Paljon turhia sanoja

Katkolle ohjelma onnistui kehnosti. Kolme kuukautta hoidosta koko porukka oli palannut kentälle. Yksi syy varmaan on se, että raittius sujuu ihan kohtuudella suljetussa laitoksessa, jossa kaikki muutkin ovat “lopettajia”. Kun laitoksen ovet sulkeutuvat, on juoppo takaisin tyhjän päällä. Joillekin AA on ainoa paikka kokoontua yhteen muiden, kuin juoppojen kanssa. Tämä on nyky-yhteiskunnassamme aika karu totuus. Joku voi pitää “korkki kiinni” ajattelua mustavalkoisena. AA:n ovien ulkopuolella se saa osakseen lähinnä paheksuntaa.

En ole nähnyt tuota katkolle -sarjaa, kun Areenassa ei ole esitysoikeuksia sille ulkomaille, mutta olen kuullut siitä ja seurannut siitä käytyä keskutelua tuólla Vähentäjien puolella. Todella masentava lopputulos.
Myös omasta mielestäni AA:n yksi ehdoton vahvuus on raitis tai raittíuteen pyrkivä seura. Raitistuva ihminen rakentaa identiteettiään ja tyhjästä on paha nyhjästä tai sanotaanko kosteasta seurasta ei hirveästi löydä mallia ja rakennusainesta raitistuvan tarpeisiin. Raitis seura on todella vähissä niin täällä kuin Suomessakin, se on tosi asia. Itse puhun tuosta yhteydestä ja yhteyden tunteesta, jonka toki voi saavuttaa AA: ulkopuolellakin. Itselleni no. yhteys tuohon raittiiseen seuraan on muodostunut tärkeäksi asiaksi. Minä kuulun ja haluan kuulua raittiuteen pyrkiviin ja raittiisiin ihmisiin. AA tarjoaa minulle tuon viiteryhmän, mitä muualta on vaikea löytää.

Minusta tässä “raitis vastaan muu maailma” -asetelmassa olisi joustamisen varaa meillä raitistuneillakin.

On totta, että täysraittiita aikuisia on suhteellisen pieni osa väestöstämme (alle 10 %). Tämänkin kansanosan voisi jakaa periaatteessa kolmeen ryhmään, joiden lähtökohdat poikkeavat toisistaan: uskonnollisista syistä raittiit, ihan muuten vaan selvästä elämästä tykkäävät, sekä raitistuneet ex-ongelmaiset. Jako on karkea ja leikkimielinen, mutta auttaa mielestäni sen huomaamisessa, että pelkkä tipattomuus ei automaattisesti riitä tekemään toisilleen tuntemattomista ihmisistä tuttavia. Tarvitaan jotain muutakin yhteistä, joista tärkeimpänä mielestäni se, että ihmiset tulevat ylipäätään keskenään toimeen: ollaan samalla aaltopituudella.

Pitämällä seuransa kriteerinä 100-prosenttista raittiutta saa varautua melko yksinäiseen elämään, jos ei halua olla loppuikäänsä sidoksissa alkoholismiin (suuttukoon joku vaikka tästä, mutta “AA elämäntapana” on mielestäni yhteiskunnasta eristäytymistä). Jos sen sijaan on valmis sietämään juovia ihmisiä, joiden elämässä alkoholi ei näyttele ylikorostunutta osaa, mahdollisuudet saada seuraa kasvavat suorastaan räjähdysmäisesti: ainakin 80 % kansasta on potentiaalista seuraa, jos vain ne yksilökemiat passaavat. Samanlaiset ihmiset tunnetusti hakeutuvat toistensa seuraan, joten jokaisella on mahdollisuus lähteä etsimään “omiaan” vaikkapa harrastusten perusteella. Useimmat ihmiset harrastavat kaikkea ihan vesiselvinä, ja tällaisessa porukassa on vaarana, että raitistunut ihminen jopa hetkeksi unohtaa olevansa alkoholisti.

–kh

Kuivis, en missään mielessä halua elää “raitis vastaan muu maailma” -asetelmaa. Olen elänyt maailmaa/elämää ja ihan kaikkea vastaan vuosikausia. AA;ssa käyminen ja siihen sitoutuminen ei tarkoita minun maailmankatsomuksessa vastakkain asettelua muun maailman kanssa. AA;ssa ihmiset aivät ole mikään homogeeninen joukko, raitistuminen ja raittius on yhteinen asia, mutta omalle aaltopituudellekkin löytyy kyllä seuraa, jos sitä AA;sta hakee. Itselläni ystävät ja elämän asioihin kuuluvat muut ihmiset ovat paikallaan ja tulevat olemaan jatkossakin, jos se minusta on kiinni. AA;sta en etsi ystäviä tai samalla aaltiksella olevia ihmisiä, se raitistuminen ja raittius riittää. Se on paikka, jossa käyn rakentamassa raittiuttani ja raittiit ihmiset on siinä aika hyvänä apuna.

