Paljonko ihminen tarvitsee?

Ennen olin varma siitä että ainoa oikea vaatimus on : mahdollisimman paljon!
Palkkaa.
Tukia.
Koulutusta.
Hoitoa.

Mikä on minun velvollisuuteni tahdä?
Noudattaa lakia.
Käydä kirkossa.
Opiskella.
kyllä, vähän kun jaksaa.

Tehdä työtä?
Ei. Kun ei jaksa.

Hoitaa itse itseäni?
Ei, Ei, Ei!

Miksi nöyrryin? Miksi minä en enää usko että ne kaikki kuuluvat minulle? Miksi on parempi olla kun on vähemmän?
Miksi miusta tuntuu että olen jo saanut niin paljon että ei ole oikeutta pyytää enempää?
Miksi minusta tuntuu että on jonkun vanhemman, sairaamman vuoro saada tukea ennen minua, että minullakin on velvollisuus tehdä työtä?

Raittius sai aikaan pienen ihmeen, sillä ihme tämä on. Asenteen muutos vastakkaiseksi!

Perustarpeet kai edelleen ovat ne samat kuin ennenkin, eli ihminen tarvitsee jonkin verran ruokaa, näinkin pohjoisessa oltaessa sateensuojan ja lämmmityskelpoisen asunnon, vaatteet päälle.
Unen ja turvallisuuden tarve on samassa nipussa, ja olisko ne tärkeimmät siinä? Jaa joo, ilman sukupuolielämää ihmiskunta olisi kans lakannut olemasta alkuunsa joten perustarve sekin, vissiin?

Mutta sitten, kun nuo on kunnossa, niin syntyy jo uusia. Ihminen haluaa leikkikaluja, suhteita toisiin ihmisiin, ja sitten toteuttaa itseään tekemällä jotain. Omaksi ilokseeen ja edelleen varmaan myös etsien paikkaansa ihmisten välisessä hierarkiassa?

Mutta mitä sitten? Noin yksinkertainen juttu ei taida riittää. Kuuluuko jotenkin ihmisenä olemiseen, että kun jotkin tarpeet on tyydytetty, niin automaattisesti syntyy uusia, joskus ihmiskunnan ja ympäristön kannalta parempia tarpeita, joskus taas kaiken muun kannalta kuluttavia ja vahingollisia tarpeita?

reppu ja keppi luetteli aivan konkreettisia asioita, niiden kautta kai asiaa voi lähestyä.
Palkkaa? noinhan se on, että työstä saadulla palkalla pitäisi työikäisen väestön elää, joten palkan pitäisi olla sellainen että sillä saa nuo perustarpeet irti ja sen verran ylikin että mielenkiinto säilyy…
(no niin, joo, sitä ylimenevää osaa saa paljen enemmän ja helpommin omistamalla ja antamalla pääoman kasvaa ja tuottaa kuin työtä tekemällä, joten tämä työllä hankkiminen koskee vain osaa ihmiskunnasta, mutta se nyt voitaneen jättää sivuun tällä kertaa)

Ihan konkreettisia rahamääriä on vaikea mennä sanomaan, aina joku älähtöää että ei ainakaan minulle tuo riitä, kyllä minun on enemmän saatava!
Suuri osa maapallon väestöstä elää alle eurolla päivässä, ja pysyy hengissä. Minä kun olen tottunut enempään, niin huonolta tuntuisi.
Olen aina välillä ollut työttömänäkin, ja saanut avustusta - viimeksi se oli 500 euroa kuukaudessa käteen-, ja se oli silloin kaikki siinä. Sillä eli mukavasti, ei minulta mitään puuttunut, kuten sanassa sanotaan.
Moni muu oli sitä mieltä että kyllä siihen nyt ainakin joku asumistuki pitäisi saada päälle, ja hiukan muutakin lisätuloa että eläminen kohtuullista olisi. No, miksen minäkin olisi menemään saanut, jopa ilman hikistä yrittämistä :smiley: :smiley: :smiley:

Nöyrtyminen vilahti taas viestissä.
Vanha sanonta sekin, että köyhän on oltava nöyrä. Se ei ole minun kohdallani juuri paikkaansa pitänyt. Myönnän, että joskus ja jossain asioissa olen joutunut melkein matelemaan, pakon edessä, mutta yleisesti ottaen olen saanut kumartelematta kulkea.

Esiin nousi myös kysymys velvollisuuksista. Ei ole laissa enää palveluspakkoa, kuten muutama vuosisata sitten, silloin nimittäin työvoimapulaakin oli. Mutta, tässä tullaan hiukan sinne henkisemälle puolelle (ei kuitenkaan hengelliselle, en minä sinne lähde kun en edes tiedä mistä sinne ihan irl mentäisiin… voi olla enemmän puheissa ja teoriassa koko juttu)

Onko minulla oikeus olla itse tekemättä tuottavaa työtä vai onko minulla joku oikeus siihen että muut tekevät ja minä kulutan? Omalla kohdallani olen sitä mieltä että kyllä se tekeminen minullekin kuuluu. Jos sitten välillä olen tekemättäkin… ihan pikkuisen joskus valitsen kevyempiä vaihtoehtoja ja jätän ainakin etsimättä työtä , sitä ansiotyötä, kun muutakin tekemistä ja ajankulua tuntuu olevan niin helkutisti. Mutta, en myöskään ole koskaan etsinyt tai selitellyt miksen tulisi tekemään, jos työtä on eteen sattunut. Ja sillä elämäntavalla olen jotenkin tasapainotellut… tuolta kuuden- seitsemäntoista ikävuoden paikkeilta olen sitten molempia tehnyt, ollut töissä ja kuljeskellut vapaana kuin ellun kana… enempi kai sentään työtä tehden.

