Paniikinsekaisesta pelosta sisäiseen rauhaan.

Valtti
1

Ihminen joka lähes läpi elämänsä on pelännyt, saa elämäänsä kaiken mitä ikinä on uskaltautunut unelmoimaan, löytäessään kaiken kauheuden jälkeen sisälleen rauhan ja turvallisuuden tunteen.

Kuten todettua, aina ei näin ole ollut. Ei todellakaan.

Kun ihminen kasvaa ja varttuu pelossa, siitä ajanmyötä kasvaa niin tiivis osa identiteettiä, ettei enää kohta osaa kuvitella elävänsä ilman tuota hyytävää tunnetta.

Kun ihminen tarpeeksi kauan viettää aikaa tuossa tunteessa, siihen jotenkin ihmeellisellä, sairaalla tavalla kiintyy. Kiinnittyy.

Nyt miettien, vielä joitain vuosia sitten en uskonut että voisin viettää elämää johon tuo epämiellyttävä tunne ei nivoutuisi mukaan. Elämää jossa jokaista kauppareissua ei tarvitsisi ajoittaa hiljaisempaan hetkeen päivässä saati suunnitella päässään etukäteen.

Olen oppinut pelkoni opastamana äärettömän paljon. Vähäisimpänä, todella nopeaksi shoppailijaksi. Huumorilla höystettynä jos saisin minuutin aikaa ostaa ilmaiseksi niin paljon tavaraa kuin ehtisin, osaisin varmaan kerätä vuoden ruokatarpeet seitsenhenkiselle perheelleni.

Aikaisemmin ei kylläkään naurattanut. Pelko tai paniikinsekainen kauhu kun pahimmillaan lamaannuttaa ihmisen. Minulla, varsinkin rauhoittavat lääkkeet aiheuttivat vain oireiden pahenemista ja lisääntyvää lääkitystä. Lopulta oireet ilmaantuessaan aiheuttivat fyysisesti pahan olon. Oksensin kuin pahimmassa vatsataudissa. Sillä erotuksella, että samalla koin armotonta pakokauhua.

No, kuinka tuosta epämiellyttävästä ystävästä sitten vieroittauduttiin? Oikeastaan kaikki hyvä sai alkunsa äärimmäisestä pahuudesta. Toisinsanoen väsyin pelkäämään. Väsyin siihen etten enää hetkeksikään kyennyt vaimentamaan päästäni noita pakokauhun tunteita, vaikka mitä aineita kehooni pumppasin tai vaikka kuinka noita tunteita pelaamiseen yritin paeta. Toisaalta väsyin myös siihen jatkuvaan omalla elämällä leikkimiseen sekä läheisteni rankaisemiseen omien ongelmieni suhteen. Halusin jotakin muuta. Itseasiassa halusin olla se ihminen joka kaikesta sekopäisyydestäni huolimatta sisälläni koin olevani. Se pieni poika joka kaipasi rakkautta, mutta joka samalla pelkäsi myös sitä. Väsyin siis pelkäämään. Halusin kokeilla voisinko edes hetken elää ilman tuota pitkäaikaista matkakumppania.

Kun lopulta olin niin väsynyt kaikkeen, tulin halukkaaksi tekemään mitä tahansa, ettei minun tarvitsisi enää jatkuvasti pelätä. Eipä silti, mitä minulla tuossa hetkessä olisi ollut hävittävänä, olinhan jo pidempään ollut valmis kuolemaan jotta saisin itselleni rauhan. No kuten elämässä yleensä, asiat ei menneet kuten minä halusin, eli en saanut helpotusta hetkessä, vaan todella hitaan mutta samalla äärimmäisen antoisan matkan seurauksena.

Kaikki alkoi siitä että suostuin myöntymään etten yksin selviä. Sen jälkeen opettelin luottamaan yhteen ihmiseen. Toiseen. Kolmanteen. Opettelin kirjoittamaan pahaa oloani ulos. Kohdaten tuon tunteen, pakenematta. Opettelin puhumaan. Tuntemaan. Jäsentämään. Ymmärtämään. Hyväksymään sekä yhtenä tärkeimmistä, opettelin askeleen kerrallaan luopumaan omista ennakkoluuloista ja -asenteista, jotka jo pidempään olivat aiheuttaneet minulle vain lisääntymässä määrin pahaa oloa. Opettelin elämään päivän kerrallaan pakenematta tunteitani päihteisiin, lääkkeisiin tai pelaamiseen.