En tiedä kai tämänkaltainen ajatus tänne sopii. Mieleen tuli vertauskuva AA:sta aamulla suihkussa olessani. Alkoholisti joka kieltäytyy tukeutumasta muihin ihmisiin, on sama asia, kuin jalkansa katkaissut, joka kieltäytyy apuvälineistä ja yrittää pelkin käsivoimin pärjätä muiden joukossa. Ehkä tätä vertauskuvaa voisi vielä hioa, mutta sattuipahan käymään mielessäni eräs aamu. Tämän kaltaisia vertauskuvia siellä kirjoissakin varmasti on ja varmaan moni muu nämä jo keksinyt ennen minua. Mutta toisaalta käytän lusikkaa syödessäni, suihkua peseytyessäni ja jos kieltäytyisin näistä välineistä, koska en halua tukeutua, kapinoimalla niitä vastaan, mihin sitten ajautuisinkaan? Olen miettinyt samaa AA:n kohdalla.

Kyllä kyllä nämä ajatukset tuskin uniikkeja ovat, mutta jostain syystä ne vaan tulivat mieleeni.

Kaiken kokemani ja näkemäni jälkeen olen tullut siihen tulokseen että AA on eräänlainen uskonlahko jonka kanssa en halua olla tekemisissä sen enempää kuin muidenkaan uskonlahkojen kanssa, jossa oma ajattelu ja järjen käyttö ei ole sallittua! Ja omalta osaltani en aijo osallistua AA keskusteluun jatkossa tämän enempää.

Laitoksista ohjataan AAn piiriin, jotta ei olisi tyhjän päällä, mutta oma kokemus kertoo karusti sen todellisuuden mitä tapahtuu. Jotta AA voisi auttaa, niin noissa laitoksissa pitäisi ottaa ne kaikki ensimmäiset yhdeksän askelta ja sitten vasta jatkohoito AAssa voisi toimia hieman isommalle prosentille mitä nykyään. Ryhmässämme käy välillä hoidosta palanneita ja heillä aika usein on kuin minullakin oli sitoutumisen ongelma, kun toisaalta työnnettiin terapeuttien/psykiatrin/lääkkeiden luokse puimaan tunnevammoja ja toisaalta läheiset oli sen tiedon varassa mitä itse olivat halukkaita etsimään al-anonista yms.

Minä en tiennyt alkoholismista mitään palattuani myllyhoidosta, vain sen, ettei nyt olisi hyvä enää juoda. Perheeni ei osannut päästää otettaan minusta, vaan elimme siinä kuivahumalaisessa elämässä mutta juomatta viinaa. Lääkkeet oli ratkaisu ongelmiini ja sen perheenikin hyväksyi. Miten olisin kyennyt sitoutumaan ohjelmaamme, kun en tiennyt ongelmieni syytä, vaan hain apua vähän joka sektorilta jotka lupasi minulle helpompaa elämää ilman ikäviä tunteita.

Eihän se ole laitoksien vika, että kaikki alkoholistit ei ala toipumaan puolinaisilla toimenpiteillä, vaan alkoholismin, kun se osaa kyllä hommansa. Minä tosiaan olin tyhjän päällä ja sitä tyhjiötä paikkasin sitten niillä entisillä keinoilla, mutta eritoten luvallisilla lääkkeillä. Mitä perheenikään olisi voinut, kun eivät ymmärtäneen mistään mitään, miksi jepellä oli niin paha olo, vaikka ei juonutkaan. Oliko se jepen vika, kun perheeni kyttäsi menojani, tulojani ja varjeli, etten vaan ota sitä tervetulomaljaakaan. Se hieman vitutti lisää.

