Palaan asiaan.

Me Lopettajat
1

Heippa.
Sen verran on mulla taukoa palstalle kirjoittamisessa, että aloitan uudemman ketjun.
Mulla on ollut aika hyvä kesä, syksy jälleen vaikeampaa. Psykoterapiani jatkuu edelleen ja sen aiheen tiimoilta on psykiatrillekin mentävä piakkoin, selvitellään pääni asioita edelleen siis.

Raitistumisen työstäminen on ollut minulle pitkää, hidasta ja uuvuttavaa työtä. Nyt tavoitteeni on vuosi juomatta, päivä kerrallaan antabus lääkkeenä tasan vuoden. En käy neuvotteluja enää itseni kanssa mistään lyhyemmästä ajasta.

Nyt minulla tuntuu olevan tarve palata tänne, olen lueskellut palstaa kyllä syksyn mittaan kokoajan.
Kokonaan en ole ollut juomatta muutamaa kuukautta enempää yhtämittaa, mutta tavoitteeni on edelleen irtautua juomisesta kokonaan uusille vesille. Mun lankeemus juomiseen tapahtuu aina kun ahdistus kasvaa sietämättömäksi.
Lääkkeitä en ahdistukseeni voi syödä, ne pillerit saa pääni käyttäytymään vieläkin itsetuhoisemmin.

Joitakin viikkoja olen syönyt nyt antabusta säännöllisesti yhden päivässä, ja olenkin huomaavinani että ajatuskin juomisesta on alkanut oksettaa. Ovatko muut teistä huomanneet tällaista?
Sanoikohan joku päihdelääkäri minulle joskus, että antabus saa viinanhimoa alas, mun kohdalla tuntuu käyvän noin! Hienoa siis! Mihin lie perustuu?
Nuo “viinanjuonti-neuvottelut” ovatkin vihoviimeisiä mitä enää jaksan päässäni kuunnella!

Tahdon nyt osallistua keskusteluun vähän, toivon jaksavani tsempata vähän muita ja saaden itse valtavasti apua täältä!
Basin tarina on edelleen teistä kirjoittajista yksi antoisimmista minulle, olet upeasti jakanut elämääsi tai raitistumistasi täällä! Tuhannet kiitokset sinulle ja monille muillekin!

Kunnioittavasti teitä kaikkia tervehtii Teikäläinen, alias Sinipiika.

2

Arvaa oletko ollut tuhannesti mielessà? ihana, ihana kuulla sinusta ja eihàn nuo kuulumiset olleet ollenkaan hullumpia. Homma etenee ja sivuaskeleet ja jopa peruutukset kuuluvat useiden matkan tekoon. Hirveàn tuttua on tuo pààn sisàinen neuvottelu. Niità tuli kàytyà vuosia ennen lopettamista ja jotenkin se juova minà voitti aina. Mainio yt-neuvottelija olis hàn siis, mutta jàrkkàiskò paikan sisààn vai ulos, se on sitten toinen juttu, varmaankin sinne missà viinaa piisaa. :laughing:
Kiva kun tulit takaisin, tààllà et ole yksin. :smiley:

3

Tervetuloa takaisin, Teikäläinen, vaikka en sinua tunnekaan. Olen itse tullut joukkoon vasta hetki sitten.

Tänne palaaminen on varmasti aina hyvä juttu, ja täällä kyllä autetaan puolin ja toisin. Rohkenisin antaa yhden kysymyksen pohdittavaksesi: sanoit, että tavoitteenasi on olla vuosi raittiina. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Ajan takaa sitä, että onko ajatus täysraittiudesta liikaa pohdittavaksi juuri nyt?

