Kiitos, toivotaan niin - meille kummallekin ja kaikille muillekin. 
Minäkin aloin siinä uuvuttuani yrittämään pitää rajoja ystävien terapoinnissa. Olen miettinyt, että siksikö puhelut vähenivätkin, kun aloin odottaa jotain takaisin itselleni. Ystävilleni olikin vierasta, että yhtäkkiä puhuinkin siitä, kuinka en jaksa enää. Kenties huono omatuntokin hälytti minun käyttämisestäni terapeuttina, vaikka niille kaikille olin jo monta kertaa sanonut, että kannattaa ehdottomasti hakea apua ja Kela-terapiaa. Kaksi heistä (neljästä) olikin lopulta tehnyt niin, minkä koin valtavana helpotuksena. Yksi sai ADHD- diagnoosin ja toinen epävakaan ja narsistisen persoonallisuuden diagnoosin ja saivat omat terapiat. Luojan kiitos, vaikka en luojaan uskokaan. Mutta kääntöpuolena yksinäisyyteni lisääntyi. Kuten sanottu aluksi nautin siitä tosi paljon. Sain mielihyvää ollessani ihan yksin ja rauhaa lukea mitä vain halusin. Harmi, että se ei riittänyt, kun lapseni sairastui ja isäni ja koirani kuoli. Kuvaan astui ihan muut ongelmat ja PTSD: n ahdistus ja pelkotilat. Ja sitten aloinkin taas juomaan. No, selitän tässä nyt taas vanhoja asioita ja lähdin tangentille. Piti sanomani, että parempaa vuotta meille kaikille
No niin, nyt on kerrottu psykan polillekin juomisestani, huh. Salaisuuksien aika on ohi. Koen helpottuneisuutta. Kerroin silti kaunistellun version, koska en uskaltanut vielä ihan kaikkea kertoa määristä, alan tehdä sitä seuraavalla kerralla. Ammattilaiset tosin tietää, että aluksi ihmiset kertovat kaunistellun version ja ajatuksena sekin on minulle ok. Ehkä se jopa auttoi kertomaan. Kerroin silti tietenkin, että juon selkeästi yli viikkosuositusten, paljastin siis suurkulutukseni. Se oli tärkeintä. Luojan kiitos minulla on nykyään tosi hyvä hoitaja, tämä uusi otti asian ammattilaisena ja pysyi rakentavana ja silti otti asian vakavasti. Neuvoi pitämään käyttöpäiväkirjaa, mikä on varmaan aika herättävää itsellenikin. Hui, haluaako sellaista nähdä edes. Alan pitämään sitä heti. Luojan kiitos olen vähentänyt määriä ja itse asiassa alkanut myös juoda hitaammin, mikä sekin tuntuu tosi tärkeältä, vaikka riittävää ei vielä olekaan. Ei ole enää tarvetta kiskoa itseäni nopeasti humalaan, vaan teen koko ajan jotain muutakin, mihin keskityn. Ehkä ja hyvässä tapauksessa se kertoo jostain alkavasta asennemuutoksesta. Viime yönä myös pitkästä aikaa heräsin tunteeseen, että en halua juoda. Koin oikeasti, etten halua. Se oli todellinen ilon pilkahdus, koska ajattelen sen saattavan olla merkki siitä, että sisäinen motivaatio on taas heräämässä. Olisin siitä niin kiitollinen!
Tänä samana päivänä miesystäväni sai vihdoin ADHD-diagnoosin ja lääkityksen siihen. Hän oli itkenyt helpotuksesta, monen vuoden piina on nyt ohi. Miesystävänihän hakeutui tutkimuksiin jo melkein parikymmentä vuotta sitten, mutta silloin ei tutkittu, jos asiakas oli onnistuneesti työelämässä. Onneksi tieto on lisääntynyt ja miesystäväni tuli kuulluksi ja tutkituksi. Hän saa tosiaan heti myös lääkkeen, minkä toivon tuovan helpotusta hänen monen vuoden työongelmiinsa.
