Pandoran lipas

Päihdeongelma on vain noin joka kymmenellä perheellä, mutta kuinka monella absolistiperheellä on siitä ongelma, ettei he juo, niin en tiedä.
Itse ajattelisin juuri toisinpäin, alkoholismia etsitään ongelmien aiheuttajaksi usein vasta viimeiseksi, jos ja kun perheissä on ongelmia. Ongelmansa tietysti jokaisella, noilla absolististiperheilläkin. Onko se Suomalainen piirre, niin en jaksa uskoa, kun täällä pääasiassa kaikki voi paremmin tai ainakin tätä valtiota pidetään yhtenä parhaana maana kasvaa ja elää.

Onhan siinä iso muutos tullut tässä muutamassa kymmenenssä vuodessa, kun raha puhuu entistä enemmän ja vaikka vapaa aikaa on ihmisillä yhä enemmän, niin jotenkin kaikki on sidottu kummalliseen ahneuden oravanpyörään. Pitää tienata enemmän, kun pitää saada mersu pihalle, pitää käydä Goalla, kun naapurin perhekin käy. Pitää olla se uusin puhelin, läppäri,…, jotta olisi jotain. Kaupan kassallakaan kukaan ei jaksa odottaa kolmea minuuttia, kun on jo iso ongelma.
En tiedä absolutistiperheiden ongelmista mitään, mutta luulen niiden olevan aika paljon pienemmät, kuin alkoholistisen perheen ongelmat.

Tämäntyyppistä elämää en ole osannut miettiäkään, kun oma kasvuympäristö oli kohtuullisen erilainen…
Asettaa tuon ‘ajatuksien vartioinninkin’ totaalisen toisenlaiseen valoon kuin mitä se itselleni merkitsee :slight_smile:

.

Minä tiedän mitä on alkoholistisen perheen elämä ja tiedän, mitä siitä toipuminen tekee myös sille perheelle. Se on totta, etten tiedä noista absis perheiden ongelmista mitään muuta, kuin sen, että kaikilla on omat ongelmansa. Juovilla ihmisillä on omat ongelmansa ja juomattomilla omansa, mutta olisiko absoluuttiperheen ongelmat suuremmat, kuin alkoholistisen perheen, niin tosiaankaan sitä en osaa sanoa. Hyvin nuo minusta näyttävät porskuttavan, vaikkeivät juokaan.

Nyt tiedän, että alan koisimaan, on nääs työtä anivarhain.

.

Minäpä tiedän, että mahdolliset ongelmani tänään sorvilla eivät johdu ainakaan siitä, että en ole juonut viinaa viime vuosina.
Mukavaa maanantaita! :smiley:

.

Ymmärrän hyvin sinun alkoholia puolustelevan mielipiteesi. Olethan itse tietääkseni kohtuukäyttäjä/vähentäjä, etkä ymmärtääkseni haluakaan kokonaan eroon alkoholista.
Minä olen elänyt elämän, johon mahtuu niin nuoruuden kokeiluja, nuoren aikuisen kohtuullista alkoholin käyttöä, ajan myötä juomista yhä useammin ja lopulta rankkaa ryyppäämistä päivä, viikko ja kuukausi tolkulla. En voi sanoa, että alkoholi olisi tuonut elämääni mitään pitempiaikaista iloa tai menestystä. Päinvastoin.
En usko sitäkään, että kovinkaan monet haikailevat vanhainkodissa sen perään, että eivät ole juoneet ehkä eläessään. Minusta tuo on täyttä fiktiota. Toki joku saattaa haikailla ryyppyä, mutta silloin on kysymyksessä mielestäni henkilö, joka on kyllä viinan makuun päässyt jo nuorempana.
Jokaisella on oma valinnan mahdollisuus. Juoda tai olla juomatta. Siihen ei suvulla, perheellä tai kenelläkään ole meidän kulttuurissamme ja lainsäädäntömme mukaan nokan koputtamista. Määrättyjen uskontokuntiin kuuluvissa maissa on toisin. Sen sijaan jos meillä kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen tms. ryhmittymään, mikä ei suvaitse alkoholin käyttöä ja henkilöä alkaa janottaa, niin voi lähteä pois moisesta kinkeripiiristä. Voi lähteä vaikka juomaan kunhan on täysi-ikäinen.
Minusta tämä on harvinaisen yksinkertainen asia, kunhan siitä ei väen väkisin tehdä “eipäs - juupas” -juttua.
Eli; se, jota janottaa, juokoon niin halutessaan ja ken haluaa raitistua, lopettakoon ensiksi viinan juonnin. Vasta sen jälkeen voi ryhtyä muihin, mahdollisesti psyykeään tukeviin ja korjaaviin toimiin. Jos ryyppy on päällä, nuo toimet eivät onnistu. Valitettavasti. Tyvärr.