4

Heippa. Perusteltu kysymys Niles, hienoa.
Pari vuotta meni lopettaessa “lopullisesti” jatkuvien repsahdusten, epätoivon ja morkkisten seuratessa toistaan. Antabusta otin ja unohdin. Nyt minulla kaksi selkeää asiaa: otan antabuksen joka aamu, vuoden ajan. Katson vuoden kuluttua tilannettani, vieläkö viinanjuontiajatukset kiusaavat. Se että syön antabuksen joka aamu, auttaa minua päivän kerrallaan tavoittamaan ensin päiviä, sitten viikkoja ja sen vuoden. Se on tarpeeksi selkeä ja motivoiva tavoite, minulle. Muuten alan nuo ikuiset neuvottelut, tai en minä ala vaan päihderiippuvainen osa minua! Tarvitsen tämän selkeyden. Vuosikin aikana on hirveen pitkä, tämä päivä on aina kuitenkin tärkein. Ja tämän päivän tavoite on ainoastaan antabuksen ottaminen. Tämän päivän kohdalta tavoite saavutettu!
Muutoin en nyt osaa tätä toimintaani selkeyttää… Tajusitkohan kukaan.
Minä tajuan, se lienee pääasia. Jep.

5

tervehdys,ja tsemppiä :slight_smile: itselläni menossa päivä nro 45. en tiedä koska luku tulee täyteen… (toivottavasti ei koskaan) itse olen ja uusi täällä,mukavaa että on muitakin täällä laskemassa päiviä parempaan elämään.niin kun sulla tulee se vuosi,niin sitten alkaa toinen vuosi,eix nii :wink:

6

Tajusin kyllä nyt, kun kuulin tuon taustasi (ja kyllähän tietty se hakukin taitaisi toimia… :blush: ) Tsemppiä!

7

Itse tajusin että olinpa ajattelematon uuden keskustelun avatessani, että kukaan uudemmista lopettajista ei tosiaankaan saa käsitystä tilanteestani.
No lyhykäiseyydessään se on siis tämä:
Olen noin 5 vuotta sitten halunnut lopettaa alkoholinkäytön kokonaan. 20-30 -vuotiaana opiskelujen ohessa sairastin vakavan masennuksen, hoidin itseäni myös juomalla jatkuvasti. Olin vakavasti sairas ja hyvn itsetuhoinen.Sain toki muutakin hoitoa, mielisairaalatkin tulivat tutuiksi. Sitten alkoi parempi jakso elämässäni, olin parisuhteessa lähes 7-vuotta. Lähes neljäkymppisenä juomiseni oli enää satunnaista, ehkä kerran 2kk:ssa, juhlien ns.normaalisti… tosin se pieni tieto siitä oli olemassa, että muut osaavat lopettaa, minä en. Siis join niin kauan kuin juomaa jostakin sai.
Krapulat alkoivat olla helvetillisiä, ja aloin haluta jotain muuta. Sitten päätin olla vuoden juomatta…olin 1,5 vuotta. En kaivannut alkoholia enää ollenkaan.
Kunnes minulle yllätyksenä puolisoni tahtoi erota, lähti läiskimään sanomatta juuri mitään. Se oli minulle katastrofi, vaikka vaikeuksia toki olin huomannutkin, yrittänyt paljonkin asioita korjata… ero ei siis mitenkään johtunut minun alkoholinkäytöstäni. Sitten meni puoli vuotta ja pikkuveljeni teki itsemurhan. Nämä elämän eteen tuomat vaikeudet saivat minut palaamaan juomiseen.
Tätä rimpuilua on sitten kestänyt kohta kaksi vuotta… ja vaikeaa on edelleen.

Toki minulla on ihan hyvin asiat arjessani, saattaisin voida paljon huonomminkin, kuten Basi totesit…ihan hyvääkin kuuluu. Olen työelämässä, ehkä aika yksinäinen kuitenkin.
Ennenkaikkea tuo terapiani on osoittautunut hienoksi suhteeksi, ja sen avulla uskallan näköjään tulla näkyvämmäksi myös täällä. Aluksihan pääsin alkuun täällä vain sen satu-tarinan avulla…mitä olenkin jälkeenpäin lämmöllä muistellut! Siitä alias Sinipiika siis tulee.