Mutta, se toteamus, että kun ei kuluta rahaa viinaan ja tupakkaan ja semmoisiin, niin vähempikin riittää. No joo, minun kohdallani tästä pienestä kuukausipalkasta jää väkisin vähän jäljellekin, ja jos vielä mielenkiintoisempi työ löytyisi, niin olisin taas valmis vaikka hiukan halvemmalla tekemään. Just vuoden alussa siirryin reippaasti alle kahdentonnin kuukausipalkalle paremmin palkatusta työtstä, kun tiesin että tää nyt on minua paljon enemmän kiinnostava ja haasteellinen homma…

Mutta, olen nähnyt toisenlaisiakin tapauksia.
Kun on lopetettu se rillumarei-elämä, on tilalle tullutkin hirveä vimma hankkia omaisuutta, oppiarvoja, itseä korostavia ja itsetuntoa lisääviä jäsenyyksiä “paremmissa piireissä”, asemaa ja kunnioitusta… ja ne maksavat niin aikaa kuin rahaakin.

Eli, ei riitä välttämättä sekään, mikä riitti renttuiluun ja hiprakan pehmentämin silmin maailman kokemiseen.

Tässähän jälleen nöyryys mielletään nöyristelyksi, vaikka ne eivät välttämättä ole sen enempää sama asia kuin ylpeys ja ylpeily.

Avausviestissä mainittu avun hakeminen voi vaatia nöyrtymistä, eli sen myöntämistä ettei omin avuin pärjää. Etenkin jos kyse on jostakin asiasta johon avun hakeminen saatetaan tuntea nöyryyttäväksi; esimerkiksi päihdeongelma, mielenterveysongelma… tai rahallinen toimeentulo.
Joku tulee sossuun ihan kirjaimellisesti hattu kourassa ja katse lattiaan luotuna, joku toinen taas rehvakkaasti ja vaativasti.
Missään ei kuitenkaan vaadita nöyristelyä, vaikka sellainen lakikin on olemassa kuin laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja velvollisuuksista. Siinä sanotaan vain, että asiakas on velvollinen olemaan rehellinen ja antamaan tarvittavat tiedot sosiaalietuuksia anoessaan.

Olen itse nöyrtynyt joskus aikoinaan menemään sekä sossuun että päihdehoitoon, ja silloin tosiaan tarvitsin sitä. En raitistunut kertalaakista loppuiäkseni, mutta jotain apua niistäkin hoitokontakteista silloin oli, näin jälkeenpäin ajatellen. Ei se minusta silloin nöyryyttävältä tuntunut enkä nöyristellyt, vaikka olinkin kai melko hoitomyönteinen asiakas.

Toimeentulotuen perusosa muuten on nykyisin 477 euroa kuussa yhdelle aikuiselle, eli se osa on jäätävä käteen asumiskulujen (vuokra, sähkö, vesi) jälkeen käytettäväksi. Ja tuolla 477 eurolla siis saatava ruoka, vaatteet, liikkuminen, huvit ja harrastukset ym.

Jos kuussa on 31 päivää, se tekee noin 15,40 euroa päivässä. Nyt kukin voisi kertoa mielipiteensä, onko tuo summa vähän vai paljon vai ihan sopivasti.
Comments, anwers, please? :slight_smile:

Ovela juttu tuo “asumiskulujen jälkeen”.

Asumiseen saa kulumaan mitä tahansa 100 euron ja 10000 euron välillä.

Minä sain viimeksi kelan työttömyysavustusta jonkun euron yli 500 kuukaudessa, mitään asumistukia ei, eikä mitään muutakaan.
(jos siihen olisin saanut vielä asumis-tms tukia vaikka parisataa, niin minun kohdallani se olisi voinut tarkoittaa sitäkin että houkutus jättää ansiotyöt vallan väliin ja harrastaa muita mielenkiintoisia juttuja olisi ollut isompi… ehkä hyvä noin?)

Ei sillä tietysti juhlimaan lähdetty, mutta perustarpeisiin se riitti, ihan hyvin.

Siitä makselin vielä viimeisiä velkojanikin tästä mökistä, pankin kanssa sovin ne viimeiset pari vuotta satasen lyhennyserää kuussa… kun sitten itse olin oma talonmieheni ja kokkini, siivoojani ja terapeuttini niin ei puutetta mistään ollut.

Mutta, ei siinä sitten vuotavaa saunan kattoa pystynyt paikkaamaan eikä huvimatkoja tekemään, pitemmälle kuin polkupyrällä jaksoi polkea.
Monen mielestä semmoinen ei ole ihmisarvoista elämää, mutta …miten sen nyt sitten ottaa…

Minua tuo elämä ei nöyryyttänyt, en sitten tiedä mitä siitä nöyrtymisestä olisin edes hyötynyt. Minusta tuntui ihan mukavalta elellä omaa vaatimatonta elämääni. Nyt sitten taas, kun tuloja on kolmikertainen määrä, tietysti on monessa suhteessa erilaista. Kivaa on elämä nytkin. ei rahantulo asiaa pahentanutkaan ole…

Varmaan saakin, mutta esim. sosiaalihuolto hyväksyy asumiskuluiksi maksimissaa n. 600 euron vuokran, ja sähkölaskuksi n. 25 e ja vesilaskuksi jonkin pikkusumman, joka tosin yleensä sisältyy vuokraan.

