotain uutta. Mies pakenee noita keskusteluja juoksee karkuun parisuhdeterapiaa, vihaa kirjoja joissa selvällä suomenkielellä lukee että hän on tehnyt virheitä, kuten muutkin ihmiset tekevät, tuo on se jossa sanon hänen saaneen pitää kuninkaan asemansa liki 40 vuotta. nyt kun olisi aika tasavertaisuuden, on edessä suuria ongelmia, ei enää minun itsetuntoni/tuntemukseni vaan miehen itsetunnon/tuntemuksen/hyväksymisen kohdalla.
Mieheni kai pelkää etten voisi pitää hänestä sellaisena kuin on, näkemättä tosiasiaa että olen jo pitkään nähnyt hänet sellaisena kuin todellisuudessa on, ei sellaisena kuin hän itse itsensä tahtoisi nähtävän.
Valoisa1, kirjoitin pitkän vastauksen, mutta sössin sen siirtyessäni välillä lukemaan sinun viestiäsi. 
Palaan siihen myöhemmin.
Hajatelmalle ehdotan, että haet kirjastosta Harville Hendrixin kirjan “Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu”. Avioeroni jälkeen luin sen uudelleen ja uudelleen ja palaan siihen yhä, minulle se oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Kun tilanne parisuhteessa on lukkiutunut, molemmat ikäänkuin noudattavat samoja kaavamaisia tanssiaskelia ja ottavat ne uudelleen ja uudelleen. Kun toinen astuukin uuden askeleen, kaava rikkoutuu, eikä toinenkaan voi astua niinkuin ennen. Siitä lähtee muutos kommunikoinnissa ja sitä kautta koko suhteessa. Riittää, kun toinen ymmärtää mistä on kyse ja toimii sen mukaisesti, toinen tulee kuin väkisin vedetyksi mukaan terveempään kanssakäymiseen.
Parisuhdeasioiden neuvominen on minusta hyvin vaikeaa. Silloin kun meillä oli alkoholista johtuva vaikea vaihe, niin ostin Dr. Philin kirjan: Pelasta parisuhteesi (nimi oli niin koskettava). Sen testien avulla kartoitin meidän ongelmakohdat itselleni (liittyivät päihdeongelmaan ja siitä aiheutuviin asioihin).
Kirjassa on erittäin hyvät määritelmät mitä hyvä parisuhde sisältää sekä keinoja asioiden korjaamiseksi. Luin määritelmän hyvän parisuhteen sisällöstä miehelleni ja keskustelimme niistä, meistä ne asiat olivat kunnossa, joten en testannut kirjan toimivuutta muuten. Alkoholiongelmaan en löytänyt vastausta. Sain kuitenkin selkeyttä parisuhteeseemme ja voimia jatkaa eteenpäin. 
Valoisa1, teidän kokemuksenne raitistumisesta antaa minulle ja varmasti monelle ’hiljaiselle lukijalle’ täällä paljon toivoa, rohkeutta ja voimia.
Olen tänään aamulla puhunut miesystäväni kanssa yhden puhelun (meillä on välimatkaa lähes 300 km). Hän on myöntänyt olevansa riippuvainen alkoholista ja päättänyt vakaasti sekä hakea kirjasta listaamani ravinnelisät että hakeutua hoitoon, ”kunhan arki koittaa”. Ehdotin a-klinikkaa. Olen skeptinen, mutta sitä en hänelle sano. Kannustan ja rohkaisen häntä, varovasti painostankin, koska olen saanut häneltä siihen luvan. Sanoin, että se on minun roolini ja vastuuni tämän tyyppisen sairauden ollessa kyseessä, enkä missään tapauksessa jätä häntä ponnistelemaan yksin.
Hän kokee herkästi minun syyllistävän häntä. Siihen olen vastannut, että luulen hänen itsensä tuntevan niin kovasti syyllisyyttä ja häpeää, että jo pelkkä puhuminen asiasta tuo nuo tunteet pintaan, sanon minä mitä ja miten tahansa. Ja häpeästä puheenollen, ehdotin, että emme puhu tästä yhteisille tuttavillemme vaan pidämme tämän meidän välisenämme projektina. Minulla on ystävätär, jolle puhun kaikista asioistani, myös tästä, ja miesystäväni tietää sen. Hänellä ei ole ketään niin läheistä ystävää, että voisi näin häpeälliseksi kokemastaan asiasta puhua. Siksikin minusta olisi tärkeää, että hän menisi jonnekin juttelemaan ammatti-ihmisten kanssa. Kun asioita pyörittelee vain omassa päässään, jumittuu eikä löydä ulospääsyä.
Taas tänään kerroin hänelle, mitä mieltä hänestä olen, kaikki ajatukseni ja tunteeni häntä kohtaan ovat lämpimät ja hellät. Hänen tarvitsee kuulla jotkut asiat uudelleen ja uudelleen, ja kyllä minä jaksan ne toistaa ihan niin monta kertaa kuin hänen tarvitsee ne kuulla. Tähän asti hän on etsinyt syitä suhteemme päättymiseen kaikkialta muualta paitsi riippuvuudestaan, vaikka olen sen hänelle selkein sanoin ilmaissut moneen kertaan. Hän kertoi viime päivinä muistelleensa, millainen avoin, iloinen, energinen, lämmin ja vauhdikas nainen olin, kun tutustuimme puolitoista vuotta sitten, ja ymmärtää nyt, että lamaannukseni, väsymykseni ja ahdistukseni ja siten myös eromme syy on hänen alkoholinkäyttönsä, ei mikään muu.
Hän sanoo, ettei missään tapauksessa halua luopua minusta, ja siihen minun oli helppo sanoa, etten minäkään toivo mitään niin kovasti kuin että hän hakeutuisi hoitoon ja voisimme aloittaa suhteemme uudelleen rehellisyyden ja luottamuksen pohjalta.
Tuntuu pahalta ajatella, että hän on yksin ja niin kaukana, että minulla ei ole mahdollisuutta huolehtia siitä, että hän todella ottaisi vitamiinit oikeaan aikaan. Mutta toisaalta se on hyväkin, ainakin näen, onko hän tosissaan ja löytyykö häneltä riittävästi motivaatiota hoidon aloittamiseen. Hän kyllä huolehtii itsestään hyvin, on aina puhdas, kauniisti pukeutunut ja syökin kohtuullisen terveellisesti, joten voisi olettaa, että hän voimakastahtoisena ja määrätietoisena ihmisenä tämänkin homman hoitaa jos siihen kerran lähtee.
Pieni toivonkipinä minussa palaa, mutta huomaan samalla olevani sillä tavalla suojassa, etten pelkää tekeväni harkitsemattomia ratkaisuja liian nopeasti. Se taas antaa minulle mahdollisuuden rakastaa, tukea ja rohkaista häntä varauksetta.