Juuri nyt on toiveikkaampi olo. Olen kiitollinen.
Moi @Lintuanna, olipa mukavia ja valoisiakin uutisia tähän tammikuun lumimyteriin. Semppiä kovasti teille molemmille, sinulle ja miesystävällesi. Käyttöpäiväkirja voi olla hyvä idea. Jospa vuosi 2025 aloittaisi elämässäsi uuden, raittiin vaiheen.
Hyviä uutisia siis. Kommentoin tuohon miesystäväsi tilanteeseen: on kyllä todella järkyttävää, että tällaisenkin diagnoosin saaminen kestää näin kauan. Lähipiirissä on vastaava tapaus - tosin nuoren kohdalla, mutta se tajuton helpotuksen määrä kun saa diagnoosin ja lääkkeet ja näkee miten ne alkavat vaikuttaa ja elämästä tulee huomattavasti helpompaa. Hienoja asioita tapahtuu.
Hieno juttu Lintuanna, että sinnepäin kuuluu nyt parempaa!
(Meillähän on itseasiassa samantyyppinen tilanne. Saa vaan nähdä kestääkö parisuhde sinne saakka, että heilan tutkimustulos selviää ja hän saa adhd ja/tai muita diagnooseja ja mahdollisesti lääkkeitä.
Olen niin väsynyt kaikkeen sekoiluun, mutta pientä toivoa luo tieto, että joillakin lääkitys auttaa huomattavasti)
Kyllä sinunkin motivaatiosi sieltä pikkuhiljaa nousee ja nyt olet ottanut aika isoja askeleita eteenpäin, kun olet hakenut apua!
Tuli mieleen… kaverini isä sai adhd-diagnoosin muistaakseni yli 65-vuotiaana. Oli keski-ikäisille lapsille helpotus. 
Kuulostaa harmilliselta, mutta jollain tasolla pystyn hyvin ymmärtämään. Onhan se raskasta seurata vieressä toisen edesottamuksia. Usein herännyt jokseenkin avuton olo, kun ei ole tiennyt miten auttaa, vaikka eihän se toki minun tehtäväni loppujen lopuksi olekaan. Onko sinun miesystävälle tiedossa jo tutkimukset tai onko hän kenties käynyt niissä jo vai onko hän vasta lähdössä hakemaan apua? Tsemppiä❣️
Olen samaa mieltä. Nykyään ei tule niin helposti käännytettyä ovelta kuin ennen vanhaan. Onneksi. Olen tässä seurannut miesystävän ongelmia jo kuudetta vuotta ja yrittänyt tsempata ja kannustaa. Toivottavasti lääke sopii hänelle eikä tule pahoja sivuoireita.
Heila on hakenut apua työterveyshuollon kautta ja prosessi on alussa, jotain lomakkeita hän on jo täyttänyt.
Kuinka kauan miesystävälläsi nuo tutkimukset kestivät?
Käsittääkseni ne ovat aika perusteelliset ja selvitellään lapsuus/kouluiän tilannetta ja onko esim kaksisuuntaista mielialahäiriötä tms. joka selittäisi oireita.
Heilan touhu vaikuttaa tällä hetkellä liki maaniselta. 
Lopulta ihminen ei voi muuttaa kuin omaa elämäänsä ja toimintaansa. Enkä tietenkään halua elää olosuhteissa, jotka kuormittavat liikaa. Siltä osin vastuu hyvinvoinnistani on minulla.
Onkin kiinnostavaa, muuttuuko teillä elämä lääkityksen myötä parempaan suuntaan, siis muutenkin kuin työelämän osalta.
Juomapäiväkirjasta voi hyvinkin olla apua vähentämisessä. Kaikkia keinoja kannattaa ainakin kokeilla.
Mukavaa päivää!