Näin siis pääkaupunkiseudulla, jossa on sangen korkeat vuokrat. Mitään 2000 euron vuokria sossulla siis ei voi maksattaa kokonaan.

Ennen sossun toimeentulotuen hakemista on haettava kaikki mahdolliset Kelan tuet: asumistuki, työttömyysraha ym. saatavilla olevat, koska sosiaalihuollon antama toimeentulotuki on viimesijainen tuki.
Sosiaalihuollolla on myös oikeus vaatia asiakasta muuttamaan omaisuutta rahaksi ennen toimeentulotuen myöntämistä.

Elämää kaikenlaisilta suunnilta katselleena, voisin todeta, että yhteiskunta ainakin toisinaan tuntuu tekevän kaikkensa sen eteen, ettei ihmisen kannata yrittää mitään. Minä aikoinani yritin vaikka mitä, mutta byrokratia heitti kapuloita rattaisiin minkä kerkisi… Jonkinlainen katkeruus on jäänyt matkaan ja nykyään suhtautuminen on hyvin pessimististä kaikkeen.

Minä en ainakaan tarvitsisi mitään muuta, kuin tämän talon, lemmikkini ja sen verran rahaa, että saamme syödäksemme. Vaatteisiin tai muihin sellaisiin mulla menee niin naurettavan vähän jeniä (ehkä 50e/vuosi?), että en edes osaa laskea sitä kuluihin. Nyt kun ei juopottele, niin rahaa menee uskomattoman vähän yhtään mihinkään.

Mulla häämöttää sairasloma oman päänupin takia, ja tuleman pitää tappeluita siitä, olenko työkykyinen vain en. Sen lopputulos päättää puolestani, että tartteeko taas alkaa yrittämään jotakin vai auttaako yhteiskunta sairasta.

Olen luonteeltani erakko, joten en koe perustarpeisiini kuuluvan juurikaan kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa. Älkää kysykö, miten mä oon ylipäätään näinollen naimisiinkin asti päätynyt. :unamused:

Ongelmallinen voi olla tilanne jossa tulot taas yhtäkkiä putoavat sinne muutamaan sataseen, kun on päässyt tottumaan siihen että sitä on enemmän käytettävissä.

Tosin - ehkä siinä sitten taas elämänkokemus, lukuisat työttömyysjaksot, pari konkurssia ja koettu asunnottomuuskin ovat jotain opettaneet- siihenkin olen hiukan ymmärtänyt varautua. Ei ole ihan pakko laittaa tiliä viimeistä senttiä myöten menemään, onhan siinä jonkinlainen turvallisuudentuntu kun tietää jokusen kuukauden eläväänsä vaikka tulot liki nollaa tipahtaisivat.

Ja yksi minulle tärkeä asia on sekin, ettei edes työpaikan pitäminen ole pakollinen juttu… nythän tämä on just sitä mitä haluan tehdä ja saan 90-prosenttisesti itse suunnitella hommani, mutta jos se kymmenen prosenttia alkaisi jostain syystä hiertämään ja sukset menisivät ristiin jonkun ylemmän tahon kanssa, niin onhan se hyvä tietää ettei tarvitse nöyristellä silloinkaan… ihan hyvin voisin sanoa että mikäpä ettei, vaihtakaa miestä tai jättäkää vallan tekemättä.

Muutamaksi kuukaudeksi kun on perunaa kellarissa ja kesäaikana tarkenee vaikka sähkötkin katkeaisivat…mikäs siinä olisi äijän köllötellessä ja uusia hommia odotellessa… :smiley: :smiley: :smiley:

^ Sehän se, kun elämässä pitää ainakin minulle olla muutakin sisältöä kuin köllöttely. Köllöttelemään kerkeää sitten vanhainkodissa tai viimeistään haudassa. :slight_smile:

Ja ruuaksikin olisi hyvä olla jotain muutakin kuin pelkkää perunaa. Liian tärkkelys- ja hiilihydraattipitoinen, prosessoitu ravinto on muutenkin johtanut nykyaikana hyvin erikoiseen ilmiöön: ihmisen on mahdollista olla samanaikaisesti sekä lihava että aliravittu.

Mutta toki on halpoja iloja ja harrastuksia, joihin ei tarvitse paljonkaan rahaa: kävely, lenkkeily ym. Hyvät kengät on kertainvestointi ja kestävät kuukausia kovaakin käyttöä. Uimahallissa käyminenkään ei vararikkoon vie.
Kalliimpiin harrastuksiinkin pääsee usein pelkällä kertainvestoinnilla: esim. musiikkiharrastukseen ostamalla jonkun soittimen.

Lukeminen on ilmaista verovaroilla kustannettujen kirjastojen ansiosta, samoin moni muu sivistävä toiminta.

Myös opiskeluun voi suhtautua rakkaana harrastuksena, enkä kai minäkään olisi muuten jaksanut rämpiä läpi jo muutamaa ammattitutkintoa viimesen viiden vuoden aikana.

