@Lintuanna (skypeä muuten käytetään aa verkkoryhmissä vain yhdessä tai kahdessa. Zoom näyttää olevan usealla käytössä.) kirjoitit lopettajien puolella sokerin himosta. En nyt muistanut missä ketjussa siitä kirjoitit. Tuli mieleen se että meidän suolistossa on toiset aivot. Suolistossa on paljon hermopäätteitä joihin vaikuttaa mm. Suoliston mikrobit. Mikrobisto tottuu esimerkiksi alkoholiin. Siitä ne saa mm. sokereita. Kun sitten esim alkoholia ei saa välittää suoliston mikrobisto aivoille että sokerista on puutetta ja iskee makeanhimo.
Varmistelin tekoälytä ja se vastasi minulle näin:
Kyllä, suolistossa on niin sanottu “toinen aivot” eli suoliston hermosto, joka on itse asiassa hyvin monimutkainen ja vaikuttaa kehon toimintoihin. Suolistossa on miljoonia hermosoluja, jotka voivat toimia itsenäisesti ja jopa lähettää viestejä aivoille. Tämä suoliston hermosto, joka tunnetaan myös nimellä enterinen hermosto, on yhteydessä keskushermostoon, mutta sillä on omat refleksit ja toimintakykynsä. Se on tärkeä ruoansulatuksessa ja voi jopa vaikuttaa mielialaan ja tunteisiin. Eli kyllä, jollain tavalla voi sanoa, että suolistossa on “toiset aivot”!
suolistossa olevat mikrobit, eli suoliston mikrobikanta, vaikuttavat hermoston toimintaan. Mikrobiomi voi vaikuttaa suoliston hermoihin ja jopa aivojen toimintaan. Ne voivat lähettää signaaleja suoliston hermostoon, ja tätä kautta myös aivoille. Tutkimuksissa on havaittu, että suoliston mikrobit voivat vaikuttaa kehon moniin toimintoihin, kuten ruokahalun säätelyyn, mielialaan ja jopa tunteisiin.
Esimerkiksi, jos mikrobisto havaitsee, että keho tarvitsee tiettyjä ravintoaineita, kuten sokeria, mikrobit voivat vaikuttaa siihen, että keho alkaa himoita näitä aineita. Tämä voi tapahtua erilaisten kemiallisten viestien kautta, joita mikrobit tuottavat, kuten neurotransmittereja ja hormoneja. Tämä on osa kehon monimutkasta säätelyjärjestelmää, jossa suoliston mikrobisto ja hermosto toimivat yhdessä.
Nyt jos olisi vielä katkoviikko, pyytäisin päihdeklinikan hoitajalta apua avokatkon jälkeisen suunnitelman tekemiseen. Tai vähintään tekisin sen yksin. Paperille. Kunnolla.
Juon vähemmän ja harvemmin kuin ennen katkoa, joten oli siitä se hyöty. Harmittaa vain, että ylipäänsä ratkesin heti. Olin niin kiitollinen avokatkosta.
Olo on edelleen jokseenkin hämmentynyt, en olisi uskonut, että juominen jatkuu tällä tavalla, toisaalta en myöskään tosiaan tehnyt mitään suunnitelmaa, joten sinänsä ei ihme. Olen edelleen miettinyt Lopettajiin siirtymistä, mutta tuntuu, että pitäisi mennä paljon paremmin, että olisin sinne valmis. Siksi aion jatkaa taistelua ja odottaa parempia aikoja. Ensi viikolla ajattelin kokeilla AA:n nettikokousta. Sattuuko kukaan tietämään mikä idea tuossa tai minkälainen tuo Jatkoaika -ryhmä on?
Päätimme poikani ja äitini kanssa, että menemme samaan aikaan “lomailemaan” äidilleni huomisesta alkaen. Ahdistaa todella paljon, mutta siellä en voi juoda samalla tavalla kuin kotona, joten se voi myös olla avokatkon ohella parasta pitkään aikaan. En tiedä voinko sieltä osallistua AA-kokoukseen, mutta olen toiveikas, että lapseni ottaa kannettavansa ja kuulokkeensa mukaan ja voin lainata niitä.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Ps. Fincoco, vieläkin hyvä mieli kukkakimpun kuvasta
Ooo, hyvä idea. Vaikka äidin kanssa voi olla hieman …raskasta. Muistaakseni poikasi tulee hänen kanssaan hyvin juttuun. Pyydä vaan apua koneen kanssa. Semppiä ja laita raporttia!
Meidän lähtö siirtyi, kun lapseni oli ilmeisesti valvonut yöllä eikä herännyt aamulla ja miesystäväni oli vain pakko jo lähteä töihin. Harmittaa niin vietävästi ja aion kyllä puhua asiasta poikani kanssa.