Matka tähän hetkeen on ollut monin tavoin kivulias, mutta tuon matkan myötä olen oppinut itsestäni sekä elämästäni niin paljon, ettei minun enää vähään aikaan ole tarvinnut pelätä. Toisaalta olen saanut elämääni aivan käsittämättömän hienoja ihmisiä sekä mullistavia kokemuksia, kun olen kyennyt tekemään asioita joita en aikaisemmin kuvitellut koskaan kykeneväni tekemään.

Kaiken hyvän lähtökohta kohdallani oli suostuminen muutokseen, tarkoittipa se kohdallani mitä tahansa. Halusin muutosta ja muutosta myös olen saanut. Aikaisemmin kaikkea ja kaikkia jatkuvasti pelänneestä ihmisestä on kasvanut elämään, itseensä ja toisiin ihmisiin luottava ihminen. Ihminen joka käsi sydämellä tässäkin hetkessä voi todeta omakohtaisesti todeta tiedostavansa sen mitä sanat kuten levollisuus, sisäinen rauha tai luottamus parhaimmillaan ihmisen elämässä merkitsevät. Asioita joita ei tässä niin kovin materialistisessä maailmassa ei voi ostaa saati mitata rahassa. Olen saanut uuden elämän.

2

Kiitos Kaaleppinen uskon valamisesta meihin kanssakulkijoihin!

Kirjoitit:

"Aikaisemmin kaikkea ja kaikkia jatkuvasti pelänneestä ihmisestä on kasvanut elämään, itseensä ja toisiin ihmisiin luottava ihminen. Ihminen joka käsi sydämellä tässäkin hetkessä voi todeta omakohtaisesti todeta tiedostavansa sen mitä sanat kuten levollisuus, sisäinen rauha tai luottamus parhaimmillaan ihmisen elämässä merkitsevät. "

“en saanut helpotusta hetkessä, vaan todella hitaan mutta samalla äärimmäisen antoisan matkan seurauksena.”

Tässä on se opetus. Kaikki meistä yrittävät liian paljon liian lyhyessä aikaa. Pitää oppia antamaan ajan hoitaa asioita. Hiljaa hyvää tulee.

3

Moi Kaaleppinen
Huomasin tuon samaisen kirjoituksesi tuolla alkoholistien puolella.
Siellä ne ei tuntunu käsittävän mistä kirjoitat.
Minä olen kuvitellut ymmärtäväni alkoholisteja ja ajatellut tuollaistakin syyksi heidän juomiselleen, muttei ole ainakaan näille hepuille joille mainitsemasi asiat oli tuiki tuntemattomia :question:
Huvikseenko he sitten sitä viinaa kittaavat :question:
Nyt en ymmärrä :question:

4

^ Kaikki ihmiset eivät läheskään aina ymmärrä mistä ihmeestä minä milloinkin kirjoitan tai puhun. Eipä silti, en minäkään. :smiley:

Mutta ei se mitään. Minulla elämä kyllä tarjoilee joka hetki ihmeteltävää.

Muutaman hetken tässä ehdin totutella työttömän arkeen, lähetellen työhakemuksia, kunnes yhtäkkiä sähköpostissa olikin kysely tulla pitämään ryhmiä js yksilöitä erääseen kuntayhtymään. Hassua jutussa on se, että lähestyin tarjouksellani kyseistä paikkaa jo viime kesälle ja nyt, ihan yhtäkkiä heiltä tuli yhteydenotto. Ei silti, hyvilläni olen, on nimittäin huomattavan paljon helpompi osaltaan osallistu suurperheen arkimenoihin, kun tulona on enemmän kuin pelkkä päiväraha.

Toisaalta tämä kaikki merkitsee sitä että taas hyppään yrittäjyyteen, mutta ehkä kaikella tarkoituksensa, josko kolmas kerta toden sanoo.