Haluaisitko olla työkykyinen vai et? Yhteiskunnan pitäisi kyllä lakien mukaan auttaa sairasta mm. Kelan sairaustukien avulla, ja jos ne ei riitä niin sossusta lisätukea.
On kuitenkin varmaan hyvä selvitää itse itselleen mitä haluaa tehdä. Joskus työkykyyn vaikuttaa paljon oma motivaatio.

Tottahan se on, harrastuksia on sekä ilmaisia että hyvinkin kalliita.

Melkoinen valikoima löytyy ilmaisistakin, ja ne rahaa nielevät sitten ovatkin aivan rajattomia. Kulumaan saa vaikka kymmiätuhansia vuodessa, miksei kuukaudessakin kun laittaa vauhtia.

Sama kai se on koko elämisen suhteen.

Jos ihan konkreettisia summia aletaan etsimään, niin inhimillisesti katsoen kelvollista elämää ei pysty elämään sillä eurolla päivässä, joka kuitenkin on kovin suuren väestönosan kohtalona tämän hetken maailmassa.

Pohjoiset olosuhteet huomioonottaen asuminen nielee täällä olevilta aika väkisin jo enemmän kuin tuon heikompiosaisten koko tulon.

Pitää tietysti ottaa huomioon se, että kysymys ei ole pelkästään tuloista, omistaminen on yhtä tärkeä ja huomioonotettava tekijä selviytymistä ja hyvinvointia arvioitaessa.
Jos sattuisin omistamaan kohtuullisen kokoisen maatilan kalustoineen, metsineen, kalavesineen ja metsästysoikeuksineen, olisi ilman mitään tuloja jo mahdollista kuitata peruseläminen omalla tuotannolla ja pienellä vaihdannalla… ja harrastusmahdollisuuksiakin siinä riittäisi ihan omasta takaa.

mutta, jos oletetaan että nyt etsitään konkreettista selviytymissummaa tällaiselle tavalliselle kulkijalle, jolla ei suuria omaisuuksia ole, niin mihinkähän päädytään?

Euro päivässä ei siis lumihankien keskellä riitä. Asuminen itsessään vie -ellei telttaan tai lumilinnaan muuta- väkisin parisataa kuukaudessa. Jos sitten arvioidaan ettei siihen sattuisi tukia saamaan tai kyselemään, niin se on koko menoerä -menoa.

Syötävä on. Lähellä kaupunkeja asuvilla on nyt kyllä mahdollisuus noutaa eu-kasseja ja muiden tahojen jakamia ylijäämäruokia suunnilleen sen verran kuin syödä jaksaakin… joskin hiukan on kaupan tavaralla täydennettävä, parisataa kuukaudessa riittää ihan varmasti.

Tuolla siis pysyy hengissä. Jos sitten pätee joka kunnassa se Ketostixin laskelma että sossun on annettava rahaa niin että asumiskulujen jälkeen jää 477 euroa niin ollaan siinä että ihan perusasioiden jälkeen jää käteen 277 euroa kuussa.

Mutta, kysymys kai onkin siitä että onko se elämä sitten kohtuullista ?

Esimerkiksi tietoliikenneyhteydet tuntuvat minusta tarpeellisilta. niihin menee pari-kolmekymppiä kuukaudessa.
Liikkuminen onnistuu polkupyörällä melkein ilmaiseksi, mutta joskus on liikuttava sen verran enemmän että on hankittava linja-autolippu tai mopoon bensaa. joku kymppi kuukaudessa siihenkin.

Mutta, siitä eteenpäin, miten sen tarpeellisuuden sitten määrittelee.

Nyt olen sitä mieltä että kyllä veneen tarvitsisin, ihan ehdottomasti. Sellaisen moottorilla kulkevan, ja sen verran ison että uskallan sitten vesille lähteä. Ja joo, kun asiaa ajattelen niin tarvitsisin kyllä sellaisen jossa joku hytti tai sateensuoja olisi että siinä vaikka kesäaikaan voisi hetkeksi yönseutuna torkahtaa…

Ja silloin kyllä hankintahinta on pikemmin tuhansissa eikä satasissa, vaikka tyytyisinkin semmoiseen melkein korjauskelvottomaan jonka sitten omaa työtä säästämättä harsisin kokoon… nyt meni budjetti ihan persiilleen!

Tässä se onkin, se jutun ydin. Tarvitsenko minä sen veneen vai onko se vain niin että minä haluan sen veneen?
Missä raja menee?

Samankaltainen ongelma on itsellänikin. Työkyvyn määrittely nimittäin. Mulla tarkistetaan työkykyisyys syyskuussa kun määräaikainen 3 vuoden eläkejakso tulee harkintaan. Terveydentilani on onneksi parantunut huomattavasti raittiusvuosieni aikana, mutta olen jotenkin epävarma siitä, miten työelämä onnistuisi. Pääongelmana se, mitä sitten pitäisi ottaa vastaan. Olen kokeillut vapaaehtoistoiminnan puitteissa yhtä ja toistakin. Pääsääntöisesti jollain lailla sosiaaliseen toimintaan liittyvää. Ja tässä yhteydessä saanut väkisinkin sellaisen vaikutelman, että kaupunkimme vapaaehtoistyön toimisto on vain sosiaaliverkon paikkaaja. Siinä mielessä käsittämätöntä, että mielestäni näihinkin tehtäviin tarvittaisiin jonkinnäköinen valmentautumisjakso. Pistetään maallikot hoitamaan vaikeita asioita. Pahaksi kummallekin osapuolelle.
Jokainen tarvitsee jonkunlaisen mielekkään tehtävän - ihan oman itsensäkin kannalta. Mutta kuka sen määrittelee? Ja mitä olen valmis ottamaan vastaan? Lohdutuspalkinnoista en välitä - huutakoot “suorittajat” niin kovaäänisesti kuin haluavat. Vaikea tilanne.