Onko se AAn vika, ettei se sitten houkuta näitä laitosten tulokkaita jäämään kuten joskus, ennen hoitolaitoksia on ollut? Ei minusta, vaan kyllä se on alkoholismin vika, kun se keksii niitä helpompia keinoja päästä ongelmista eroon ja niitä helppoja keinoja on aika paljon nykyään, siis lääkkeitä ja muita puolinaisia toimenpiteitä.

tunnus “me lopettajat” sai minut tähän porukkaan, koska haluaisin olla raitis, siis ilman päihteitä. Nyt vähän ällistyin kun huomasin, ettei AA ole kaikkien mielestä riittävän laajalti elämää avaava,pikemminkin eristävä. Itse olen niin paljon yksinäni etten pärjäisi jos ei olisi noita aa-laisia. Minulle on ollut mieluista kuulla niiden kokemuksia raitistumisesta. Ja sitähän minä yritän : olla juomatta ja pillereittä. Unettomuus tuossa edelleen vaivaa, mutta enköhän senkin kanssa porskuttele.
Siitä Katko ohjelmasta. Ihan teki pahaa katsoa. Itse olisin ollut kanssa niin pöljä että olisin mennyt moiseen ohjelmaan. Tuntu niin väärältä kavereita kohtaan.

Mikä teidän mielestä siinä ohjelmassa herätti näiden ihmisten halua pysyä ja etsiä raittiutta, vai oliko se vain juomattomuuden opiskelua?

Aika usein kuulen tuollaista kommenttia, että AA on jotain, josta jättäydyin pois koska … Omassa ryhmässäni on kymmenkunta vakituista kävijää. Minusta se ryhmä on juuri senllainen, joksi me jäsenet sen rakennamme. Tulokkaalta toki ymmärrän sellaisen arkuuden, että pyrkii hyväksymään asiat annettuina. Enemmän oudoksuttaa, kun joku pidempään mukana ollut kokee noin.

Ryhmiä on varmaankin monenlaisia, ja joitain ryhmiä voi kutsua uskonlahkoiksi. Joku toinen ryhmä tuntuu hautautuneen menneiden vuosikymmenten juoksuhautoihin. Ryhmässä minulla on kuitenkin aivan tädellinen sananvapaus ja mielipiteen vapaus - kolmanrteen perinteen myötä.

Toki on näin, että elämäni rakentuessa vain ja ainoastaan AA.n ympärille, siitä tulee kovin yksisilmäinen. Minun ei tarvitse tuosta huolehtia. Jollakin toisella voimavarat riittävät juuri ja juuri AA-ryhmässä käymiseen. Enpä tällaistakaan ihmistä ala moittimaan yksisilmäisyydestä. Hyvä että edes se yksi silmä pysyy tallessa.

Enpä voi sanoa, että olisin jäänyt tyhjän päälle silloin kun hoitomestasta kävelin ulos. Kyllä seuranta pelasi hyvin ja minua kuljetettiin edelleen palaveriin jos toiseenkin kun en itse voinut sattuneesta syystä autoilla. Puhelin soi tihiään kun kyselivät kuulumisiani. Tämä mesta ei jättänyt tuuliajolle, vaikka maksusitoumus olikin päättynyt.

Alussa melkein asuin palavereissa, kuten olen kertonutkin joskus aikaisemmin. Se oli tarpeellista ja suorastaan välttämätöntä. Niin ymmärrän nyt, vaikka viinanhimo jäikin siihen kun kolmas askel tuli selvitettyä mestassa erään pätevän työntekijän, entisen juopon kanssa. Enempää ei askelia käyty läpi, koska he olivat vankan kokemuksensa mukaan sitä mieltä, että askelia ei pidä suorittaa, kahlata juosten läpi lyhyessä ajassa, vaan pikkuhiljaa, vuosien kuluessa. Eipä minuakaan olisi paljoa auttanut jos olisin hokenut “hauki on kalaa” sisäistämättä ohjelman sanomaa.
Tässäkin piti kohdallani paikkansa sanonta; “Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.”

Mömmeröitä ei mestan kautta tarjottu, onneksi. Jouduin selvittämään ajatukseni, menneisyyteni ja tuntemukseni raakana, ohjelman avulla. Kokien välillä iloa ja välillä karmeitakin mielen liikkeitä. Ne kuuluivat mielen puhdistamisen prosessiin ja ennen muuta ajattelutavan täydelliseen muutokseen.

Sitä mieltä olen AA:sta, ettei se ole sen enempää pikakurssi kuin ikuisuudenkaan viettopaikka juuri minulle.
Toinen kokee toisin ja se lienee parasta juuri hänelle ja heille, jotka jopa vuosikymmenten “persettä penkkiin-kurssilla” eivät ole kyenneet oikeasti muuttumaan ja näin ollen ei henkinen kehittyminenkään ole saanut tuulta purjeisiin. Mutta siinä tapauksessa on mielestäni parasta edelleen painaa ahteria penkkiin, koska muuten saattaa huomata eräänä päivänä olevansa kännissä, vaikka olisi lukenut ison kirjan ja 12 askelta/perinnettä miljoona kertaa ja osaisi ne ulkoa vaikka takaperin.
Näin koin ja se, että muut saattavat kokea toisin, ei tarkoita, että juuri minä olisin oikeassa ketään muuta kuin itseäni koskien. Olemmehan erilaisia myös tunne- ja maailmankatsomusasioissa.