Eli taas minulle yksi konkreettinen esimerkki siitä että eläessäni tätä päivää raittiina ja pelaamatta, hyviä asioita tapahtuu. Tietty tämä kaikki on mahdollista vain sen vuoksi että rinnallani kulkee ihminen, joka miettimättä on valmis omien töidensä lisäksi ottamaan vastuun kodista kun isäntä tienaa leipäänsä reissunpäällä.

Hain itseasiassa yhtä vakituista paikkaa joka olisi minulle kuin räätälöity, mutta koska tuo kyseinen paikka ratkeaa vasta myöhemmin, on nämä kyseiset reissuhommat tähän hetkeen tulleet kuin tilauksesta. Toisaalta siinäkin mielessä että mikäli en tuota kyseistä vakipaikkaa saakkaan, niin en silti ole tyhjänpäällä.

Päivä kerrallaan eteenpäin, luottaen siihen että kaikki asiat järjestyvät juuri niin kuin on minulle parhaaksi.

5

Hyvää huomenta arvon kanssamatkaajat. Näin se raitis, pelaamaton elämäntapa taas kerran osoittaa sen, että kohtaamalla elämän sellaisenaan, asiat hioutuvat uomiinsa kuin itsekseen.

Miettiessäni kulunutta paria vuotta, huomaan konkreettisesti taas kerran yrittäneeni käsikirjoittaa elämääni, siinä surkeasti epäonnistuen. Onneksi tänään epäonnistuminen merkitsee minulle tappion sijaan uudenlaista mahdollisuutta oppia ja kasvaa ihmisenä.

Kun taistelin itseni uuvuksiin tuon yrittäjyyteni kanssa, lopulta antautuen, niin kas kummaa tälle aamua herään tilanteessa jossa asiat ovat selkiytyneet kummasti.

Minulla on tässä hetkessä töitä. Vieläpä niitä joita kutsumuksenani hyvin vahvana koen. Tämä merkitsee tilannetta, jossa tänään ja huomenna voin levollisena keskittyä vapaapäiviin, ollen lapsilleni läsnä. Startaten maanantai aamulle tienpäälle, ajellen usean sata kilometriä, käymään kolmen päivän ajan keskusteluita ongelmien kanssa painivien ihmisten kanssa. Vielä kun tuohon jatkumona lisätään se, että keskiviikkona illalle ajelen Vantaalle loppuviikoksi, käydäkseni työhaastattelussa vakipaikkaan, joka liippaa todella kohdilleen tämän yhden riippuvuuteni kanssa, niin valehtematta, vaikka tälle aamua ajattelin nukkua pitkään, niin silti, herätessäni kellon näyttäessä 5.30, ensimmäinen tunne oli syvä kiitollisuus. Kaikki on mahdollista. Niin kauan kuin tämä kyseinen päivä on kohdallani raitis ja peleistä vapaa.

Ei silti, vielä minäkin kasvattelen luottamustani elämään. Kun pari viikkoa sitten kuulin että kyseiseen työpaikkaan oli hakenut toistasataa ihmistä, niin en aivan heti kuvitellut olevani niiden yhdeksän joukossa, jotka kutsun haastatteluun saivat. Vaan niinpä vain olen. Parin viikon sisällä tiedän, joko nyt olisi aika jättää tuo yrittäjyys sekä sen myötä jatkuva taistelu toimeentulosta, keskittyen tekemään työtä jota tässä hetkessä kuitenkin koko pienestä sydämestäni tahtoisin päivätyökseni tehdä.

Asioilla on taipumus järjestyä. Yhä näin uskon. :slight_smile:

6

Huomenta vaan Kaaleppinen,

Olipa oikein sellainen hyvän mielen positiivinen päivitys. Tulee itselle oikein mukava mieli, kun kuulen miten sinulla elämä on ruvennut hymyilemään kaikkien kuvaamiesi vaikeuksiesi jälkeen. Muutenkin tällä palstalla alkanut taas kuulla paljon hyviä uutisia ja asioita, vaikka toki sitä hätää ja pahaakin oloa kuulee ja näkee…

Toivottavasti saat sen työpaikan! Hyvää päivänjatkoa ja vietä rauhallinen viikonloppu!