Parisataa kuukaudessa? Kröhöm… minun vuokrani on halvimmasta päästä pk-seudun vuokria, ja se on 390 euroa kuukaudessa. Siis tuplasti parisataa. Ja huom! Minä asun alueella joka on pk-seudun halvimpia.

Niiimpä, mutta periaatteessa vapaaehtoistyöllä pyörivän kolmannen sektorin auttamisjärjestöjä ei pitäisi laskea mukaan lakisääteiseen sosiaaliturvaan.
Sossun luukulta voidaan ohjeistaa asiakas menemään leipäjonoon vain siinä tapauksessa, että tämä on törsännyt johonkin muuhun ne rahansa, jotka olisivat muuten riittäneet ruokaan ja asumiseen.

Pysyyhän sitä hengissä vaikka ruohoa tai lunta syömällä. Ihminen selviää hengissä ilman ruokaa viikkotolkulla jos niikseen tulee, kunhan juomavettä vain on saatavilla.
Mutta jos ajatellaan, että aikuisen ihmisen ruokaan menee vain 200 euroa kuussa. Se tekee n. 6,60 euroa päivässä. Mitä sillä saa marketista tai edes Alepasta?
No joo, ainakin sillä saa monta kiloa PERUNAA. :smiley: Bon apetit ja tervetuloa puutostaudit.

Pääkaupunkiseudulla kunnan sisäinen kuukausilippu maksaa lähes viitisen kymppiä. Seutukausilippu kuukaudeksi noin satasen.
Eikä täällä ihan polkupyörällä motareita ja kehäteitä pitkin päästä sotkemaan paikasta toiseen. Esimerkiksi minun taannoinen työmatkani on noin 20 kilometriä suuntaansa, josta suurin osa moottoritietä.

Sitäpaitsi jotta pääsisi edes niihin leipäjonoihin tai EU-kasseja hakemaan, monet joutuvat pääkaupunkiseudulla matkustamaan bussilla useita useita kilometrejä.

Enkä minä suoraan sanoen usko, että missään Sysi-Suomessakaan ihan yleistä talvipakkasilla on polkupyörällä auraamattomia teitä sotkea. :smiley:
Eiköhän siellä haja-asutusalueilla joka isännällä ja emännällä ole omat moottoroidut ajoneuvot jos kauppaankin voi olla monta kilometria.

Veneen sijasta voisin suositella Metsänreunan miehelle rullasuksia kesäksi ja oikeita suksia talveksi! Niillä kun sujauttelee paikasta toiseen ihan omin lihasvoimin, niin a vot johan alkanee vyötärönympäryskin kavenemaan. : )

PS. Jos on pakko olla vene, niin ekologisin ja terveellisin (kuntoa kohottavin) on tietysti soutuvene. Ja siihen lisukkeeksi pelkät airot.

Soutuvene, pienenpieni semmoinen, on. Maksoi satasen, pari vuotta sitten, eli sopi hyvin työttömän budjettiin.
Saattaa hyvin olla niin että se riittää edelleen, ja paitsi sitä että se omalta osaltaan auttaa kunnossa pysymistä, siinä on pari muutakin etua.
Ensinnäkin, se kulkee ilmaiseksi, ei tarvitse ostaa bensaa ja öljyä, toiseksi, se ei häiritse muita luonnossa liikkujia metelillä ( ja se on semmoisessa paikassakin missä ei moottorilaitteita liiku, tuossa lähempänä on jo aivan sama mitä minä teen, muskeliveneet , vesiskootterit ja vesihiihtäjät pitävät huolen siitä ettei tarvitse lintujen rääkymistä kuunnella , volyymiä riittää ihmisen tuottamassa äänimaailmassa)
ja on sen etuna sekin että paatin jaksaa itse nostaa maihin talvehtimaan kuusen juurelle, isommissa on sitten aina ne nosto- lasku- kuljetus ym kulut huomioitava.

Voipa hyvinkin käydä niin, että huomaan etten sitten tarvitsekaan sitä isoa kahdeksanmetristä…

Yksi puoli tätä asiaa on sekin että omat tarpeensa voi sovittaa mahdollisuuksiin ja suhteuttaa muihin arvoihin. Jos sen isomman veneen hankin, niin kyllä se semmoinen rauhallista puksutusta pitävä, hitaasti ja arvokkaasti lipuva, mahdollisimman vähän häiritsevä kuitenkin on. Vaikka sillä ei enää vauhdin ja metelin keskellä olisi väliäkään… silti.

Asuminen on vähän kans sellainen juttu, että tottahan vaatimattomammalla asumistasolla saadaan kustannuksetkin pienemmiksi, mutta kun monen mielestä vähäinenkin mukavuuksista luopuminen on sellaista taaksepäinmenoa että ei tule kuuloonkaan.