Taidan olla pyhä yksinkertaisuus, kun en ymmärrä miksi AA-keskustelun pitää mennä väittelyksi joka kerta. Tuo uskonlahko näkökulma näyttää oman kokemuksen valossa aivan absurdilta, kun omassa ryhmässä on edustettuna ateisisteistit ja useat eri uskontokunnat… Eikö voitaisi hyväksyä se, että AA toimii monilla ja monilla taas toimii joku muu. AA:n ulkopuolella on paljon asioita, jotka auttavat myös AA:n kuuluvaa, mutta myös ulkopuolinen voi ammentaa AA;sta ajatuksia raittiutensa tueksi. Jos jonkun raitistuvan elämässä ei ole muuta kuin AA, niin mitä sitten? Tai jos joku voi hyvin ja porskuttaa ilman AA:ta niin hyvä niin. Ja sitten tuohon väliin taitaa kuulua aika iso joukko eli AA on väline raitistumisprosessissa ja elämään kuulu paljon muitakin elementtejä.

Varsin ymmärrettävää. Monelle AA:laiselle AA on kuin oljenkorsi hukkuvalle. Kriittiset mielipiteet aiheuttavat kovin helposti otsasuonen pullistummista. Onhan AA:ssa tiettyjä uskonnollisen kaltaisia dogmeja - alkoholisti ei voi juoda viinaa, raittius vaatii hengellisten asioiden työstämistä ja alkoholismista ei parane. Nuo kolme dogmia ovat monelle aika paha kivi kengässä, vaikkei AA varsinaisesti uskonnollinen yhteisö olekaan. AA on myös tiivis yhteisö ja siihen liittyy usein ulkopuolisten silmissä pelottavia ajatuksia. Ajattelehan vaikka sellaista pelkoa, joka oikeastaan sinuakin vaivasi: “Raittiuteni on uhattuna, ellen käy AA-palavereissa.” Kyllähän tämäkin on AA:n sisällä tietynlainen dogmi, eli uskonkappale. Kaikilla noilla dogmeilla on tarkoituksensa, jotta raittius säilyy. Pelkoihin liittyy tietenkin myös vihamielisyys. Kyse on ikäänkuin viholliskuvan luomisesta: “Minä en ole AA:lainen - AA:laiset ovat ikäviä ihmisiä.” Tällä tavalla yksilö rakentaa itselleen oikeutusta olla AA:n ulkopuolella. Joskus on toden totta kyseessä myös siitä pelosta, että AA:ssa voi oikeasti joutua raitistumaan. Tälläkin palstalla aika monen kirjoituksissa kiertelee tuo haave päästä alkoholiongelmasta joskus eroon ja juoda silloin tällöin sivistyneesti. Pistäähän se silloin vihaksi, kun kerran AA:n opeissa selvästi sanotaan, ettei onnistu.

AA on kuitenkin perin suvaitsevainen “lahko” ! En kykene kuvittelemaan toista moista jossa yksi puhuja saattaa puhua perin ylevään sävyyn hengellisistä suuntaviivoistaan ja toinen puhuja heti perään päästää suustaan sarjan alatyylisiä ruokottomuuksia kokemistaan arkipäivän takaiskuista. Ja muut hörppivät kahvia tyynen oloisena ja kuuntelevat (tai ovat kuuntelevinaan) korkeintaan pieni hymynkare suupielessään. Veikkaanpa että missään varsinaisessa uskonlahkossa ei tälläinen meno vetelisi. :smiley:

Monesti kuulee nykyisin että AA:n pitäisi muuttua jotta sen voisi hyväksyä. Siellä ei pitäisi olla sitä piirrettä tai sinne pitäisi jalkauttaa tämä ja tuo juttu ! Pitäisi ymmärtää että ei ole varsinaisesti mitään AA:ta muuttavaa tekijää, ei tahoa joka voisi käskeä erilaiseen toimintaan. AA on jäsentensä summa ja muuttuu sitä mukaa kun tulee uusia jäseniä omine piirteineen ja kokemuksineen.