Tiedän muutaman Jehovalaiseksi ja helluntalaiseksi kasvatetun tyypin, jotka ovat nuo kinkeripiirit jättäneet. Tuntuu maistuvan keskimääräistä paremmin viinakset ja muut päihteet. Ääripäästä toiseen. Sellainen on kai surkea ihmisluonto.

Onko kehonsa tuhoaminen koskaan oikeutettua. Itse kukin meistä on kai juonot masennukseen, vitutukseen tai yksinäisyyteen. ymmärrettävää toisaalta. Kyllä se juoma on hetkellisesti auttanut. Kun miettii kuolemansairaita ihmisiä jotka haluaisivat elää, syyt juoda tuntuvat siinä valossa surkeilta.ainoastaan hävettää.

Tämän paremmin kun ei asiaa enää voi ilmaista :smiley: Jotkut asiat vaan ovat ei harmaita vaan mustaa ja valkoista. Sallinet onnitella Soikannelta tässä samalla: 200 päivää on hieno alku (itsellä vasta 65 mutta jatkoa seuraa)! Kuulasta syysviikkoa Paarmalle ja muille.

Niin. Korvien välin korjailu juopettelun ohessa on vähän sellaista hölmöläisten hommaa. Sen minkä toisella kädellä meinaa juuri saavuttaa, niin toisella kädellä tuhoaa kaatamalla juomaa kurkusta alas. Kokemusta on. Mutta voihan sitä rahansa ja aikansa niinkin käyttää, jos haluaa. :open_mouth:

Eli ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Entä heroiinia? Monet tuntevat elävänsä vasta piikin saatuaan.
Itse usko, että ihmiset jotka tarvitsevat sosiaaliseen elämäänsä jotakin päihdettä kärsivät kyllä ensisijaisesti jostakin muusta kuin päihteen puutteesta, vaikka epä aidoista ihmissuhteista.
Tunnen lukuisia ihmisiä, joilla on hyvää sosiaalista elämää ravintoloissa, tanssipaikoilla ja muissa riennoissa ilman päihteitä.
Sehän riippuu seurasta, jossa liikutaan. Omassa entisessä toveripiirissäni olisinkin todella tuntenut itseni erilaiseksi, jos en olisi käyttänyt alkoholia.

pyh

Mielenkiintoista. Mitähän nuo pikkukulttuurit mahtanevat olla? Kumma kun en ole törmännyt, vaikka sentään oikein koulujakin tuli käytyä. Koska vaikuttaa siltä, että sivistykseeni liittyen Suomen “pikkukulttuureihin kulttuurin sisällä” on päässyt jäämään ammottava aukko, voisit varmaan ystävällisesti kertoa ao.kulttuureista hieman laajemmin.
Olen aina valmis oppimaan uutta. Edellyttäen että tieto perustuu joko yleisesti hyväksyttävään faktaan tai henkilön omaan kokemukseen. Oma kokemushan ei välttämättä ole faktaa, mutta jos se on muuten rehellisesti esitetty, kokemus nimenomaan, on se arvokas jo sinällään ainakin kertojalle, mutta ehkä kuulijallekin.

Sain juuri nyt ahaa-elämyksen, joka on ihan välttämätöntä jakaa. :bulb:
Taidankin olla onnekas mies. Jos päädyn vanhainkotiin, en tarvitse raakkua, että voi prkl kun en ole saanut juoda viinaa! :laughing: Sitä herkkua olen juonut nimittäin paitsi omaksi tarpeekseni, uskoakseni jopa pienen kylänkin tarpeisiin riittävän määrän.

Samankaltainen on omakin kokemukseni asiasta. Jumala on suuressa viisaudessaan tarkoittanut minut juomaan niin paljon, että lopulta olin valmis luopumaan omahyväisyyteni harhasta. Kärsivällisesti jaksoi odottaa, että tuli minun aikani haluta raittiutta. Kun sen raittiuden olen saanut Jumalalta lahjana ja aivan itse itselle pyydettynä, ei tarvitse surra, ettei saa enää juoda viinaa. Eipä ihme, että mieli on kiitollinen ja nöyrä ja haluaa muutoinkin oppia elämään Jumalan tahdon mukaisesti. :smiley:

Tätä ei tarvitse minunkaan surra. Onhan tietenkin mahdollista, että dementoidun ja unohdan sen ja sitä myötä myös sen, että olen raitis alkoholisti…hui, täytyykö tehdä hoitotestamentti: Ei iltakonjakkia tälle mummulle!!! :laughing:
Todellinen ongelma nykyään taitaa olla alkoholisoituneet yksinäiset vanhukset. Heidän juomisestaan ei ole välttämättä mitään tietoa kenelläkään ja sitten kun he joutuvat sairaalaan jostain muusta syystä, niin asia tulee ilmi vieroitusoireiden muodossa. Aika pysäyttävää.