Tosi hyvä, että prosessi on jo käynnissä. Miesystävälläni se oli nopea ja helppo, kun hän maksoi sen itse Terveystalon psykiatrilla, jota hänen oma psykiatrinsa oli suositellut. Siinäkin oli lomakkeita ja havainnointia. Myös minä ja hänen siskonsa täytettiin lomakkeet. Toivottavasti sinäkin saat sellaisen täytettäväksi (yleensä läheiset saa), koska havainnoillasi on paljon painoarvoa. Yleensä noissa tutkimuksissa käytetään mm. Diva 2.0 haastattelua, omaisille myös Divaa tai mm. Viivi-lomaketta. Ainakin Diva 2.0 löytyy netistä, jos haluat sitä kurkata tutustumismielessä.
ADHD-lääkitys, jos on metyylifenidaattia, niin teho kestää noin 8h eli juuri noin työpäivän verran. Yleensä siitä neuvotaan nykyään pitämään taukoja iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina, että toleranssi ei nouse. Lääkkeen vaikutusaikana taas voi opetella uusia toimintatapoja. Toki lääkityksen ulkopuolellakin. Miesystäväni voisi hyötyä siitä paljon jo työaikoina, koska hänellä on niin paljon ongelmia töissä. Se taas voisi keventää suhdettamme ja miesystäväni mielialaa, mikä myös keventäisi suhdettamme. Voin kirjoitella miten hänellä menee, kunhan hän saa ostettua ja aloitettua lääkkeen. Miesystävälleni suositeltiin myös psykososiaalista hoitoa esim. lyhyttä jaksoa neuropsykiatrisen valmentajan tai toimintaterapeutin tapaamisia. Minä neuvoisin myös lukemaan kirjan ADHD-aikuisen selviytymisopas 2.0. Minä lainasin sen juuri miesystävälle, kun oman ammattini takia minulla on sekin kirja. HUS:ilta voi saada myös ADHD- nettiterapian lääkärin lähetteellä.
Olet ihan oikeassa tuossa, että lopulta ihminen voi muuttaa vain omaa elämäänsä ja toimintaansa. Omista rajoista on tärkeää pitää kiinni. Minulla on siinä vielä tekemistä. Sinulla se tuntuu pitävän hyvin. Mukavaa päivää sinnekin!
Kiitos tiedoista! Ehkäpä heilakin saa työterveyden kautta paremmin ja helpommin apua kuin julkiselta puolelta.
Varmaan osittain kirjoitin tuon itselleni. Rajoistaan kiinni pitäminen ei ole aina helppoa. Heilan tolkuton sekoilu ja vakavat rahankäytön hillinnän ongelmat aiheuttavat aika voimakasta ahdistusta. Maanisen tuntuinen käytös tahtoo välillä kaivaa esiin lapsuuden traumat, kun isänihän tosiaan sairasti hoitamatonta kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja sai diagnoosin ja hoidon vasta kun olin itse kolmekymppinen.
Hassua todellakin, miten epätodellinen olo tulee, kun toinen selittää täysin utopistisia suunnitelmia ja jos niitä ihmettelen tai kyseenalaistan, saan kuulla, että nimenomaan minä en ymmärrä mistään mitään ja kuvittelen kaiken.
Onneksi asioista olen voinut puhua heilan lähipiiriin kuuluvien ihmisten kanssa ja saanut vahvistusta sille, ettei asiat todellakaan ole kunnossa. Ehkäpä syy käytökseen selviää jossain vaiheessa, en tiedä voiko kaikki selittyä adhd:lla. Mutta kirjoittelen lisää omasta elämästäni omaan ketjuuni myöhemmin.
Kiitän kokemuksiesi jakamisesta ja toivotan kovasti voimia vähentämisen tielle. 
Kiitos @metsänpeitto1 ja samoin❣️ Kuulostaa siltä, että traumasi saattaa uudelleen nousta noista maaniselta kuulostavista tempauksista, ei ihmekään, että ahdistaa. Hyvä, että olet saanut komppausta heilasi läheisistä, niin ei ainakaan tarvitse itseään epäillä. Minulla on välillä siihenkin taipumusta. Työterveyden kautta heilasi voi todellakin saada nopeammin apua kuin julkiselta. Ja oli sitten ADHD tai kaksisuuntainen, molempiin om apua ja lääkityksiä saatavilla.