Nyt siis minulla on voimia osallistua tänne, keväällä täällä oli aika riitaisaakin… siksi jäin taaemmas.
Nyt ihmettelen tätä syksyä, onpa tosiaankin pimeää. Ihmettelen myös sitä että minun ei tosiaankaan tee mieli juoda. Pitkään aikaan ei ole tuntunut siltä…OIKEASTI.
Että viimoinen asia mitä tekisin olisi juominen…yäk.
Onneksi masennukseni ei näytä uusivan ainakaan samalla mittakaavalla kuin aikoinaan… ahdistustani onneksi tutkitaan vielä vähän enemmänkin…olen siis saanut apua paljon!

Myös teiltä hyvät plinkkiläiset.

Basi…tiesin että olet varmaankin ihmetellyt minne hävisin, ja minulla oli ihan oikeasti siitä huono omatunto.
En vain pystynyt kirjoittamaan… anteeksi. Tarkistin aina välillä ketä täällä keskustelee, sinut erityisesti, vieläkö olet mukana. Ja ilahduin aina kuulumisiesi havainnoinneista!

Taidanpa tankata uudet tuplaespressot tähän väliin…

Teikäl.

8

Moikka ja tsemppiä kovaan koetukseen!Olen myös uusi täällä ja täysin selviä päiviä takana nyt 5, eli täysi aloittelija…toivon kaikke hyvää sulle ja onnistumisia…otetaan päivä kerrallaan!
-josefiina-

9

Espressojen voimaannuttamana jatkan vielä hetken…

Noin 700 kertaa olen “päättänyt lopettaa”. Miksi sitten onnistun nyt?
Olen tehnyt ja yrittänyt eri keinoin, mutta nyt on selkiytynyt tuo minun tarvitsema kuvio…antabus lasiin ja kurkkuun joka aamu, ja sitten vasta aloitetaan tämä päivä.
Kummallisen yksinkertaista…ja monenmoisen kaavan kokeiltuani tämä tuntuu aukottomalta.
Pienimmätkin epäilyt koetan tukkia kirjoittelemalla tänne…ja lukemalla näitä oikean elämän makuisia tarinoita täällä. Häkellyttävää miten oikeaa elämä onkaan kun ei ole kännissä.

Juomisen yt-neuvottelut on minun kohdallani käyty. Tuolla jossakin ketjussa kerrottiin ajatusleikistä, mitä raitis minäni olisi. Tuntui hyvältä ruveta kuvittelemaan kaikenlaista iloista ja onnellista itsensä ympärille. Niitä kohti lähden kulkemaan, ensin ajatuksissani vain… :slight_smile:

10

Teikkis, àlà suotta kanna huonoa omatuntoa kirjoittamattomuudesta. Sihen on ollut hyvàt syyt ja aikansa ja paikkansa kaikella. Tilanteesi kuulostaa nyt hyvàltà terapioineen ja antabuksineen. Sinulla on ollut paljon surtavaa ja pureskeltavaa, on hyvà helpottaa pàhkàilyà jostakin suunnasta. Ottamalla antabuksen toimit juuri niin, jààpàhàn sen asian miettiminen toistaiseksi antabuksen harteille. Hyvà ratkaisu varmasti tàssà kohtaa! :smiley:

11

Juupa niin, juurikin näin ajattelin, että antaapa antabuksen hoidella nyt sitä tehtävää mihin itselläni ei tunnu voimat riittävän…ja kas niitä on heti käytössä jo enemmän, voimia!
Viime terapiakäynnillä sain kauhean paniikkikohtauksen, hyvä että olin siellä, joskus niitä on tullut yksin ollessani, se vasta onkin kamalaa! Mitähän minun oikein pitäisi ajatella tuosta, alkaako jotakin kauheaa purkautumaan ulos sielustani?!
Luulin jo sekoavani, mutta se nyt ei ole ensimmäinen kerta…
Viikonlopuksi mulla ei ole oikein suunnitelmia, opettelen olemaan itseni kanssa edelleen. Mutta lähinnä sitä että oikeasti olisinkin läsnä itselleni, armollisena ja lohduttavana. Turvaavana.
Olen ollut melkoinen itseni sättijä ja morkkaaja, ikäänkuin ruoskiakseni itseäni joksikin mitä en kuitenkaan ole.
Yritän lähestyä itseäni lempeämpää tietä.
Miksi on niin helppoa olla armollinen muille -ja lempeä, itseänsä ei mukamas ymmärrä ollenkaan? Itse on vaan laiska ja tyhmä.
Enkä nyt puhu sellaisesta armeliaisuudesta että saisi viinaa ottaa kun vähän on tylsää…ehei.
Tarkoitan sitä että saisi olla sellainen kuin on…myöskin sellainen että haluaa juoda murheisiinsa…kunhan tajuaa olla juomatta kuitenkin!
Tiedän haluavani hukuttaa murheet viinaan, mutta viinaa juomalla murheiden määrä triplaantuu (ainakin). Tiedän että mielihaluni johtuu riippuvuudesta, ei siitä että olen tyhmä. Vai olenko sittenkin myös tyhmä…