Tämä minun asumistapani on tietysti jotain sellaista ettei nykyihminen oikein voi hyväksyä, mutta olen jo oppinut hyväksymään sen asian että joissakin jutuissa taidan jonkinlainen muinaisjäänne ollakin.
En tästä mökistä paljon maksanut, korjauskelvottomana tämä myytiin, maapohjan hinnalla, suunnilleen. Eihän minulla silloinkaan rahaa ollut, mutta pankit tekevät tulosta lainaamalla, ja pankki kai tästäkin kaupasta eniten hyötyi, korkotuloina. Helkutin pitkä maksuaika ja olemattoman pienet kuukausierät. Viimeisinä aikoina korko ja kuoletus yhteensä vähän yli satasen kuukaudessa. toinen samanverran lämmityskuluihin, kesällä ei sitäkään, siinä ne asumiskulut sitten olivat.

Mutta, halpa ei ole hyvä eikä mukava, siinä joutui kyllä itse töihin. ja joutuu edelleen. siitä lähdettiin että lämmintä vettä sai kun padassa lämmitti, ja vesivessankin kun itse rakensi, kaivoi likakaivon ja veti putkia, muurasi savupiipun haljenneen tilalle - kaiken sen sitä myöten kuin sai puoli-ilmaiseksi jostain aineita ja jaksoi tehdä.

Ja sekin on totta, ettei tällainen asuminen ole edes ekologisesti kaikkein suositeltavinta. Vähiten ympäristöä kai saastuttaa se, että ihmiset pakataan nukkumaan lokeroihin jotka lämmitetään ja hoidetaan keskitetysti.

Mutta, jos pelkkää yksityisen ihmisen rahankulutusta ajatellaan, niin yhtenä selviytymiskonstina menee tämäkin. Halvemmalla en pystyisi asumaan missään. Vai olisiko ehdotuksia? Olen seurannut sitäkin, millaisia neliöhintoja kuukaudessa erilaiset tukiasuntojen ja asuntoloiden pitäjät laskuttavat kunnilta, ja moninkertaiset näyttävät taksat olevan. No, onhan sillä toki tienattava, eli eihän näitä pidä vertailla.

Ja mistäpä sen tietää, koska itse kyllästyn kaikesta huolehtimaan, korjailemaan lahoavaa mökkiä, lämmittämään ja lämpöeristämään, puita pilkkomaan ja lunta lapioimaan, kulkemaan (ilman omaa autoa) parinkymmenen kilometrin päähän töihin ja viiden kilometrin päähän lähimpään kauppaan… ja sitten on ne muut mahdollisuudet otettava käyttöön… mukavaan vuokra-asuntoon varmasti saisin minäkin jotain asumistukea ja mikäpä ettei, seuraamissani asuntoloisa hoidellaan vähän ruokapuoltakin, siivoojat käyvät, jos menee telkkari rikki niin talo korjauttaa, tasianen lämpötila ja saunat lämpiävät sähköllä, talonmies leikkaa nurmikon, palkattu henkilökunta järjestää viriketoimintaa, no viinanjuonnista kuulemma nipottavat, minkä monet asukkaat kokevat haittapuolena, mutta minulle sopisi sekin oikein hyvin, kun kerran selvänä viihdyn…

Tässähän alan jo itsekin miettimään että mitähän minä oikeastaan tätä tällaista työtäteettävää ja kaikesta vastuuta tuovaa asumistani jatkan… tarttisko katsoa onko palovakuutus maksettu…

^ Ihan joka keijolla ja pirkolla ei ole mahdollisuutta rakentaa omaa mökkiä omalle tontille nykyaikana, saati siihen tarvittavia hyviä suhteita pankinjohtajaan. Tunnen kyllä muutaman jolla on ollut siihen varaa, ja aika isot lainat ja varakkuutta sellainen operaatio on vaatinut.

Mutta ketjun otsikkoon: paljonko ihminen tarvitsee? Joku tarvitsee kokonaisen oman talon ja oman tontin, ison reviirin, joku puolestaan mahtuu kerrostaloyksiöönkin joka ei edes ole oma vaan vuokralla.

Toimeentulotuella ja työttömyysetuuksilla ei OMAN TALON omistamisesta ole mahdollisuutta kuin enintään haaveilla, ja tärkeintä monelle on että saa edes sen pikkuruisen kerrostaloluukun vuokran hoidettua kunnalliselle vuokranantajalle.

Jotkut eivät sitten kykene siihenkään erinäisistä syistä (esim. päihdeongelma), ja sitten koittaa ihmiselle asunnottomuus.
Syrjäytyneiden päihdeongelmaisten vastaanottokodissa tai yömajassa ei tarvitse sitten edes enää “vaatimattomasta asumistasosta” jaaritella.

Yleensä ihmisille “mukavuudet” tarkoittavat sähköä, juoksevaa vettä ja jonkinlaista lämmitystä niin että kämpässä tarkenee asua talvisinkin.
Sen suurempia mukavuuksia aniharva, etenkään köyhä, haikailee tai vaatii.

Se, että koko talo jossa asuu, olisi ikioma tontteineen kaikkineen, on jo rikkaamman eliitin etuoikeuksia.

Enkä minä muuten usko, että Metsänreunan mökissäkään ihan ilman sähköä yms. mukavuuksia eletään. Tietokoneeseenkin taitaa kuitenkin sähköä riittää? :smiley:

Niinpä. tämä on minun omakohtaisten tutkimusteni mukaan ollut selvästi halvin asumismuoto , lainanlyhennyksistä huolimatta, omakotiasumistakin kun on laidasta laitaan. En olisi minäkään pystynyt ostamaan tonttia asemakaava-alueelta ja siihen rakentamaan nykymittapuun mukaista omakotitaloa.