Minäkin olen epäillyt miesystävälläni myös kaksisuuntaista hänen maanisten impulssiostostensa ja yhtäkkisen hyväntuulisuuden takia. Hän on välillä todella hyväntuulinen ja näihin samoihin aikoihin hän myös ostelee kaikkea harkitsematta. Viimeisin ostos oli kolmion tilavuuteen nähden massiivinen juoksumatto, joka jo parissa kuukaudessa jäi käyttämättä. Ja nyt hänellä on taas mieliala matalalla ja ostelut on loppu toistaiseksi. Ehkä kaksisuuntainen, jos on kyseessä, on kuitenkin vielä suht lievä, vaikka taas rahat on loppu, kun hän tuhlasi ne etukäteen. Ja hänellä on sentään lähes kymppitonnin palkka. Onhan sitä rasittavaa seurata vierestä, kun oma mieli huutaa “tämä on silkkaa hulluutta!” Ja toinen vaan tekee yhä suurempia suunnitelmia. Onneksi hän on alkanut kuunnella, mitä minä olen havainnoinut. Hän ei enää yleensä loukkaannu niistä. ADHD:seenkin usein liittyy impulsiivisuus, mikä voi näkyä rajattomana shoppailuna. Ehkä se sitten liittyy siihen. Joku mielialan aaltoiluhäiriö hänellä saattaa silti olla sen rinnalla. ADHD:ta kärsivillä on usein joku mielialahäiriö.
Tsemppiä sinne ja mukavaa päivää!
No niin, vähentelyt ovat onnistuneet tälläkin viikolla, mutta en pääse yli ajatuksesta, että oikeasti pitäisi lopettaa kokonaan. Tiedän jo sen, että pitää. Kuten Projekti 0_0 kirjoitti toisessa ketjussa, kohtuukäytössä on niin suuri työ koko ajan, ettei maksa vaivaa ts.on helpompi olla ilman kuin säännöstellä. Esimerkiksi nyt huomaan, että kun olen vähentänyt määriä, sen pitäisi riittää hyvin, mutta minulle jää lähes joka kerta olo, että nyt jotain puuttuu. Ei hyvä. Oma tilanteeni on myös mennyt jo niin pitkälle, että en usko itsekään, että tämä vähentely kestäisi loputtomiin. Pysyn nyt vielä kuitenkin Vähentäjissä, koska en myöskään usko, että pystyn nyt heti lopettamaan sen sisäisen motivaation puutteen takia. Haluan nähdä sen hyvän alun ennen kuin uskallan siirtyä takaisin Lopettajiin.
@Lintuanna Hienoa kuulla, että vähentely onnistunut! Iloitse siitä ja askel kerrallaan eteenpäin, se tavoitekin varmasti kirkastuu vielä! Hyvää viikonloppua!
Niinhän siinä kävi, että juuri, kun kävin kertomassa, että taas on vähennelty, juotiinkin siskonsa ja hänen miehensä kanssa ja juotiin paljon. Ja meidän piti vähennellä yhdessä. Huoh. 
Luulen, että tämä on yleinen kuvio kohtuukäyttöön pyrkivillä, että sitä jaksaa pitää yllä sen muutaman viikon tai kuukauden ja sitten aina jossain vaiheessa tulee näitä ylilyöntejä. Meillä oli tosi hauskaa, mutta yöllä mulla ei enää ollut, vaan pelkäsin taas haimatulehdusta, maksatulehdusta ja kaikkea mahdollista. Seuraavana päivänäkin mietin, että hetkinen mitä siis nyt tuli tehtyä, juotua siskoni kanssa. Siskoa ei ollut haitannut yhtään, vaikka hänkin yrittää vähentää ja joi paljon. Siskonihan ei halua edes lopettaa kokonaan, vain vähentää. Pitää pitää mielessä omat tavoitteeni. Yöllä aina ajattelen, että en halua juoda, mutta päivän tullen fiilis on yllätys, yllätys muuttunut. Olen lukenut monen kirjoittaneen tätä samaa. Ratkaisu siis pitäisi keksiä sille päivälle.