Sekavaa. Todella. :unamused:
T.

12

Yip.
Oloni on kohentunut paljon viime viikkoina, kuukauden päivät on kulunut viimeisestä “retkahduksesta”.

Edellinen pidempi raitis jakso on siltä ajalta kun myöskin söin antabusta säännöllisesti joka päivä.
Pitkään yritin syödä sitä siten, että kun joku tilanne on tulossa, esim. viikonloppu tai juhlat, otan sen silloin etukäteen… mutta ei se toiminut. Yht`äkkiä jonakin päivänä huomasin laskeskelevani kuinka kauan on edellisestä pilleristä kulunut ja sitten jos oli taukoa tarpeeksi, noin 5-6 päivää, uskalsin/halusinkin juoda. Karmeaa jojoilua.

Nyt siis näytää että kohdallani toimii todellakin päivittäinen pillerin syöminen/juominen. Viinanhimoakaan ei juuri ole ollut, sekös vasta onkin mahtavaa!
Jatkan ehdottomasti sen vuoden päivät pillerin napostelua, raittius toivottavasti jatkuu sen seurauksena lopun elämää.
Mulla on vuosien ajatustyö alla sillain, että en koe tarvitsevani enää viinaa milloinkaan muulloin kun ahdistuneisuudesta pakenemiseen, joten pikkujoulut ja juhlat alkaa olla helppoja.
Myöskään en omaa ystäviä jotka joisivat, ainakaan minua houkutellakseen mukaan siihen, joten se on myöskin mukavaa.
Tosin siitä ehkä johtuu sitten myös se impulsiivinen juomahimon yllättäminen kun sitten joku kerta yksinpitääyht´äkkiäsaadaviinaapaljon-hetki!! Ehkä…

ööpä.

öö.

Kuitenkin, minulla on ollut ihana olo siis muutamia viikkoja, jotenkin rauha maassa (mielessä) ja elämä tuntuu hienolle, näissä puitteissa. Olen onnekas.

Olen iloinen teistä kaikista siellä!

Teikäläinen

13

Mites Teikkis hurajaa?
Juuri kun tulit takaisin, niin älä nyt heti häviä.
Hämärän hyssyä on hyvä pitää vaikka täällä plinkissä välillä. Että on pimeää, kun ei ole jokuseen vuoteen tällä kohtaa palloa marraskuuta viettänyt, niin ei sitä ihan taas muistanutkaan kuinka karu vuodenaika tämä on. D-vitamiinia kahmalokaupalla ja joka päivä ulos valosaan aikaan, jos vaan mahdollista. Eipä ole arkena mahiksia omalla kohdalla. Aamulla on pimeää, kun lähtee ja samoin palatessa. :open_mouth:
Onko asiat pysyneet yksinkertaisina? Aamulla pilleri ja juomaton päivä on taattu? Toivon niin ja muutenkin haluan lähettää lämpöisiä ajatuksia sinulle. :smiley:

14

Basi, olipa erikoista että olit juuri kysellyt kuulumisiani…mutta mahtavaa!
Nimittäin tulin kotiin muutaman päivän reissusta ja ajattelin turhautuneena etten halua avata tietokonetta, kun sekään ei anna minulle mitään iloa. En osaa käyttää esim. tätä palstaa itseni avaamiseen, en osaa kommentoida mihinkään oikein mitään jne.
Kuinka ollakaan kuitenkin oli pakko hoitaa yksi asia ja klikkasin sitten tämän palstan kuitenkin auki ja oma ketjuni killittääkin siellä sinun kysymyksien kera ylimmäisenä!
Melkein liikutuin kyyneliin asti luettuani lämpimän tervehdyksesi!
(Okei, myönnän olevani aika tunteellinen…) :blush:

Olen kai sellainen että sitoudun vahvasti kaikkeen mitä teen, mun on vaikeaa olla jossain sillein vähän mukana, ja sitten en kirjoitakaan mitään. Joko tai tyyppi. Tunnen myös itseni sekavaksi.

Mulle kuuluu suht hyvää, antabus menee edelleen. Nyt vaan olen kärsinyt päänsäryistä muutaman viikon lähes päivittäin, migreeniä joka ei lähde mihinkään särkylääkkeillä. Nokkosihottumakin on vähän palannut, pelkään että antabus tekee noita. Uskallanko pitää annosta esim. harvempana, vai seuraako katastrofi…mietin sitä.
Mieli on aika hyvä, ikuisine tunneheittelyineen kylläkin, mutta se työstynee tuolla terapiassa.
Mä rakastan ulkoilua, jopa pakenen sinne jatkuvasti mieleni myllerryksiä ja yksinäisyyttä.
D-vitamiini ja kalaöljyt menee reiluilla ja laadukkailla annoksilla, kiitos muistutuksesta!
Olen myöskin todella onnellinen ettei viinaa ole juurikaan tehnyt mieli, yhdet pikkujoulutkin jo vietin. Siellä tosin olin järjestämisvastuussa joten juomattomuus oli luontevaa ja mukavaa.

Kotiinpaluu reissusta oli taas vaikeaa, vaikka rakastan kotiani, niin yksinäisyys on se peikko minulla. Nyt kylläkin oli aavistuksen helpompaa kuin ehkä aiemmin, kiitos mahtavan terapeuttini!
Koirani kuorsaa makeasti tuolla omalla pedillään, taidanpa liittyä minäkin unimaailmaan mukaan, reissaaminen on väsyttävää!
Sinä Basi kai tiedätkin nyt tuosta reissaamisesta aika lailla…ikävästäkin.

Ilman muuta ilman alkoholia menen, nyt on sellainen oikeanlainen asenne vallinnut mielessäni, en anna ollenkaan itseni ajatella juomista…siirrän väkisin ajatukseni muualle sellaisen hetken kohdatessa.
Olen siitä todella onnellinen että pystyn edes tähän ja nautin siitä ettei alkoholi sotke mieltäni ja elämääni nyt.

Kaikki tuntuu kuitenkin olevan aika heiveröisien lankojen varassa, on niin helppo joutua tuuleen tässä maailmassa.
Mulle ihan todella tärkeä tuki on tuo mun terapeutti, mulla on vain muutama läheinen ystävä, perhettähän minulla ei ole, niin terapeutista on tullut minulle voimakas tukija…ehkä sekin kuuluu asiaan!

Koira mulkoilee: kone kiinni… joten jatketaan tuonnenpana.

Ihan mahtavaa kun saapi olla näinkin tyytyväinen omiin touhuihinsa.
Hyvää suomea Basille, pimeässä on oma tunnelmansa, vähän surumielinen mutta kynttilöillä saa valoa ja lämpöä luotua.

Mä ajattelen joskus että maapallo itkee. Kun aina nykyisin sataa, maapallo itkee näitä meidän aikoja ja tekoja, täällä on niin paljon kaikkea pahaa.
Tulipa nyt synkeä ajatus lopuksi…
Teikkis.