Mutta, sellaisen mörskän, jota ei edes kaupatttu asumiskelpoisena vaan purkukuntoisena, se oli mahdollisuuksien rajoissa, Ja sitten, maksoihan se, työtunteja, paljon.

Mutta mitä todella tarvitsen?

En minä tätäkään ehdottoman välttämättä mihinkään tarvitse. Olihan se hilkulla ettei jo mennytkin kun 90-luvun alun lama vei kaikki työmahdollisuudet ja tehtyjä töitä jäi maailmalle palkatta melkein vuoden ajalta… onneksi silloin oli pankki niin vahvasti kiinni tässä rötiskössä ettei ulosottomiestä edes kiinnostanut.

Niin, jos tämä nyt menisi niin so what?

Ihan varmasti jotenkin selviytyisin ja jollain tavalla taas asuisin…

Ja toisaalta, voisi olla helpotuskin. Kun ei tarvitsisi kaikesta murehtia, sata vuotta vanhan töllin pystyssäpysymisestä alkaen, ja talvella pakkasen torjunnasta sisätiloissa, olisi paljon enemmän aikaa ja voimia vaikka sitten harrastuksille, työnteollekin , mitä nyt sitten mieleen tulisikin.

Asuminen jotenkin on tarpeellista (ainakin talvella) mutta ei mikään määrätty asumisen muoto kai ole ainoa mahdollinen ja sinänsä tarpeellinen. Kysymys kai olikin siitä millä rahamäärällä asumisen voi halvimmillaan hoitaa, eli paljonko siihen tarvitaan.

Kysymys on tosiaan siitäkin, onko tarvitseminen sitten suhteellista, eli voidaanko sanoa että kyllä, toinen ehdottomasti tarvitsee elämiseensä moninkertaisen määrän vähemmällä (pakon edessä?) toimeentulevaan verrattuna?

^ No ei kai sitä asumiseen kulu paljon rahaa, jos kuuluu niinkin vahvasti omistavaan luokkaan että omistaa oman talonsa ja vieläpä maatakin sen ympärillä. Eipä sitä itse itselleen varmaan vuokraakaan tarvitse maksaa. :slight_smile:

Ja hieman skeptinen olen sen “mörskän” huonokuntoisuuden suhteenkaan, jos siinä sähköt toimii ja ilmeisesti vallan hyvin talvellakin tarkenee.
Oikeasti lahoavaan taloon tulisi nopeasti mm. homevaurioita, ja talo muuttuisi asumiskelvottomaksi.

Ja kyllähän sitä Metsänreunan Mieskin varsin nykyaikaiseen tyyliin ilmeisesti elelee, mistä kertoo mm. internetin käyttö omassa kodissa. Ei ihan 1800 -luvun malliin taideta asua sielläkään?

However, joku katto pään päälle tarvitaan me köyhemmätkin, ja joudutaan tyytymään vaikkapa vuokrayksiöön kerrostalossa, jossa… horror horror… asuu peräti muita ihmisiä melko lähietäisyydellä. :smiley:
Mutta mie kyllä viihdyn tässäkin, vaikka sitä vuokraa nyt pitääkin jollain keinoin maksaa.

On asuntoja ja asuntoja… laatutaso, sijainti, mukavuuksien määrä, asumisen vaivattomuus, ulkonäkökin, ikä ja sen semmoiset ratkaisevat miten paljon rahaa tarvitaan.

Totuus on, että tällaisen mökinrähjän ostaminen velaksi on halvempi vaihtoehto kuin maksaa vuokraa melkein sata vuotta nuoremmasta asunnosta kaikilla mukavuuksilla.
Totta on sekin, että tämä ei ekologisesti ole paras mahdollinen ratkaisu, hiilijalanjälki helposti kohoaa yli kerrostaloasunnon arvojen.
Ja totta on sekin että tässä joutuu sen säästetyn rahan edestä tekemään itse töitä aika paljon.

Voihan sen ajatella tietysti niin, että jotenkin olisin rikastunut siinä vaiheessa kun viimeinen lainaerä oli maksettu ja pankki lakkasi omistamasta… toisaalta kuitenkin, asia on niin ettei tällä mökillä nytkään juuri myyntiarvoa ole, käyttöarvo sensijaan on.

Lainanlyhennys+korko oli viime aikoina -pankkien kanssa kun saa sovittua aika paljon, kunhan jotenkin omansa saavat- vähän yli sata euroa kuukaudessa. sähkön kulutus siihen päälle, saa tuota laskea olisiko minulla jossain ollut mahdollisuus halvemmalla asua, neljän seinän sisällä. Epäilen että ei.

Ja välillä oli aikoja jolloin oli valittava nimenomaan halvin mahdollinen vaihtoehto ( no joo, joskus siksikin että rahaa riitti jokapäiväiseen juomiseenkin).

Nyt ehkä pystyisin taas asumaan vaikka kerrostalossa ja maksamaan jokusen satasen kuussa vuokraa, mutta kun nyt olen tähän vaatimattomampaan tasoon tottunut ja omat hyvät puolensa on tässäkin niin miten vaan. Katsellaan nyt miten tässä maailma heittelee ja mitä eteen tulee.
On tässä sekin etu, että jos taas työt ja rahat vallan loppuvat, niin on ainakin sateensuoja, sähköthän tietysti katkeavat aikanaan jos ei pysty laskua maksamaan, mutta eipä tarvitse ihan havumajaan lähteä.