Olen liian uupunut jaksaakseni muuttaa rituaaleja, kuten usein neuvotaan. Yritän miettiä riittäisikö minulle lepo ja sarjojen katsominen. Ahdistuksen kannalta se on kyllä ongelmallista. Teen sitä muutenkin koko ajan, kun en juo ikinä iltaisin vaan iltapäivisin. Mutta ei auta kuin kokeilla.
Olen alkanut olla huolissani siitä, miten otan riskejä ja vähättelen haimatulehduksen mahdollisuutta, vaikka nyt on jo ylävatsa kipeä. Elän jatkuvasti itsepetoksessa ja se painaa. En tiedä monesko lopettamissuunnitelma on jo käsillä, mutta en lakkaa tekemästä niitä ennen kuin onnistun. Miesystäväni jo ehdotti, että mitäs jos pitäisinkin taukoa vähentelystä ja lopettelusta ja mietin sitäkin, kunnes tajusin, että en sitäkään halua. Olen yleensä ottaen onnistunut vähentämään määriä enkä aio luovuttaa. Jatkan niin kauan, kunnes olen valmis lopettamaan.
Toisaalta moni tissuttelee ikänsä ilman isompia ongelmia, eli en liikaa murehtisi haimaa. Tai deliriumia tai mitään muutakaan lopettaessa.
Mun mielestä on hienoa että sun halu lopettaa on säilynyt! Mut kaikella rakkaudella, nyt voisi olla hyvä aika ottaa askelia siihen suuntaan, eikä vain suunnitella. Hyvä siitä tulee 
Sehän on hienoa, että olet onnistunut vähentämään määriä. Mitä jos ottaisit tavoitteeksi ensin olla vaikka vain yhden päivän juomatta? Jos se onnistuu, niin sitten seuraavaksi vaikka kaksi. Ei mitään loppuelämän suunnitelmia, vaan suunnitelma vaikka huomiselle?
Itse huomasin, että vaikeinta oli olla juomatta silloin, kun oli monta juotua päivää takana. Sitten kun saa yhdenkin nollapäivän, niin olo ja homma helpottuu. Tsemppiä!
"Miesystäväni jo ehdotti, että mitäs jos pitäisinkin taukoa vähentelystä ja lopettelusta… "
Entäpä jos näytät miehellesi närhen munat! Olethan Lintuanna. Toisin sanoen näytät hänelle että pystyt vähentämään… Ja jos et muuten niin kiusallasi, ha!
@Lintuanna kaikella rakkaudella samaa mieltä, että ehdottaisin sulle tositoimiin tarttumista. Tuo pelkääminen on ihan tajuttoman raskasta ja kuluttaa voimia. Itseltä ei onnistu. Se on joko korkki auki tai sitten kokonaan kiinni. Energiaa vapautuu ihan toisenlaisiin asioihin, kun ei tarvitse pelätä vaikka sitä haimatulehdusta yön pimeinä tunteina. Se on just näin, että yöllä sitä tekee peloissaan kaikki pyhät päätökset ja ehkä aamullakin vielä on sitä mieltä, mutta kun olo kohenee niin avot. Sitä ollaan taas suuria ja mahtavia. Retkahtaminen on taas sitten juttu sinäänsä - siitäkin on kokemusta, mutta se on jotekin todella paljon helpompaa, kun päättää että lopettaa eikä juo kuin tuo vähentämishimmailu. Minäkin vähentelin ennen kuin lopetin. Vähensin juomista prosentteja ja oli päiviä ja viikkojakin taukoa ennen tätä lopullista päätöstä. Mietin, että kovin pitkään en olisi tuotakaan jaksanut. Joulukuun alussa oli niin väsynyt ja voimaton olo, että oli pakko hakea apua työterveydestä. Onneksi hain. Kaikki keinot käyttöön - varsinkin ne mitä ei ole vielä kokeillut.