15

Moi,
kiva kun vastasit ja kerroit kuulumisiasi. Joskus aika hauskasti menee jollain kummalla tasolla nämä yhteydenotot, joku on ajatellut jne. tai kirjoitetaan jopa yhtä aikaa… :smiley:
Ota ihan rauhallisesti sen sekavuutesi kanssa. Et varmasti ole ainoa, joka niin kokee näissä lopetteluhommissa ja vähän muissakin hommissa. Eihän siellä terapeutillakaan huvikseen käydä ja siitäkin voi sekavuutta nousta pintaan, mutta kuuluu asiaan ja menee aikojaan. Joskus auttaa, ainakin itseäni, rauhallinen toteaminen, että nyt minä olen tälläinen kappas vaan, ollaan sitten… kummasti kirkastuu ajatuskin, kun ei tappele yhtenään vastaan. Mutta juu, jokaisella omat konstinsa ja on hirveän hieno juttu, että luottamus terapeuttiin on löytynyt. Se on osaltaan omaa ansioitasi, josta voit olla ylpeä. Olet uskaltanut luottaa! Se ei onnistu ihan helposti ja vei ainakin itseltäni kauan kummankin terapian osalta. Ilman luottamuksen syntymistä homma ei oikein etene.
Voihan se maapallo itkeäkin, mutta kyllä se myöskin nauraa ja hymyilee, niin kuin me ihmisetkin. Sade menee menojaan, pilvet lipuu ohitse, aurinko hellii ja tuuli puhaltaa, kunnes taas saamme vettä niskaamme tai oikein kunnon räntää, lunta ja rakeita jopa ja sitten taas tasaisempaa, kunnes on jälleen auringon vuoro…Elämä on liikettä, virtaavaa vettä. Pitkässä harmaudessa, pimeässäkin tapahtuu muutosta joka päivä, vähitellen kuin huomaamatta. Niin myös meissä. :smiley:

16

Onpa harmaa lauantai, ei sentään sada.
Lunta saisi sataakin.
Kuusi viikkoa täynnä selvinpäin, ehkä raittiudesta ei vielä voi puhua… Viime viikolla oli kauhea vuorokauden mittainen viinanjuonti-himo päällä! Joku osa minua halusi aivan hirrrveeesti juomaan ja kiukutteli oikein olan takaa yhtäsoittoa. Piti todella pistää sille kampoihin, huh. Ajattelin että NYT on se hetki kun tulevaisuuttani ohjaan, juonko vai en. Sain kiinni siitä tunteesta sitten lopulta, että MINÄ en ole se joka haluaa juoda, se on joku paha olo, tunne jota yrittäisin paeta.
Sen vuorokauden jälkeen on taas helpompaa, ei himota enää. Muuten kyllä on ollut taas rankaa, mulla nyt sitten on diagnosoitu tämä dissosiaatiohäiriö. On siinäkin sisäistämistä. Mutta saanpahan nyt oikeaan asiaan hoitoa, vihdoinkin.
Olen todellakin vasta alussa tajuamaan tätä kaikkea, itseäni. :blush:
Helppoja aikoja siis ei luvassa varmaankaan tästä eteenpäinkään.
Nyt on kuitenkin ykkösasiana tuo alkottomuus, ja se tuntuu nyt olevan taas hitusen varmemmissa kantimissa.
Taas totean että se viinanhimo todella MENEE OHI.
Yksin taistelu on aika rankkaa, ystävät ovat kullan arvoisia. Kiitos heille.
Ja tämän viinanhimon laukaisi muuten täällä vallinnut meno silloin viimeviikolla… pelottavaa.
En toki syytä kanssakirjoittelijoitani, oma mielihän sen kuitenkin yhdistää joo.
Mukavaa viikonloppua niille joilla on vaikeaa, ja niillekin jotka voivat hyvin!
T.

17

Mahtavaa!! Ihana kuulla, olen niin onnellinen puolestasi. Kaikki muukin menee ohi, saatpa nähdä… :smiley:
Diagnoosi-asiakin kuulostaa siltä, että asia etenee hyvään suuntaan. Ainahan ne eivät osu oikeaan, mutta parhaimmillaan antavat ainakin suurinpiirtein asialle nimen ja vastaavat joihinkin oleellisiin miksi- kysymyksiin. Nythän se työ voi sitten alkaa. Kaikkea parasta sinulle tähän harmaaseen päivään. :smiley:

18

Heippa Teikäläinen! Mukava kuulla, että hyvin menee. Diagnoosi on siinä mielessä kiva asia, että sitten alkaa tajuta itseään paremmin ja voi olla myös vähän armollisempi. Ja tietysti saada sitä hoitoa. Sekäänhän ei toki tapahdu niin, että toinen hoitaa ja minä otan vain hoidon vastaan. Tämä on rankkaa työtä, mutta teen kaikkeni. Olen täysin nöyrtynyt ottamaan kaiken avun vastaan ja tekemään itse oman osuuteni.

