paluumuuttaja

Paluumuuttajana…
kohta viikko takana. Päivät ovat hirvittävän pitkiä, ja niin ovat yötkin. Sydän hakkaa, ruoka ei maistu ja palavereihin meno tuntuu sietämättömän vaikealta. Ja kaikki tämä, vaikka join itseni humalaan niin harvoin. Mutta kun oikein rehellisesti muistelen, eipä tainnut montaa iltaa kulua ilman kulaustakaan. Onneksi ulkona myrskyää, se sentään komppaa sisimpäni kanssa…

Hieno avaus, tätä ketjua tulen seuraamaan erityisellä mielenkiinnolla. Myrskyisissä syyssäissä on jotain hienoakin, mystistä.

niin…
yhden raittiin viikon aikana on tullut luettua vanhaa kirjallisuutta. jotkut piilottelevat yöpöydän laatikossa varmaan jotain muuta… siellä ne olivat siistissä pinossa, joskin pahasti pölyttyneinä, kaikki tärkeät ja rakkaat kirjat. iltaisin ja öisin olen niitä lueskellut…ja vähän itkenytkin, nan robertsonin “alkoholimista voi toipua” ja jean kirkpatrikin “täyskäännös” menivät ensimmäisinä. suurinta lohtua aiheutti kuitenkin pieni musta kirja “24 hours a day” ja vuosia vanha, resuinen palveluluettelo.
sen lisäksi viikolla on mennyt muutama suklaalevy (kunhan vain on fazerin ja sisältää pähkinää), aski tupakkaa, lightcokista ja mustikkakeittoa.
koiran turkki on kastunut itkusta, mutta se ei tunnu haittaavan. Tv.stä katsoin erityisen tarkkana “ratkaisijaa”, koska päähenkilä brendan puoliso on …, että voisin vaikka huutaa ruutua päin, että alkoholistipa minäkin.samaa sanon helen mirrenin esttämälle “jane tennison”-hahmolle muinaisessa poliissarjassa, jonka kasvot kävivät mielessäni yhden hetken ajan tuulisella kadulla
Säälittäviä keinoja :…vai ??

eilen ystävä käv tuomassa omenoita ja kuohuviinipullon. kuohuviinipullon!!! nyt se tikittää tuolla jääkaapissa. illalla pakenin sitä iltapalaveriin ja nyt täytyy lähteä taas. säälittävää, keski-ikäinen pakeenee pienen pientä kuohuviinipulloa.
ai niin unohdin eilen lisätä tv-palaveriini myös “hill street bluesin” Daniel J. Travantin esittämän komisario Furillon. olisi kiva kun tässä paltsussa olisi muitakin kuin minä ja poliiseja…

Grace, onko sinulla naapuria tai ystävää jolle voisit nyt heti antaa sen pullon?

Voiko sen pullon antaa heti pois kiusaamasta? Tai jos ei ole arvokas, vaan halpa pikkupullo (niitähän saa jollain vitosella) niin kaada viemäriin. Ennen palaveria. Heti.

mä ajattelin ottaa sen autoon ja viedä ystävälle…ja vähän omenoita myös. toistaa iltaa en sen kanssa uskalla olla

toista viikkoa mennään…
voi tätä toimeliaisuuden määrää; huonekauja siirrerrelty, hetki katsottu ja sitten siirretty takaisin, ruokakaapit siivottu, teepussit järjestelty, pakastin sulatettu, kirjat aakkostettu, vaatteita uffiin heivattu. osaisiko kukaan kertoa mistä tämä lievä maanisuus johtuu? ja voisikohan sitä jotenkin loiventaa? eikä sitä untakaan niin kauheasti kerry.