T. Mies

7

Mites Kaaleppinen jos saat sen työpaikan, se on aika kaukana Oulusta, muutaisiko koko perheesi Vantaalle.
Se on aika iso juttu?

8

Kiitoksia kommenteistanne. Mikäli tuon kyseisen vakipaikan saisin, merkitsisi se vain sitä että majailisin arkipäivät sekä osan viikonlopuista etelässä. Me kun vasta 1,5v sitten ostettiin oma koti, niin eihän sitä nyt kodistaan mihinkään lähde. :slight_smile:

Vakavasti haastellen, meillä on sellainen sirkus täällä pohjoisessa, et sen siirtäminen etelään olisi jo liian iso juttu tähän hetkeen. Enkä minäkään pysyvästi etelään asumaan halaja. Sydämeni on täällä huomattavasti pohjoisemmassa.

Varmasti joitain haasteita tämä kotona toisi, kun lapset tuppaa ikävöimään isäänsä, mutta sen verran olen viime vuosina reissaillut töiden perässä että ovat tenavatkin jo karaistuneet. Varsinkin kun meillä puhutaan asioista ja siitä että ikävä ja kaipaus, niin tympeätä kuin ne tuntuvatkin, ovat sinällään hyviä tunteita. Ovathan ne osoitus siitä että toisesta välittää.

Tietty jos elämässä saisi itse valita, niin sitähän olisi perheensä kanssa 24/7, mutta toisaalta sen verran sitä on tullut aikoinaan kokeiltua, ettei sekään pitkässä juoksussa lopulta palvele sen enempää lapsia kuin itseänikään.

Kaikkiin näihin asioihin tullenee vastaus lähiviikkoina. Kävipä asioissa sitten kuinka tahansa, pyrin parhaani mukaan hyväksymään sen olevan osa suurempaa suunnitelmaa. Suunnitelmaa, jota minä en itse ole laatinut, mutta jota omalla osuudellani pystyn ainakin jossain määrin ohjailemaan.

9

Jaan tämän kirjoitukseni myös täällä, vaikka tämän nyt puhtaasti päihdeongelman lähtökohdista tarkasteltuna kirjoitinkin. Oli kyseessä sitten päihteet tahi pelaaminen, silti samankaltainen riippuvuus taustalla vaikuttaa ja kokemuksesta todennettu a, myös samankaltaisella mekaniikasta on palasiksi pureskeltavissa. Joten kiitos ja anteeksi. :slight_smile:

“Tie, totuus ja elämä.” Ovi aitoon rakkauteen.

Maltathan lukea kirjoitukseni loppuun, vaikka jo tuo ylläoleva teksti saattaa antaa vaikutelman siitä että kyse on jostakin jeesustelusta. Usko pois, en koe enää tänään mitään tarvetta jeesustella, saati muutoinkaan asettua toisen ihmisen yläpuolelle. Päinvastoin, pyrin tänäänkin kohtaamana jokaisen ihmisen tasavertaisena. Huolimatta hänen taustastaan, yhteiskunnallisesta asemastaan, saati muusta. Olemme ihmisiä kaikki. Kaikkine vikoinemme. Arvokkaita. Ainutlaatuisia.

Mutta itse asiaan. Päihdetyö. Viimeksi tälle aamua, sain mahdollisuuden keskustella todella rakentavasti kyseisestä asiasta. Lämmin kiitos. Tunnet kyllä piston sydämessäsi, josta tässä puhun.