Dissosiaatiohäiriöön liittyy selkeästi usein päihteiden väärinkäyttöä. Että senkin suhteen on tosi tärkeää löytää oikeat syyt, jotta tuo alkoholiongelmakin sitten oikeasti lähtee paranemaan.

Ois kyllä kiva kuulla, miten tuo sun dissosiaatiohäiriö ilmenee. Niitähän on oireita niin monenmoisia olemassa. Jos haluat kertoa niistä, kuulisin mielelläni. Mutta jos se tuntuu liian henkilökohtaiselta, niin ei ole tietenkään pakko. Ei muuta kuin paljon tsemppiä!

19

Niin saahan tänne kirjasuosituksia toki laittaa. Meinasin ensin laittaa kaupallisen linkin sivulle, josta sitä saa tilata. Itse meinasin tilata, kun kirjastosta ei saa. Kirjan nimi on Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen - taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille

20

Hei kiitos Basi, ja Pumpkin!
Mun oireilu on moninaista, tämä impulsiivinen alkoholinkäyttö, mielialojen käsittämättömät vaihtelut ilman näennäistä syytä, itseni vahingoittaminen (nuorempana lähinnä,viiltely yms. nykyisin lähinnä ajatukset siitä) sekä yksinolon sietämisen vaikeus. Tai oikeastaan sellainen rauhoittuminen kotiin kun esim. vapaat alkavat, on todella tuskaista ja vaikeaa. Kauheasti ahdistaa, enkä oikein tiedä mikä. Ajoittain olen myös hyvin itkuinen.
Kuulen myös päässäni erilaisia kummallisia keskusteluja eri persoonanosieni (?)välillä, olen aina luullut silloin että tulen hulluksi. (vieläkin kyllä ajattelen niin että olen ihan vaan sekopäinen jotenkin!!) Tämän tajuaminen nyt terapiassa on ollut pelottavaa ja vaikeaa ja on edelleen.
Ryhmätilanteet ovat vaikeita minulle,ahdistavia, ja en luota kehenkään ihmiseen, ystäviini jotenkuten,terapeuttinikin on saanut osakseen jatkuvaa epäluottamusta ainakin joltakin minun “persoonaltani” vähän väliä…vuodenkin jälkeen. Aika vaikeaa on kuvailla näitä oireita.
Minä en ikäänkuin tiedä kuka minä oikeastaan olen.
Myöskin Yht´äkkiset päänsäryt ja migreeni sekä vatsakrampit ovat ehkä tätä oireilua. Ja sellainen paniikki tila missä en osaa rauhoitella itseäni… ei kuitenkaan paniikkihäiriö.
Eron jäkeinen stressi sai minut uudelleen oireilemaan, melkein kymmenen vuoden paremman vaiheen jälkeen.
Kesällä en olisi vielä osannut oireitani kuvailla, ja vieläkin kaikki tuntuu pelottavalta ja oudolta “tunnustaa”…

Haluaisitko sinä kertoa jotakin omista oireistasi?..vai mikä sinun tilanteesi olikaan Pumpkin?
En toki tahdo udella, itsekin piti hetki miettiä uskallanko kirjoittaa tätä kaikkea julkisesti, mutta totesin ettei kai siitä ole haittaa, saanpahan jäsenneltyä asiaa itseni kanssa.
Terapeuttini on hyvin perillä tästä häiriöstä, uskomaton tuuri minulla kävi sen suhteen, koska alunperin en hakenut apua tähän dissosiaatiohäiriöön, koska en ollut kuullutkaan moisesta!

Ihanaa kun en ole juonut aikoihin, nyt alan tuntea taas voimaannuttavaa ajatusta siitä!!