Kuinka erilaisia kokemuksia meillä raitistuneilla onkaan!
Minut meinasi aa:n jumala lähettää takaisin kentälle, nakata kiertoradalle. Olin lähellä joutua juomaan kun jumalia alettiin nostaa palavereissa pöydälle.
Omalla kohdallani ja ymmärrykseni mukaan tapahtui pikemminkin oivallus, tajunnan avautuminen, ymmärrys siitä, että yksin en selviytyisi. Sattui vielä niin, että kolmosaskeleen ja sen merkityksen selvitti minulle vanha, kovia kokenut entinen juoppo. Ilman uskontojen satuolentoja. Näin saatoin hyväksyä sen, että toisilla on jumala tai peräti Jumala, vaikka minulla ei olisikaan.
Kiinalainen Konfutse kirjoitti puoli vuosituhatta eaa suunnilleen seuraavasti: “…ja tee toisille niin kuin haluaisit heidän tekevän sinulle.” ( sama kerrotaan toisen henkilön opetuksena paljon myöhemmin)
Käänsin tuon kehotuksen itselleni itseäni varten näin: Tee itsellesi niin kuin haluaisit toisten tekevän sinulle.
Kysyin itseltäni, haluaisinko toisten aiheuttavan itselleni alkoholistisen loppuelämän? En halunnut. Siispä en halunnut enää tehdä niin itse itselleni, vaan lopetin juomisen ja raitistuin.
Toisin sanoen; ajattelutapani muuttui ja sen myötä elämäntapani.
Smokille suosittelen kirjaa Kiinan viisauden sydän.

Basilikalle: Eteen päin vaan…niin kuin mummo lumessa! :smiley:

[/quote]
Samankaltainen on omakin kokemukseni asiasta. Jumala on suuressa viisaudessaan tarkoittanut minut juomaan niin paljon, että lopulta olin valmis luopumaan omahyväisyyteni harhasta. Kärsivällisesti jaksoi odottaa, että tuli minun aikani haluta raittiutta. Kun sen raittiuden olen saanut Jumalalta lahjana ja aivan itse itselle pyydettynä, ei tarvitse surra, ettei saa enää juoda viinaa. Eipä ihme, että mieli on kiitollinen ja nöyrä ja haluaa muutoinkin oppia elämään Jumalan tahdon mukaisesti. :smiley:
[/quote]
Hieno kirjoitus ja upeaa että olet käsittänyt ja löytänyt elävän Jumalan. Tuolla Paarma ottaa kantaa Kiinan opeista ja hyvä jos sieltä löytää juomattomuuteen vastauksen. Mutta niistä opeista ei saa vastusta perimmäiseen kysymykseen. Jokainen joka on tutkinut erilaisia tutkimuksia tietää sen että vanha suppea yliopistonäkemys ihmisen kokonaisuudesta, fyysisenä, psyykkisenä ja soosiaalisena kokonaisuutena on vajaa ihmiskäsitys.
Tänään siihen ihmisen kokonaisuuteen on yliopistopulellakin lisätty Henkisyys ja Hengellinen puoli. Kun puhutaan riippuvuudesta niin monet täyttävät tuon hengellisen minä kuvan uudella korvaavalla riippuvuudella. Kun ihminen kasvaa raittiudessa eteenpäin hänelle ei riitä korkeampi voima, jota joku on sanonut olevan vaikka AA huoneen lämpöpatteri. Jokainen saa uskoa vaikka siihen, saamatta kuitenkaan vastausta perimmäiseen kysymykseen. Kun ihmisellä on syyllisyyden tunne, joka voi olla kaksijakoinen, se on joko ihmisiä tai jotain asioita kohtaan tehty vääryys omassa mielessä, tai sitten se on syyllisyys Jumalaa kohtaan. Jos kyseessä on syyllisyys Jumalaa kohtaan niin siihen ei löydy vastauksia akupuntiosta tai asperiinista. Syyllisyys on suurin syy retkahduksiin, näin eräs tutkija väittää. Ja jos olet rehellinen itsellesi, niin se löytyy omista retkahduksistakin. Sen takia on myös hirvittävän vaikea nousta retkahduksesta myös ylös.