Olen nyt tässä taas kerran tilanteessa, jossa päivätyöni on juurikin tuota mainitsemaani päihdetyötä. Kohtaan ihmisiä, jotka tavalla tahi toisella ovat heikoimmillaan. Jokaisella heistä on oma ainutlaatuinen tarinansa. Oma pohjansa, jota alemmas he eivät suurin surminkaan halua enää vajota. Tiedän itse kokemuksesta sen, että tuo tila on avain parempaan huomiseen, kun kyse on niinkin tappavasta taudista kuin alkoholismi. Ilman tuota tilaa nimittäin saa tehdä hartiavoimin työtä, silti juurikaan saamatta aikaiseksi mitään. Päihdeongelma kun on siinä viheliäinen sairaus, että se itsessään aiheuttaa siitä kärsivälle ihmiselle tilan, jossa hän tahtomattaan kieltää koko sairauden olemassaolon. Minä jos kuka tiedän tämän. Mennessäni lähes vastentahtoisesti päihdekuntoutukseen, oli takanani liki 10v helvetti, jossa viimeisimmän kuluneen 6v aikana olin yrittänyt omakätisesti päättää kurjimukseni kaikkiaan 13 kertaa. Silti elin niin vahvassa kieltämisen tilassa, että kirkkain silmin yritin väittää, ettei päihteet ole minulle ongelma. Ongelma oli tuossa hetkessä kaikessa muussa.

Tänään tiedän, etten olisi enää elossa, ellei minua olisi tuolloin laitettu selkä seinää vasten. Toisaalta jos en tuossa hetkessä, kuten monesti muulloinkin matkani varrella, olisi saanut osakseni aitoa välittämistä, ei voimavarani olisi riittäneet taistella niitä taisteluita, joita kohdallani päihteistä luopuminen vaati. Sen vuoksi ja siitä syystä, pyrin tänään niin työssäni kuin vapaalla ollessani tasapainoilemaan sen asian kanssa, että toisaalta osaisin asettaa oikealla tavalla rajat, silti turvallista rakkautta unohtamatta. Opettelua se on yhä tänäänkin ja varsinkin ihmisenä joka on elänyt elämäänsä huutaen rakkautta, silti sitä saamatta, rakkaus on asia joka painaa tänään enemmän kuin rajat. Luojan kiitos, minun ei tarvitse taivaltaa tätä matkaani yksin. Siitä syystä on ihmisiä, jotka siinä hetkessä kun itse olen menossa väärällä tavalla puhtaasti rakkaudella, pysäyttää minut, osoittaen tilanteen vaativan tarkkojen rajojen asettamista.

Jos jotakin omassa elämässäni, omalla toiminnallani toivoisin saavuttavani, on se se, että jossain vaiheessa tulevaisuutta, maassamme vallitsisi toipumiskeskeinen päihdetyön kulttuuri, joka ennen muuta olisi yhtenäinen. Mikään muu tilanne kun ei aiheuta niin paljon pahaa, kuin se jos signaalit on kovasti ristiriitaisia.

Toivoisin todella, että maassamme alettaisiin panostaa, nykyisen lyhytnäköisen hoitotyön sijasta pitkäjännitteiseen, kuntouttavaan päihdetyöhön. Kun kerran jos jonkinmoisia toimikuntia perustetaan, jos jonkinmoisia asioita tutkimaan ja laatimaan, miksi ei sitten voitaisi koota moniammatillinen ryhmittymä, joka laatisi tietyt kriteerit täyttävän päihdehoitosuunnitelman, jota sitten portaittain alettaisiin ajaa sisälle aina kunnallisen terveydenhuollon, kuin laajemmassakin mittakaavassa valtakunnalliseksi.

Se jos ensi alkuun tästä aiheutuisikin jopa suurehkoja kulueriä, olisi se kovin jo vähälläkin kokemuspohjalla ennustettavissa että pidemmällä aikavälillä säästöt muodostuisivat kokolailla mittaviksi. Puhumattakaan niistä inhimillisistä kärsimyksistä joita nämä kyseiset sairaudet tänäkin päivänä ympäri Suomea aiheuttavat.

Lopuksi kerron esimerkin omasta elämästämme. Kun lähdin hapuillen ja liki vastentahtoisesti rakentamaan raitista elämää itselle ja perheelleni, elin tilanteessa jossa parisuhteeni veteli viimeisiään. Lapset oltiin ottamassa huostaan. Kuten todettua, kuormitin harvasen päivä ensihoitoa, päivystystä, tarkkailuosastoa kuin psykiatrisiakin terveyspalveluita. Näiden lisäksi minulla ei ollut ammatillista koulutusta. Velkataakka hipoi 100 000€ ja näiden yhtälönä kuormitin suoraan tai välillisesti liki 50 lähellä elävää ihmistä.