Jos et oikein uskalla pysähtyä? Ei kai siinä mitään, hengittele välillä. Hyvä että hankkiuduit siitä pullosta eroon. Tsemppiä täältä.

ehkä se on juuri se,ettei uskalla pysähtyä.
sillä kun pysähtyy, niin tulevaisuus hyökkää päälle kaikella voimalla.
pelko retkahtamisesta ja toisaalta pelko siitä, ettei ikinä saa enää juoda
tai sitten selkään iskee mennesyys, ja kaikki häpeä ja syyllisyys siitä.
enemmän kuin tekoja kadun niitä tekoja, joita en ole tehnyt
elämätöntä elämää,
joka on mennyt juodessa, juomisen odottelussa tai juomisesta toipumisessa

tänään on paluumuuttajan siivet vähän raskaat

parasta juomattomuudessa tällä hetkellä
on se, ettei tarvitse juoda, ei vaikka elämä löisi kuinka kovaa.
se lyö kuitenkin kovemmin jos juo.

Kiteytit hienosti!

Itselläni jo toisella kuukaudella menossa raittius ja vaikka välistä meinaa uppoutua pinnan alle niin tiedän, että kun en juo niin huku sinne syvyyksiin. Voimia!

ensimmäinen kuukausi takana
pitkä kuukausi
täynnä odottamattomia tunteita,

pulpahtelevat pintaan kuin uppotukit

Onnea kuukaudesta.

Sanotaan että odottavan aika on pitkä.
Ehkä kuitenkin kuukausi oli pitkä, sillä lahjoitit itsellesi lisäaikaa,
lisää tunteja, hetkiä raittiina elämiseen.

no nyt on pakko myöntää
että on ollut hyviä ja hienoja hetkiä oikein jonossa
helpottaa kun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tai häpeää

jota kuitenkin aina juomisaikoina tunsi -
silloin kun joi ja varsinkin kun yritti siitä toipua
ja sitten lopulta myös väliaikoina, kun ei juonut, mutta suunnitteli
ja odotti hartaasti ja pelolla

ja itse punoi juonia oman selkänsä takana

kaksi kuukautta
takana
onneksi tänään ei tarvitse juoda,
vaan voi olla ihan hiljaa peiton alla
ei krapulassa, vaan muuten vaan voimattomana
ja elämän edessä keinottomana

Onnea Grace kahdesta kuukaudesta! Hieno saavutus.

Hyvin sanottu.
Onnea kahdesta kuukaudesta ja sadoittain lisää!

yäk viskin maku suussa
ei siksi että olisin sitä eilen juonut
vaan siksi, että kiehuin eilisen illan
kauheissa liemissä:
vihassa, katkeruudessa, pelossa ja itsesäälissä

ihan itsestään maku pujahti suuhun
pysyi koko yön ja aamulla oli tahmeana kalvona suussa

ei ole helppoa olla raitis
kun voi liukastua juopottelemaan lasiin koskematta

Tämä sinun pohdinta aiheutti minulle seuraavanlaista pohdintaa:
Mulla on taipumus kuvitella juomisen ihanuutta, hetken ennenkuin tajuan puuttua siihen. Joskus mieleni alkaa sen kiukuttelun että miksi en saa jne. Sitä kesti viimeksi tunnin ajan, toissapäivänä. Mutta sitä edeltävä kerta kesti vuorokauden, siinä oli jo nieltävää. Ja sen jälkeen olo oli kuin krapulassa, samaa morkkista ilmassa, ihan kuin olisin sortunut juomaan, vaikka olin vain sortunut kuvittelemaan juovani… Inhoan sitä että olen antanut itseni oikein kiukutella juomisesta, että olen vieläkin niin heikko että välillä haluaisin juoda…??!
Se itseinho on kummallista, tai se että pitää rypeä siellä itsesäälissä, onnettomissa ajatuksissa ja katkeruudessa ja sen ajan haluta juomista. Sitten kun se itseinho loppuu tai siitä osaa irrottautua, niin alkaa se juomahimokin kaikota. En nyt ole varma onko se juuri näin, mutta nyt tuntuu että noin se menee minun kohdallani.
Iloon minä harvemmin olen halunnutkaan juoda, se on niin puhtoista tunnetta, että viina ei tule mieleen!

On niin helppoa olla ankara itselleen. Ja on niin helppoa rypeä kaikessa negatiivisessa.
T.