Itse kävin eri hoitolaitoksia kymmenkunta, kävin A-Klinikoilla, mielenterveystoimistoissa söin lääkkeitä, Antabusta, laitettiin ihonalaisia kapseleita yms.Kävin jonkin aikaa AA:ssa, mistään noista paikoista ei löytynyt apua. Apu löytyi pienestä vaatimattomasta Kristillisestä hoitokodista, ihan juuri kuten sinä kerroit nöyrtymisen kautta. Tunnen paljon AA:sia ja olen huomannut että vuosien tai jopa kymmenen kahdenkymmenen vuoden raittiuden jälkeen he ovat myös löytäneet hengellisen ulottuvuuden, he ovat saaneet vastuksia.
Kun itse raitistuin, en parantunut kerralla, tein töitä monta vuotta itseni kanssa. Jumala kuitenkin hoiti tuo prosessin kautta minua monin tavoin. Tänäpäivänä uskon että olen terve en ole alkoholisti, en ole ollut alkoholisti viimeisen viidentoista vuoden aikaan. Kun minä raitistuin en raitistunut kohtuukäyttäjäksi raituin raittiiksi. Tiedän että vannoutuneet AA:set alkavat sanomaan ja kirjoittamaan juttuja “voitko ottaa viinaa kohtuudella” voin vastata en voi jos voisin en olisi raitis.
Raittius on elämän tapa.
Olin tuon samaisen hoitokodin juhlassa kun se täytti 30 vuotta. Kirkossa pidetyssä juhlassa pyydettiin sen historian aikana raitistuneet paikalla olevat henkilöt kirkon eteen. Eteen tuli 27 -1 vuotta raittiina olleita henkilöitä kolmisenkymmentä tai yli. Minä ja minun vaimoni olimme myös edessä minulla raittiutta 26 vuotta vaimollani 25 vuotta raittiutta. Toivottavasti emme ole niitä väärin raitistuneita.
siitä huolimatta raittiutta kannattaa etsiä, löytää sen syvin olemus, löytää vastaus elämän tarkoitukseen. Minä tiedän että minulla on rukouksia kuuleva Jumala.
Minä toivon että sinäkin lukija uskallat etsiä häntä.

Huomenta.
Näin ovat kokemuksemme monimuotoisia, kuten edellä olevista kirjoituksista käy ilmi.
Toinen kokee hengellisyyden hiukan toisin kuin toinen. Onko sillä väliä? Jäävi olen sanomaan, että juuri minun hengellisyyteni, ( spiritual) olisi se ainoa oikea. Jossain latinalaisen Amerikan maassa saattaa toipuneelle alkoholistille olla tarpeen lähettää ajatuksensa ja toiveensa kuin kiitollisuutensakin vaikkapa Pyhän Guadalupen tykö.
Mielenrauha on se, mikä minut tiellä pitää ja tuon rauhan saavutin perehtymällä syvimpiin alitajuntani aivoituksiin. Niiden kautta löysin tavan elää ilman riippuvuutta aivojani sumentavista kemikaaleista.

Mutta aika rientää ja lähdenkin taas kuten kuitenkin suurimman osan aikuiselämästäni olen saanut tehdä, sorvin ääreen. Tänäkin aamuna selvin ajatuksin ja vailla pelkoa “puhallusputkimiehistä.”
Hyvää tätä päivää jokaiselle lukijalle/kirjoittajalle! Tutkikaa itseänne ja ajatuksianne, kuunnelkaa sisimpänne ääntä. Sieltä saattaa löytyä avain raittiuteen, olipa avaimen nimi mikä muu tahansa, kunhan ei pöydän jalka tai lämpöpatteri. Ne eivät anna oivalluksia juuri ollenkaan…

Hienoa kuulla raitistumisestasi ja hienoa kuulla, että olet löytänyt itsellesi elävän Jumalan ja sitä kautta elämälle tarkoituksen. Itse en halua kenenkään Jumalaa tuomita vähemmän tai enemmän eläväksi. En sen kummemmin israelilaisten Jumalaa, kuin palestiinalaistenkaan Allahia. Minun puolestani jokainen saa löytää oman elämäänsä tarkoituksen sieltä, mistä on tarkoitettu.

Tästä oivalluksestasi pidän aivan erityisesti:

Samaan ajatukseen olen päätynyt itsekin. Jos jonain päivänä toivun alkoholismista, en minä alkoholia ryhtyisi käyttämään. Hullun hommahan se on.