Kun meidän perheemme hyvinvointiin satsattiin vuoden ajan rahallisia panostuksia, kaikki muuttui. Tänään elämme tasapainoista uusioperheen arkea, jossa lapset käyvät koulua. Vanhempien tehdessä työtä. Asumme omassa kodissa. Käytämme terveyspalveluita vain muutamia kertoja vuodessa, silloinkin vain flunssasta tai muusta tavallisesta vaivasta johtuen. Lisäksi tuo aikaisemmin mainitsemani 50 lähellä elävän ihmisen elämä on siltä osin mitä perheemme pahoinvointi heille tuolloin aiheutti, tasapainottunut kummasti. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea hyvää perheemme on omien kokemuksiensa kautta saanut osaltaan auttaa vielä näiden ongelmien alla eläviä ihmisiä.

Tuossa vain siis yksi esimerkki siitä, mitä kunnollinen, pitkäjänteinen päihdetyö parhaimmillaan mahdollistaa. Puhumattakaan siitä, mitä mahdollisuuksia valtakunnallinen, yhtenäinen, kuntouttava hoito voisi koko maassamme saada aikaiseksi.

Toivoisinkin että näitä asioita joskus pysähdyttäisiin pohtimana oikein ajan kanssa ja kunnolla. Nyt kun valitettavasti vallalla näyttää näin sivusta katsottuna siltä, että kaikkialla vallitsee se itsekeskeinen elämänmalli. Malli jossa tärkeintä on itsekkäästi varmistaa oma toimeentulonsa, muiden ihmisten kärsimyksistä välittämättä. Tottakai kaiken lähtökohta itsellänikin on oma ja perheeni hyvinvointi. Mutta tällä hetkellä sen ollessa omissa uomissaan, pyrin omalta osaltani parhaani mukaan jakamaan sitä hyvää mitä itse sekä perheeni elämältä on saanut.

Annetaanko hyvän kiertää? Toivottavasti.

10

Hei Kaaleppinen
Oletko ajatellut miten etuoikeutettu olet kun sinua noin rakastetaan ja tuetaan.
On niin paljon yksinäisiä ihmisiä.
Mistä jakaa jos ei ole itse saanut ?
Kerrot ympärilläsi olevista 50 ihmisestä, kun joku olisi onnellinen siitä yhdestä ainoasta.
Tasan ei käy onnen lahjat :frowning:

11

Kaikki sillat joka suuntaan oli minullakin lähtötilanteessa palaneet. Totaalisesta yksinäisyyden tunteesta käsin aloin rakentaa uutta elämää. Päihteistä ja pelaamisesta pidättäytyminen on aikojen saatossa päivän kerrallaan rikastuttanut elämääni myös lukuisilla ystävyyssuhteilla. Lähtökohdassa kun minulla ei ollut ainoatakaan kaveria, ystävistä puhumattakaan.

Noihin suunnilleen 50 ihmiseen lukeutuvat ne ihmiset joita häikäilemättäni käytin säännöllisesti hyväkseni, rahoittaakseni riippuvuuksieni ylläpidon. Samalla sysäten kaiken vastuun elämästäni muille.

Jokaisella on uskoakseni samainen mahdollisuus rakentaa itselleen elämä, jota minä tänään saan elää. Tietysti se vaatii suurimpana muutoksena lähdössä sen, että luopuu uhrina elämisestä. Yksinäisyys ei ole sairaus. Mutta sen voi korjata, sikäli kun ei aseta itse vaatimuksia sille, millaisia ihmisiä ystäväkseen kelpuuttaa. Minulla esimerkiksi ystäväpiiri koostuu tänään ikähaitarilla 20-75v ihmisistä. Jokaisesta yhteiskuntaluokasta sekä etnisestä taustasta katsomatta. Ennakkoluulotonta mieltähän se tietty kysyy, eikä tilanne välttämättä muutu ihan yhdessä tai kahdessa yössä. Mutta tärkeintä lieneekin se, että se varmasti muuttuu.