Oma halu on perusehto raitistumiselle. Ilman omaa halua ei tule mitään. Ongelma on vain se että tuo halu saattaa olla perin heiveröinen alkuvaiheissa ja ulkoa- ja sisältäpäin tulevat yllykkeet saattavat suistaa takaisin juomaan vaikka itse perusaikomus olisi ollut hyvä. Tässä mielestäni on juuri AA:n voima koska se tarjoaa raitistuvalle forumin jossa tuota halua vahvistetaan ja rohkaistaan. Tuskin kukaan kieltää etteikö AA:ssa arvosteta raittius - tai oikemmmin raitis päivä - todella korkealle. Ja raittiuden korostamisen lisäksi tietysti avautuu mahdollisuus purkaa niitä esteitä ja riskitekijöitä jotka ovat uhkaamassa suistaa takaisin juomaan.

Kyllä nuo asiat joutuu kohtaamaan myös ne raitistuvat alkoholistit, jotka AA:n eivät kuulu, jos mielii raittiiksi ja raittiina pysyä. Ja kyllä, pelko persauksessahan minäkin sinne menin ja olipa hyvä, että se pelko heräsi. Se oli sellainen kohta, jossa aloin tajuamaan alkoholismini todellisen vakavuuden ja kieron luonteen. Omalla kohdallani asia on niin, että olisi vaikea tällä hetkellä ajatella, että mistä voisin sen avun ja tuen saada, jos en AA:ssa kävisi.
Minua ei kuitenkaan pätkääkään haittaa se, että joku raitistuu ilman AA:ta ja toivon ettei kukaan mene raiteiltaan sen takia, että minä raitistun AA;n avulla…tai ainakaan ratkea ryyppäämään! :laughing:

Vaikka lupasin etten osallistu tähän keskusteluun, niin osallistumpa vielä kuitenkin:) uskon, että ryhmiä on monenlaisia ja varmasti hyviä ja toimivia sellaisia. Ehkä itsellenikin olsi syytä vaihtaa ryhmää vielä ennenkuin kokonaan lopetan ryhmissä käynnin tai käydä naapuripaikkakunnan ryhmissä katsomassa meininkiä. oman paikkakunnan ryhmissä käy samat naamat vuosia ja jopa vuosikymmeniä ja uusia tulokkaita ei näy ja silloin harvoin kuin tulee, eivät jää. Eli jokin mättää…Ollakseen mielekästä toipumisen tässä vaiheessa ainakin itse kaipaan uusia tulokkaita joita voisin kenties yrittää auttaa ja kertoa omia kokemuksiani ja toimivia keinoja juomattomuuden hallintaa. tämä ei kuitenkaan ole siis mahdollista koska uusia tulokkaita ei ole. Koen omat raittiuteni kannalta erittäin merkitykselliseksi sen, että voisin auttaa muita toipumaan tai edes kuunnella heidän murheitaan. Itseäni ei auta se, että kuuntelen vuosikymmeniä raittiina olleiden ihmisten kertomuksia päivän tapahtumista. Joskus tuntuu että itse asia on unohtunut kokonaan, eli alkoholismi! mutta edellen haluan sanoa että varmasti on toimivia ryhmiä ja AA:n ohjelmassa on paljon hyviä ajatuksia. Ehkä tärkeintä onkin, että ottaa ohjelmasta sen minkä tarvitsee ja kokee tärkeäksi juuri omalla kohdalla ja sellainen pilkuntarkka ohjelman noudatttaminen askel kerrallaan on turhaa ja tuloksetonta jos sitä ei osaa soveltaa omaan elämäänsä.

Oma kokemus myös siitä, ettei mikään askel toiminut kohdallani, vaikka otinkin niitä, kun ensimmäinen jäi jo puolitiehen. Minä halusin vain lopettaa juomisen, mutta elämäni oli kyllä omissa hanskoissa, vaikka kaikki olikin lähestulkoon mennyt niillä omilla voimilla ja itsekkäillä toimilla. Ensimmäisessä askeleessa jo tapahtunut hyppäys ohi toisen ja kolmannen suoraan neljänteen oli aivan liian suuri minulle, ettei minun raitistumisesta tullut mitään.

Aika moni nimimerkki täältä on näköjään mukana myös keskustelussa; aawebbi.activebb.net/forum :bulb:

Luulen, että tämä aihe on sellainen josta ei koskaan päästä yksimielisyyteen:) Itse olen oman päätökseni tehnyt ja AA kokouksissa minua tuskin jatkossa tullaan näkemään. Aikansa kutakin ja nyt on aika jatkaa elämää, päivä kerrallaan niiden ohjeiden ja neuvojen kera jota ohjelmasta haluan ja koen tarpeelliseksi käyttää. Juuri nyt näin on hyvä ja tulevaisuus näyttää mitä tuleman pitää. Voi olla että olen kamalan väärässä mutta jokaisen on kuljettava oma polkunsa.

Jos vielä yksi mahdollisuus; tamasanoma-aaryhma.org/