Äidin kanssa tosiaan saattaa olla raskasta, mutta nyt hän on niin huolissaan juomisestani, että saattaa päästää minut vähemmällä. Toivottavasti menemme sinne huomenna, kaikki tavaratkin pakkasin hyvissä ajoin ja kerrankin sellainen olo, että voin ylipäänsä mennä sinne. Yleensä olen kieltäytynyt, kun äitini on mitä on, mutta nyt olen valmis kokeilemaan sitäkin. Kunhan nyt sinne asti päästään.
Tänäänkään ei lähdetty, lapsella rytmi sekaisin. Odottaminen on yksi heikkouteni enkä odottaessa osaa tehdä mitään muuta, mikä kiristää pinnaa entisestään. Yksin en äidilleni todellakaan mene, koska äitini on yksi traumatisoitumisen syitäni ja lapseni tulee hänen kanssaan juttuun. Lapseni kuullen äitini sentään hillitsee ja fyysinen väkivalta loppui teini-iässäni. Äitini sai aivoinfarktin 2011 ja sen jälkeen on pehmentynyt, muuten en edes harkitsisi sinne menoa.
@Lintuanna taidan ampua ihan ilmaan, mutta mietin, että taidat olla aika monen ihmisen toiveiden ja halujen ristituulessa. Tuntuu, että haluat mielyttää niin monia, että se oma äänesi hukkuu. En yhtään tiedä onko se, että sanot odottamisen olevan heikkoutesi mikään heikkous ollenkaan?! Onhan se nyt ihan perseestä, että suunnittelee asioita ja se kaatuu sitten siihen, että muut ei pidä lupauksiaan? Tämä taas ehkä kuulostaa hieman kovalta, mutta pitäisikö tuolle lapselle, joka muistaakseni on aikuinen kuitenkin sanoa, että hei me lähdetään huomenna klo se ja se ja sitten lähdette. En tiedä?! Itsellä siis myös ns jo aikuinen “lapsi” jolla välillä myös tuota aikahaastetta, mutta sitten kun sanoo, että näin tehdään niin se on myös sitä vastuunkantamisen opettamista. Toivottavasti sait kiinni mitä koitin sanoa. TOISAALTA mietin myös sitäkin, että jos hänkin vaistoaa, että tuonne äidillesi meno ei ole ihan mikä tahansa piknik niin saattaa jarruttaa sitä tietämättään…
Oikeasti on tosi ärsyttävää mukautua jatkuvasti muuttuviin suunnitelmiin ja asetelma on epäreilu. Ei sitä poista sekään, jos läheisilläsi on adhd tai muita neurokirjon piirteitä.
Sinullahan ne kuntosalitkin välillä peruuntui miesystäväsi takia tai lähdöt viivästyi, kun hän oli nukkunut pitkään. Jos he muualle selviävät pääosin aikataulun mukaan, ehkä he vaan ovat tottuneet että sinun kohdallasi ei niin tarkka tarvitse olla.
Minuakin ex-heila pompotteli aika lailla, kun kiltteyttäni ja joustavuuttani annoin sen siihen mennä. Moinen kuitenkin syö luottamusta ja lipsui ainakin meillä koko ajan pahemmaksi. Itselleni tästä tuli ärtymystä ja tunne, ettei hän kunnioita ja arvosta minua (mikä oikeastaan oli ihan tottakin) Kaikki tuo vaikuttaa itsetuntoa laskevastikin.
Olisiko sinulla nyt mahdollisuutta tehdä jotain muuta ilman että olet riippuvainen toisten tekemisistä? Lähteä jonnekin, missä juominen voisi olla vähäisempää. Mökille ilman alkoholia, jonkun raittiin luo kylään… jotain mikä vähän piristäisi tuossa tilanteessa, eikä varmasti menisi mönkään jonkun ihmisen toiminnan takia
Kiitos kannanotoista❣️ Minulla ei oikein ole muuta paikkaa, mihin mennä. Olen monesti suuttunut turhasta odottamisesta ja sanonut suoraan, että se on epäreilua ja siitä tulee sama olo, mikä lapsuudessakin oli; että mulla ei ole niin väliä. Miesystävässä näkyy nyt selviä edistyksen merkkejä, hän on alkanut tulla jopa ajoissa. Poikani kuulemma yrittää koko ajan saada rytmiä kuntoon, en vielä tajunnut kysyä mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Vetoan aina siihen, että miten ihmeessä hän meinaa armeijasta selvitä, jos normaali arkirytmikin on niin vaikeaa. Elättelen toiveita, että armeija tekee pojalle hyvää.
Olisi ihanaa, jos olisi joku paikka, mökki vaikka, minne voisin mennä yksin. Häipyisin sinne samantien ja jättäisin miesystävän ja pojan katsomaan pölypilviä, mitkä jälkeeni jättäisin.