12

Meillä on kaikilla omat luonteenpiirteemme. Ehkä Kaaleppinen on luonteltaan ulospäin suuntautunut ekstrovertti sosiaalisesti älykäs ihminen, joka sai nuo ominaisuudet käyttöönsä toivuttuaan päihdeongelmastaan, tai joita hän käytti väärin päihdeongelmansa aikana. Meillä kaikilla ei ole noita ominaisuuksia, joten ei kaikille avaudu mitään “paratiisia”, jos elämä on muutenkin ollut aina sellaista yksin puurtamista, ettei ole ollut edes siltoja mitä polttaa takana.

13

Toisaalta arvostan Kaalepin työtä ja hänen pyytettömyyttään. Olen ehkä tuolla mielenterveyspuolella, joita kiinnostaa vain oma virkasuhde ja toimeentulo, jolloin asiat hoidetaan helpoimmalla kaavalla, että saataisiin vain paperilla näyttämään, että asiakkaalle annetaan käypää hoitoa.

14

Kaaleppisen kirjoituksia kaivataan! ! ! :frowning:

15

Pahoittelut että on jäänyt aika vähälle täällä kirjoitteleminen viimeaikoina. Syynä siihen on lähinnä se että arkipäivät kuluvat työn merkeissä ja viikonloput perheen parissa, yrittäen hyvittää poissaoloaan.

Hetkittäin tuo jatkuva reissaaminen kuluttaa, varsinkin kun jo pari vuotta tuo on merkinnyt säännöllistä toistatuhannen kilometrin työmatkailua viikoittain. Silti olen siinä onnellisessa asemassa tänään, että saan tehdä työtä jota rakastan ja jota tein jo vuosia vapaaehtoispuolella. Varsinkin kun kokonaisuus startattiin tyhjästä ja nyt siihen on nivoutunut sekä nuo tarjoamani avokuntoutusryhmät että myös tiiviimpi laitoskuntoutus kokonaisuus, jossa myös saan olla osallisena.

Samalla tulee lähes päivittäin palattua siihen omaan lähtötilanteeseen, kun ihmiset jotka kanssani työskentelevät, painivat juuri samojen ongelmien kanssa joiden kanssa itse perheineni aikoinaan painiskelin. Juuri siitä syystä itselleni onkin ollut tärkeätä tätä kokonaisuutta rakentaessa se että aina koko perhettä autetaan. Oli kysymys sitten päihde- huume- tai peliongelmasta. Sen vuoksi yksi osa kokonaisuutta on myös oma ryhmänsä läheisille.

Itselläni noin muutoin elämä on sitä elämää isolla E:llä. Välillä hetkittäin kipuillen tiettyjen asioiden ja ongelmien kanssa, mutta vain huomatakseen sen että on taas liiaksi sortunut yrittämään yksin. Sen vuoksi ihan viime viikkoina olen rakentanut itselleni laajan ja kattavan turvaverkoston, jonka avulla sekä raitis että pelaamaton elämä pysyy ykkösasiana ja lisäksi saan riittävästi myös itselleni tukea tätä yrittäjyyttäni ja sen haasteita ajatellen.

Talouden haasteet kulkevat matkassani vielä pitkään, kiitos reilun parin vuoden takaisen mahalaskun jonka yrittäjyydessäni koin, mutta niinkauan kuin minulla vaan töitä riittää kaikesta on mahdollisuus selvitä aikanaan. Edellyttäen tietysti sen että tämä reilun vuosikymmenen jatkunut elämäntapa kantaa päivän kerrallaan eteenpäin. Ja miksi ei kantaisi, kun kuitenkin jo aikaa sitten ymmärsin sen ettei missään haasteessa, saati vastoinkäymisessä mitä elämä kulloinkin tarjoilee, entiseen itsetuhoiseen riippuvuuselämään paluu ei ole vaihtoehto. Se kun ei auttaisi yhtikäs mitään, vaan pelkästään takaisi täydellisen tuhon. Tänään arvostan kuitenkin jo itseäni sekä elämää siinä, etten enää tietentahtoen tuota halua tuhota.

Kärsivällisyys kasvaa vain odottamalla.