^ Oman talon ja tontin omistamisesta on kyllä vaatimattomuus kaukana, varsinkin jos ollut vakavaraisuutta ja niin hyvät välit pankinjohtajaan että ison lainan on saanut itselleen neuvoteltua.
Ei kiinteistöjä sentään ihan tekstarivipeillä ostella.

Sitten olisi ehkä enemmän vaatimatonta luomu-elämää jos teitä olisi siellä asumassa kokonainen hippikommuunillinen metsänreunan miehiä ja tölli olisi kimpassa hankittu, mutta ypö yksin on kyllä vallan (maa)herroiksi elämisen makua. :laughing:
Se kun ei kuitenkaan ilmeisesti mikään lautahökkeli ole vaikka sellaisesta kerrotkin, vaan ihan talviasuttava kiinteistö sähköillä ja toimivalla lämmityksellä.

Minusta huomattavasti vaatimattomampaa on asustella jossain 1960- tai 1970 -luvulla rakennetussa harmaan voikilon muotoisessa betonitalossa jossain huitsin Mellunmäessä, jonka yksiöstä tai kaksiosta joutuu tosiaan maksamaan vuokraa sen muutaman satasen kuussa.

Ja ne kämpät joissa vuokra tosiaan on “vain” muutamia satasia, on tosiaan rakennettu joskus Kekkosen presidenttikaudella. Esimerkiksi talo jossa minä asun, vuonna 1966.

Argh, mutta sitähän mie oon muuten ihmetellyt jo pienen ikäni, että idealistisimmat ja puhdasoppisimmat kommunistit paljastuvat aina lopulta kaappi-kapitalisteiksi. :confused: Omaisuuden jako tasan, Marxin parranpärinät ja köyhien toverien asema on etusijalla kauniissa puheissa ja ajatuksisa, kunhan vain oma kiinteä omaisuus, tadzat ja möksät ja huvilat, on samalla turvallisesti omassa hallussa.

No jaa, jospa nyt joku sitten kertoisi miten halvemmalla voi asua kuin olen runsaan parikymmentä vuotta lainanlyhennykseni ja sähkölaskuni kanssa tehnyt?

Ihan siltä varalta että jossain välissä taas satunihan PA olemaan niin tiedän sitten senkin selviytymiskonstin.

Ketostix mainitsi että hänen vuokransa on jo kaksinkertainen minun kuluihini verrattuna - kuluihin silloin kun vielä maksoin sitä lainaakin… nyt tää on melkein ilmaista.

Tein muuten sellaisen päätöksen kun viimeiset verovelat vanhenivat ja viimeinen erä pankkilainasta oli maksettu että sekin saa sitten minun osaltani loppua, se lainaaminen.
Niin olen ajatellut, että luottokorttia en hanki, osamaksulla en osta mitään ja jos ei tarvitse asuntoa lähteä tyhjästä hankkimaan, niin pankiltakaan en enää eläissäni mitään lainaa.

Olen sitten ilman, mutta se rassasi minua koko ajan kun tiesin että maksettavaa vaan olisi, oli tuloja tai ei.

Eipä ei. Pankille piti maksaa korkoa ja olihan tämä hintakin -maapohjan arvo, kun mökki oli pikemmin rasite, korjauskelvottomaksi arvioitu- maksettava.
Mutta kun sen kahdellekymmenelle vuodelle jakoi, niin halvempaa oli kuin vuokralla. Ja tosiaan, siinä sitten sen säästön lisäksi mökki siirtyi omaksi eli omaisuudeksi. Se oli hiukan kuin puhdasta voittoa, kun asumiseen kuitenkin olisi vähintään saman verran mennyt.

No, ei se omaisuuden arvo nyt sitten taas kovin paljon ole, monella pitkäaikaistyöttömällä kaverillani on jo kalliimpi auto kuin tämä mökki,minullahan ei sitten taas semmoista ole ollenkaan… mutta omastakin mielestäni pöhnäisissä aivoissani kehittyi kerrankin oivallinen ajatus kun valitsin vähemmän rahaa vievän mökinrötiskön maksamisen kalliimman vuokranmaksun sijaan.

Siitäkin huolimatta, että rankkaa on joskus ollut, alkuvuosina kun pakkanen tosiaan tunki sisällekin, ulkohuussiin ei ihan huvikseen mennyt pahimmilla pakkasilla ja kun pesuvesikin piti itse puuhellalla lämmittää niin kyllähän se työpäivän jälkeen tehtävä lämmitys ja kaikenlainen korjailu opetti ettei elämä aina ihan helppoa ole.

Mutta, mikä ei tapa, se vahvistaa. Nytpä tuonkin tiedän että ihan hyvin tuollaisestakin selviydyn -jos taas huonommin menee niin selviydynpä toisenkin kerran ,kokeiltu kun on.

Mutta, myönnän kyllä, en minäkään tällaiseen olisi lähtenyt jos rahaa olisi runsaammin ollut. Olisivat ne mukavuudet ja palvelujen lähellä asuminen kelvannut. Vapaa-ajalle olisi varmasti löytynyt muutakin käyttöä.